Siirry pääsisältöön

Muutama sananen Pyryn lihavuuskunnosta

Koska näitä anonyymejä tulee päivittäin, niin kerrotaan sitten näin.

Ensin ihan yleisesti kerron oman mielipiteeni asiasta. En missään nimessä lähtisi hyppäämään lihavalla hevosella isoja esteitä. Suomenhevoselle yli metrin esteet alkavat olemaan niitä isoja ja itse en halua rikkoa jänteitä ja/tai niveliä ehdoin tahdoin hypyttämällä liian massavalla hevosella. Lisäksi Pyryn on tarkoitus kilpailla kenttää kesällä ja siellä totisesti ei ole hyötyä siitä vararavinnosta. Eikä sillä ettei sitä ruokita, kyllä sitä ruokitaan ja erittäin menohaluinen tällä hetkellä on! :)

Sitten faktaa. Olen käyttänyt näissä lähteenä Heppalaakari.fi sivustoa kuin myös Hippolista. Pyryn lihavuuskunto on tällä hetkellä Normaali 3 (Hippolis) eli Hyvä (Heppalaakari). Kylkiluut ovat peitossa ja helposti tunnettavissa, okahaarakkeet eivät näy, mutta tuntuvat. Kaula on kiinteä (ei valitettavasti mehupilli niinkuin joku sanoi) ja selkä tasainen. Vai ihan tosi, onko joku muu jotain muuta mieltä?

Kuvattu tänään, 21. huhtikuuta, treenien ja pesun jälkeen

Hippoliksen kuntoluokituksen voi katsoa täältä ja tähän alas leikkasin ja liimasin teille eurooppalaisen kuntoluokituksasteikon. Jokainen saa siitä valita mieleisensä kuntoluokituksen Pyrylle ;)
- Hyvin laiha. Nahka kylkiluiden päällä on tiukka ja okahaarakkeet ovat selvästi näkyvissä. Rasvakudosta ei ole tai se on ohut. Kaula on kuihtunut. Lantio on kapea.
- Laiha. Kylkiluut ja okahaarakkeet ovat selvästi näkyvissä. Rasvakerros kylkiluiden päällä on ohut. Kaula on kapea. Lantio on kapea.
- Kohtalainen/hoikka. Kylkiluut ovat heikosti nähtävissä. Selkäranka on peittynyt, mutta okahaarakkeet ovat tunnettavissa. Kaula on kapea.
- Hyvä. Kylkiluut ovat peitossa ja helposti tunnettavissa. Okahaarakkeet ovat peitossa, mutta tunnettavissa. Selkä on tasainen. lantio on rasvakerroksen peittämä ja pyöreä. Kaula on kiinteä.
- Lihavahko. Rasva kylkiluiden päällä tuntuu pehmeältä. Rasvaa alkaa kertyä sään ympärille, kyynärpäiden taakse ja kaulaan. Rasva hännän tyvessä on pehmeää.
- Lihava. Kylkiluiden tuntemiseksi täytyy painaa niiden päällä olevaa rasvakerrosta. Selkärangan kohdalla on vako. Lantion ympärillä ja hännän tyvessä on pehmeää rasvaa. Rasvaa on kertynyt sään ympärille, kyynärpään taakse ja kaulaan.
- Hyvin lihava. Kylkiluiden tunteminen on vaikeaa tai mahdotonta. Vako selkärangan päällä on syvä. Rasva hännän tyvessä on hyvin pehmeää ja pullottavaa, samoin sään ympärillä, kyynärpään takana ja kaulassa. Rasvaa on kertynyt niskaan ja kaulassa on poimuja
Ja  lopuksi ennen kuin kukaan ehtii. Kyllä, se on "kuivunut" ja tämä oli mahdollista uuden kokeilun myötä ja olimme tietoisia asiasta. Tästä uudesta kokeilusta vielä myöhemmin lisää, tällä hetkellä voin vain sanoa että näyttää hyvältä ainakin nyt. Massa ei ole enää tippunut, vaan on alkanut taas pyöristymään. Hevonen tekee mielellään ja suorittaa tällä hetkellä varmasti ja takuulla parhaiten mitä aikoihin. Eli ei, en ole huolissani ja ei, en ole lihottamassa sitä. Kyllä valmentajat on ollut sitä mieltä ettei lihoa tarvitse, massa vain saadaan takaisin eteen että taakse.

