Siirry pääsisältöön

Varustefiilistelyä - taas ja edelleen!

Onnea Terhi, Anniina, Hanna-Mari, Rosse, Sohvi!



Oma palkka on tänään ja tässä kuussa kulutettu jo moneen kertaan. Että huhheijaa sanon vaan! Mutta tosiaan paketti mitä innoissani odotin, sisälsi saappaat. Minulla on nyt kaksi vuotta ollut nämä vanhat saappaat ja nyt vuosihuollon jälkeen ovat kuin uudet, joten päädyin sitten tilaamaan toiset, hieman kalliimmat saappaat. Saappaina on siis CRW Massolinit, ovh 219 €. Pehmeää nahkaa, hööksin sivuilla näyttää kauheilta, mutta livenä.. Ai että kun oli kivat. Jalassa näyttää myös todella kivoilta! Ja iisot plussat tuosta säädettävyydestä, on helpot ja kätevät, minunkin paksumpi pohkeeni mahtuu ongelmitta saappaaseen ;)

Suinkaan ei tämä jäänyt tähän. Vaikka paketti sisälsi vain nuo saappaat, päädyttiin tänään Ratsuriiheen. Äiti oli käynyt siellä jo päivällä keskustelemassa Riitan kanssa ja ostamassa Balancea. Mukaan oli sitten tarttunut Pyrylle nahkariimu ja minulle aivan ihana Lami-Cellin kisapaita blingeillä. Osaapat äiti nyt hemmotella minua, iiiso kiitos. Tällä seuraavalla reissulla sitten ostin vaaleanpunaiset ratsastussukat ja tuon ääri-ihanan blingiraipan. Ihan vain noiden sinisten blingien tähden piti se ostaa!

Huh! Sitten kipaistiin ratsastamaan. mentiin kentällä koulua. Pyry oli kiva, mutta todella jäykkä. On nyt ollut vähän aikaa jo hieman enemmän jäykkä ja päätettiin että tilataan hieroja jos olisi jumissa jostain. Meni kyllä ihan rennosti ja nätisti, mutta oli jäykkä ja hieman laiskahko, mikä oli ihan ihmeellistä pitkästä aikaa. Seuraavaksi sitten menenkin maksamaan kipasta Pyryn Liedon lähdön ja Niinisalon. Liedossa Terhi menee Pyryllä Helppo C ja Niinisalossa sitten mennään alkujaisiksi Harraste. Yhteensä näille kisoille tulee hintaa 179 euroa! huh huh sanon minä!

Ja loppuun nyt muutama Pyryn kuva ettei ihan varustepainoitteista tekstiä tule. Piti tänään kuvailla kaikki hevoset, mutta sää sitten meni sopivasti pilveen kun otin kameran ja porukka alkoi olemaan niin kireää etten ehtinyt kuvailla kun pari kuvaa. Mutta tässä Pyryn parhaimmat, Mollasta ei valitettavasti tullut nyt otettua kuvia ollenkaan, ehkä sitten joku päivä onnistun siinäkin. Kuvien laatu ei päätä huimaa, oli taas jotenkin laiskuutta ilmassa?




Loppuun vielä muutama Veikko-Peikon kuva ;)


Kommentit

  1. mahti tuo kuva pyrystä :) ja hah, mulla on samanlainen raippa ja ostin minäkin ihan vaan noiden blingien takia! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. älä, aivan ihana blingiraippa! :D oli kyllä tänään sellaista rahan kulutusta taas, piuh!

      Poista
  2. nuo saappaat on ihan mahtavat :) ja niin hyvät jalassa, olin itekkin pikkkusen epäluuloinen niitä ostaessa mutta ovat nyt jo muutamia kuukausia olleet käytössä, enkä voi kuin niitä kehua :)

    VastaaPoista
  3. Tosi kivan näköiset saappaat! Laitahan sitten kuvia käytössä niistä. Raippa ja kisapaitakin näyttävät ihanilta... Mulla vähän sama ongelma, että tulipahan sitten kulutettua palkka melkein heti. Ja mihin muuhunkaan kuin hevostavaroihin. Huoh :D Mutta kun oli pakko.

