Siirry pääsisältöön

Sekä tai joko että: Raippa vai kannukset?

"Sekä tai joko että" on erikoispostaussarja, joka ilmestyy aina kun allekirjoittanut keksii kaksi kohdetta mitä vertailla. Postausten on tarkoitus pysyä jämäkän lyhyinä, kertoen kuitenkin mielipiteen. Näiden postausten on tarkoitus myös herättää keskustelua; miten sinä valitsisit, oletko kanssani samaa mieltä vai menetkö täysin vastakkaiseen suuntaan. Sinä voit lukijana myös vaikuttaa ja ehdottaa hyvää "sekä tai joko että"-aihetta!


Uuden erikoispostaus sarjan "sekä tai joko että" aloittaa tänään apuvälinepari kannukset vastaan raippa. Tarkastelen asiaa kahdesta erilaisesta näkökulmasta, joten loppupeleissä tämä onkin minulle erittäin kinkkinen kysymys!

Raippa. Raippa on mielestäni yksinkertainen ja helppo merkinantoväline. Samalla se on taas erittäin hyvä provosaattori ja hermostuessa sillä voi saada paljonkin aikaan - eikä aina niin positiivistä. Tarkkailen ensin raippaa esteradalla. Minulla on henkilökohtaisesti aina raippa, ratsastan missä vain. Jos ei ole raippaa, on kovin orpo olo ja juuri sellainen kun jotain olisi juuri jäänyt. Kuitenkin taas olen todella herkkä huonoina päivinä suuttumaan ja vaikka en silmitöntä raipalla hakkaamista harrasta, tulee usein liian herkästi komennettua juuri "kättä pidemmällä". Koulutreenissä taas pidän raippaa yksinkertaisena ja helppona merkinantovälineenä. Ratsastan paljon mielummin herkällä pohkeella ja pyydän raipalla tarvittavat pienet lisät.

Kannukset. Olen huomannut että hyppään _aina_ kannuksilla. Ne kerrat jolloin en ole hypännyt on ollut kokeiluita tai muuten ehkä hieman puskista tulleita paikkoja. Kannuksella on helppo tehdä hevonen herkäksi ilman että täytyy käyttää voimakkaita pohjeapuja. Kuitenkin itsellä on pelko hieman kannuksia kohtaan: mitä jos hevonen turtuu niihin? Takuulla jokainen hevonen turtuu jos niitä käyttää kokoajan tai potkii tai vastaavaa. Koulutreeneissä jätän kannukset mieluusti pois ja otan raipan. Kannuksen kanssa on helppo terävöittää hevonen juuri halutussa kohdassa, mikä taas on raipan kanssa hieman hankalampi ajoittaa. Tai en voi sanoa noinkaan, mutta mielestäni kannusten kanssa se viesti menee nopeammin perille ja ehkä - toivottavasti - ymmärrettävämmin (pyydetäänkö eteen, sivulle, taakse..).

yhteenveto on se että en osaa sanoa! Koulutreeneihin ottaisin raipan ja esteille kannukset. En halua ratsastaa liikaa kannuksien kanssa sillä kisoissa pitää olla joku "extra" jolla saa mahdolliset jarruttelut pois jos sellaisia on tiedossa. Eli kinkkinen kysymys, sillä molemmilla on puolensa, että haittansa.

Minun vastaukseni on: Raippa
Ainakin koulutreeneihin, ehkä esteillä ne olisi ollut kannukset?

Miten sinä vastaisit kysymykseen?

Kommentit

  1. Mä itse en suostuisi kannukset jaloissa hevosen selkään ilman, että olisi joku valvomassa mun menoa, koska mulla on vuoroin tosi liikkuva jalka ja vuoroin kauhean kylkiin porautunut. Raippaa mä pidän mukana vaan esteillä ja sellasta kunnon kouluraippaa tuuppaillessa kunolla. Mä itse pidän enemmän siis raipasta, koska se on "paremmin hallittavissa" :-) Tosi hyvä idea tällainen postaus!

