Siirry pääsisältöön

True Tuupari Master Terhi kävi tuuppailemassa muutaman puten..

Täysin kuvapainoitteinen postaus, joten lukekaa selostus Terhin blogista.






No, pakkohan sitä on tässä hieman selitellä. Eli aluksi tuossa muutama söpöily kuva Pyrystä ja Mollasta. Pyrystä tuli varmaan tuhat ihanaa kuvaa, mutten saanut niitä kaikkia sitten esille, tai oikeastaan niitä tuli niin PALJON etten viitsinyt ihan jokaista laittaa. On ne vaan niiin söpöjä heppoja! Mutta sitten niihin Terhin ratsastus- ja muihin säätö kuviin.







Mollasta hieman. Eli Molla on menettänyt muuton jälkeen hirmu paljon kiloja. Massa tipahti ihan huimasti ja poni suoranaisesti kuihtui silmissä. Nyt kuitenkin tamma syö taas hyvin ja aletaan kasvattamaan massaa takaisin, eli ei kannata huolestua, kyllä se sieltä taas pyöristyy kun saadaan hieman enemmän läskiä :)






Pyryn kuvat nappasin nopeasti, koska Terhi oli jo hepan ratsastanut mutta kiipesi kuitenkin vielä selkään että saatiin muutama kuva. On se poika hieno! Eikä enää ole kankikaan niin outo ja pelaaminen kuolainten kanssa on jäänyt tosi vähälle. Tähän loppuun vielä pieni videokooste kun Terhi ratsasti Pyryllä (kun en itse ollut paikalla, Petra kuvasi :))


No, mitäs lukijat pidätte? :)

Kommentit

  1. meno näyttää tosi hienolta! (: ihania suomenhevosia! <3

    VastaaPoista
  2. millä asetuksilla sä kuvaat muuten maneesissa:)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no riippuen tietenkin maneesista ja tuleeko ulkoa yhtään valoa. Näissä kuvissa oli 1/125 (1/160 saisi niin paljon parempia, mutta oman kameran ominaisuudet ei riitä siihen :D), 2.8 ja 1600 :) Kamerasta loppuu isoherkkyys siis tuohon 1600 minkä takia onkin sellaista pikselimössöä helposti :/

      Poista
    2. Niin ja lisätään siis vielä että Haimi-halli ei ole paras valoisuudeltaan, esimerkiksi opistohalli olisi kirkkaampi valoisempi :)

      Poista
  3. Hienosti meneee ja ihania kuvia! oletko ollut tyytyväinen uuteen objektiiviisi? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitoksia :) Olen kyllä ollut, vaikka en maneesikuvauksesta tykkää :) Odotan innolla että pääsee testailemaan enemmän pihalle ;)

      Poista
  4. Hienpja kuvia ja ai että miten hienosti Pyry liikkuukaan :)

    VastaaPoista
  5. Voi että oot kyllä onnekas, kun sulla on tollaset hevoset! Ja tollanen supertaitava Terhi käytettävissä!

    Pyry on kehittynyt ihan tosi tosi tosi paljon. Ei uskois samaks hevoseks, kun sillon tullessaan oli. Hienon näköstä menoa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos kovasti kehuista, Pyry kiittää! :)

      On ne todellakin hienoja, ihaninta on aina se kun näkee työntuloksen! :)

      Poista
  6. Pyryllä on aivan mahtava laukka!
    Hienoja kuvia! :)

    VastaaPoista
  7. Kiva blogi sulla ja hepoilla! Kauniita ovat!:)

    VastaaPoista
  8. Terhin ratsastus näyttää omaan silmään aika täydelliseltä, kuinka kadehdinkaan teitä ihmisiä jotka osaatte ratsastaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä se on, aika täydellistä! Mekin Petran kanssa katseltiin "kateellisina" kentän keskeltä.. No ehkä sitä joskus itsekin oppii? :)

      Poista
  9. Hienot! On sulla niin muhtavia suomiputteja ;D

    VastaaPoista
  10. Miks Terhi ratsastaa aina kangilla Pyryl? :O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. viimeksi pyryilin nivelillä ;) harmi vaan, ettei sattunut olemaan kuvaajaa mukana, kulki pyry sillonkin niin mageesti! :)

      Poista
  11. Hienon näköstä menoa! :)
    Et sattuis tekeen bannereita? :D http://hemulin-hevostelut.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitoksia :) Tällä hetkellä ei ole oikein inspiraatiota, mutta myöhemmin mahdollisesti voin koittaa, ilmoittelen täällä aina kun on mahdollisuuksia tehdä :)

      Poista
  12. näytte ypäjä-sarjan 3. osassa vilaukselta :)

    VastaaPoista
  13. Sulla on ihan mielettömän upeat hevoset, ei voi muuta sanoa. :)

    Terhille terkkuja, että hän ratsastaa todella hyvin. Ja Senni tietysti myös ihan huippuratsastaja. :)) Ilo katsella teidän ratsastusta, kun menette niin hyvin. ;))

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

No hei vaan tohtori!

