Siirry pääsisältöön

Pikainen valmennuspostaus

nyt todellinen pikapostauksien äiti!


Nyt tosiaan luvassa kaikkien pikapostauksien äiti, koska huomenna olen menossa viiteen töihin ja nyt haluan mahdollisimman pian nukkumaan. Tänään olin tosiaan sopinut klo 12 eteenpäin molemmille hevosille Artsin valmennuksen. Suunnittelemani päivä meni kutakuinkin näin:

"Aamulla klo 5.30 herätyskello herättää ja käyn nyppäsemässä auton lämmittimeen. Klo 6.30 kohti Ypäjää ja noin klo 7 aamutalli ja hevoset pihalle. Karsinoiden siivous, aamupala ja reippaasti hepat kuntoon valmennukseen. Valmennuksen jälkeen kotona hepat pois ja viimeistään klo 18 kotiin."

Lopulta heräsin klo 10 kun tajusin että aamu on jo pitkällä, soitin hädissäni äitin ruokkimaan hevoset ja lähdin hoipakkaa Ypäjälle. Kotona hepat kuntoon ja valmennukseen nopean aamupalan jälkeen. Karsinat siivottiin sitten valmennuksesta tultuamme. Ja sitten pikaisesti valmennuksiin:

Aloitettiin Pyryn kanssa. Nyt on ollut meillä hieman hyppytaukoa, mutta käytiin tuossa alkuviikosta kuitenkin hyppäämässä ja meni erittäin hyvin. Tänään taas oma ajatus oli yhtä pihalla kun aamullakin. Kun hevonen on muutenkin menossa ja kun kuski ei ajattele, tulee juuri tälläistä tyyliä. Tuota puolenminuutin paikeilla on oikein hyvä esimerkki kun kuski vaan istuu ja antaa hevosen päättää tahdin. Pyryn ilme on oikein "hei mami, pysy kyydissä kyl mä hoidan!". Nyt tavoite päästä viikoittaan treeniin niin päästään joskus kisavireeseenkin. Tällä hetkellä hieman hätäistä molempien meno.


Allin kanssa ei onnistunut oikein mikään. Meillä oli testissä uudenlaiset kannukset - mistä tulee oma postaus jossain vaiheessa - ja pienenä esimakuna sanottakoon että tykkäsin kovin. Sopi molemmille, Pyrylle että Allille. Allilla verkassa oli jo huonon päivän tuntua ja itse olin edelleen niin nukuksissa ja ulapalla. Hypyt onnistui kuitenkin ihan hyvin, puomeja otettiin ja varsinkin kun piti hieman ponnistaa etupäällä enemmän tuli puomi helposti mukaan. Etupäähän tarvitaan vielä lihasta ja voimaa, pikku hiljaa! Muuten toimi yllättävän hyvin vaikka kuski jäätyikin useammin.. En tosiaan nyt enempää ehdi selitellä, mutta hyvät hepat kuitenkin, kunhan kuski pysyy kartalla seuraavalla kerralla!


Nyt kiireesti suihkun kautta nukkumaan, ensi kuulumisiin!

Kommentit

  1. hurjasti ootte allin kans menny eteenpäin, siitä tulee varmastikkin tosi kelpo peli isompiinkin luokkiin :) hienoa työtä oot tehnyt sen kans!

    VastaaPoista
  2. Tuleekohan tosta Allista koskaan mitään isojen ratojen hyppääjää kun ottaa puomeja mukaan noin pienilläkin esteillä :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "puomeja otettiin ja varsinkin kun piti hieman ponnistaa etupäällä enemmän tuli puomi helposti mukaan. Etupäähän tarvitaan vielä lihasta ja voimaa, pikku hiljaa!"

      hevosen lihaksien kestää kasvaa. KAUAN

      Poista
  3. Miksi tuntuu että oikein painotat näissä teksteissä että Alli on nimenomaan PROJEKTI, vaikka sillähän on kilpailtu suht menestyksekkäästi 110cm?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan allilla on kisattu 110 ?! Oon eläny siiinä uskossa et alli on kokematon ja sennin piti kouluttaa allia ?? What the f ?? :D
      Helppo sit o kehuu et o päässy eteenpäin jos heppa JO osaa... :0

      Poista
    2. Itseasiassa olen nähnyt Allin kesällä kisoissa hyppäämässä 110cm terv. eri ano

      Poista
    3. Kun käy kattomassa Allin tuoksia Kipasta, ni kyllä sillä on viime kesänäkin startattu heinäkuussa Rovaniemellä 110 cm alueluokka 8vp.

      Poista
    4. Johan tuolla Allin esittelyssäkin lukee, että on tasoltaan 110cm. Projekti ei aina tarkoita sitä, etteikö hevonen voisi olla hypännyt isompaa, kuin kavaletteja. Projektissa voi olla kyse hevosesta, jonka perusratsastettavuus on huono, jonka lihakset ovat kadonneet esim sairasloman aikana tmv.

