Siirry pääsisältöön

Totaali munaus kauden lopetuksena

Niinisalo ei tuonut tälläkään kertaa onnea


Mutta hei, voiko tuon (katsokaa nyt sitä...) näköiselle eläimelle olla siitä kovin vihainen.. Niin kauan kun Pyry pitää naaman "peruslukemilla" niin kauan sille voi olla vihainen. Niin mutta siis, koska kaikkihan tietää että Molla oli Niksulassa aivan super ja voitti, jätän tämän postauksen ainoastaan Pyry valtaiseksi. Mollan radat ja kaiken näette Terhin blogista täältä, mihin on suotavaa mennä kommentoimaan ponin huippusuoritusta! Itse Niinisalo postaus on tynkä, kerron vain pääpiirteisesti fiilikset, sillä ei tee mieli sen kummoisemmin muistella tätä surkeaa ratsastusta! En saa vain kirjoitettua kun jotenkin ajatukset pyörii niin paljon kaikkialla muualla!

Lauantain koulustartti, aloitetaan vaikka siitä. Ensinnäkin olin hyvissä ajoin paikalla ja aloin verkkaamaan, sillä epäilin että Pyry tarvitsi pitkän verkan. Huomasin sitten vaikka mitä ongelmia. Ei taipunut oikealle, puski, hirnui, oli levoton.. Kaikki taas ihme kyllä Niksulassa. Jouduin kokoajan tekemään, heti kun antoi hetken kävellä sai taas aloittaa alusta. En saanut edes verkassa tuntumaan sitä hyvälle, joten radalle lähdettiiin vähän "no, nyt hymyä ja tee parhaasi" -asenteella. Kai se jotenkin toimi, mutta eipä ollut mitenkään häppönen rata. Liian vähän seiskoja, liikaa vitosia ja liian tasaisesti kutosta. Niinpä se kostautui ja saatiin taas alle 60% tulos eli 59,57%. Ärsytti ja harmitti kun tiesi että parempaan olisi pystytty, mutta tällä kertaa näin taas!





Positiivistakin löytyi radasta, laukasta ei sanottu tällä kertaa sitten yhtään mitään ja lisäksi kehuttiin näyttäväksi hevoseksi! On se vaan niiin upea mies. Nämä vitosen kohdat olivat tosiaan keskiaskellajit; ravi (tahti kiihtyy), pysäytys (kättä vasten), ensimmäinen keskilaukka lävistäjällä (en muista mitä mainittiin, mutta polle tosiaan riehaantui...) ja toisen keskilaukan jälkeinen mutka missä piti mennä harjoituslaukkaa (saisi näkyä selkeämpi ero). Ja kaikki nämä ratsastaja pystyy korjaamaan, eli treeniä ja sillä päästään siitäkin!

Sitten mentiin reippaasti kiertämään hokit ja vaihtamaan varusteet. Meidän rataesteryhmä alkoi puoli seitsemältä ja oli tarkoitus loppua puoli kahdeksan. Itseä huoletti siinä vaiheessa valon määrä, mihin asti se riittää. Onneksi päästiin hyppäämään hieman aikaisemmin ja etuleimaan muita, meinaan tuntui jo muutenkin että oli niin hämärää ja kenttä oli hirveä kyntöpelto jo päivän ajalta. Videolta näkeekin miten kuski vaan himmaa ja himmaa ja himmaa.. Taustalla kuuluu Piken tuimia komennuksia mistä sain radallakin vähän tsemppiä. Esteillä tippui yksi, mikä oli omasta mielestä ihan sellainen tyypillinen vahinko. Pike sanoi videolla että tuli kovaa, laakana. Nojaa, omasta mielestä vain pohja teki siinä vaiheessa tepposet ja luisti alta ja ei Pyry saanut enää voimaa niin paljon hyppyyn. Pystyssä kuitenkin pysyttiin kuskin jännittämisestä huolimatta ;) Ja siis Pyryn nyppiminen johtuu ihan siitä että kuski ei antanut mennä, niin kuin Pike videossa toteaa.




No, sitten heppa talliin ja pyörällä kotiin, iltaa viettämään Elisan ja Emmin kanssa - Roosa saapui sitten joskus myöhemmin - ja nukkumaan. Aamulla ylös ja kuvailemaan kavereita ja kävelemään maastoradat. Innolla odotin maastoa, sillä oli muuttunut ja oli kiva päästä koittamaan uutta rataa! Päivällä kahdentoista aikaan lähdettiin tallille ja siellä Pyry ja Molla kuntoon ja ei kun kohti maastokoetta. Ensin ajattelin etten julkaise ollenkaan kypäräkameravideota, mutta sitten laitoin sen naamakirjaan ja oikeastaan on jo sama laitanko sen tänne. Varoitus heti että siinä on huutoa, kiukuttelua ja vihaisia otteita. Ei, tuo heppa ei oo ikinä ollut tollainen maastossa. Liikkui kyllä, mutta otti ihan turhia kieltoja. "Pelkäsi" rantabaaria mikä hypätty jo kaksi kertaa aikaisemmin. Ylämäen haudalle vain hiipui ja hiipui, vaikka siinä oli kannukset maksassa ja tein kaikkeni. Turhautumistahan siinä radalla oikeastaan oli - ja paljon. Rannassa ensimmäisen kiellon jälkeen käännyttiin vielä väärästä poukamastakin ja sekin kohta kun on ratsastettu jo kolmeen kertaan. Kyllä kiukututti, mutta maalissa kiitin silti hevosta, ei sentään hylkyä tullut! Maalissa haukuin sitä myös lehmäksi, mutta niin hiljaa ettei kameraan tullut sitä ;)

toinen kielto tuli siis tälle haudalle, mur!