Meillä on maailman paras eläinlääkäri . Ollaan käytetty samaa kotieläinlääkäriä jo varmasti yli kymmenen vuotta. Hän on maailman paras. Tai ainakin meille se sopivin jos ei maailman paras. Kärvisteltyäni viikonlopun yli, äiti soitti heti maanantai aamusta meidän vakiellille. Ja mikä parhainta hän pääsi tulemaan heti saman päivän aikana. On kyllä mahtavaa kun on näin huippu lääkäri tiimin vointia tukemassa! Tutkittavaksi pääsi tänään sekä Alli että Molla. Allin takia ell tallille tuli, mutta toki siinä samalla sitten katsottiin myös Mollan suu ja kysyttiin tuosta sen pahenevasta kutiamisesta. Joka tosiaan tällä hetkellä on niin "kriittisessä vaiheessa" että se yön aikana repii kyljet itseltään auki. Ensin eläinlääkäri tuikkasi Alliin hieman rauhoittavaa ja sen jälkeen tutki Mollan. Mutta koska Alli ei ensimmäisestä piikistä tuntunut rauhoittuvan laittoi se siihen vielä toisen ja jatkoi sitten ponin kimpussa.  Kävi ponin ihan perusteellisesti läpi ja antoi si

Taasko se alkaa?

Jokainen blogia edes hieman seuraileva tietää että olen melko hysteerinen klinikalla ravailija. Jos hevonen ontuu tai tuntuu omituiselta, hommataa sille joko kraniohoitoa tai klinikkaa. Jossain on aina pakko olla syy ja siitä otetaan selvää. Myönnän, että minulle on jopa eläinlääkäri sanonut, että voisi sitä pari päivää kotonakin katsella ennen klinikalle raahausta. Olisihan siinä varmasti pari satasta säästänyt, mutta mielelläni maksan sen summan mielenrauhasta. Hysteerikko mikä hysteerikko. Onko tämä taas alkamassa? Kipua vai kettuilua? Alli on todella herkkänahkainen. Siis kirjaimellisesti. Klippaaminenhan ei aiheuta äänen puolesta ongelmia, mutta kun se tärisevä terä tuodaan iholle se on maailmanloppu*. Alli saa myös todella herkästi haavoja, joka on usempaan kertaan todistettu imppareiden muodossa. Se ei kestä oikeastaan nyt klipattuna kuin yhdellä tietyllä harjalla harjaamista ja sekin on välillä sen mielestä turhan kova. Toisinaan kyljet ovat herkät ja toisinaan mahan

Lukijat keskustelemaan: Millainen on se-oikea kuolain?

Miksi juuri se ja miksei tuo? HOX!  Teksti on täysin minun näkemykseni asioista, kaikki ei sovi kaikille, muistakaa se! ;) Kuolain. Tuo suitsiin ripustettava häkkyrä. Meillä on jos jonkinmoista kuolainta ollut ja varsinkin Mollalla niitä on testailtu. Pidimme Mollaa aluksi vahvana ja vaikeana hevosena, jolta innostuessaan puuttui jarrut. Molla on testannut seuraavia kuolaimia: Kimblewick  - Toimi aikansa, mutta lopulta ei tuottanut haluttua tulosta. Ei ollut se-oikea valinta. Kuparirolleri - Oletettiin kaiken olevan kiinni siitä että Molla puree kuolainta vasten. Paha kämmi ja surkein kokeilu ikinä! Gäg-kuolain  - ei toiminut, teki tammasta etupainoisemman. Pelham  - Toimi myös aikansa, painaa kuitenkin kuolainta vasten Fullcheek - Ei mainittavaa eroa ratsastettavuudessa Olympia + leukaremmi  - Toimii tällä hetkellä Jannin hyppykuolaimena ja maastokuolaimena, toimiva! Mollan se-oikea kuolain on omppunivel. Toimii sillä toivotulla tavalla. Haimme syytä kov