Siirry pääsisältöön

Väsynyt, itkuinen ja paha olo

Vettä sataa, pimeä tulee aikaisin


Ei jaksa kirjoittaa, ei vastata enää viesteihin positiivisesti. Syksy. Minulla on joka syksyinen sairaus, joka pahentuu vuosi vuodelta. Olisipa kesä, olisi huoletonta, kivaa aikaa. Tällä hetkellä en jaksa mitään, ei mennä ulos, en herätä aamulla, en mennä talliin, en ratsastaa, en keskittyä. En tehdä mitään. Itken, raivoan ja käyn kirjoisan tunneskaalan sekunnissa.

Tiedän ettei kommentteja pidä ottaa itseensä, mutta tässä herkässä henkisesti epävakaassa tilassa on ikävää kun saa edes yhden "negatiivisen" tai negatiivisen kommentin. On ikävää lukea kommenttia missä sanotaan ettei ratsastus ole "kaunista katsottavaa". Selvennykseksi, en ole niin väittänytkään. Yritän harjoitella ja tehdä itsestäni parempaa, mutta motivaatiota laskee juuri "tsemppiä, paskalta tämä vielä näyttää mutta kyllä se siitä" -asenne. Annetaan minullekin hieman mielenrauhaa tässä epätasapainoisessa tilassa.

Tiistaina oli Outi pitämässä tuntia ja Pyry oli mahtava. Päästiin tekemään kaikkea kivaa ja on se heppa vain hieno. Se taisikin olla ainut päivä kun kävin ratsastamassa. Tässä tilanteessa positiivisuudesta puhuminen ei mahdu nyt kaaliin. Kun ensimmäinen ajatus on ajaa rekan alle (mitä en tule tekemään, sillä itse kun olen rekkakuskiksi tulossa, tiedän ettei se oli oikeasti kannattavaa, säälittävää ja tyhmää ajattelua) ei vaan löydä mitään valon pilkahdusta mistään. Koulussa menee hyvin, ajetaan puolikkaalla ja täyspitkällä ja homma pelaa, kaikki on mukavia. Töissä asiat menee huonosti, tunteja ei ole, stressi painaa miten maksan kaiken. Kotona olen kokoajan niin väsynyt etten jaksa edes ratsastaa, tekisi mieli vain nukkua. Pike uskottavasti lopettaa meidän valmentamisen (useita syitä tähän), joten uusi valmentajakin pitäisi hommata, mutta juuri tällä hetkellä en jaksaisi ajatella sitä.

On niitä hetkiä kun ei jaksa olla positiivinen, ei jaksa vaan enää. Hymyilen kokoajan, sillä feikkaaminen on niin helppoa, ihmisiä on niin helppo naruttaa.. Tallissa olen vain vihainen ja hermostunut kokoajan mikä taas tekee Pyrystä levottoman, mikä taas tekee minusta vielä kärttyisemmän. En halua valehdella siitä että olenko käynyt liikuttamassa molemmat hevoset vai toisen. En jaksa hymyillä kun samalla mietin miltä tuntuu kuolla. En jaksa käydä töissä kerran viikossa ja todeta että saan siitä 60 euroa. En jaksa pysyä hereillä kun väsyttää. En halua puhua äidille, sillä tiedän että hän haluaa minuakin enemmän pois kivuista. En halua istua koneella, en kuunnella musiikkia, en tehdä mitään! 

Haluan että olo on parempi, nautin Pyryn läsnäolosta, odotan innoissani seuraavaa päivää. Haluan sanoa kaikille vilpittömästi voivani täydellisen hyvin, haluan kertoa koko maailmalle että positiivisuus on pelastus. Ennen kuin ketään tulee sanomaan että "hei, kyllä se siitä"; tiedän! Käyn saman asian joka syksy läpi, joka kerta kun sataa vettä, joka kerta kun ulkona on niin pimeää että kun koulusta tulee ja nukahtaa sohvalle ja herää ei enää näe ulos. Joka kerta kun astun kuralammikkoon, joka kerta kun lenkin jälkeen pesen hevosen jalat. Joka kerta kun syksyllä lopetan syömisen, joka kerta kun syksyllä itken itseni uneen.

