Siirry pääsisältöön

Ja yhtäkkiä sitä tajuaa olevansa idiootti

Ja ymmärtää itse pilanneensa kisakautensa omalla huolimattomuudellaan


Se iski kun salama vaikka taivas oli kirkas. Että sitä tunsi itsensä idiootiksi! Minäkö muka omistanut hevosen kymmenen vuotta, minullekko on annettu näin upea hevonen jonka melkein pilasin omalla huolimattomuudellani ja ajattelemattomuudellani?!

Kaikki lähti jo ennen viimeistä Niinisaloa. Ratsastin silloin koulua estesatulalla ja Pyry tuntui mielettömältä. Se käytti selkäänsä, oli herkkä ja minulla sai olla hyvä tuntuma suuhun. Heitin äidille ohimennen että starttaan sitten Niinisalossa estesatulalla, se oli niin mahtava. Lupasin testata koulusatulaa vielä ennen Niksulaa, mutta niinkuin kaikki tietävät, sairastuin itse ja asia jäi.

Miksi olen nyt ratsastanut koulua estesatulalla? Koska olen laiska ja meidän koulusatulasta puuttui jalustimet ja en jaksanut ikinä vaihtaa estesatulasta koulusatulaan jalustimia. Teimme taas aivan mahtavan koulutreenin sunnuntaina. En ole aikoihin uskaltanut tehdä vaatien mitään, mutta nyt uskalsin vaatia enemmän ja Pyry teki ne mielellään. Ei tietenkään heti kaikki ollut täydellistä, mutta voin sanoa että mieletön fiilis oli tunnin jälkeen: oltiin tehty paljon asioita mitä en ollut aikoihin voinut tehdä tai uskaltanut tehdä. En olisi ikinä uskonut että teemme niin siistiä vastalaukkaa meidän pienellä kentällä!

Sitten tuli eilinen. Äiti oli ollut ahkera ja laittanut vihdoin koulusatulaan jalustimet. Kentälle päästyämme aloin tekemään samanlaista verryttelyä kuin sunnuntaina. Pyry vastuteli väistäessä vaikeampaan suuntaan ja oli hieman haluton liikkumaan eteenpäin. Ajattelin tämän johtuvan jo pimeämmästä ajankohdasta ja jatkoin työstämistä. Pyry kulki nätisti ja kuunteli kiltisti. Kuitenkaan fiilis ei ollut niin mahtava mitä aikaisemmin. Laukka ei pyörinyt, en pystynyt yhtään säätämään sitä ja tuntui että se oli kaikkia apuja vasten. Vastalaukkaa ei sillä kerralla ollut edes järkeä koittaa kun laukka ei pyörinyt edes eteenpäin. Ja vaikeamman suunnan laukassa perse heitti ihmeellisesti ulos ympyrältä..

Johdattelinko teitä johonkin? Saman tien minuun iski se kun salama kirkkaalta taivaalta. Meidän koulusatula on epäsopiva Pyrylle. Joku muistaa kevään kun Pyry alkoi mystisesti ontumaan mutta klinikalla ei löytynyt syytä muuta kun takapään jäykkyys. Olisihan minun pitänyt siinä tilanteessa jo hieman herätä tajuamaan tilannetta!

Koulusatula on ollut meillä jonkun vuoden ja kotona sitä käytettiin aina koulukisoissa ja kotitreeneissä noin 2-4 kertaa kuukaudessa. Kun muutimme hetkeksi keskustaan ja yritimme leikkiä tuuppareita, koulusatulaa alettiin käyttämään 3-6 kertaa viikossa. Tähän kun vielä lisätään se että kun vaatimalla vaadittiin selkää ylös ja takajalkoja toimimaan tuntuu että jokainen pala loksahtaa kohdalleen. Pikku hiljaa laukka alkoi häviämään ja takapää jäykistyi ja lopulta alkoi ontumaan. Pyry laihtui ja stressasi, mitä en ihmettele yhtään.

Nyt kaikki on vaan niin selvää. Siis jokaiselle ongelmalle löytyy selvä syy-seuraus suhde! Vai miten yhtäkkiä takapään jäykkyys ja ontuma on hävinnyt kun treeni on suoritettu estesatulan kanssa? Huh, ihan itkettää ja harmittaa miksen tätä silloin tajunnut.. Itsellä oli niin paha mieli kun annettiin ymmärtää etten vain ymmärrä kipeää - mahahaavaista - hevostani enkä välitä siitä. Eihän sillä ollut mahahaava, sillä oli täysin vääränlainen satula selässä ja idiootti siellä satulan päällä.

