Siirry pääsisältöön

1. Elokuuta 2011 - "vale mi amicus"...

hyvästi rakas ystävä, ikuisesti sydämessä


Elämäni pahimmasta päivästä on tänään kulunut tasan vuosi. Ei pitäisi ikinä tälläisenä päivänä avata sitä kuvatiedostoa tai kansiota missä on elämän hevosesta kuvat. Kun taas erehdyin - tai oikeastaan havahduin - avaamaan ne, en voinut olla itkemättä. Silmiä räpytellen katsoin tuota hienoa voikkoa luppakorvaa ja mietin miksi näin kävi. Olinko ansainnut näin upeaa eläintä rinnalleni. Samalla voin vain kiittää ja todeta etten olisi ikinä voinut viettää parempia kolmea vuotta. Jos jotain eläintä rakastin koko sydämestäni ja jos jonkun puolesta olin valmis tekemään kaikkeni, se oli Lurppa. Komea, luppakorvainen herrasmies, sydäntenvalloittaja.

Vuosi siitä kun näin herran viimeisen kerran. Vuosi kun istuin saman huoltoaseman takahuoneessa itkemässä. Vuosi todellisen elämän hevosen pois menosta. Oliko se sittenkin vain ajattelemattomuutta? Jos olisin tehnyt jotain toisin, jos olisin vielä enemmän yrittänyt? Sattuu ajatellakin miten paljon tuosta eläimestä välitin. 

Aluksi minun piti tehdä "vuosipäivän" muistoksi video, mutta en saanut siitä tarpeeksi hienoa. Sen täytyy olla arvokas ja vaikka se onkin täyttä materiaalia, en julkaise sitä. Haluan herran arvolle ja muistolle paljon hienomman videon ja tehdä sen ajan kanssa. Niinpä keräsin muutamia hienoimpia, tunnekkaimpia tai muuten minun ja Lurpan parhaimpia hetkiä. Niitä, joita vielä tänäkin päivänä kaipaan..







Minä pieni ihminen täällä katselen herran kuvia ja tirauttelen kyyneleitä. voi kun tuli hirmuinen ikävä ♥

Rest in peace Karats 1. elokuuta 2011

Kommentit

  1. Miullakin kulunut pian kaksi vuotta kaikkein rakkaimman hevosen poismenosta, ihan oudolta tuntuu ja ikävä on vieläkin valtava <3

    Voimia sinne paljon :)

    VastaaPoista
  2. ai että, ihan melkein itkin tätä lukiessa... :(

    mut voimia!:)

    VastaaPoista
  3. :(( Kyllä sai pidätellä kyyneleitä tätä tekstiä lukiessa

    VastaaPoista
  4. Olitte varmasti kaikkien mielestä upea pari Lurpan kanssa ja niin minustakin! Hevosen omistaminen on aina yhtä surullista, koska jossain vaiheessa tulee hetki jolloin täytyy luopua rakkaasta hevosestaan. Ja kuinka vaikeaakaan se onkaan täytyy aina miettiä hyviä hetkiä ja ajatella että sen hyvä elämä jatkuu vielä vihreämmillä laitumilla. Toivon sinulle voimaa ja jaksamista, koska tiedän että se on vaikeaa. Lurppa pysyy kuitenkin aina sydämessäsi. <3

    VastaaPoista
  5. Otan osaa! Tiiän milt tuntuu menettää joku todella rakas!♥ R.I.P. Iskä & hoitohevonen Stella...

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

No hei vaan tohtori!

Meillä on maailman paras eläinlääkäri . Ollaan käytetty samaa kotieläinlääkäriä jo varmasti yli kymmenen vuotta. Hän on maailman paras. Tai ainakin meille se sopivin jos ei maailman paras. Kärvisteltyäni viikonlopun yli, äiti soitti heti maanantai aamusta meidän vakiellille. Ja mikä parhainta hän pääsi tulemaan heti saman päivän aikana. On kyllä mahtavaa kun on näin huippu lääkäri tiimin vointia tukemassa! Tutkittavaksi pääsi tänään sekä Alli että Molla. Allin takia ell tallille tuli, mutta toki siinä samalla sitten katsottiin myös Mollan suu ja kysyttiin tuosta sen pahenevasta kutiamisesta. Joka tosiaan tällä hetkellä on niin "kriittisessä vaiheessa" että se yön aikana repii kyljet itseltään auki. Ensin eläinlääkäri tuikkasi Alliin hieman rauhoittavaa ja sen jälkeen tutki Mollan. Mutta koska Alli ei ensimmäisestä piikistä tuntunut rauhoittuvan laittoi se siihen vielä toisen ja jatkoi sitten ponin kimpussa.  Kävi ponin ihan perusteellisesti läpi ja antoi si

Taasko se alkaa?

Jokainen blogia edes hieman seuraileva tietää että olen melko hysteerinen klinikalla ravailija. Jos hevonen ontuu tai tuntuu omituiselta, hommataa sille joko kraniohoitoa tai klinikkaa. Jossain on aina pakko olla syy ja siitä otetaan selvää. Myönnän, että minulle on jopa eläinlääkäri sanonut, että voisi sitä pari päivää kotonakin katsella ennen klinikalle raahausta. Olisihan siinä varmasti pari satasta säästänyt, mutta mielelläni maksan sen summan mielenrauhasta. Hysteerikko mikä hysteerikko. Onko tämä taas alkamassa? Kipua vai kettuilua? Alli on todella herkkänahkainen. Siis kirjaimellisesti. Klippaaminenhan ei aiheuta äänen puolesta ongelmia, mutta kun se tärisevä terä tuodaan iholle se on maailmanloppu*. Alli saa myös todella herkästi haavoja, joka on usempaan kertaan todistettu imppareiden muodossa. Se ei kestä oikeastaan nyt klipattuna kuin yhdellä tietyllä harjalla harjaamista ja sekin on välillä sen mielestä turhan kova. Toisinaan kyljet ovat herkät ja toisinaan mahan

Lukijat keskustelemaan: Millainen on se-oikea kuolain?

Miksi juuri se ja miksei tuo? HOX!  Teksti on täysin minun näkemykseni asioista, kaikki ei sovi kaikille, muistakaa se! ;) Kuolain. Tuo suitsiin ripustettava häkkyrä. Meillä on jos jonkinmoista kuolainta ollut ja varsinkin Mollalla niitä on testailtu. Pidimme Mollaa aluksi vahvana ja vaikeana hevosena, jolta innostuessaan puuttui jarrut. Molla on testannut seuraavia kuolaimia: Kimblewick  - Toimi aikansa, mutta lopulta ei tuottanut haluttua tulosta. Ei ollut se-oikea valinta. Kuparirolleri - Oletettiin kaiken olevan kiinni siitä että Molla puree kuolainta vasten. Paha kämmi ja surkein kokeilu ikinä! Gäg-kuolain  - ei toiminut, teki tammasta etupainoisemman. Pelham  - Toimi myös aikansa, painaa kuitenkin kuolainta vasten Fullcheek - Ei mainittavaa eroa ratsastettavuudessa Olympia + leukaremmi  - Toimii tällä hetkellä Jannin hyppykuolaimena ja maastokuolaimena, toimiva! Mollan se-oikea kuolain on omppunivel. Toimii sillä toivotulla tavalla. Haimme syytä kov