    VastaaPoista
  2. Voiks tähän vastata että ihan sama kumpi kuhan heppa edes reagois toiseen = D puhuen tosta mun uudesta hevosesta........... :DDD

    Ei vaan, noilla mun "vanhoilla" omillani Ipellä kannukset, sillä se pelkää raippaa ja jännittyy siitä vaan entisestään, ja taas Staralla raippa sillä sen takajalat saa aika näppärästi aktivoitua sillä, kannukset on jalassa mutta koska se vetäytyy välillä kuuroksi pohkeesta niin mieluummin raippa =)

    VastaaPoista
  3. Itsellä kannukset aina silloin kun treenataan kunnolla, niin esteillä kuin koulussakin. Maastoesteillä yleensä on aina kannukset jalassa. :)

    Raippaa käytän melkein aina, mutta välillä se vain unohtuu :D ja loppujen lopuksi aika vähän sitä ratsastaessa sitten tarvitseekaan, riittää että se on kädessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. maastoesteillä pidän myös itse aina kannuksia, jo ihan "turvallisuussyistä" :)

      Poista
  4. Itsellä on aina kouluraippa matkassa mukana, hypätessä tosin vain estekeppi. Maastossakin on aina kouluraippa, ihan vaan varmuuden varalta jos tulee joku tilanne milloin täytyy saada hevonen liikkumaan/väistämään eikä pelkkä jalka riitä. Silloin kun koulua kisasin niin silloin sitten kannukset, ja yleensä menin myös edeltävän ratsastuksen kannuksilla. Hypännyt en koskaan oo kannukset jalassa, ihan liian epätasainen jalka siihen.

    VastaaPoista
  5. Tää on muuten tosi hyvä kysymys. Itsekkin pohdin asiaa tovin. Useimmiten käytän peruskoulutreeneissä vain kouluraippaa, mutta mikäli on kyseessä ohjattu tunti tai valmennus, käytän useasti myös kannuksia, koska sillon tulee tehtyä vaativampia juttuja jossa hevoselta ja ratsastajalta vaaditaan enemmän-> ratsastaja ei kokoajan viitsi olla huomauttamassa pohkeella, niin kannus tuo vähän terävyyttä. (Olen tottakai oppinut pitämään pohkeeni hiljaisena) Esteillä minulla on myös yleensäkkin kannukset ja raippa, koska estekeppi on lyhyt, niin sillä ei voi antaa merkkiä yhtä hyvin kuin koulraipalla -> kannukset ovat hyvä lisä (on tietysti osattava käyttää oikein) väistättävään pohkeeseen, jos heppa esim. yrittää kieltää. Tämä on tietty yhdellä hevosistani melko huono yhdistelmä, koska ottaa "vähän" lisävauhtia oli sitten kannukset tai ei, mutta minkäs sille voi? En oikeastaan tiedä, miksi lisäsin tällaisen romaanin tähän, mutta saittepa osanne mietteistäni 8D Hyvä postaus, ehdottomasti!

    VastaaPoista
  6. Hyvä postaus!

    Ite sanoisin raippa. Pyrin ratsastaan hevoset aina niin pohkeen eteen, ettei jalkaa tarvitsisi käyttää kun aktivoimiseen ja hienosäätöön. Raippa ollut mukana aina tehostamassa jos tarvii, harvoin etenkään tolla nuorimmalla tarvitsee. Vaikka ilmankin molempia pärjää niin silti on pakko aina ottaa piiska mukaan jos tulee tilanne jolloin se on välttämätön. :D

    VastaaPoista
  7. Mun ainakin tulee laitettua kannukset ainoastaan koulutreeneihin. Mikäli ne eivät olisi lähes kaikissa helppo C:eetä vaikeammissa koulukisoissa pakolliset, en varmaankaan edes käyttäisi. Esteillä en ns. 'uskalla' pitää kannuksia, sillä hevoselleni tulee usein suuria kenguru loikkia, jonka seurauksena jalkani heiluu, ja etenkin alastulossa kannukset hakkaisivat kylkiin, josta neiti-nirppanokka vetäisi vain herneet nenäänsä. Yleisesti ottaen pidän itse enemmän raipasta, menee itsellä sekä koulussa, että esteillä.

    VastaaPoista
  8. Mulla on aina pitkä kouluraippa mukana (en paljoa harrasta hyppäämistä, mutta jos hyppään niin silloin raippa myöskin, mutta vaan lyhyempi), kannuksia käytän, kun ratsastan "tosissaan" koulua tai sellaisilla hevosilla, joilla kannuksesta on hyötyä. Esteillä en uskalla kannusta pitää, sillä hevoseni ottaa välillä sellaisia loikkia, että jalkanikin ovat sitten ties missä... Omalla hevosella ratsastaessani tulee käytettyä harvoin kannusta, mutta muilla hevosilla useammin. Mutta vastaan kuitenkin ehkä, että mielummin kuitenkin raippa, vaikka jossain tilanteessa kyllä tykkään kannuksesta enemmän.. vaikeaa!