Hyi kun inhoan itseäni, hyi kun ärsyttää kirjoittaa tälläistä. Ja kyllä, olen hommaamassa itseäni hoitoon, kyllä tunnen itseni ja tiedän että kohta tulee pohja minunkin kattilassa. Vaikka olen vahva, tunnistan sen hetken kun en ole enää siinä hapessa, että selviän siitä yksin. Olipas tämä kurja, angstinen ja ärsyttävä säälin kerjäyspostaus.. Ehkä tämä oli ilmoitus että ennen kuin saan pääni kuntoon en varmaan kykene kirjoittamaan mitään ihmeellistä vaikka kovasti intoa löytyisi.



ps. Sinä aktiivinen lukija joka palvelit minua tänään ABC Kiikoisissa! Piti mainita julkisesti sinut blogissa, mutta olen ihme lahopää ja unohdin nimesi! Kuitenkin, rohkea veto kysäistä, yllätyin melkoisesti ja piristi tosi tosi paljon päivää, kiitos kovasti tästä ;)

Kommentit

  1. Mulla tulee keväisi tälläne, ihan samoja tuntemuksia.. Koulussa ku on kokeet ja ei oikeen jaksas, oottaa vaa kesää joka tuntuu olevan nii lähellä mut nii kaukana..
    Syksysin mul on taas paljon kesän jäljiltä energiaa ja jaksaa painaa. Paljon voimia syksyyn, kohta se onkin jo ohi:)!

    VastaaPoista
  2. mitä syitä piken lopettamiseen?

    VastaaPoista
  3. Minä se olin! :D Oon vähän tällänen hölösuu, en kainostele kysyä jos joku mietityttää, anteeksi siitä!

    En tiiä ootko meidän blogissa (taipaleentila.blogspot.fi) käynyt, mutta ehkä joskus, vai mitä? Hirmu rohkeaa tekstiä. Sä olit niin iloisen näköinen päälle päin, ettei uskoisi mitä kaikkea sun sisällä tapahtuu. :( Paljon jaksamista sulle. Onneksi syksy on vaan hetken täällä, toivotaan että talvi tai viimeistään kevät helpottaa oloasi. <3 Ja hei, ei ne hepat kuole vaikka välillä seisoskelisikin, pidät nyt vaan huolen itestäsi ensisijaisesti.

    Voimia. <3

    VastaaPoista
  4. 4 kk ja on jälleen valoa aamuin illoin. Eli ihan just,siis ihan just! Kysy läheisiltäsi jos voisit nukkua viikon talviunen,se saattaisi helpottaa kun ei olisi pakko jaksaa yhtään mitään. Kun saisi luvan kanssa maata hetken ja velloa kurjuudessa ;) Temppiä.

    (mä oikeasti aina huolestun kun ihmiset puhuvat rekan alla ajamisesta tms.tiedän ja toivon ettet niin tosissasi ajattele,mutta lupaathan pikaisesti käydä juttelemassa tuntemuksistasi ammattiauttajan kanssa. Perheesi ei voi sinua tässä auttaa vaikka tahtoisivatkin,sillä ovat liian "lähellä". http://www.quume.fi/index.php?page=mielenterveys )

    VastaaPoista
  5. It gets worse...minä olen vähän vanhempi ja pimeys meina ajo musertaa minut täysin. Valun löysään apatiaan jossa jaksan hoitaa työn ja hevoset ja siihen se sitten jääkin...kunpa kaiken muun ajan voisi viettää peiton alla!

    Mutta kyllä se helpottaa ennen pitkää, pitää vain jaksaa, ja kestää...pimeys on suomalaisten kirous ja ankeus kansatautimme. Jos sinua yhtään lohduttaa niin et ole yksin veneessä, sillä meitä on ainakin titanicillinen samankaltaisia joissa ei vaan ole mehuja jäljellä, vaikka muiden mielestä näyttäisi siltä! Mutta me emme uppoa, vaan pääsemme satamaan, vaikka höyrykattiloihin ei aina joku jaksaisikaan lapata hiiltä...joskus voi mennä vain virran mukana jonkin aikaa, kunnes taas jaksaa laittaa moottorit käyntiin...:)

    Itse olen pohtinut, että kun oppii antamaan itselleen anteeksi jaksamattomuuden, pääsee jo ison askeleen eteenpäin! Itse en siihen vielä kykene, mutta tiedän, että kun pystyn, niin sitten helpottaa paljon.

