Siirry pääsisältöön

Supermahtava treenipäivä!

Ja menin unohtamaan kameran harjalaatikkoon..


Mutta todistusaineistoa oli kuitenkin siitä että kävin tänään poneilemassa! Piiiitkästä aikaa kiipesin meinaan Molla tamman selkään! Janni ja Petra on vienyt kaikki Mollan ratsastuskerrat, mutta tänään minä pääsin selkään! Kuitenkin ei lähdetä asioiden edelle vaan palataan aamuun ;)

Aamulla suuntasin kello 8.30 jälkeen tallille. Tarkoitus oli tehdä jonkinlainen videopostaus meidän superhauskasta ja hyödyllisestä treenistä. Kuvailinkin tallissa kun laitettiin Elmo ja Pyry kuntoon, mutta kun olin kiivennyt Pyryn selkään ja päästiin lähtemään, tajusin että kamera jäi harjalaatikkoon! Ei se mitään, pääsette nyt meidän matkalle näin kerrottuna, vaikkei se videota voitakkaan!

Mentiin Petran ja Elmon kanssa siis tänään erittäin hauska ja hyödyllinen, hevosen lihaksistoa, kordinaatiokykyä ja tarkkuutta tehostava treeni. Aloitettiin piiitkällä alkukävelyllä, käveltiin maneesien ohi alatielle, missä otettiin hieman ravia ja suunnattiin kiipeilemään. Olen niin rakastunut Ypäjän kiipeilypolkuihin! Siellä mentiin poluilla edes takaisin, löytyi jyrkkää ja loivaa, ylä- ja alamäkeä. Laukattiin pitkä ylämäki kerran ja mentiin vaativia kinttupolkuja. Tätä lystiä harrastettiin noin varttin verran, sitten käytiin vanhoilla portailla, mitkä mentiin käynnissä. Tällöin hevonen joutui käyttämään koko kroppaansa ja tekemään töitä varsinkin perslihaksillaan. Ja voin sanoa, kyllä hepalle tuli hiki vaikkei käyntiä kovempaa menty kuin yhden ylämäen verran!

Kiipeilyn jälkeen lähdettiin suunnistamaan derbyalueelle. Jatkettiin selän (erityisesti ristiselkää avaavaa, sillä Pyryn risti on hieman jumissa) ja takapään treeniä derbyalueella banketeilla ja alashypyillä. Mentiin ensin pikku banketit molemmista suunnista, sitten portaat ylös ja alas pariin otteeseen. Pyrykin alkoi selvästi innostua kun paikat aukesi. Kaikilla oli superhauskaa ja hepat tuli samalla treenattua erittäin hyvin. Lopuksi otettiin hiittiksellä hieman laukkatreeniä ja Pyry sai näyttää että suokkikin voi päästä kovaa ;) Hihii, fiilis on edelleen ihan katossa!

Treeni oli tänään sairaan kivaa ja nyt hyvällä mielellä taas jatketaan. Tallille päästyämme takaisin riisuin Pyryn ja sitten tuli vain puheeksi Mollalla ratsastus. Itse piti olla tunnin päästä kotona, mutta Petra auttoi laittamaan ponin kuntoon ja pääsin pitkästä aikaa poneilemaan! Matka meinasi tyssätä jo alkuunsa kun menin selkään lantalan reunalta ja poni loppui kirjaimellisesti kesken.. Oli niin pieni että meinasin tulla kokonaan yli!


Ponikin oli super mahtava tänään, kävin kiipeilemässä hetken ja sen jälkeen hiittiksen kautta takaisin tallille. Siellä heitin vain nopeasti ponin Petralle ja lähdin Ratsuriiheen hakemaan msm-jauhetta, valkosipulia ja Pyryn hackamoret jotka vihdoin olivat saapuneet! Sillä hetkellä kun suunnistin seuraavan kerran tallille viemään jauheet ja sipulit talliin kello oli jo 12.35 ja minun olisi pitänyt olla jo kotona.. Nopeasti soitin kotiin että äiti laittaisi ruokaa lämpiimään kun töihin piti lähteä alle tunnin päästä ja suihkussakin piti käydä.. Kiireellä kotiin, syömään ja suihkun kautta töihin. 

Juuri töistä päästyäni kävin sitten vielä tallilla hoitamassa hevoset yöpuulle. Pesin niiden jalat, laitoin Elmolle lämpöpintelit, Mollalle linimenttiä ja kaikille loimet. Heinät, kaurat ja muut mössöt ja ei kun nukkumaan. Aamulla sitten taas tallille pitämään Jannille estetuntia ja hyppäämään jotain Pyryllä. Ja pitää varmaan Elmokin muistaa laittaa pihalle ;)

Wiih! Mitäs vielä voisi laittaa? Kaikki vielä äänestämään Pyry kuvaa, ei saa unohtaa ;) Huomenna yritän saada videota hypyistä, jos saan Jannin vaikka kuvailemaan tunnin jälkeen! Jajaja.. Ei kai muuta tällä kertaa. 

