Siirry pääsisältöön

Ypäjä Spring Show - tultiin, hypättiin, lähdettiin

Ja kuski hakkaa päätä seinään kun on kyllästynyt omaan osaamiseensa - tai osaamattomuuteensa


Olishan sitä saada joskus sellanen totaali onnistuminen! Vähän pisti harmittamaan tänäänkin kun molemman viikon kisat meni vähän penkin alle. Tänään auto starttasi pihasta klo 7.30 ja paikan päällä tuli.. Kiire. Verkastakin ihme kyllä olin jälleen myöhässä. Mutta kun piti varjella eilen plankkaamiania saappaita etten astuisi yhteenkään kuralätäkköön ;)

Verkassa Pyry oli ihan kiva, todella rauhallisen oloinen. Hyppäsi rauhassa ja juuri niinkuin oltiin harjoiteltu: mielummin lähelle kun laakana. Eli jotain parannusta on tapahtunut! Radalla sitten Pyry jatkoi tasaisesti, mistä olen todella tyytyväinen. Selässä tuntui siltä ettei se liikkuisi mihinkään, mutta oikeasti meni ihan reippaasti, muttei kaahottanut. Muutama paikka lähelle, mutta tätähän minä juuri haluankin. Uusinnan ensimmäisen välin (9-10) mokasin sitten itse totaalisesti. Tein sen perinteisen virheen, laskin pituutta, vaikka olisi pitänyt tehdä pidäte. Möh! Kymppi tipahti alas, mutta loppurata taas oli perinteisen kiva. Hyppäsi nätisti ja muutenkaan ei ollut mitään ongelmia. Heppa oli innoissaan, mutta kuulolla, mikä oli aika uutta jopa!

Eli tosiaan tälläkin kertaa kuski mokasi, vaikka heppa oli super! Joskus pistää turhauttamaan kun tuntuu että kisa toisen perään tipahtelee puomit. Nyt kuitenkin tänään oli paljon positiivistä! Kaikki esteet olivat ns "tapissa" ja silti ne tuntuivat äärettömän helpoilta. Metrin radat, täältä tullaan! Saatiin tänään kutsu MT-Teamin aluejoukkueeseen, jätin vielä hieman auki otanko paikan vai en, sillä Porin kilpailut ovat juuri Ypäjän kenttäkisojen jälkeen ja se on hieman hankalampi homma. Saapi nähdä mitä päätetään!

Mutta en selitä sitten enempiä tällä kertaa. Nukuin liian pitkät päikkärit ja nyt on hirmuinen kiire! Joten saatte sitten katsella ja päätellä itse videosta, heissan!


Kannattaa katsoa youtuben kautta jos näkyisi edes hieman laadukkaampana ;)

Kommentit

  1. Hyvän radan ratsastit! Höh, älä ole noin itsekriittinen, sujuvaa menoa josta näkee, että teistä tulee vielä jotain. Saat vaan oman itseluottamuksesi kuntoon, niin avot! :) Ja kausi vasta alussa, joten tostahan on taas hyvä lähteä jatkamaan harjoittelua ja kohti uusia kisoja :)

    VastaaPoista
  2. tosi kivan näköistä menoa teillä!

    VastaaPoista
  3. kuinka tuon videon saa tuollaiseksi isoksi :) ?
    ja hienosti se suomiputte hyppää!!!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä youtubessa on se upota kohta, siitä saa valita videon leveyden ja korkeuden :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

No hei vaan tohtori!

Meillä on maailman paras eläinlääkäri . Ollaan käytetty samaa kotieläinlääkäriä jo varmasti yli kymmenen vuotta. Hän on maailman paras. Tai ainakin meille se sopivin jos ei maailman paras. Kärvisteltyäni viikonlopun yli, äiti soitti heti maanantai aamusta meidän vakiellille. Ja mikä parhainta hän pääsi tulemaan heti saman päivän aikana. On kyllä mahtavaa kun on näin huippu lääkäri tiimin vointia tukemassa! Tutkittavaksi pääsi tänään sekä Alli että Molla. Allin takia ell tallille tuli, mutta toki siinä samalla sitten katsottiin myös Mollan suu ja kysyttiin tuosta sen pahenevasta kutiamisesta. Joka tosiaan tällä hetkellä on niin "kriittisessä vaiheessa" että se yön aikana repii kyljet itseltään auki. Ensin eläinlääkäri tuikkasi Alliin hieman rauhoittavaa ja sen jälkeen tutki Mollan. Mutta koska Alli ei ensimmäisestä piikistä tuntunut rauhoittuvan laittoi se siihen vielä toisen ja jatkoi sitten ponin kimpussa.  Kävi ponin ihan perusteellisesti läpi ja antoi si

Taasko se alkaa?

Jokainen blogia edes hieman seuraileva tietää että olen melko hysteerinen klinikalla ravailija. Jos hevonen ontuu tai tuntuu omituiselta, hommataa sille joko kraniohoitoa tai klinikkaa. Jossain on aina pakko olla syy ja siitä otetaan selvää. Myönnän, että minulle on jopa eläinlääkäri sanonut, että voisi sitä pari päivää kotonakin katsella ennen klinikalle raahausta. Olisihan siinä varmasti pari satasta säästänyt, mutta mielelläni maksan sen summan mielenrauhasta. Hysteerikko mikä hysteerikko. Onko tämä taas alkamassa? Kipua vai kettuilua? Alli on todella herkkänahkainen. Siis kirjaimellisesti. Klippaaminenhan ei aiheuta äänen puolesta ongelmia, mutta kun se tärisevä terä tuodaan iholle se on maailmanloppu*. Alli saa myös todella herkästi haavoja, joka on usempaan kertaan todistettu imppareiden muodossa. Se ei kestä oikeastaan nyt klipattuna kuin yhdellä tietyllä harjalla harjaamista ja sekin on välillä sen mielestä turhan kova. Toisinaan kyljet ovat herkät ja toisinaan mahan

Lukijat keskustelemaan: Millainen on se-oikea kuolain?

Miksi juuri se ja miksei tuo? HOX!  Teksti on täysin minun näkemykseni asioista, kaikki ei sovi kaikille, muistakaa se! ;) Kuolain. Tuo suitsiin ripustettava häkkyrä. Meillä on jos jonkinmoista kuolainta ollut ja varsinkin Mollalla niitä on testailtu. Pidimme Mollaa aluksi vahvana ja vaikeana hevosena, jolta innostuessaan puuttui jarrut. Molla on testannut seuraavia kuolaimia: Kimblewick  - Toimi aikansa, mutta lopulta ei tuottanut haluttua tulosta. Ei ollut se-oikea valinta. Kuparirolleri - Oletettiin kaiken olevan kiinni siitä että Molla puree kuolainta vasten. Paha kämmi ja surkein kokeilu ikinä! Gäg-kuolain  - ei toiminut, teki tammasta etupainoisemman. Pelham  - Toimi myös aikansa, painaa kuitenkin kuolainta vasten Fullcheek - Ei mainittavaa eroa ratsastettavuudessa Olympia + leukaremmi  - Toimii tällä hetkellä Jannin hyppykuolaimena ja maastokuolaimena, toimiva! Mollan se-oikea kuolain on omppunivel. Toimii sillä toivotulla tavalla. Haimme syytä kov