Siirry pääsisältöön

Voiko sanaa "Super" käyttää liian monta kertaa? - Keravan kenttäkilpailut 16.6.

No, jos voi niin minä käytän. Sen merkitys on silti voimakas Super kun kyse on Super-puttetiimistä!


Puttetiimiin kuuluu sen jäsenet Terhi ja Molla, Senni ja Pyry, hoitaja Petra, satunnainen kuski Kari ja henkinen jännittäjä Äiti. Nämä siis viralliset puttetiimin jäsenet, vierailevia tähtiäkin löytyy. Eilen Puttetiimi lähti vajaalla kokoonpanolla, mukana vain uljaat kilparatsut sekä niiden vajaavaiset kuskit, Keravalle katsomaan miltä pääkaupunkiseudun haastavat radat näyttävät. Aamu alkoi aikaisin kun tuhisten nousimme ylös ennen kukon laulua. Tai oikeastaan kun olimme pihalla kuulimme kyllä naapurin kukon kiekuvan, eli jokseenkin kukonlaulun aikaan taidettiin nousta. Kaikki oli illalla pakattu autoon, joten teimme hevosten harjauksen, suojituksen ja lastauksen puolessa tunnissa. Matkaan varattiin paljon aikaa, sillä emme kumpikaan olleet ennen ollut Keravalla.



Matka sujui kuitenkin ongelmitta ja oltiin perillä hyvissä ajoin. Ehdittiin moikkailemaan tuttuja ja katselemaan muiden suorituksia ennen kun alettiin varustamaan itseämme suorituksiin. Olimme sopivasti aivan samoihin aikoihin radoilla. Itse verkassa Terhin startatessa ja radalla Terhin suorittaessa rataesteitä. Ja sitten taas Terhin viedessä Mollan varusteita pois, olin itse rataesteillä.. Joten materiaalia on suhteellisen vähän! Sain kuitenkin kaksi ihanaa reipasta, avuliasta tyttöä, Aino Kari ja Nelli Lehtonen super kiitokset!, kuvaamaan Mollan ja Terhin kouluradan! En kerro Terhin suorituksista sen enempää kun en tiedä tuntemuksia, mutta sanon että koko päivän ne olivat superhienoja ja lopulta saivat 5. sijan! Hyvä tytöt, olette parhaita! Miettikää, ilman estevirheitä (rataesteillä yksi puomi putosi) olisivat olleet 3. sijalla ;)


Pyryn suoritukseen voidaankin sitten panostaa enemmän, sillä itsellä siitä tuntemukset. Materiaalia ei tullut kun maastosta, mutta toivottavasti jossain vaiheessa saadaan kuvia kuvaajilta! Pyry oli kuitenkin äärimmäisen loistava, mieletön! Teimme varmaan rennoimman kouluratamme ikinä, saaden samalla siitä surkeimmat prosenttimme ikinä. En vain voi ymmärtää. Hevonen oli oikeasti rento ja hyvä ratsastaa, kuunteli pienintäkin apua ja teki kaiken mitä pyysin. Paperissa oli kuitenkin 6-7, kaksi 5 ja yksi 4. Istunnasta sain vitosen! Sillain mitä ihmettä! Tuntui että pystyin vaikuttamaan istunnallani jokaiseen pieneen liikkeeseen ja silti istuin siellä väärin, kyllä pisti harmittamaan! Lisäksi paperissa mm. mainintoja siitä että paino reisille, hevosen laukka maahan sidottu, istun vinossa jnejne. En kyllä allekirjoita kaikkea tuomarin sanomaa, mutta koska rata ei tullut videolle, tyydyn tähän ja totean: tästä on hyvä jatkaa! Kouluprosentteja tuli siis harmittavat 57,22%, virhepisteiksi muutettuna 64.2.

Mutta fiilis on tärkein! Suunnattiin heti rataesteille, ja otin huimat kaksi hyppyä ja samantien radalle. Ja suoraan sanottua se oli ihan hirveä. Hevonen on kyllä tullut mielettömästi tarkemmaksi ja nopeammaksi, meinaan välillä kun se lähti lapasesta ja otti puolikkaita se silti pääsi koko radan nollilla. Eli kuski vikisi kyydissä hevosen kurvaillessa sinne tänne. Linjojen välissä välillä hävisi tai sitten jos otin kiinni, tuli niin nopeasti takaisin että oli melkein ravilla. Jarrut siis välillä toimi, välillä ei, tultiin välillä ihan epätasapainossa ja sarjallekin saatiin kaksi laukka-askelta. Kiitän onneani ettei tullut videota radasta, heh! Mutta on se hevonen melkoinen tykki, ei kolissut ja nopeasti jalat keräsi ja kaiken korjasi, ratsastajan virheitä myöten! 