    VastaaPoista
  6. Ihan samalla fiiliksellä mennään täälläkin suunnalla Suomea. Mikään ei kiinnosta ja vaan takkuaa jokaisen ihmisen kanssa. Ponikin seisoo kuratarhassa kolmatta viikkoa ilman etukenkiä kun ei oo vaan jaksanu soittaa kengittäjälle. Kait se tästä helpottaa sitten joskus kun tulee lunta ja pakkasta ja pääsee taas päästelemään ponilla täyttä vauhtia pitkin maita ja mantuja eikä tarvitse enää välittää mutarallista :)

    VastaaPoista
  7. Tää teksti on ihan kuin mun suusta. Tosin mulle tulee aivan kamala kuolemanpelko, en saa nukuttua sen takia ja olen ihan kuin kuollut päivisin. Pelkään, kun hevoseni kapasiteetti alkaa olla minulle lopussa, että loputkin intoni hiipuvat pimeän tullen.
    4kk... Koitetaan kestää <3

    VastaaPoista
  8. Tämä on jokaiselle joka kaamosmasennuksesta kärsii: kävin viime syksynä hyvin alhaalla. Raskauden jälkeinen babyblues + kaamosmasennus sai ajattelemaan todella pimeitä ajatuksia ja käymään jopa psykoosissa. Onneksi menin aika kuuluisallekin gynekologille joka oli tehnyt tutkimuksia naisten hormonitoiminnasta raskauden jälkeen. Sain hormonikorvaushoidon, levitin esteogeenikeeliä reisiin aamuin illoin. Pääsin ylös, aika nopeastikin. Arvatkaas mitä kys. gynekologi sanoi? Samoja hormonimuutoksia tapahtuu ellei jokaisen niin todella monen naisen hormonitoiminnassa. Johtuu osittain D-vitamiinin puutteesta joka taas johtuu auringonvalon vähenemisestä. Tänä syksynä en ole joutunut vielä turvautumaan estrogeeniin, mutta syön tripla annosta D-vitamiinia. Gynekologi ohjeisti syömään tuplat ellei jopa triplat siitä mitä apteekissa ohjeistetaan koska meillä suomalaisilla on todellinen tarve sille talvisin. Ohjeeni: nyt ensi tilassa apteekista D-vitamiinia ja sellainen naamariin joka aamu. Jos ei ala helpottamaan parin viikon päästä niin verikokeisiin pyytämään mittauttamaan estrogeenitaso. Siihen verikokeeseen ei voi 100% luottaa, mulla näytti et on ihan ok mutta tuo vaihtelee jo päivän aikana niin paljon. Kannattaa siis myös hakeutua gynekologin puheille, nimenomaan hormonitoimintaan erikoisdtuvalle... Tsemppiä kaamosmasentuneet, minä selvisin siitä ja tänä syksynä olen jaksanut käydä koulua, hoitaa kotia, olla tyttären kanssa, harrastaa, valmentautua ja kilpailla.

    VastaaPoista
  9. miks lopetatte piken valmennuksissa käynnin?

    VastaaPoista
  10. Komppaan tota d-vitamiinia, ite syön 100 mikrog/pvä. Yks tuttu syö vielä reilusti enemmän, eikä verikokeissa silti ollut yliannostuksesta merkkiäkään.
    Tsemppiä, kyl se kohta kirkastuu!

    VastaaPoista
  11. kato tota ylintä sun ja pyryn kuvaa. se kertoo kaiken.

    VastaaPoista
  12. Yritin kirjoittaa sinulle jo eilen, mutta padi teki tenän.

    Sinulla upeat hevoset, olet taitava ratsastaja ja asenteesi mahtava. En tunne sinua ollenkaan, luen vain blogiasi aikuisen silmin. Silti vaikutat aivan mahtavalta tyypiltä :) Lisäksi sinulla on varmasti paljon muita ihania asioita elämässäsi, kuten ystäviä. Silti voi väsyttää, paljonkin. Jokainen saa väsyä, ja sen myöntäminen on ensimmäinen oven avaus valoa kohti.
    Menethän pikaisesti lääkäriin, sitä varten he siellä ovat. Kerrot rehellisesti, miltä sinusta tuntuu, itkeäkin saa.
    Hae voimaa niistä hyvistä asioista, ihan vaikka vaan pienistä jutuista. Tämä pimeäkin aika voi olla kovin kaunis. Ja niihin kohtiin, kun et jaksa, niihin hae apua muilta ihmisiltä, ammattilaisilta ja läheisiltäsi.

    Tuhannesti tsemppiä!

    VastaaPoista
  13. Upea tuo eka kuva, siinä on jotain Kalevala-henkistä :)

    VastaaPoista
  14. Upea kuva tuo ensimmäinen!!!

    Oma blogi: http://sadetakinsuojassa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  15. Olet aivan mielettömän rohkea!

    Tää sinun postaus oli kun olisin lukenut omia ajatuksiani kirjoitettuina... Ihailen niin paljon sun rohkeutta sanoa näitä asioita ääneen! Ja tiedän miten helppoa on hymyillä vaikka itkettäisi. Ihmiset uskoo koska niin on helpompaa.