    VastaaPoista
  9. Mulla tuli just tänään tälläinen tilanne. Mulla oli kyllä molemmat ratsastaessa mutta kun poni oli tosi laiska ja katto ihan turhia juttuja. Rupesin aina vaan miettimään että kumpaa käytän!! Mutta kiva postaus. Ha niin mulla on esteillä ja koulus yleensä raippa ainakin lyhyt riippuu hevosesta. Kannuksia käytän aika varoen kun mun jalka heiluu. Mutta ehkä raippa.

    VastaaPoista
  10. Mä olen ratsastanut kaksitoista vuotta eikä mulla edes ole ollut ikinä kannuksia jalassa. Ilman raippaa mä taas en vuosikausiin suostunut minkään hevosen selkään, ennen kuin tapasin nykyisen vuokraheppani, joka ei kestä keppiä kuskin kädessä ensinkään. Vastaukseni onkin siis ei kumpikaan, kiva kun jalka riittää ja hevonen on koko ajan skarppi ilman erityistä huomautteluakin.

    VastaaPoista
  11. Itse käytän raippaa todella harvoin, vaan jos haluan harjoitella piaffia esim. En kuitenkaan käytä kannuksiakaan joka päivä vaan yritän vaihdella, kun mun mielestä hevosen pitää toimia myös ilman kannuksia. Kisoissa on sitten pakko pitää joten pakko myös treenata niillä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oon kyl samaa mieltä just siinä et hepan pitää toimia myös ilman kannuksia! :)

      Poista
  12. Lähes aina minulla on nykyään kannukset, kun käyn vain kerran viikossa ratsastuskoulussa tunneilla. Kannuksilla tuntihevosilla tuntuu toimivan paremmin kuin raippa. Toki hevosista vähän riippuu, niin joskus jätän kannukset pois. Joskus yritän käyttää ilman kannuksia, kun en kuitenkaan aina halua oppia osaamaan ratsastamaan vain kannuksilla. Jos olisi vaikka oma hevonen, niin varmaan vaan joskus käyttäisin kannuksia. Ja mulla on aina raippa mukana kädessä, vaikkei se edes tee välttämättä yhtään mitään (paitsi joskus tilanteen vaatiessa käytetään tietysti raippaa apuna). Tulee vain niin "alasti" olo ilman raippaa xD
    Joten vastauksena on raippa, vaikka kannuksista tykkään enemmän.

    VastaaPoista
  13. Tosi hyvä postaus ja hyvin pohdittu! :)
    Itse vastaan myös raippa, koulussa pidän kannuksia, esteillä en. Oma jalka vielä esteillä saattaa seikkailla, joten olisi epäreilua hevoselle :)

    VastaaPoista
  14. Mä valitsisin kyllä myös raipan. En lähtis ikinä esteradalle ilman raippaa.. Ilman kannuksia pärjään kyllä, mutta raippa on kyllä aina matkassa. Nyt kun rupesin muuten miettimään, ratsastan tällä hetkellä kotona kaikilla mun hevosilla ilman kannuksia :D pitää varmaan laittaa ne taas joulun jälkeen jalkaan, ettei tule sitten kisoissa yllärinä hepoille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseasiassa mulla on ainakin kovin alaston olo ilman raippaa.. Semmonen et jotain selkeesti puuttuu! :D Itse en myöskään kotona tapaa käyttää kannuksia, kun menee "kunnolla treenaamaan" jonkun valvovan silmän alle, pistää kannukset myös :)

      Poista
  15. Mä en valitse kumpaakaan :D Hevonen kuumii, jos raippa mukana ja kannuksia en edes omista enkä aio hankkia! (:

    VastaaPoista
  16. Kannuksetsopii omalle ponille paremmin:) Voi vitsi ihailen tota Pyryn harjaa :)

    VastaaPoista
  17. Valitsisin myös raipan! kumpaa Kuolaimettomilla vai kuolaimilla menoa kannatat?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia ehdotuksesta, pistän toteutusjonoon! :)

      Poista
  18. Ite ottaisin raipan kans vaik käytän melkee aina kannuksia. Mulla ois sulle tähän postaussarjaan ehdotus: kengät ja saappaanvarret vai saappat ratsastaessa? :) ois kiva jos toteuttaisit.

