Siirry pääsisältöön

"K18" hehkutus!

tittidititttitttiiiii! Kauan odotettua tatuointiaika oli tänään!


Kuva ei oikein luo oikeutta tatuoinnille, on livenä vielä kivemman näköinen, oli kuvan ottaminen vain aika hankalaa! Tänään oli siis vihdoin aika tatuoinnille, ja tämä on nyt järjestyksessä toinen tatuointi. Ensimmäisen tatuoinnin otin Lurpan muistolle ja se löytyy niskasta. Koska silloin kuvan hakkaaminen ei sattunut yhtään, menin todella hyvillä mielin tatuoitavaksi, tietenkin hieman jännittäen..

Sitten katsottiin tatuointi paikoilleen ja ei muuta kuin väriä ihon alle. Voin sanoa että meinasi isolla tytöllä tulla kyllä tuskaiset hikikarpalot naamalle, sattui meinaan järjettömästi. Kyllä minulle sanottiin että se sattuu juuri jalkapöytään hakata, siinähän ei ole "lihaa" yhtään vain on enemmän juuri luuta ja jänteitä ja muuta tilpehööriä. Lisäksi kun kiersi nilkan meni toiselta puolelta kokonaan nuppuluun päältä ja kirpaisi kyllä niin mukavasti että... Oli kyllä tatuoijalla haastetta kun oli niin paljon hermoja jalassa että ei meinannut pysyä viivat suorassa kun jalka vaistomaisesti yritti karkuun! Hengissä kuitenkin selvittiin.

Kärsin kuitenkin koko sen tatuointi ajan nyt nyt olen äärettömän iloinen! Rakastan tatuointia todella paljon ja kyllä, odotan jo innoissani seuraavaa kuvaa ;) Tähän vain jää koukkuun, sattui tai ei!

Hehkutus! On kyllä niiiin mahtava ettei mitään rajaa!
 ja omistettu minun parhaimmalle suokkimiehelleni ;)

Kommentit

  1. Ihana! :) Onko toi rusetti niinku PP?

    VastaaPoista
  2. voitko laittaa kuvan siit toisesta?

    VastaaPoista
  3. Kiva tatuointi! Ja aivan ihana oli tuo Lurpan muisto tatuointi! :)

    VastaaPoista
  4. Upea tatuointi :) Nyt vasta huomasinkin että sulla on todella hieno banneri ^^

    VastaaPoista
  5. Ihanaa Senni! Ilahduin kun näin tatuointisi, tiesin heti että on Pyry kyseessä. Waude! /jessi

    VastaaPoista
  6. Uu hiano tatuointi! Itelä viel puol vuotta niin aika ottaa tatuointi!

    VastaaPoista
  7. Ihana tatuointi! Heti kun näki, niin ensimmäinen mielleyhtymä oli Pyry, PP ja hänen lettinsä <3

    VastaaPoista
  8. itseasiassa loppuu aikalailla tuohon :) Ei olisi varmaan enää pää kestänyt jos olisi kovin pitkälle tehty :D

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

No hei vaan tohtori!

Meillä on maailman paras eläinlääkäri . Ollaan käytetty samaa kotieläinlääkäriä jo varmasti yli kymmenen vuotta. Hän on maailman paras. Tai ainakin meille se sopivin jos ei maailman paras. Kärvisteltyäni viikonlopun yli, äiti soitti heti maanantai aamusta meidän vakiellille. Ja mikä parhainta hän pääsi tulemaan heti saman päivän aikana. On kyllä mahtavaa kun on näin huippu lääkäri tiimin vointia tukemassa! Tutkittavaksi pääsi tänään sekä Alli että Molla. Allin takia ell tallille tuli, mutta toki siinä samalla sitten katsottiin myös Mollan suu ja kysyttiin tuosta sen pahenevasta kutiamisesta. Joka tosiaan tällä hetkellä on niin "kriittisessä vaiheessa" että se yön aikana repii kyljet itseltään auki. Ensin eläinlääkäri tuikkasi Alliin hieman rauhoittavaa ja sen jälkeen tutki Mollan. Mutta koska Alli ei ensimmäisestä piikistä tuntunut rauhoittuvan laittoi se siihen vielä toisen ja jatkoi sitten ponin kimpussa.  Kävi ponin ihan perusteellisesti läpi ja antoi si

Taasko se alkaa?

Jokainen blogia edes hieman seuraileva tietää että olen melko hysteerinen klinikalla ravailija. Jos hevonen ontuu tai tuntuu omituiselta, hommataa sille joko kraniohoitoa tai klinikkaa. Jossain on aina pakko olla syy ja siitä otetaan selvää. Myönnän, että minulle on jopa eläinlääkäri sanonut, että voisi sitä pari päivää kotonakin katsella ennen klinikalle raahausta. Olisihan siinä varmasti pari satasta säästänyt, mutta mielelläni maksan sen summan mielenrauhasta. Hysteerikko mikä hysteerikko. Onko tämä taas alkamassa? Kipua vai kettuilua? Alli on todella herkkänahkainen. Siis kirjaimellisesti. Klippaaminenhan ei aiheuta äänen puolesta ongelmia, mutta kun se tärisevä terä tuodaan iholle se on maailmanloppu*. Alli saa myös todella herkästi haavoja, joka on usempaan kertaan todistettu imppareiden muodossa. Se ei kestä oikeastaan nyt klipattuna kuin yhdellä tietyllä harjalla harjaamista ja sekin on välillä sen mielestä turhan kova. Toisinaan kyljet ovat herkät ja toisinaan mahan

Lukijat keskustelemaan: Millainen on se-oikea kuolain?

Miksi juuri se ja miksei tuo? HOX!  Teksti on täysin minun näkemykseni asioista, kaikki ei sovi kaikille, muistakaa se! ;) Kuolain. Tuo suitsiin ripustettava häkkyrä. Meillä on jos jonkinmoista kuolainta ollut ja varsinkin Mollalla niitä on testailtu. Pidimme Mollaa aluksi vahvana ja vaikeana hevosena, jolta innostuessaan puuttui jarrut. Molla on testannut seuraavia kuolaimia: Kimblewick  - Toimi aikansa, mutta lopulta ei tuottanut haluttua tulosta. Ei ollut se-oikea valinta. Kuparirolleri - Oletettiin kaiken olevan kiinni siitä että Molla puree kuolainta vasten. Paha kämmi ja surkein kokeilu ikinä! Gäg-kuolain  - ei toiminut, teki tammasta etupainoisemman. Pelham  - Toimi myös aikansa, painaa kuitenkin kuolainta vasten Fullcheek - Ei mainittavaa eroa ratsastettavuudessa Olympia + leukaremmi  - Toimii tällä hetkellä Jannin hyppykuolaimena ja maastokuolaimena, toimiva! Mollan se-oikea kuolain on omppunivel. Toimii sillä toivotulla tavalla. Haimme syytä kov