    VastaaPoista
  4. hei oisko sulla vinkkiä, kun oon ostamassa ensimäistä omaa hevosta, niin mitä pitäis kysyä/tehdä kun menee kokeilemaan hevosia?

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

No hei vaan tohtori!

Meillä on maailman paras eläinlääkäri . Ollaan käytetty samaa kotieläinlääkäriä jo varmasti yli kymmenen vuotta. Hän on maailman paras. Tai ainakin meille se sopivin jos ei maailman paras. Kärvisteltyäni viikonlopun yli, äiti soitti heti maanantai aamusta meidän vakiellille. Ja mikä parhainta hän pääsi tulemaan heti saman päivän aikana. On kyllä mahtavaa kun on näin huippu lääkäri tiimin vointia tukemassa! Tutkittavaksi pääsi tänään sekä Alli että Molla. Allin takia ell tallille tuli, mutta toki siinä samalla sitten katsottiin myös Mollan suu ja kysyttiin tuosta sen pahenevasta kutiamisesta. Joka tosiaan tällä hetkellä on niin "kriittisessä vaiheessa" että se yön aikana repii kyljet itseltään auki. Ensin eläinlääkäri tuikkasi Alliin hieman rauhoittavaa ja sen jälkeen tutki Mollan. Mutta koska Alli ei ensimmäisestä piikistä tuntunut rauhoittuvan laittoi se siihen vielä toisen ja jatkoi sitten ponin kimpussa.  Kävi ponin ihan perusteellisesti läpi ja antoi si

Taasko se alkaa?

Jokainen blogia edes hieman seuraileva tietää että olen melko hysteerinen klinikalla ravailija. Jos hevonen ontuu tai tuntuu omituiselta, hommataa sille joko kraniohoitoa tai klinikkaa. Jossain on aina pakko olla syy ja siitä otetaan selvää. Myönnän, että minulle on jopa eläinlääkäri sanonut, että voisi sitä pari päivää kotonakin katsella ennen klinikalle raahausta. Olisihan siinä varmasti pari satasta säästänyt, mutta mielelläni maksan sen summan mielenrauhasta. Hysteerikko mikä hysteerikko. Onko tämä taas alkamassa? Kipua vai kettuilua? Alli on todella herkkänahkainen. Siis kirjaimellisesti. Klippaaminenhan ei aiheuta äänen puolesta ongelmia, mutta kun se tärisevä terä tuodaan iholle se on maailmanloppu*. Alli saa myös todella herkästi haavoja, joka on usempaan kertaan todistettu imppareiden muodossa. Se ei kestä oikeastaan nyt klipattuna kuin yhdellä tietyllä harjalla harjaamista ja sekin on välillä sen mielestä turhan kova. Toisinaan kyljet ovat herkät ja toisinaan mahan

Lukijat keskustelemaan: Millainen on se-oikea kuolain?

Miksi juuri se ja miksei tuo? HOX!  Teksti on täysin minun näkemykseni asioista, kaikki ei sovi kaikille, muistakaa se! ;) Kuolain. Tuo suitsiin ripustettava häkkyrä. Meillä on jos jonkinmoista kuolainta ollut ja varsinkin Mollalla niitä on testailtu. Pidimme Mollaa aluksi vahvana ja vaikeana hevosena, jolta innostuessaan puuttui jarrut. Molla on testannut seuraavia kuolaimia: Kimblewick  - Toimi aikansa, mutta lopulta ei tuottanut haluttua tulosta. Ei ollut se-oikea valinta. Kuparirolleri - Oletettiin kaiken olevan kiinni siitä että Molla puree kuolainta vasten. Paha kämmi ja surkein kokeilu ikinä! Gäg-kuolain  - ei toiminut, teki tammasta etupainoisemman. Pelham  - Toimi myös aikansa, painaa kuitenkin kuolainta vasten Fullcheek - Ei mainittavaa eroa ratsastettavuudessa Olympia + leukaremmi  - Toimii tällä hetkellä Jannin hyppykuolaimena ja maastokuolaimena, toimiva! Mollan se-oikea kuolain on omppunivel. Toimii sillä toivotulla tavalla. Haimme syytä kov