Siirry pääsisältöön

Kisadebyytti ja maailmanvalloitusta!

Eli selkokielellä keskiviikkokisat + tasomestaruus 11. joulukuuta


Keskiviikkona oli toinen sponsorointi päiväni, eli olin pyytänyt töistä vapaan. Koska molemmat putet lähtivät kisoihin, olin rohkea ja päätin ilmoittautua myös Allin kanssa ihan pikkuruiseen 70 cm ja jos se menisi hyvin niin ilmoittauduin varoiksi myös 90 cm. Julkinen hehkutus päivästä on: Mulla on maan parhaimmat kamelit!

Pääsin jotenkin tosi myöhään tulemaan Ypäjälle kun hoisin talliasioita ennen tuloa. Kävin hakemassa porkkanoita, pellavaa ja turvetta, lisäksi piti hakea kaupasta ruusut ja muuta. Lopulta olin sitten vasta puoli kahden aikaan kotona, mikä merkitsi totaalista myöhässä olemista. Äiti onneksi kirjoitti jo kaulanauhoja ja itse tulin siihen auttamaan niin että tummensin aina kultakynällä kun äiti kirjoitti. Myöhässä pääsin myös hevosia laittamaan ja aika suttuisella kolmikolla kiireen kanssa lähdimmekin sitten keskustan suuntaan.

Perillä oltiin kuitenkin ihan hyvässä ajassa, vähän yli kolmen. Kävin pikaisesti laittamassa sponsoripöydän ja hoputin Jannin laittamaan Mollaa. Kun tamma oli kunnossa, käytiin kävelemässä 70 cm rata ja sen jälkeen Janni meni verkkaamaan ja itse kävin laittamassa Allin äitin kanssa kuntoon. Äiti onneksi jaksoi hetken kävelyttää lehmää kun itse kävin katsomassa Jannin ja Mollan radan. Allin kanssa kun päästiin sisälle vasta hieman Jannin ja Mollan radan jälkeen.


Mollahan ei oikeastaan enää treenaa, vaan Jannikin meni ilman mitään harjoittelua kisoihin. Molemmilla oli hauskaa ja se olikin tavoitteena. Rata oli siisti ja poni tuppasi menemään jopa hieman kovaa, mutta sanoin Jannille että antaa sen mennä omaa tahtiaan, ei vaikuta siihen liikaa. Muutama este tuli lähelle, mutta pääasiassa kuitenkin oli siistejä tasapainoisia hyppyjä. Eikä edes aikaa ratsastettu, ja silti kaksikko meni radallaan johtoon ;)

Joku vanhempi nainen sitten avas suunsa siinä mun takana että "niin kyllä vielä tällä tasolla käy tommonen systeemi". oli pakko todeta siihen että niinpä, varsinkin kun ponilla ei oo yhtään treenattu. Julkeavaa mennä katsomossa arvosteleen nuoren tytön menoa ja mikä oli vielä oikeasti kovin siistiä muutamaa lähelle tuloa lukuunottamatta. Mulla on aina niin loistava fiilis kun Molla on niin onnellinen, siinä ei kauheesti oo kuskilla sanomista jos poni haluu mennä kovaa. Antaa senkin nauttia "eläkkeestään" ja tehdä sitä mistä se tykkää!


Allin kanssa verkassa otin vain vähän ravia, muutaman noston ja pari hyppyä. Sen kanssa ei oikeastaan ollut mitään odotuksia, kunhan käydään nuuhkimassa esteitä ja katsotaan että mitä se sanoo kun tulee esteitä peräjälkeen. Verkassa oli ainakin sitä aikaisemmin kaipaamaani terävyyttä ja musta se tuntu kokoajan hyvältä. Radalle mentäessä se pelästy ensin tolppaa (!! :DD) ja sit sen jälkeen se ei ehtiny / jaksany / viittiny enää ees tuijotella mitään. Ei muuta kun radalle!

Rata meni ihan hyvin, kaikki se hyppäs ja kaikki osu kohilleen. Ja kuskikin pysy kyydissä ihme kyllä!

"kukkuuu!"



Vain viiminen ratsukko meni ponin ja Jannin ohi, joten lopulta ne oli luokassa 2. sijalla ja ottivat ponien tasomestaruuskultaa! Alli jäi juuri ensimmäiseksi ei sijoittuneeksi, mutta ei me oltu mitään sijoittumista edes haettu, vaan ihan vain rataa että tiedän edes hieman millainen se on kun esteitä tulee peräjälkeen! Ylpeä olen kyllä molemmista tammoista, hienot eläimet!