    Nyt koita keskittyä vaan yhteen päivään kerrallaa, älä ajattele tätä syksyä ja tulevaa talvea isona ja kaameena loputtomana kokonaisuutena. Ihan yksi päivä vaan jolloin nouset sängystä ylös :). Ja käy lääkärissä juttelemassa. Sillon vastuu ei tavallaan ole enää sinun kun oot hakenut apua.

    Tsemppihalaus sulle! Kyllä sä selviit tästä, oot vahva !

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

No hei vaan tohtori!

Meillä on maailman paras eläinlääkäri . Ollaan käytetty samaa kotieläinlääkäriä jo varmasti yli kymmenen vuotta. Hän on maailman paras. Tai ainakin meille se sopivin jos ei maailman paras. Kärvisteltyäni viikonlopun yli, äiti soitti heti maanantai aamusta meidän vakiellille. Ja mikä parhainta hän pääsi tulemaan heti saman päivän aikana. On kyllä mahtavaa kun on näin huippu lääkäri tiimin vointia tukemassa! Tutkittavaksi pääsi tänään sekä Alli että Molla. Allin takia ell tallille tuli, mutta toki siinä samalla sitten katsottiin myös Mollan suu ja kysyttiin tuosta sen pahenevasta kutiamisesta. Joka tosiaan tällä hetkellä on niin "kriittisessä vaiheessa" että se yön aikana repii kyljet itseltään auki. Ensin eläinlääkäri tuikkasi Alliin hieman rauhoittavaa ja sen jälkeen tutki Mollan. Mutta koska Alli ei ensimmäisestä piikistä tuntunut rauhoittuvan laittoi se siihen vielä toisen ja jatkoi sitten ponin kimpussa.  Kävi ponin ihan perusteellisesti läpi ja antoi si

Taasko se alkaa?

Jokainen blogia edes hieman seuraileva tietää että olen melko hysteerinen klinikalla ravailija. Jos hevonen ontuu tai tuntuu omituiselta, hommataa sille joko kraniohoitoa tai klinikkaa. Jossain on aina pakko olla syy ja siitä otetaan selvää. Myönnän, että minulle on jopa eläinlääkäri sanonut, että voisi sitä pari päivää kotonakin katsella ennen klinikalle raahausta. Olisihan siinä varmasti pari satasta säästänyt, mutta mielelläni maksan sen summan mielenrauhasta. Hysteerikko mikä hysteerikko. Onko tämä taas alkamassa? Kipua vai kettuilua? Alli on todella herkkänahkainen. Siis kirjaimellisesti. Klippaaminenhan ei aiheuta äänen puolesta ongelmia, mutta kun se tärisevä terä tuodaan iholle se on maailmanloppu*. Alli saa myös todella herkästi haavoja, joka on usempaan kertaan todistettu imppareiden muodossa. Se ei kestä oikeastaan nyt klipattuna kuin yhdellä tietyllä harjalla harjaamista ja sekin on välillä sen mielestä turhan kova. Toisinaan kyljet ovat herkät ja toisinaan mahan

Lukijat keskustelemaan: Millainen on se-oikea kuolain?

Miksi juuri se ja miksei tuo? HOX!  Teksti on täysin minun näkemykseni asioista, kaikki ei sovi kaikille, muistakaa se! ;) Kuolain. Tuo suitsiin ripustettava häkkyrä. Meillä on jos jonkinmoista kuolainta ollut ja varsinkin Mollalla niitä on testailtu. Pidimme Mollaa aluksi vahvana ja vaikeana hevosena, jolta innostuessaan puuttui jarrut. Molla on testannut seuraavia kuolaimia: Kimblewick  - Toimi aikansa, mutta lopulta ei tuottanut haluttua tulosta. Ei ollut se-oikea valinta. Kuparirolleri - Oletettiin kaiken olevan kiinni siitä että Molla puree kuolainta vasten. Paha kämmi ja surkein kokeilu ikinä! Gäg-kuolain  - ei toiminut, teki tammasta etupainoisemman. Pelham  - Toimi myös aikansa, painaa kuitenkin kuolainta vasten Fullcheek - Ei mainittavaa eroa ratsastettavuudessa Olympia + leukaremmi  - Toimii tällä hetkellä Jannin hyppykuolaimena ja maastokuolaimena, toimiva! Mollan se-oikea kuolain on omppunivel. Toimii sillä toivotulla tavalla. Haimme syytä kov