Ei auta muu kun treeniä treeniä ja treeniä! Ensi vuonna sitten näytetään kyntemme!

Kommentit

  1. No työ sentään pääsitte maaliin asti. Itehän jäin 2. esteelle, kun heppa lähti vauhdissa keulimisen kautta vasemmalle ja minä jatkoin kaikella vauhdilla suoraan... Hieman kettuutti ajaa Kuopiosta asti sinne ottamaan hylky radalla, jonka esteiden yli hevonen ois päässy kävellen.. Varsinkin kun toi rata oli hirmu kiva :/

    VastaaPoista
  2. eikö maastareilla siis tuu hylkyy 2kiellosta? (kysyy kenttäratsastuksesta mitään tietämätön)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hylkyhän taitaa tulla maastoesteillä kolmannesta kiellosta, jos oikein muistan ?

      Poista
  3. Kyllä siellä lopussa kuulu saatanan lehmä ;D

    VastaaPoista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

No hei vaan tohtori!

Meillä on maailman paras eläinlääkäri . Ollaan käytetty samaa kotieläinlääkäriä jo varmasti yli kymmenen vuotta. Hän on maailman paras. Tai ainakin meille se sopivin jos ei maailman paras. Kärvisteltyäni viikonlopun yli, äiti soitti heti maanantai aamusta meidän vakiellille. Ja mikä parhainta hän pääsi tulemaan heti saman päivän aikana. On kyllä mahtavaa kun on näin huippu lääkäri tiimin vointia tukemassa! Tutkittavaksi pääsi tänään sekä Alli että Molla. Allin takia ell tallille tuli, mutta toki siinä samalla sitten katsottiin myös Mollan suu ja kysyttiin tuosta sen pahenevasta kutiamisesta. Joka tosiaan tällä hetkellä on niin "kriittisessä vaiheessa" että se yön aikana repii kyljet itseltään auki. Ensin eläinlääkäri tuikkasi Alliin hieman rauhoittavaa ja sen jälkeen tutki Mollan. Mutta koska Alli ei ensimmäisestä piikistä tuntunut rauhoittuvan laittoi se siihen vielä toisen ja jatkoi sitten ponin kimpussa.  Kävi ponin ihan perusteellisesti läpi ja antoi si

Taasko se alkaa?

Jokainen blogia edes hieman seuraileva tietää että olen melko hysteerinen klinikalla ravailija. Jos hevonen ontuu tai tuntuu omituiselta, hommataa sille joko kraniohoitoa tai klinikkaa. Jossain on aina pakko olla syy ja siitä otetaan selvää. Myönnän, että minulle on jopa eläinlääkäri sanonut, että voisi sitä pari päivää kotonakin katsella ennen klinikalle raahausta. Olisihan siinä varmasti pari satasta säästänyt, mutta mielelläni maksan sen summan mielenrauhasta. Hysteerikko mikä hysteerikko. Onko tämä taas alkamassa? Kipua vai kettuilua? Alli on todella herkkänahkainen. Siis kirjaimellisesti. Klippaaminenhan ei aiheuta äänen puolesta ongelmia, mutta kun se tärisevä terä tuodaan iholle se on maailmanloppu*. Alli saa myös todella herkästi haavoja, joka on usempaan kertaan todistettu imppareiden muodossa. Se ei kestä oikeastaan nyt klipattuna kuin yhdellä tietyllä harjalla harjaamista ja sekin on välillä sen mielestä turhan kova. Toisinaan kyljet ovat herkät ja toisinaan mahan

Lukijat keskustelemaan: Millainen on se-oikea kuolain?

Miksi juuri se ja miksei tuo? HOX!  Teksti on täysin minun näkemykseni asioista, kaikki ei sovi kaikille, muistakaa se! ;) Kuolain. Tuo suitsiin ripustettava häkkyrä. Meillä on jos jonkinmoista kuolainta ollut ja varsinkin Mollalla niitä on testailtu. Pidimme Mollaa aluksi vahvana ja vaikeana hevosena, jolta innostuessaan puuttui jarrut. Molla on testannut seuraavia kuolaimia: Kimblewick  - Toimi aikansa, mutta lopulta ei tuottanut haluttua tulosta. Ei ollut se-oikea valinta. Kuparirolleri - Oletettiin kaiken olevan kiinni siitä että Molla puree kuolainta vasten. Paha kämmi ja surkein kokeilu ikinä! Gäg-kuolain  - ei toiminut, teki tammasta etupainoisemman. Pelham  - Toimi myös aikansa, painaa kuitenkin kuolainta vasten Fullcheek - Ei mainittavaa eroa ratsastettavuudessa Olympia + leukaremmi  - Toimii tällä hetkellä Jannin hyppykuolaimena ja maastokuolaimena, toimiva! Mollan se-oikea kuolain on omppunivel. Toimii sillä toivotulla tavalla. Haimme syytä kov