Eläinlääkärin tarkastuksen jälkeen olikin sitten taukoa. Kylmetettiin ja juotettiin hepat ja sitten uljaat ratsut menivät virkistys unille autoon. Sillä välin kävimme kävelemässä maastoradat. Käveltiin tuttarin rata heti harrasteen jälkeen. Kyllä sanotaanko että oli haastetta radassa. Ensimmäiset 5 estettä ihan ookoo. Kaksi ensimmäistä pienempiä "tervetuloa radalle" esteitä. Kolmas este jo isompi pöytä (mihin moni hevonen kolautteli..). Neljäs taas pöytä ja viides hauska risueste. Sitten tuli se kauhea pelkäämäni "trakehener", keravan kauhu. Sitten tuli oikeasti pähkäiltävää. Vino sarja (3-4 laukkaa), sen jälkeen loivaan alamäkeen ISO pöytä ja porttitraksu. Kaikki putkeen ja hermojen piti pysyä kurissa tässä. Sen jälkeen vielä koivueste puiden keskellä, vesieste (ylöshyppy + sarja veden kautta) ja viimeisenä sitten vielä pöytä. Kamera jäi harmittavasti autoon, joten tällä kertaa ei niistä kuvia muuten kun kypäräkamerasta. 

Sanotaanko että jännitti ja pirusti. Ei oikeasti ole ikinä, ikinä, maasto-osuudelle lähteminen jännittänyt. Siellä oli tehtäviä kuten oli sanottu ja siellä oli muutenkin vaikeampia asioita kun aikaisemmissa radoissa. Esteiden korkeus oli kohdillaan, ei ollut missään kohdassa mitään yksinkertaista "helppoa" estettä. Paineita jotenkin lisäsi kun keskustelin kavereiden kanssa siitä miten ne sarjan suorittivat. Kyllä, vinoon pitää tulla, sanottiin. Muuten vaihtoehtoina todella tiukka kääntyminen, eli sulla tulee olemaan vaikeuksia. Siinä sitten nieleskeltiin jännitystä. Lisäksi vielä kaikki kolautteli isolle pöydälle jo heti kolmosella, joten sekin syystä jos toisesta pisti jännittämään. Verkassa pystyin hädin tuskin olemaan kevyessä istunnassa ja lähtökarsinassa olinkin aivan turta. Ja kyllä radallakin olin takuulla hengittämättä, sen verran keuhkoja särki maalissa.. Mutta me selvittiin! Ilman virheitä, ilman mitään ongelmia! Hevonen on aikalainen super-tykki! Tästä teki hauskaa vielä sen että rata ei edes tuntunut vaikealta! Fiilis siis aivan mahtava!




Monta monta minuuttia mietin kehtaanko julkaista tätä kypäräkamera-materiaalia vai en, mutta kai sitä sitten rohkaistun julkaisemaan ;)


Fiilis? Pitääkö se vielä toistaa? NO SUPER!
ps. muistakaa kertoa "Mitä mieltä sinä olet?"

Kommentit

  1. Voi nuo Pyryn korvat!:D Hyvin teillä on menny, onnnea!

    VastaaPoista
  2. Tehri ja Molla meni superisti, mutta kyllä tekin hienosti veditte! :) Ja kommentoin nyt samalla tähän postaukseen, että ootte Pyryn kanssa molemmat kehittyneet ihan valtavasti, hyvä te! :)

    VastaaPoista
  3. Haha ihanaa puhelua radalla:D :) ja kappas, Terhi meni saman radan ku mä ekoissa koulukisoissani:D ! Tosin _hiukan_ paremmin meni niillä;)

    VastaaPoista
  4. ihan kylmät väreet meni tossa kun katoin tota sun ja pyryn maastoo, kun lopussa kehuit ja olit NIIN onnellinen,, se oikeesti kyllä välittyi kamerankin väli. hienoa!!! :)))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! Olin itse kyllä todella ylpeä kun selvittiin Keravan haastavasta maastosta maaliin virheittä, hieno Pyry! :)

      Poista
  5. SUPER! Ootte ihan huippuja Terhin ja puttejen kanssa!