Syksyn koulutreeniä estepenkin kanssa

Kuinka saatan olla näin ajattelematon.. Nyt ei muuta kun satulakaupoille!

Kommentit

  1. valitettavasrti noita ei tajua, kuin vasta myöhemmin. se on vaan niin vaikeeta kun ei hevoset kerro mihin sattuu....

    VastaaPoista
  2. Niin tuttua. Asioille sokeutuu, kun joka päivä näkee hevosensa ja muutos hevoseen hiipii hiljalleen. Sen olen myös oppinut, että kun hevonen vastustelee tai on hankala, siihen on aina syy. Se syy vaan pitää itse löytää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jotenkin silloin ei osannut mitenkään yhdistää asiaa vaikka nyt se on ihan selvä! Hassuja juttuja :(

      Poista
  3. Noita on välillä vaikea tajuta, se tulee näkyviin niin pikkuhiljaa. Mutta tosi hyvä että syy tähän selvisi ja se on vielä helposti korjattavissa! Olisi ollut kamalaa jos Pyryllä olisi ollut jotain, mutta onneksi tähän auttaa pelkkä satulan osto :)
    http://edistysaskeleita.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jeps, katsotaan nyt millainen penkki hommataan :)

      Poista
  4. Ei siitä kannata itseään ruoskia. Sää oot hyvä ja järjestelmällinen hevosihminen ja haluut, että karvakamuilla on paras olla. Sopivien penkkien löytäminen on aika tähtitiedettä ja jos enemmän menet estepenkillä, niin ei sitä syytä oirehdintaan osaakkaan heti koulupankin syyksi laittaa. Mutta hyvä, että sait summattua asiat yheen. Ja eipä sitä penkkiä välttis tarttee lähtee kokonaan vaihtamaan, jos ensin vaikka toppauttamalla jos malli kumminkin aiemmin on ollut ok?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oi, kiitos kivasta kommentista :)

      Eipä tuo toppaamallakaan parane, ostin sen typerällä "sillä on ennenkin ollut" -mentaliteetillä ja tarkemmalla syynillä kun tein (nyt vasta) kotona, totesin että puusilmäkin näkee ettei se ole mitenkään sopiva sille.. Onneksi ei kuitenkaan mitään vakavaa vahinkoa ehtinyt käymään!

      Poista
  5. Ei kaikkea aina voi millään tulla ajatteelleeksi ja virheitä tapahtuu. Turhaan itsellesi olet ankara, virheitä tapahtuu. Nyt vain viisampana jatkamaan treenejä.

    VastaaPoista
  6. voi harmi :( toivottavasti löytyy uusi ja hyvä satula :))
    P.S toi on tuttu tunne ku ei ite tajuu et mikä on vikana

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jeps, toivottavasti löytyy joku kiva penkki! :)

      Poista
  7. Täältä löytyy samanlainen kokemus tältä vuodelta. Nyt kuin viimein tajuttiin että kysy on selästä/satulasta toimii hevonen taas kuin unelma. Ja itse ollut nii tyhmä, ettei oo tajunnu. Voikuin ne osais kertoo mihi sattuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. niinpä! :/ hassua kun ei osaa siinä tilanteessa ollenkaan yhdistää missä on vika vaikka se olisi kuinka ilmeinen!

      Poista
  8. Oppia ikä kaikki ! Mun piti käydä kommentoimassa jo klippauspostaukseen että hevosesi alkavat jälleen näyttämään hyvälle, kotitallissa asuminen taitaa sopia niille kaikkein parhaiten. joissain kevään/kesän postauksissa ne olivat niin surkean näköisiä, onneksi ei enää ! Hyvää työtä teet niiden kanssa. Hyvä Senni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oii, kiitoksia kovin :)) Hepat on kyllä tällä hetkellä tosi hienossa kunnossa taas, äiti niitä rakkaudella vaalii ja hoitaa! Ihana äiti! <3

      Poista
  9. Ei näiden kanssa voi kuin oppia vuosi vuodelta. Hevonen kun ei osaa puhua, on sitä opittava lukemaan. Oikea hevosmies/nainen oppii lukemaan, jotkut eivät välttämättä koskaan. Hyvä että syy löytyi ja vaikka siinä menikin aikaa, on tärkeintä että kuitenkin tajusit asian nyt, etkä vasta myöhemmin =) Ei muutakuin katse eteenpäin: hyviä talvitreenejä teille ja menestyksekästä kisakautta 2014! =)

    VastaaPoista
  10. Meillä sama juttu myös estesatulan kanssa :( inhottava tunne kun tajuaa kaiken olleen vaan omaa syytä...

