24. heinäkuuta 2013

Pitkän kilpailun päätöspäivä

tuloksena harmittavat tiputukset ja rusetin menetys

Se kävi tosiaan niin lähellä! Kun lauantaina mokasin maastossa tekemällä "pitkät linjat" ja sen takia sain yliaikaa, oli sijoituksemme sunnuntain rataesteille lähtiessä 16. Sunnuntaina Pyry vaikutti edelleen skarpilta ja hyvältä ja verkassa hypyt olivat todella tarkat ja ilmavat. Maneesiin kun päästiin ja otin "verkkahypyn", fiilis oli mahtava, sillä heppa oli tarkka ja varovainen. Mutta kappas kehveliä! Heti ensimmäinen okseri - joka oli myös verkkaokserina - tippui. Hepan jalat jäivät hieman hitaaksi ja tämä kostautui sitten puomina. Ja oi kun olisikin jäänyt tähän! Ei päästy estettä numero kolme pidemmälle kun samalla tavalla kuin ensimmäinen tipahti, etupuomi! Aloin varmistelemaan ja toin kokoajan himpun verran lähemmäs. Tässä vaiheessa meni jo puolet radasta hyvin kunnes ajattelin että lankku voidaan mennä hieman liidellen. Tein sitten ratkaisun että tuuppasin niin perhanasti vain eteen, jätin tuntuman pois ja niinhän me hypättiin siitä läpi. Sen jälkeen ryhdistäydyin ja ratsastin lopun rataa puhtaasti. Hieman hevosessa alkoi väsymys painaa tarkkuuden kanssa, mutta olen minä siitä tyytyväinen, kuitenkin ensimmäisen pitkän kisansa suoritti kunnialla loppuun!

Itseasiassa olen Pyryyn todella tyytyväinen, sillä se suoritti tällä kertaa kaikki osakokeet hyvin. Koulussa pohja oli melko kammottava ja silti saimme lähes 60%. Maaston herra meni leikiten ja rataesteillä korkeus ei ollut ongelma. Nyt aivan mahtavalla fiiliksellä odotan Keravan ja Kangasalan kisoja!

Mahtava heppa yritti olla skarppina!

wrooom!

Mitä muuta reissusta jäi mieleen? Vaikka ja mitä! Oli mahtava käydä katsomassa Pyryn omistajaa ja muutenkin reissu oli ihan mahtava. Vaikka sunnuntaina oltiin kotona vasta puoli kolmen aikaan ja nyt olen edelleen aivan väsynyt kun olen kaksi päivää painanut töitä 14 tuntia - siis yhtenä päivänä - olen silti niin innoissani. Laitan tähän loppuun vielä satunnaisia kuvia Lapinlahdelta, kuvannut Henna, Johanna ja Pilvi, enjoy! :)

Pakollista kisahaba esittelyä Sunnuntaina

perjantaina kouluverkkailua jäätävällä pohjalla!

radan kävely pullistelua. Nykyään vaan pullistelen joka kuvassa :D

lauantaina maastokokeesta, mahtava Pyry!

Ja vihdoin saatiin aikaseksi mitata Pyryn harja: 120 cm!!

Aivan mahtava reissu, aivan mahtava porukka. Oli ihana nähdä ihania ihmisiä ja vaikka siellä sattui ja tapahtui oli ihana kun kaikki olivat niin ihania! Paljon ihana sanaa, mutta olen niin..! Mahtavaa!

Kiitos Johanna, Pilvi, Roosa, Henna, Äiti, Kari.... KAIKKI, reissu oli mahtava!

20. heinäkuuta 2013

Lapinlahden mahtavuus päivä!

Toinen kansallinen helppo ja ilman estevirheitä!

Pyry oli mahtava, mutta kuski meni mokaamaan kun meinasi jättää kaksi estettä välistä ja mennä suoraan 9b esteelle. Onneksi heräsin haudan kohdalla ja tajusin ettei kaikki ole ihan kunnossa. Tämä kostautui yliaikana, mutta muuten = AIVAN MAHTAVA HEVONEN!

 hienosti liiteli yli kapean, vaikka kuski varmistelikin liian paljon

välimatkatkin oli pitkät, eli laukata piti, mikä taas oli todella raskasta mutaisen pohjan takia.

 Sunken roadille tulossa..

alashypyn jälkeen hieman vauhtia..

Sitten ylös..

ja taas matka jatkuu!

 hanaa hanaaa!


Paras PP ikinä! 

19. heinäkuuta 2013

vastoinkäymisen kautta

Mutta lopulta ehjinä ja turvallisesti Iisalmessa!

