Siirry pääsisältöön

Erikoispostaus 16: muistatko sinä näitä?

Oletko kuullut näistä eläimistä aikaisemmin?

Joskus oli puhetta kun tulin mainineeksi Sir Arthur-ponin että ei edes muistettu / tiedetty että minulla oli sellainen. Niinpä ajattelin nyt esitellä teille meidän eläimiä, tiesitkö tai muistatko että meillä on ja/tai on ollut myös tälläiset karvakorvat mukana menossa?

Sir Arthur

she-r Sir Arthur - Arttu, Aadolf, Hitleri

Arttu ostettiin vuosi Mollan tulon jälkeen, ponin ollessa vasta 4 vuotias, eli vuonna 2004. Tarkoitus oli koulia siitä mukava talutusponi, mutta koska se oli nuori ja vähän sähäkämpi, sillä kaverini ratsasteli enimmäkseen. Ratsastuskouluelämä ei kuitenkaan sopinut Artulle, se oli hirmuisen kärttyinen ja ilkeä kun oli paljon ihmisiä. Kun muutettiin Ypäjälle, aloitettiin Artulla treenaamaan raveihin. Ja piru että siinä oli ponissa voimaa! Mollan laukatessa poni jatkoi edelleen ravia pysyen rinnalla! Tästä innostuneena annettiin Hitleri Teivoon raviponikouluun aloittamaan uraansa.

Eipä se ura sitten kovin pitkään kestänyt, pian poni sairastui kovaan kuumeeseen ja päätyi tutkimuksiin klinikalle. Synnynnäinen sydänvikahan sieltä löytyi, mikä esti käytön kokonaan. Oma ehtoisesti sai poni liikkua, muttei enää liikuttaen. Keskusteltiin useasti eläinlääkärin kanssa siitä ollaanko ihan rääkkääjiä, jos poni jää seuraponiksi. Koska kuitenkaan poni ei kärsinyt, sai se jäädä meille seuraponiksi. Hitler nimityksen poni sai sen ilkikurisesta käytöksestä joka kokoajan korostui kun liikuttaminen väheni. Poni halusi liikkeelle, mutta sydämen takia sitä ei voinut liikuttaa.

2012 hevoset olivat läheisellä pellolla laitumella, minkä omistajilla on suomenhevostamma. Koska meillä ei ollut tarvetta pitää Arttua ja tamma olisi jäänyt syksyllä yksin, annettiin Arttu heille ylläpitoon. Ja siellä se edelleen on, tyytyväisenä ja pyöreänä! ;)

suloisuus!

Whinny Swallow
lv-r Whinny Swallow - Wini, Winku, Winski

Kun muutettiin omaan talliin, haluttiin maastoseuraa ja päätettiin hommata toinen hevonen Mollan ja Artun lisäksi. Tämän mennessä kaikki ehdottomat eit (EI suomenhevosta, EI shetlanninponia..) oli käytetty joten päätettiin vielä ottaa viimeinen ei - EI ehdottomasti lämminveristä. Wini oli äidin kaverilla kouluhevosena joten ostettiin se kohtuu hintaan ja jatkettiin sen eteenpäin viemistä.

Aluksi kaikki meni Winin kanssa hyvin, mutta kun aikaa kului ja hevonen alkoi saamaan lihasta ja energiaa, alkoi maastoreissut olemaan niin pelottavia että harkitsimme Winin myymistä. Viimeinen tikki tuli pienissä harjoituskisoissa, missä Wini yhtäkkiä viimeiselle esteelle lähestyessä nousi kynttilänä pystyyn ja minun molemmat jalustimet irtosivat satulasta (keh, älkää kysykö miten onnistuin, tästä on tosi tosi monta vuotta aikaa, olisiko tapahtunut 2007 vuonna). Päätimme myydä Winin kotiin missä ei olisi niin paljon tavoitteita, mitä itse olin alkanut tekemään kilpailuiden merkeissä.

Niinpä Winku myytiin vuonna 2008 naapuri paikkakunnalle, missä edelleen käsittääkseni asustaa :)


Hessin Lempi


Hessin Lempi, eli meillä Lepaksi kutsuttu, oli minulla noin puoli vuotta ylläpidossa 2010 vuonna. Aivan blogin alkupuolella onkin muutama kuva Lepasta, eli jos joitain kiinnostaa, ei muuta kun selaamaan taaksepäin. Lepan ja minun oli tarkoitus kilpailla aikoinaan kentässä, mutta yhteistyö meidän välillä ei vain lähtenyt yrityksestä huolimatta käyntiin ja palautin sen takaisin omistajalleen. En häpeä myöntää sitä tosi asiaa että en siinä tilanteessa pärjännyt kuumalle ja vaikealle tammalle.

Lepan kanssa keräsimme monia rusetteja pienistä esteluokista, mutta teimme myös isoimman tapaturman mitä minulle on hevosen kanssa sattunut. Aulangon seurakilpailuissa starttasin 95 cm luokan ja viimeisellä esteelle tamma lähti aavistuksen liian kaukaa ja tasapainottomasti, mikä johti siihen että se onnistui saamaan puomin etujalkojensa väliin ja heittämällä kuperkeikan. Itse jäin alle, mutta onneksi ei sattunut kummallekaan pahemmin.

En tiedä nykyään missä Lempi asustelee, mutta olen nähnyt sen ainakin muutamia kertoja kisojen listoilla. Kaikkea hyvää tammalle ja nykyiselle kuskille, hieno heppa kaikinpuolin! :)


Entä tiesitkö näistä..?