Näistä tunnelmista kuitenkin. Älkää siis murehtiko, heppa syö hyvin ja mielellään. Sekä liikkuu mielellään ja on energinen ja niin kauan kun näin on, en näe suurta syytä huolestua! :)

Kommentit

  1. Mun mielestä Pyry näyttää juurikin urheilusuokilta, ja varmasti useimmilla hevosilla on ns. ikuisuusprojektina "maksimimassan" tekeminen, eli se ehta lihas ja sen rakentaminen. Sittenhän Pyry on varmaan ihan SUPER kivannäköinen ;)

    emppsi.blogspot.fi

    VastaaPoista
  2. Trolls gonna troll, huonokuntoinen tai huonosti hoidettu hevonen ei suorita. Käsitykset näköjään vaihtelevat paljon, mutta huolestuttavan usein se monen silmään "hyvän" näköinen hevonen on tosiasiassa jo lihava...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. näinhän se on, huonossa kunnossa oleva hevonen ei suorita :)

      Poista
  3. Pyry on kyllä just hyvässä kunnossa! Oon täysin samaa mieltä kanssasi :) Ite saan myös joskus kuulla tästä kun omistan myös juuri tälläisen sporttisuokin.

    http://miiajajymy.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  4. Tuo vatsalinja on kyllä huolestuttavan näköinen. En nyt ala diagnooseja tekemään, eläinlääkärit ovat sitä varten, mutta muusta kropasta noin paljon poikkeavaa mahaa näkyy mahahaavapotilailla usein.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös mahahaavan voi saada ihan tästä muuttamisestakin...? Yllättävää et on laihtunu tommoseks. Mun mielestä Pyry näyttää siks laihalya koska sillä ei ole ILIHAKSIA. sry.

      Poista
    2. Ei mielipiteitä anteeksi tarvitse pyytää :)

      Poista
  5. Omaan silmääni Pyry näyttää urheilusuokilta, mikä voi jonkun mielestä olla laiha, vaikka todellisuudessa se ei olekaan. Yleensä vaan ne suokit on totuttu näkemään pyöreinä nallekarhuina, ainakin talvisin, kun niillä on hirmuinen talvikarva.

    VastaaPoista
  6. Mitähän kuvaa nää neljäs ja viides kommentoija on kattonut? Uskomatonta porukkaa, Sennillä on magee kisahevonen eikä läski puskaponi, niin tollasta tullaan kommentoimaan, ei huhuh...

    Tsemppiä teille kesän kisoihin :)!

    VastaaPoista
  7. Mun mielestä pyry on ihan superupee suokki! :) urheilusuokit on muutenkin suokkeja mun makuun, ei epämääräiset karva- ja/tai ihramöhkälesuokit. ;)

    VastaaPoista
  8. LIHAVA?! en kyllä oikeesti ymmärrä ton kuvan perusteella, mikä hevonen on hyvä kuntoinen, jos pyry on lihava:D? mun mielestä super hyvässä kunnossa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. pikemminkin herraa sanotaan laihaksi/lihaksettomaksi :)

      Poista
  9. Ovatko nämä mahalinjasta huolissaan olevat edes tietoisia siitä, miltä sen mahalinjan kuuluisi näyttää? Hevosellakin on vyötärö jonka kuuluu näkyä, vaikkakin niitä tukkeja ja tynnyreitä tuntuu olevan kolmetoista tusinassa tässä maassa ja etenkin ratsusuokeissa.

    VastaaPoista
  10. pyry on just täydellinen! eikä mikään sellainen pullaponi (kuten aika monet suokit on) eikä myöskään lihakseton.....hyvältä näyttää!:)

    VastaaPoista
  11. No, kyllähän tuo Pyry varmasti laihalta ja aliruokitulta näyttää kun suomenmaa on pullollaan ylisyötettyjä puskahevosia...