Aluksi kuitenkin: En pahoittele kirjoittamattomuuttani. Intoa olisi kirjoittaa, mutta tällä hetkellä minulla ei ole mitään konetta millä saisin tuotettua tekstiä ja/tai saisin teille mitään materiaalia jos tekstejä saisinkin tuotettua. Sen takia meistä ei ole kuulunut mitään. Lisäksi minulla on edessä nyt muutto ja työt painavat päälle, joten tuntuu ettei aika oikein riitäkkään! Kuitenkin kun saan tämän suuremman hässäkän hieman syrjempään, uskon että tekstiäkin alkaa nyt tulemaan enemmän ;)

Joka tapauksessa! Eilen oli mielenkiintoinen päivä kun viideltä töistä päästyäni kiidin Jokioisten Nesteelle hakemaan trailerin ja lähdimme kohti Iisalmea. Suuntana oli siis Lapinlahden kenttäkilpailut, missä starttaamme kansallisessa Helpossa luokassa. Pääsimme lähtemään kotoa vasta puoli kahdeksan aikaan, joten luvassa oli kunnon yömatka. Onneksi kuitenkin oli hyvä vetoauto ja normaalia parempi traileri, joten turvallisin mielin lähdettiin. Emme kuitenkaan ehtineet kuin 50 km ajamaan ennen ensimmäistä töyssyä. Aivan puun takaa hyppäsi peura suoraan etupuskuriin. En ehtinyt edes hieman alle 80 km tuntinopeudella reagoimaan kun tömähti. Pienoisen järkytyksen jälkeen sain pysäytettyä auton siististi sivuun ja äiti tarkasti vahingot. Kuin ihmeen kaupalla, autossa ei ollut jälkeäkään ja peurakin oli loikkinut karkuun. Ja siis ei ollut todellakaan mikään melkein törmäys, vaan se tosiaan kolahti peuraan, mutta onneksi oli onnea matkassa ja peura nopea jaloistaan. 

Matka jatkui entistä varovaisemmin kohti Tamperetta, jossa pidimme ensimmäisen tauon. Seuraavaksi pysähdyimme Jyväskylän jälkeen Vaajakoskella, missä Pyry pääsi hieman jaloittelemaan ja syömään ruohoa ja juomaan. Siinä tehtiin kuskin vaihto ja kahden ja puolen tunnin jälkeen, kellon ollessa neljän pintaan, olimme vihdoin Pyryn omistajan Johannan luona Iisalmessa. Puoli viideltä päästiin sitten itse laittamaan pää tyynyyn nopean "iltapalan" jälkeen.

Aamulla herättiin virkeänä - tai itseasiassa itse nukuin muutaman tunnin pidempään - ja syötiin aamulla kunnon aamupala. Sen jälkeen poikettiin Iisalmen keskustaan ja sieltä liikuttamaan Pyry. Tosiaan koska en ole ehtinyt edeltävällä viikolla kovinkaan paljon tekemään tehokasta treeniä ja Pyry on saanut olla hieman rennommalla, päätin että ratsastan sen aamupäivästä. Toivoen tietysti että se olisi sitten iltapäivästä kouluosuudella rauhallisempi ja sunnuntaina taas esteillä malttaisi nostaa koipensa. Annoin Johannan ensin mennä Pyryllä perusjuttuja kentällä ja sen jälkeen pystytettiin okseri kentälle. Ratsastin askeleet läpi ja sen jälkeen muutaman kerran este. Mieletön heppa, ei siihen muuta voi sanoa!

Omistaja-Johanna testaa Pyryä piiiitkästä aikaa! 

 Aamupäivätreenaamista Johannan luona

Pyryn liikutuksen jälkeen käytiin keskustassa syömässä, kävin vaihtamassa Johannalla vaatteet ja sitten suunnattiin Lapinlahdelle Pyryn kanssa. Tänään oli kouluosuus, ohjelmana Helppo A CCI/CIC* A-ohjelma 2009. Ei mikään ylitsepääsemätön ohjelma ja olenkin suoritukseen ihan tyytyväinen. Yksi rikko, muutama minun osalta huonosti ratsastettu kohta. Pohja oli karmaiseva, upotti joissain kohti varmaan kymmenen senttiä ja sen takia esimerkiksi en saanut ollenkaan edes peruutusta esitettyä. Kuitenkin olen Pyryyn tyytyväinen, saatiin toiselta tuomarilta 60,4% ja toiselta 59.1%! Pikku hiljaa parempi ja tällä kertaa pohjakin oli melko pelottava, joten senkin takia ei suoritus ollut aivan niin hyvä mitä olisimme oikeasti voineet esittää..

Huomenna on sitten luvassa maastoesteet ja sunnuntaina rataesteet. Maasto vaikutti mukavalle, nyt toivotaan että kuski vielä huomennakin muistaa sen ja Pyry on iskussa! Peukut pystyyn ;)

7. heinäkuuta 2013

Mahtavimmat terveiset Niksulasta!

Ensimmäinen avoin helppo debytoitu!


lauantaina hieman haparoiden 56,jotain% ja 8vp
sunnuntaina super-PP tuli maaliin ajassa ja ilman estevirheitä!
= 16/28 ja erittäin tyytyväinen kuski, kyseessä kuitenkin kansallinen avoin helppo!

Maan mahtavin suokkieläin!