      Ja kuten videosta varmasti näkee, niin mielestäni on fiksua, että Senni etenee Allin kanssa rauhassa, eikä ole heti hyppäämässä sitä 110cm, koska "hevonen on sitä ennenkin hypännyt". Kesän jälkeen on voinut tapahtua vaikka mitä, eikä yksi 110cm rata kerro, kuinka kokenut hevonen on.

      Poista
  4. Kiva kun lisäät myös näitä ei-niin-onnistuneiden päivien videoita ja kuulumisia. Eihän se tietty kivaa ole, että teillä meni vähän hunommin vaan antaa itselle jotenkin motivaatiota ja ymmärrystä, että kaikilla on tulee välillä huonoja päiviä. Olette Allin kanssa kehittyneet jo huimasti! Tsemppiä taas teille! :)

    VastaaPoista
  5. Mahtihyppyjä Allin kanssa jo lopussa! Eikä alkukaan mitenkään pahalta näyttänyt! Huimasti ootte menny eteenpäin :)

    VastaaPoista
  6. Hienoja hyppyjä alli esittää, käyttää selkää ja kroppaa :) näyttivät molemmat olevan vähäb reippaalla tuulella

    VastaaPoista
  7. Pyry oli ihanan reippaalla tuulella :)
    Ja alli, aluksi ei esteiden jälkeen tiennyt yhtään mihin olette menossa,mutta lopussa alkoi näyttää kivalta. Pakko sanoa,että istuntasi on allin kanssa kehittynyt paljon!

    VastaaPoista
  8. mua ihan hirveästi ärsyttää ne ihmiset jotka tulee anonyyminä moittimaan toisia. Mun mielestä on ainakin ihan ymmärrettävää, että Sennin ja Allin meno ei ole vielä täydellistä, mutta hei maltillisuutta kehiin, itse ainakin uskon kovasti siihen, että tämä parivaljakko nähdään vielä joku päivä isommissa luokissa hyvillä tuloksilla..

    VastaaPoista
  9. alli näyttää kehittyvän hyvää ja nopeaa tahtia. jatka samaan malliin! :)

    VastaaPoista
  10. Ylempiin kommentteihin liittyen projektihevosiin. Minun mielestäni ainakin on projektihevosia, joiden kanssa pitää harjoitella tehtäviä ja tekemistä, koska niillä ei ole tehty eivätkä ne osaa paljon. Mutta on myös Allin kaltaisia hevosia, joiden kanssa sellaista projektia on vähemmän, mutta kyllähän sen näkee, että ratsastettavuuden parantamisessa on tässä tapauksessa projektia, että hevoseen saisi vaikuttaa enemmän.

    VastaaPoista
  11. voi voi noita joitain anoja taas.. (huomhuom, minä ano..) minusta te olette ainakin jo kehittyneet, eikä aina voi olla hyvä päivä! (omalla heppasella kun on huono päivä, perä lentää niin ettei päästä edes liikkeelle) Aivan mahtavaaa jäädä seurailemaan teidän touhuja! Pyrynkin kanssa näyttää silti menevän hyvin. :)

    VastaaPoista
  12. Alla on kyllä ihan älyttömän hyvännäkönen hevonen mun silmään ja tykkään muutenkin kun on tuollainen säpäkkä luonne! :))

    VastaaPoista
  13. Olet ihanan rehellinen ja jalat maassa !! Ihanaa, että viitsit jakaa harjoituksiasi julkisesti inhottavista kommenteista huolimatta ! Olette kehittyneet hurjasti lyhyessä ajassa! Tsemppiä treeneihin :) !

    VastaaPoista
  14. alli on kyllä jostain kropastaan todella kipeä/ jumissa. Kovalla kädelläsi sammutat liikkeen, eikä hevonen pääse käyttämään kroppaansa. Ennen sulle tuloa Alli oli todella hieno, hyppäsi todella hyvin kotitreeneissä 120cm harjoituksia. Olet sammuttanut siltä hyppäämisen ilon. Rentouta käsi, päästä hevonen venymään ja ratsasta jalalla kohti ohjaa. Nyt lukitset etulapojen liikkeen ja hevonen jatkuvasti protestoi vääriä apujasi vasten. Ratsastat videolta katsottuna kaarteet yms esteet kaikki läpi vain kädellä, hevonen ei ole rehellisesti jalalla tai saatikaan jalan edessä. Unhappy hevonen.. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää kaikki on niin helppo sanoa. Jos et ole Tiikku (mitä oikeasti epäilen, uskon ja toivon että hän sitten tulee suoraan minulle sanomaan jos jotain mieltä jostain on..) voin kysyä että oletko tamman selässä käynyt?

      En osaa ratsastaa Allilla VIELÄKÄÄN hyvin, yritän kehittyä ja siihen tarvitaan aikaa ja treeniä. Kyseisen videon latasin kun tällä hetkellä muutenkin hiljaista. Videolla ratsastan aivan liikaa jalka irti, sen näen itsekin ja en pidä yhtään näkemästä. Hypätköön vaikka 140 ennen treeneissä, itsellä on matkaa tamman kanssa siihen vielä paljon. Haluan että esteillä on muutakin kun se että antaa vain hevosen päättää miten mennään. Ja minä sentään yritän kehittää itseäni käymällä valmennuksissa, en morkkaamalla anonyyminä netissä. Kehitä sinäkin itseäsi ja lopeta ainainen kitinä.