    Hyvältä se näyttää, antaa muitten puhua mitä puhuu, pääasia että hevonen liikkuu ja suorittaa asiat mielellään eikä muutenkaan oo apea tmv. :) Sitten on vasta tarve huolestua jos näin ei oo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. heh :) Joo itse huolestun sitten kun heppa ei enää halua liikkua ja suorittaa, on kuitenkin edelleen reipas ja tekee mielellään :)

      Poista
  12. Hoikka putte oudossa kuvakulmassa. (vai rakennetaanko ypäjällä talot vinoon ?)
    Lisää massaa niin hyvä tulee !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tie on kalteva, käänsin oikealle 3 astetta muokkausvaiheessa.

      Poista
  13. Meilläpäin tuntuu olevan enemmän näitä lihavia pulleroita, ja normaalipainoiset hevoset on anorektikkoja :DD Mutta Pyry näyttäisi olevan oikein hyvässä kunnossa! Varsin sporttinen.

    VastaaPoista
  14. Pyry on täydellinen (tai ainakin niin paljon kuin yksikään hevonen voi olla) ja toivon, että vaikka ihmiset jaksaa länkyttää asiasta annat sen jatkossa olla. Tiedän miten vaikeaa se on ja olisi itsellenikin ihan super vaikee olla puolustautumatta näin typeriä väitteittä vastaan, mutta tiedät itsekkin et sit ne vaan haluaa. Tämä on naurettavaa väittää, että kerrankin kun suokki on huippukunnossa niin sitä moititaan laihaksi ja huonokuntoiseksi. Itse olen nähnyt molempiin suuntiin painoltaan ja kunnoltaan heittäviä suokkeja ja tiedän että Pyryn nykyinen kunto on työn tulos.

    Valitettavasti oletetaan, että jopa näiden sporttimallisten suokkien pitäisi olla sitä samaa punkerolinjaa kuin useimmat muut. Enpä ole paljon kuullut esim. ELmosta tai muista "kelmiläisistä" mussutettavan vaikka niistä löytyy muutamiakin hoikkia sporttimalleja. Ja ovat paljon esillä ainakin oman kokemuksen mukaan oreja kun esitellään ovat ne ne "sporttisuokit".

    Susta on nyt vaan tullut joku totuus.net:in uusi syntipukki kun muut on jo lytätty rakoon. Vaikka kyllä tiedän että sä et ota tätä tilannetta varmaan niin henk.koht kuin joku muu bloggari. Mutta! Sori vuodatus ottaa vaan niin päähän :D Oman suokin haukkumisia kesän kisoissa odotellessa. Oon varmasti ihan aliravinnu sen myöskin. Harmi vaan ettei kukaan uskalla päin naamaa koskaan tulla sanomaan. . .

    VastaaPoista
  15. Ylempään viitaten, olen täysin samaa mieltä. Omistan myöskin sporttimallisen suokin ja voin vaan kuvitella millaista sanomista kisoissa voisi tulla (etenkin tän "kohun" jälkeen). Onneksi astutetaan tänä keväänä, niin ensi kesänä näyttää sitten hyvältä yleisenkin mielipiteen mukaan ;) Joskus on kyllä kisoissa jopa tultu ihastelemaan miten sporttinen hevonen se on. Mutta kyllä itsekin huomaa miten alkaa silmä tottua lihavampiin hevosiin ja alkaa pitää sitä normaalina. Silloin kun muutettiin nykyiselle tallille niin kauhistelin miten pyöreitä hevoset siellä ovat. Nykyään ne näyttävät ihan normaaleilta, vaikka eivät ole muuttuneet mihinkään suuntaan. Voi, että kun oma hevonen on niiden rinnalla hoikka.

    VastaaPoista
  16. Se video mistä tää "haloo" syntyi, oli aika hämäävä. Pyryllä on jännästi vähän tummempaa karvaa tossa takamahassa, ja näytti siinä tosi laihalta. Tarkemmin kun katsoi, niin ei ne mahan ääriviivat ollutkaan siinä miltä näytti. Hienommassa kunnossa olevaa suokkia saa hakea! Näkisitte meiän suokkitammuskan, se lihoo tosi herkästi ja etenkin saa heinämahan vaikka hienosti lihaksia onkin. :)

    VastaaPoista
  17. Hyvännäköinen se on! Unohda kaikki tollaiset tyhmät kommentit sellaisilta jotka ei ymmärrä miltä urheiluhevosen kuuluu näyttää. Kilpailevien hevosten ei kuulu näyttää miltään ylisyötetyiltä pullamössöjouluporsailta. :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

No hei vaan tohtori!