    VastaaPoista
  19. Raippa. En osaa oikein käyttää kannuskia ...

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

No hei vaan tohtori!

Meillä on maailman paras eläinlääkäri . Ollaan käytetty samaa kotieläinlääkäriä jo varmasti yli kymmenen vuotta. Hän on maailman paras. Tai ainakin meille se sopivin jos ei maailman paras. Kärvisteltyäni viikonlopun yli, äiti soitti heti maanantai aamusta meidän vakiellille. Ja mikä parhainta hän pääsi tulemaan heti saman päivän aikana. On kyllä mahtavaa kun on näin huippu lääkäri tiimin vointia tukemassa! Tutkittavaksi pääsi tänään sekä Alli että Molla. Allin takia ell tallille tuli, mutta toki siinä samalla sitten katsottiin myös Mollan suu ja kysyttiin tuosta sen pahenevasta kutiamisesta. Joka tosiaan tällä hetkellä on niin "kriittisessä vaiheessa" että se yön aikana repii kyljet itseltään auki. Ensin eläinlääkäri tuikkasi Alliin hieman rauhoittavaa ja sen jälkeen tutki Mollan. Mutta koska Alli ei ensimmäisestä piikistä tuntunut rauhoittuvan laittoi se siihen vielä toisen ja jatkoi sitten ponin kimpussa.  Kävi ponin ihan perusteellisesti läpi ja antoi si

Taasko se alkaa?

Jokainen blogia edes hieman seuraileva tietää että olen melko hysteerinen klinikalla ravailija. Jos hevonen ontuu tai tuntuu omituiselta, hommataa sille joko kraniohoitoa tai klinikkaa. Jossain on aina pakko olla syy ja siitä otetaan selvää. Myönnän, että minulle on jopa eläinlääkäri sanonut, että voisi sitä pari päivää kotonakin katsella ennen klinikalle raahausta. Olisihan siinä varmasti pari satasta säästänyt, mutta mielelläni maksan sen summan mielenrauhasta. Hysteerikko mikä hysteerikko. Onko tämä taas alkamassa? Kipua vai kettuilua? Alli on todella herkkänahkainen. Siis kirjaimellisesti. Klippaaminenhan ei aiheuta äänen puolesta ongelmia, mutta kun se tärisevä terä tuodaan iholle se on maailmanloppu*. Alli saa myös todella herkästi haavoja, joka on usempaan kertaan todistettu imppareiden muodossa. Se ei kestä oikeastaan nyt klipattuna kuin yhdellä tietyllä harjalla harjaamista ja sekin on välillä sen mielestä turhan kova. Toisinaan kyljet ovat herkät ja toisinaan mahan

Lukijat keskustelemaan: Millainen on se-oikea kuolain?

Miksi juuri se ja miksei tuo? HOX!  Teksti on täysin minun näkemykseni asioista, kaikki ei sovi kaikille, muistakaa se! ;) Kuolain. Tuo suitsiin ripustettava häkkyrä. Meillä on jos jonkinmoista kuolainta ollut ja varsinkin Mollalla niitä on testailtu. Pidimme Mollaa aluksi vahvana ja vaikeana hevosena, jolta innostuessaan puuttui jarrut. Molla on testannut seuraavia kuolaimia: Kimblewick  - Toimi aikansa, mutta lopulta ei tuottanut haluttua tulosta. Ei ollut se-oikea valinta. Kuparirolleri - Oletettiin kaiken olevan kiinni siitä että Molla puree kuolainta vasten. Paha kämmi ja surkein kokeilu ikinä! Gäg-kuolain  - ei toiminut, teki tammasta etupainoisemman. Pelham  - Toimi myös aikansa, painaa kuitenkin kuolainta vasten Fullcheek - Ei mainittavaa eroa ratsastettavuudessa Olympia + leukaremmi  - Toimii tällä hetkellä Jannin hyppykuolaimena ja maastokuolaimena, toimiva! Mollan se-oikea kuolain on omppunivel. Toimii sillä toivotulla tavalla. Haimme syytä kov