Mikä on teidän mielestä huippuhauskaa treeniä?
Kiipeilettekö paljon hevostenne kanssa? Entä maastoiletteko?
Pitääkö hevosen treeni olla monipuolista?

Kommentit

  1. Itselläni ei hevosta tällähetkellä ole, mutta pidän hevosen monipuolista treeniä erittäin tärkeänä, jo ihan lihaksiston takia, mutta myös ennen kaikkea hevosen mielenterveyden kannalta! Kaikkeen lopenkyllästyneen hevosen saaminen kiinnostuneeksi edes jostain ei ole helppoa eikä mukavaa... =)
    Monipuolinen maastoilu on suosikkini!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. itsekin tykkään maastoilusta erityisen paljon! Ku hevoset olivat kotona maastoiltiin miltein päivittäin :) itse olen myös vannoutunut puhumaan monipuolisen liikunnan puolesta ;)

      Poista
  2. Tykkään eniten varmaan just tuommosen mitä teitte tyylisistä maastoreissuista(:
    Meillä kiipeillään suurin piirtein kerran viikosssa ja maastoillaan melkein joka päivä.
    Monipuolinen liikutus on tosi tärkeetä, ainakin meillä, kun muuten hevonen tylsistyy nopeesti ja sitten mikään ei onnistu:)

    VastaaPoista
  3. Ihan liian vähän tulee maastoiltua ja kiipeiltyä... Asia toivottavasti korjaantuu kunhan lumet tulee ja lähdetään oripojan kanssa metsähommiin! Nyt on vielä niin löysää ja vetistä metsässä et pakko odotella kylmempiä kelejä ensin... Ainakin treeni monipuolistuu: ratsastusta vaihtelevasti (maastoilu, koulu, este), valjakkoajoa maastossa ja kentällä, juoksutuspäiviäkin on muutamia, joka toinen viikko irtohypytys ja sitten tuo uusi aluevaltaus eli työajo! Mitä vielä voisi kehitellä :D? Vikellys puuttuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. haha! Teillä on ainakin supermonipuolista ;) vikellystä tosiaan kehiin vielä tai jotain länkkäriperusjuttuja! :D

      Poista
  4. Hei! Sait haasteen lukijoillesi :)
    Kurkkaa http://shtpapatti.blogspot.fi/2012/11/haaste-lukijoille.html

    VastaaPoista
  5. Monipuolinen liikutus on tosi tärkeetä, meillä varsinkin kun tamma on jo 20 vee, niin täytyy liikutuksen pysyä mielenkiintosena :)

    Me kiipeillään tosi paljon, kun ei enää voi ottaa viikottain niin paljon 'kunnon' treenejä, ja kiipeily kuitenkin kasvattaa kuntoja ja sitä voi tehdä vaikkapa käynnissä. <-- harrastettiin sitä tosi paljon jalkavaivojen aikaan :) Me maastoillaan melkein joka päivä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiipeily on kyllä ihan parasta! Me saadaan ihan kunnon treeni ihan käyntikiipeilyllä ja samalla tulee tasapainoa ja kordinaatiokykyä treenattua! ;)

      Poista
  6. Miulle on henk.kohtaisesti monipuolinen liikutus kaiken a ja o, että pysytään molemmat "järjissämme". Kyllä alkaa pikkuhiljaa nyppimään, jos päivä tolkulla vain kentällä pyörii ja ponikin tarvitsee kerran viikkoon aivot narikkaan-päivän.

    Näin keväisin ja syksyisin tulee kyllä jonkin sortin maastoissa mentyä ihan päivittäin, kun kenttä/pellot ovat huonossa kunnossa. Kesällä ja talvella tulee sitten mentyä enemmän pelloilla ja kentällä, mutta ihan kunnon maastoonkin pyritään väh. 2x/vko. Välillä useammin, välillä ehkä harvemmin. Kiipeilyä tulee harrastettua melkein ihan joka maaston yhteydessä, muttei täällä tosin kovin kummoisia nyppylöitä edes ole. Välillä käydään pelkästään ihan käynnissä lähimaastoissa kiipeilemässä ilman satulaa riimuilla. Vaihtelua arkeen :)

    Hitsi kun noi Ypäjän maastot ja maastoesteet houkuttelisivat niin kovasti, mutta harmikseni ovat aivan liian kaukana meistä :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oon niin samaa mieltä sun kans! Oon kans hirveen tarkka et ehtis vähän heppakin maastoileen ja pysyyn vireenä. Kotona me maastoiltiin kanssa päivittäin, mutta nyt keskustassa on jotenkin miljoona treenivaihtoehtoo et välillä pitää itekin jarrutella :D pakko tosiaan viel hehkuttaa näitä mielettömiä maastoja ja tiloja, oon niin fiiliksissä!