Jeee, hyvä ponski! :)

Ysikympissä oltiin Allin kanssa ihan alussa, joten jäin heti palkintojen jaon jälkeen verkkaamaan. Äiti ja Virpi laittoivat ponin pois ja Pyrylle vaihtoivat satulan. Janni meni PPllä heti mun jälkeen ja tehtiin senkin kanssa tosi lyhyt verkka. Vähän ravia, muutama nosto, pari hyppyä ja radalle. Ensin meni miss lehmä ja heti perään herra PP. Ja ihan mahtavia oli molemmat!

Taidettiin Molemmat Allin kanssa hieman innostua radalla ja ihan semmosta parempaa kontrollia jäin kaipaamaan. Perusrata meni ihan hyvin, punaiselle lankulle se haistoi, kun tiesin että se hieman mulkoili sitä ja silti heitin tuntuman liian aikaisin pois. 7 esteen jälkeen oli lyhyt kuusi / sujuva viisi portti pystylle, mistä valitsin jälkimmäisen, koska menetin omaa tasapainoa okserilla ja en olisi saanut sitä enää kiinni kuudella. No siitä sitten tamma riemastui ja vauhti ei enää hidastunut ja pystyillä tuli sitten puomeja alas. Sarjan sisäänkin hypättiin a-osan läpi (!! :DD), mutta mitä pienistä, nyt ei muuta kun hieno säätöä!



Ja sitten ihan sellainen perusjuttu miksi julkaisen videoita, vaikka kaikki ei mene ihan täydellisesti: mun mielestä on kiva nähdä nyt näitä videoita ja vuoden päästä selata että kuinka paljon sitä on kehittynyt. Kukaan ei ole mestari syntyessään, sinne pääsee vaan treenaamalla ja videoita katsomalla pystyn helposti korjaamaan omia virheitäni. Se miksi jaan sen teille, on ihan vain avoimmuuttani. Jokainen voi tulla kyllä ihan livenäkin sitä katsomaan, ei ole mikään valtiosalaisuus käydä pikku harjotuskisoissa ;)

Janni teki Pyryn kanssa tosi hyvän radan ihan kokonaisuudessaan. Missään vaiheessa ei hötkyilty ja kokoajan mentiin tasaisesti mikä oli tavoite. Hieno heppa ja Janni! Lopultahan tämä mahtava suoritus oikeutti 1. sijaan luokassa sekä junioreiden tasomestaruuskultaa. Hienot hepat mulla ja tosi hienosti Janni ratsasti! :)





Mulla on niin mahtavat ja hienot hepat, ihan kaikki! 
ja hienosti Janni ratsasti!

"näiks sä mami miten hieno mää olin?! saaks mä nyt jotain herkkuja??!"

Kommentit

  1. hyvältä näyttää tuo sun ja allin meno jo nyt kun ottaa huomioon kuinka vähän yhteistyötä takana, tosi potentiaalisen näköstä!! tuskin maltan odottaa mitä teistä tulee kun tutustutte paremmin ja saatte hiottua asiat kohdilleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jeee, kiitoksia! :) Vähän on joo hakemista, mutta kyllä se tästä..!

      Poista
  2. Hienosti meni kaikki, ja Pyry on taas jotenkin niin kiva! :)

    VastaaPoista
  3. Onko Jannilla blogia? :) Hyvä te, hyvin meni kaikilla!

    VastaaPoista
  4. Teillä meni Allin kanssa todella hyvin jo tuo 70cm! 90cm nyt vähän kontrolli ajoittain katosi ja sen myötä virheitä, mutta kyllä se vaan siitä. :) Onhan tuo aikamoinen muutos hypätä täysin erityyppisellä hevosella mihin on itsensä totuttanut. Hieno lehmä!

    VastaaPoista
  5. Onnea kaikille hienoista radoista :--)

    VastaaPoista
  6. Hyvännäköstä menoa ja onnittelut! Ainoa miinus on, että 90 cm jouduit ottamaan selvästi kovempaa kiinni -> ei enää kaunista ratsastusta. Mutta joo, ymmärrän, yhteistyötä on ollut teillä takana vasta todella vähän. :) Ja joo, Alli vähän näyttäis sellaselle hevoselle muutenkin jotta pitää aika paljon ottamaan kiinni :D

    VastaaPoista
  7. Sun ja allin 70cm rata oli hyvä ja tasainen! :) jannin molemmat radat oli tosi hyviä ja eihän se molla liian kovaa mennyt, poneilla pitää mennä kovaa! :D on hienoa, että jaat meillekkin videoita, vaikkei ne ihan täydellisiä olekkaan, tuskimpa meidän kenenkään kisavideot aina ovat täydellisiä :)

    VastaaPoista
  8. Vautsi, kyllä taas kaikki heppaset loistivat! Hyvännäköiset radat kaikilta, kiva taas kun laitoit radoista kokonaisuudessaan videot, etkä alkanut leikkaamaan huonoja kohtia pois :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

No hei vaan tohtori!