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

No hei vaan tohtori!

Meillä on maailman paras eläinlääkäri . Ollaan käytetty samaa kotieläinlääkäriä jo varmasti yli kymmenen vuotta. Hän on maailman paras. Tai ainakin meille se sopivin jos ei maailman paras. Kärvisteltyäni viikonlopun yli, äiti soitti heti maanantai aamusta meidän vakiellille. Ja mikä parhainta hän pääsi tulemaan heti saman päivän aikana. On kyllä mahtavaa kun on näin huippu lääkäri tiimin vointia tukemassa! Tutkittavaksi pääsi tänään sekä Alli että Molla. Allin takia ell tallille tuli, mutta toki siinä samalla sitten katsottiin myös Mollan suu ja kysyttiin tuosta sen pahenevasta kutiamisesta. Joka tosiaan tällä hetkellä on niin "kriittisessä vaiheessa" että se yön aikana repii kyljet itseltään auki. Ensin eläinlääkäri tuikkasi Alliin hieman rauhoittavaa ja sen jälkeen tutki Mollan. Mutta koska Alli ei ensimmäisestä piikistä tuntunut rauhoittuvan laittoi se siihen vielä toisen ja jatkoi sitten ponin kimpussa.  Kävi ponin ihan perusteellisesti läpi ja antoi si

Taasko se alkaa?

Jokainen blogia edes hieman seuraileva tietää että olen melko hysteerinen klinikalla ravailija. Jos hevonen ontuu tai tuntuu omituiselta, hommataa sille joko kraniohoitoa tai klinikkaa. Jossain on aina pakko olla syy ja siitä otetaan selvää. Myönnän, että minulle on jopa eläinlääkäri sanonut, että voisi sitä pari päivää kotonakin katsella ennen klinikalle raahausta. Olisihan siinä varmasti pari satasta säästänyt, mutta mielelläni maksan sen summan mielenrauhasta. Hysteerikko mikä hysteerikko. Onko tämä taas alkamassa? Kipua vai kettuilua? Alli on todella herkkänahkainen. Siis kirjaimellisesti. Klippaaminenhan ei aiheuta äänen puolesta ongelmia, mutta kun se tärisevä terä tuodaan iholle se on maailmanloppu*. Alli saa myös todella herkästi haavoja, joka on usempaan kertaan todistettu imppareiden muodossa. Se ei kestä oikeastaan nyt klipattuna kuin yhdellä tietyllä harjalla harjaamista ja sekin on välillä sen mielestä turhan kova. Toisinaan kyljet ovat herkät ja toisinaan mahan

Lukijat keskustelemaan: Millainen on se-oikea kuolain?

Miksi juuri se ja miksei tuo? HOX!  Teksti on täysin minun näkemykseni asioista, kaikki ei sovi kaikille, muistakaa se! ;) Kuolain. Tuo suitsiin ripustettava häkkyrä. Meillä on jos jonkinmoista kuolainta ollut ja varsinkin Mollalla niitä on testailtu. Pidimme Mollaa aluksi vahvana ja vaikeana hevosena, jolta innostuessaan puuttui jarrut. Molla on testannut seuraavia kuolaimia: Kimblewick  - Toimi aikansa, mutta lopulta ei tuottanut haluttua tulosta. Ei ollut se-oikea valinta. Kuparirolleri - Oletettiin kaiken olevan kiinni siitä että Molla puree kuolainta vasten. Paha kämmi ja surkein kokeilu ikinä! Gäg-kuolain  - ei toiminut, teki tammasta etupainoisemman. Pelham  - Toimi myös aikansa, painaa kuitenkin kuolainta vasten Fullcheek - Ei mainittavaa eroa ratsastettavuudessa Olympia + leukaremmi  - Toimii tällä hetkellä Jannin hyppykuolaimena ja maastokuolaimena, toimiva! Mollan se-oikea kuolain on omppunivel. Toimii sillä toivotulla tavalla. Haimme syytä kov