Seropi-n Assi

pk collie-n Pajukola Caramelle Faust "Melle" 

pk Collie-n Caramila "Milla" 

Seropi-u Papu 

Maatias-n Kitta

Kommentit

  1. Hyvä postaus, tässä oli paljon eläimiä, jotka on mennyt multa blogilukijana ihan ohi. Artun muistin!

    Ikävempiin juttuihin; Hippoksessa oli tieto, että Wini on kuollut 24.9.2012. :(

    VastaaPoista
  2. Muistanko väärin että Artulla ratsasteli joskus Krista-niminen tyttö? Mulla on jostain jäänyt tälläinen mielikuva... :D

    VastaaPoista
  3. Kiva postaus! Tsemppiä viikonloppuun!

    VastaaPoista
  4. onko arttu edelleen teidän?

    VastaaPoista
  5. Minäkin muistan kuvat missä Krista menee Artulla! Johtuen ehkä siitä, että tunsin kyseisen tytön ;) ja muistan kun vedit Lepan kanssa kuperkeikkaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä muistan irc-galleriasta(?) tuon Kristan, joskus höpöteltiin hevosista siellä.

      Terveisin 7.28-ano

      Poista
  6. Aww Kittan kuva on niin edustava! :D

    VastaaPoista
  7. Sillon joskus, kun alotin raviurheilun ja rupesin käymään Pilvenmäellä, niin Wini oli sillä tallilla treenissä missä kävin :)

    VastaaPoista
  8. Lempi asuu mielestäni Valkeakoskella Euro-tallilla. Korjatkaa jos olen väärässä.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

No hei vaan tohtori!

Meillä on maailman paras eläinlääkäri . Ollaan käytetty samaa kotieläinlääkäriä jo varmasti yli kymmenen vuotta. Hän on maailman paras. Tai ainakin meille se sopivin jos ei maailman paras. Kärvisteltyäni viikonlopun yli, äiti soitti heti maanantai aamusta meidän vakiellille. Ja mikä parhainta hän pääsi tulemaan heti saman päivän aikana. On kyllä mahtavaa kun on näin huippu lääkäri tiimin vointia tukemassa! Tutkittavaksi pääsi tänään sekä Alli että Molla. Allin takia ell tallille tuli, mutta toki siinä samalla sitten katsottiin myös Mollan suu ja kysyttiin tuosta sen pahenevasta kutiamisesta. Joka tosiaan tällä hetkellä on niin "kriittisessä vaiheessa" että se yön aikana repii kyljet itseltään auki. Ensin eläinlääkäri tuikkasi Alliin hieman rauhoittavaa ja sen jälkeen tutki Mollan. Mutta koska Alli ei ensimmäisestä piikistä tuntunut rauhoittuvan laittoi se siihen vielä toisen ja jatkoi sitten ponin kimpussa.  Kävi ponin ihan perusteellisesti läpi ja antoi si

Taasko se alkaa?

Jokainen blogia edes hieman seuraileva tietää että olen melko hysteerinen klinikalla ravailija. Jos hevonen ontuu tai tuntuu omituiselta, hommataa sille joko kraniohoitoa tai klinikkaa. Jossain on aina pakko olla syy ja siitä otetaan selvää. Myönnän, että minulle on jopa eläinlääkäri sanonut, että voisi sitä pari päivää kotonakin katsella ennen klinikalle raahausta. Olisihan siinä varmasti pari satasta säästänyt, mutta mielelläni maksan sen summan mielenrauhasta. Hysteerikko mikä hysteerikko. Onko tämä taas alkamassa? Kipua vai kettuilua? Alli on todella herkkänahkainen. Siis kirjaimellisesti. Klippaaminenhan ei aiheuta äänen puolesta ongelmia, mutta kun se tärisevä terä tuodaan iholle se on maailmanloppu*. Alli saa myös todella herkästi haavoja, joka on usempaan kertaan todistettu imppareiden muodossa. Se ei kestä oikeastaan nyt klipattuna kuin yhdellä tietyllä harjalla harjaamista ja sekin on välillä sen mielestä turhan kova. Toisinaan kyljet ovat herkät ja toisinaan mahan

Lukijat keskustelemaan: Millainen on se-oikea kuolain?

Miksi juuri se ja miksei tuo? HOX!  Teksti on täysin minun näkemykseni asioista, kaikki ei sovi kaikille, muistakaa se! ;) Kuolain. Tuo suitsiin ripustettava häkkyrä. Meillä on jos jonkinmoista kuolainta ollut ja varsinkin Mollalla niitä on testailtu. Pidimme Mollaa aluksi vahvana ja vaikeana hevosena, jolta innostuessaan puuttui jarrut. Molla on testannut seuraavia kuolaimia: Kimblewick  - Toimi aikansa, mutta lopulta ei tuottanut haluttua tulosta. Ei ollut se-oikea valinta. Kuparirolleri - Oletettiin kaiken olevan kiinni siitä että Molla puree kuolainta vasten. Paha kämmi ja surkein kokeilu ikinä! Gäg-kuolain  - ei toiminut, teki tammasta etupainoisemman. Pelham  - Toimi myös aikansa, painaa kuitenkin kuolainta vasten Fullcheek - Ei mainittavaa eroa ratsastettavuudessa Olympia + leukaremmi  - Toimii tällä hetkellä Jannin hyppykuolaimena ja maastokuolaimena, toimiva! Mollan se-oikea kuolain on omppunivel. Toimii sillä toivotulla tavalla. Haimme syytä kov