Meillä on maailman paras eläinlääkäri . Ollaan käytetty samaa kotieläinlääkäriä jo varmasti yli kymmenen vuotta. Hän on maailman paras. Tai ainakin meille se sopivin jos ei maailman paras. Kärvisteltyäni viikonlopun yli, äiti soitti heti maanantai aamusta meidän vakiellille. Ja mikä parhainta hän pääsi tulemaan heti saman päivän aikana. On kyllä mahtavaa kun on näin huippu lääkäri tiimin vointia tukemassa! Tutkittavaksi pääsi tänään sekä Alli että Molla. Allin takia ell tallille tuli, mutta toki siinä samalla sitten katsottiin myös Mollan suu ja kysyttiin tuosta sen pahenevasta kutiamisesta. Joka tosiaan tällä hetkellä on niin "kriittisessä vaiheessa" että se yön aikana repii kyljet itseltään auki. Ensin eläinlääkäri tuikkasi Alliin hieman rauhoittavaa ja sen jälkeen tutki Mollan. Mutta koska Alli ei ensimmäisestä piikistä tuntunut rauhoittuvan laittoi se siihen vielä toisen ja jatkoi sitten ponin kimpussa.  Kävi ponin ihan perusteellisesti läpi ja antoi si

Taasko se alkaa?

Jokainen blogia edes hieman seuraileva tietää että olen melko hysteerinen klinikalla ravailija. Jos hevonen ontuu tai tuntuu omituiselta, hommataa sille joko kraniohoitoa tai klinikkaa. Jossain on aina pakko olla syy ja siitä otetaan selvää. Myönnän, että minulle on jopa eläinlääkäri sanonut, että voisi sitä pari päivää kotonakin katsella ennen klinikalle raahausta. Olisihan siinä varmasti pari satasta säästänyt, mutta mielelläni maksan sen summan mielenrauhasta. Hysteerikko mikä hysteerikko. Onko tämä taas alkamassa? Kipua vai kettuilua? Alli on todella herkkänahkainen. Siis kirjaimellisesti. Klippaaminenhan ei aiheuta äänen puolesta ongelmia, mutta kun se tärisevä terä tuodaan iholle se on maailmanloppu*. Alli saa myös todella herkästi haavoja, joka on usempaan kertaan todistettu imppareiden muodossa. Se ei kestä oikeastaan nyt klipattuna kuin yhdellä tietyllä harjalla harjaamista ja sekin on välillä sen mielestä turhan kova. Toisinaan kyljet ovat herkät ja toisinaan mahan

Lukijat keskustelemaan: Millainen on se-oikea kuolain?

Miksi juuri se ja miksei tuo? HOX!  Teksti on täysin minun näkemykseni asioista, kaikki ei sovi kaikille, muistakaa se! ;) Kuolain. Tuo suitsiin ripustettava häkkyrä. Meillä on jos jonkinmoista kuolainta ollut ja varsinkin Mollalla niitä on testailtu. Pidimme Mollaa aluksi vahvana ja vaikeana hevosena, jolta innostuessaan puuttui jarrut. Molla on testannut seuraavia kuolaimia: Kimblewick  - Toimi aikansa, mutta lopulta ei tuottanut haluttua tulosta. Ei ollut se-oikea valinta. Kuparirolleri - Oletettiin kaiken olevan kiinni siitä että Molla puree kuolainta vasten. Paha kämmi ja surkein kokeilu ikinä! Gäg-kuolain  - ei toiminut, teki tammasta etupainoisemman. Pelham  - Toimi myös aikansa, painaa kuitenkin kuolainta vasten Fullcheek - Ei mainittavaa eroa ratsastettavuudessa Olympia + leukaremmi  - Toimii tällä hetkellä Jannin hyppykuolaimena ja maastokuolaimena, toimiva! Mollan se-oikea kuolain on omppunivel. Toimii sillä toivotulla tavalla. Haimme syytä kov