      Poista
  7. Hitsi luin nyt vasta esittelysi ja hämmästyin että olet 178cm pitkä! Jotenkin en yhtään tajunnut että olet niin pitkä :D

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

No hei vaan tohtori!

Meillä on maailman paras eläinlääkäri . Ollaan käytetty samaa kotieläinlääkäriä jo varmasti yli kymmenen vuotta. Hän on maailman paras. Tai ainakin meille se sopivin jos ei maailman paras. Kärvisteltyäni viikonlopun yli, äiti soitti heti maanantai aamusta meidän vakiellille. Ja mikä parhainta hän pääsi tulemaan heti saman päivän aikana. On kyllä mahtavaa kun on näin huippu lääkäri tiimin vointia tukemassa! Tutkittavaksi pääsi tänään sekä Alli että Molla. Allin takia ell tallille tuli, mutta toki siinä samalla sitten katsottiin myös Mollan suu ja kysyttiin tuosta sen pahenevasta kutiamisesta. Joka tosiaan tällä hetkellä on niin "kriittisessä vaiheessa" että se yön aikana repii kyljet itseltään auki. Ensin eläinlääkäri tuikkasi Alliin hieman rauhoittavaa ja sen jälkeen tutki Mollan. Mutta koska Alli ei ensimmäisestä piikistä tuntunut rauhoittuvan laittoi se siihen vielä toisen ja jatkoi sitten ponin kimpussa.  Kävi ponin ihan perusteellisesti läpi ja antoi si

Taasko se alkaa?

Jokainen blogia edes hieman seuraileva tietää että olen melko hysteerinen klinikalla ravailija. Jos hevonen ontuu tai tuntuu omituiselta, hommataa sille joko kraniohoitoa tai klinikkaa. Jossain on aina pakko olla syy ja siitä otetaan selvää. Myönnän, että minulle on jopa eläinlääkäri sanonut, että voisi sitä pari päivää kotonakin katsella ennen klinikalle raahausta. Olisihan siinä varmasti pari satasta säästänyt, mutta mielelläni maksan sen summan mielenrauhasta. Hysteerikko mikä hysteerikko. Onko tämä taas alkamassa? Kipua vai kettuilua? Alli on todella herkkänahkainen. Siis kirjaimellisesti. Klippaaminenhan ei aiheuta äänen puolesta ongelmia, mutta kun se tärisevä terä tuodaan iholle se on maailmanloppu*. Alli saa myös todella herkästi haavoja, joka on usempaan kertaan todistettu imppareiden muodossa. Se ei kestä oikeastaan nyt klipattuna kuin yhdellä tietyllä harjalla harjaamista ja sekin on välillä sen mielestä turhan kova. Toisinaan kyljet ovat herkät ja toisinaan mahan

Lukijat keskustelemaan: Millainen on se-oikea kuolain?

Miksi juuri se ja miksei tuo? HOX!  Teksti on täysin minun näkemykseni asioista, kaikki ei sovi kaikille, muistakaa se! ;) Kuolain. Tuo suitsiin ripustettava häkkyrä. Meillä on jos jonkinmoista kuolainta ollut ja varsinkin Mollalla niitä on testailtu. Pidimme Mollaa aluksi vahvana ja vaikeana hevosena, jolta innostuessaan puuttui jarrut. Molla on testannut seuraavia kuolaimia: Kimblewick  - Toimi aikansa, mutta lopulta ei tuottanut haluttua tulosta. Ei ollut se-oikea valinta. Kuparirolleri - Oletettiin kaiken olevan kiinni siitä että Molla puree kuolainta vasten. Paha kämmi ja surkein kokeilu ikinä! Gäg-kuolain  - ei toiminut, teki tammasta etupainoisemman. Pelham  - Toimi myös aikansa, painaa kuitenkin kuolainta vasten Fullcheek - Ei mainittavaa eroa ratsastettavuudessa Olympia + leukaremmi  - Toimii tällä hetkellä Jannin hyppykuolaimena ja maastokuolaimena, toimiva! Mollan se-oikea kuolain on omppunivel. Toimii sillä toivotulla tavalla. Haimme syytä kov