    Mulla tulee tosta kypäräkamerasta kun pelasin ala-asteikäsenä jotakin barbie-peliä pleikkarilla :D

    VastaaPoista
  6. Ihana miten juttelet pyrylle radalla :) Välitty kyllä sun fiilikset radasta tuon videon kautta. Hienosti menitte!

    VastaaPoista
  7. toi kypräkamera- juttu oli ihan sika kiva :) ! ja kans toi miten puhut pyrylle radalla on ihan sika mageeta ! se ihan selvästi ymmärtää, kun kehut sitä jne. ihan sika kiva postaus :) ! ootte hieno pari! tuli hirvee hinku päästä hyppäämään kenttäesteitä, kun en oo ite koskaan hypänny niitä silleen kunnolla :D !

    VastaaPoista
  8. Voi että miten kivan näköistä, ja ihana kuulla miten kehut heppaa ! :)
    Kuinka muuten treenaatte kestävyyttä kenttäkisoihin? Kuinka pitkään tuossa maastoesteosuudessa meneekään, ja montako estettä tulee? Ei ainakaan vaikuta Pyryllä olevan mitään ongelmaa että puhti loppuisi, kun sait loppuosuudellakin huudella 'prrr' :D!

    Näitä on niiiin kiva lukea näitä yksityiskohtaisia postauksia videoineen, nimim. kenttäkisoista haaveileva & aivan asiaan perehtymätön ::D tulee kauhea fiilis päästä itsekkin treenailemaan, koulu & rataesteet olis kyllä jo hoidossa mut maasto..noh ehkä sitten joskus, täytyypä ehkä alkaa ottamaan vähän selvää.

    Tsemppiä teille jatkoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herra oli niin hieno! :)

      Lähinnä me treenataan ihan maastossa ja yleensäkin monipuolisella liikunnalla. Pyryllä ei tosiaan vauhti ainakaan ihan heti lopu! :D

      Ei muuta kun johonkin lähelle hyppimään maastoesteitä, mielettömän kivaa ja kenttäkisoissa on kyllä aina niin superfiilis ;)

      Poista
  9. voi oon kattonu ton kypäräkameravideon monta kertaa, se on niiiin ihana :) ootte super hienoja!! ♥

    VastaaPoista
  10. Sait haasteen; http://viidmaa.blogspot.fi/2012/06/111-haaste-nro2.html :)

    VastaaPoista
  11. Ihanan näkösiä noi maastoestehyppelöt! Oon viime kesänä pari kertaa hypänny pikkuisia maastoesteitä, ja mun vakiotallil on ison kentän keskellä panketti, sitäkin pari kertaa ollaa menty! :)

    VastaaPoista
  12. Aivan ihana toi "jihuuu" huuto veteenhypyllä :D

    VastaaPoista
  13. sennin super selitykset ja häsläykset mut hieno puttetiimi todella ;)

    VastaaPoista
  14. Haastoin sinut :)

    http://pomppivapallo.blogspot.fi/2012/06/haaste.html

    VastaaPoista
  15. Hienosti meni!
    Nauratti vähän tuo PRRRR PRRRRRR! :D Ihana heppa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, heh :D Tuli liian kovaa etupainosena alamäkee, alko kuskii pelottaan :D

      Poista
  16. voi ihana kun se meni tuolla maastoesteillä ihan korvat tötteröllä! :) sait juuri uuden lukijan!

    VastaaPoista
  17. onko toi mollan eka kuva kisapaikalta? eikö hevosen pitäis olla kisapaikalla suitsittuna, kun se on kuljetusautosta ulkona?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ok, no mua vain ihmetytti toi että miksei niitä suitsia voida pitää vaikka säännöissäkin niistä mainitaan.. molla on varmasti kiltti, mutta silti. en siis pahalla sano, mielestäni vaan sääntöjen noudattaminen kuuluu kaikille :P

      Poista
  18. Olipa hienoa päästä ensimmäistä kertaa maastoesteille kypäräkameran kyydissä. Ihan mahtavaa! Kylläpä heppa kuuntelee sua hyvin, kun korvat kääntyilevät koko ajan ratsastajaa kohti, enkä nyt tarkoita ääniapuja :)

    Se jäi ihmetyttämään, kun en maastoesteistä tai kenttäratsastuksesta tiedä mitään, että mistä tiedätte mitä esteitä hyppäätte radalla?? Jossakin vaiheessa taisi olla kaksi estettä aivan vierekkäin, ja hyppäsit niistä toisen, ja jossain kohdassa laukkasit monien esteiden ohi. Annetaanko joku "kartta" ennen kisoja, tai oliko esteiden juurella järjestysnumerot tms.?