Meillä on maailman paras eläinlääkäri . Ollaan käytetty samaa kotieläinlääkäriä jo varmasti yli kymmenen vuotta. Hän on maailman paras. Tai ainakin meille se sopivin jos ei maailman paras. Kärvisteltyäni viikonlopun yli, äiti soitti heti maanantai aamusta meidän vakiellille. Ja mikä parhainta hän pääsi tulemaan heti saman päivän aikana. On kyllä mahtavaa kun on näin huippu lääkäri tiimin vointia tukemassa! Tutkittavaksi pääsi tänään sekä Alli että Molla. Allin takia ell tallille tuli, mutta toki siinä samalla sitten katsottiin myös Mollan suu ja kysyttiin tuosta sen pahenevasta kutiamisesta. Joka tosiaan tällä hetkellä on niin "kriittisessä vaiheessa" että se yön aikana repii kyljet itseltään auki. Ensin eläinlääkäri tuikkasi Alliin hieman rauhoittavaa ja sen jälkeen tutki Mollan. Mutta koska Alli ei ensimmäisestä piikistä tuntunut rauhoittuvan laittoi se siihen vielä toisen ja jatkoi sitten ponin kimpussa.  Kävi ponin ihan perusteellisesti läpi ja antoi si

Taasko se alkaa?

Jokainen blogia edes hieman seuraileva tietää että olen melko hysteerinen klinikalla ravailija. Jos hevonen ontuu tai tuntuu omituiselta, hommataa sille joko kraniohoitoa tai klinikkaa. Jossain on aina pakko olla syy ja siitä otetaan selvää. Myönnän, että minulle on jopa eläinlääkäri sanonut, että voisi sitä pari päivää kotonakin katsella ennen klinikalle raahausta. Olisihan siinä varmasti pari satasta säästänyt, mutta mielelläni maksan sen summan mielenrauhasta. Hysteerikko mikä hysteerikko. Onko tämä taas alkamassa? Kipua vai kettuilua? Alli on todella herkkänahkainen. Siis kirjaimellisesti. Klippaaminenhan ei aiheuta äänen puolesta ongelmia, mutta kun se tärisevä terä tuodaan iholle se on maailmanloppu*. Alli saa myös todella herkästi haavoja, joka on usempaan kertaan todistettu imppareiden muodossa. Se ei kestä oikeastaan nyt klipattuna kuin yhdellä tietyllä harjalla harjaamista ja sekin on välillä sen mielestä turhan kova. Toisinaan kyljet ovat herkät ja toisinaan mahan

Lukijat keskustelemaan: Millainen on se-oikea kuolain?

Miksi juuri se ja miksei tuo? HOX!  Teksti on täysin minun näkemykseni asioista, kaikki ei sovi kaikille, muistakaa se! ;) Kuolain. Tuo suitsiin ripustettava häkkyrä. Meillä on jos jonkinmoista kuolainta ollut ja varsinkin Mollalla niitä on testailtu. Pidimme Mollaa aluksi vahvana ja vaikeana hevosena, jolta innostuessaan puuttui jarrut. Molla on testannut seuraavia kuolaimia: Kimblewick  - Toimi aikansa, mutta lopulta ei tuottanut haluttua tulosta. Ei ollut se-oikea valinta. Kuparirolleri - Oletettiin kaiken olevan kiinni siitä että Molla puree kuolainta vasten. Paha kämmi ja surkein kokeilu ikinä! Gäg-kuolain  - ei toiminut, teki tammasta etupainoisemman. Pelham  - Toimi myös aikansa, painaa kuitenkin kuolainta vasten Fullcheek - Ei mainittavaa eroa ratsastettavuudessa Olympia + leukaremmi  - Toimii tällä hetkellä Jannin hyppykuolaimena ja maastokuolaimena, toimiva! Mollan se-oikea kuolain on omppunivel. Toimii sillä toivotulla tavalla. Haimme syytä kov