    Videosta jäivät ihan SUPERfiilikset katsojallekkin, voin vain kuvitella miten hieno päivä, ja suoritus, oli itse osallistujan näkökulmasta.
    Paljon onnea mahti- hienosta suorituksesta!

    -Hanna-

    VastaaPoista
  19. Ihana ku kehut nii paljon ääneen Pyryä! :)

    VastaaPoista
  20. Oleppa hyvä koulurata-videosta ;)
    - Aino Kari

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

No hei vaan tohtori!

Meillä on maailman paras eläinlääkäri . Ollaan käytetty samaa kotieläinlääkäriä jo varmasti yli kymmenen vuotta. Hän on maailman paras. Tai ainakin meille se sopivin jos ei maailman paras. Kärvisteltyäni viikonlopun yli, äiti soitti heti maanantai aamusta meidän vakiellille. Ja mikä parhainta hän pääsi tulemaan heti saman päivän aikana. On kyllä mahtavaa kun on näin huippu lääkäri tiimin vointia tukemassa! Tutkittavaksi pääsi tänään sekä Alli että Molla. Allin takia ell tallille tuli, mutta toki siinä samalla sitten katsottiin myös Mollan suu ja kysyttiin tuosta sen pahenevasta kutiamisesta. Joka tosiaan tällä hetkellä on niin "kriittisessä vaiheessa" että se yön aikana repii kyljet itseltään auki. Ensin eläinlääkäri tuikkasi Alliin hieman rauhoittavaa ja sen jälkeen tutki Mollan. Mutta koska Alli ei ensimmäisestä piikistä tuntunut rauhoittuvan laittoi se siihen vielä toisen ja jatkoi sitten ponin kimpussa.  Kävi ponin ihan perusteellisesti läpi ja antoi si

Taasko se alkaa?

Jokainen blogia edes hieman seuraileva tietää että olen melko hysteerinen klinikalla ravailija. Jos hevonen ontuu tai tuntuu omituiselta, hommataa sille joko kraniohoitoa tai klinikkaa. Jossain on aina pakko olla syy ja siitä otetaan selvää. Myönnän, että minulle on jopa eläinlääkäri sanonut, että voisi sitä pari päivää kotonakin katsella ennen klinikalle raahausta. Olisihan siinä varmasti pari satasta säästänyt, mutta mielelläni maksan sen summan mielenrauhasta. Hysteerikko mikä hysteerikko. Onko tämä taas alkamassa? Kipua vai kettuilua? Alli on todella herkkänahkainen. Siis kirjaimellisesti. Klippaaminenhan ei aiheuta äänen puolesta ongelmia, mutta kun se tärisevä terä tuodaan iholle se on maailmanloppu*. Alli saa myös todella herkästi haavoja, joka on usempaan kertaan todistettu imppareiden muodossa. Se ei kestä oikeastaan nyt klipattuna kuin yhdellä tietyllä harjalla harjaamista ja sekin on välillä sen mielestä turhan kova. Toisinaan kyljet ovat herkät ja toisinaan mahan

Lukijat keskustelemaan: Millainen on se-oikea kuolain?

Miksi juuri se ja miksei tuo? HOX!  Teksti on täysin minun näkemykseni asioista, kaikki ei sovi kaikille, muistakaa se! ;) Kuolain. Tuo suitsiin ripustettava häkkyrä. Meillä on jos jonkinmoista kuolainta ollut ja varsinkin Mollalla niitä on testailtu. Pidimme Mollaa aluksi vahvana ja vaikeana hevosena, jolta innostuessaan puuttui jarrut. Molla on testannut seuraavia kuolaimia: Kimblewick  - Toimi aikansa, mutta lopulta ei tuottanut haluttua tulosta. Ei ollut se-oikea valinta. Kuparirolleri - Oletettiin kaiken olevan kiinni siitä että Molla puree kuolainta vasten. Paha kämmi ja surkein kokeilu ikinä! Gäg-kuolain  - ei toiminut, teki tammasta etupainoisemman. Pelham  - Toimi myös aikansa, painaa kuitenkin kuolainta vasten Fullcheek - Ei mainittavaa eroa ratsastettavuudessa Olympia + leukaremmi  - Toimii tällä hetkellä Jannin hyppykuolaimena ja maastokuolaimena, toimiva! Mollan se-oikea kuolain on omppunivel. Toimii sillä toivotulla tavalla. Haimme syytä kov