      Lohdutukseksi: vaikka tämä videoitu treeni menikin päin helvettiä, tiedän että tiistai/keskiviikko/torstai (koska ikinä olimmekaan viimeksi hyppäämässä) meni treenit älyttömän hyvin kun ehdin ratsastamaan tamman paremmin jalalle. Tällä videolla Alli on kaukana kaikista avuista, mitä käsittääkseni yritin pohjustaa tekstissä.

      No, päätän sanat tähän: minun hevonen, pilaan, pilannut, pilaamassa.. Ei se muiden maailmasta tai rahapussista kuin minun ole pois. Onneksi Alli sentään on iloinen ja energinen ja halukas, vaikka sinun silmät näkevätkin vain negatiivistä. Mene pois blogistani ja itke omaa turhuuttasi kun et sitä hienoa tammaa silloin ostanut, minä sen ostin ja yritän sen kanssa eteenpäin mennä. Pois se ei ole sinulta eikä keneltäkään muulta - negatiiviselta - anonyymiltä. Niin kauan kun sanon etten ole tyytyväinen, voitte uskoa etten ole tyytyväinen juurikaan omaan ratsastukseeni, vaikka hevonen hienosti ja parhaansa yrittäisi.

      Nyt oikeasti kaikki! Mulla on kattilassa myös pohja ja raskaan työn lisäksi kova halu kehittyä. Yritetään ymmärtää ja kannustaa eikä aina lytätä. Kasvakaa jokainen henkisesti edes fiksummiksi. Minulla on valmentajat, luotan niihin. Olen myös tänään ollut pitkään töissä ja harmistuin kun edes luin kommentteja.

      Poista
  15. Yhtään kantaa ottamatta siihen miten ratsastat, mutta Allilta näyttää näiden videoiden perusteella olevan vähän into pois hyppäämiseen. Oletko ihan huvikses koittanut tehdä kuten Malin Baryard aikoinaan Butterfly Flipillä? Hänhän hyppäsi ensin hevosella pientä eikä se ollut mistään kotoisin, pudotteli, ärhenteli, mutta kun nosti estekorkeutta kerralla reippaasti niin johan alkoi hevosesta innokas esteratsu löytymään. :)

    VastaaPoista
  16. mun mielestä ootte kehittyny Allin kaa ihan sika paljon ja hyvän suuntaan:)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

No hei vaan tohtori!

Meillä on maailman paras eläinlääkäri . Ollaan käytetty samaa kotieläinlääkäriä jo varmasti yli kymmenen vuotta. Hän on maailman paras. Tai ainakin meille se sopivin jos ei maailman paras. Kärvisteltyäni viikonlopun yli, äiti soitti heti maanantai aamusta meidän vakiellille. Ja mikä parhainta hän pääsi tulemaan heti saman päivän aikana. On kyllä mahtavaa kun on näin huippu lääkäri tiimin vointia tukemassa! Tutkittavaksi pääsi tänään sekä Alli että Molla. Allin takia ell tallille tuli, mutta toki siinä samalla sitten katsottiin myös Mollan suu ja kysyttiin tuosta sen pahenevasta kutiamisesta. Joka tosiaan tällä hetkellä on niin "kriittisessä vaiheessa" että se yön aikana repii kyljet itseltään auki. Ensin eläinlääkäri tuikkasi Alliin hieman rauhoittavaa ja sen jälkeen tutki Mollan. Mutta koska Alli ei ensimmäisestä piikistä tuntunut rauhoittuvan laittoi se siihen vielä toisen ja jatkoi sitten ponin kimpussa.  Kävi ponin ihan perusteellisesti läpi ja antoi si

Taasko se alkaa?

Jokainen blogia edes hieman seuraileva tietää että olen melko hysteerinen klinikalla ravailija. Jos hevonen ontuu tai tuntuu omituiselta, hommataa sille joko kraniohoitoa tai klinikkaa. Jossain on aina pakko olla syy ja siitä otetaan selvää. Myönnän, että minulle on jopa eläinlääkäri sanonut, että voisi sitä pari päivää kotonakin katsella ennen klinikalle raahausta. Olisihan siinä varmasti pari satasta säästänyt, mutta mielelläni maksan sen summan mielenrauhasta. Hysteerikko mikä hysteerikko. Onko tämä taas alkamassa? Kipua vai kettuilua? Alli on todella herkkänahkainen. Siis kirjaimellisesti. Klippaaminenhan ei aiheuta äänen puolesta ongelmia, mutta kun se tärisevä terä tuodaan iholle se on maailmanloppu*. Alli saa myös todella herkästi haavoja, joka on usempaan kertaan todistettu imppareiden muodossa. Se ei kestä oikeastaan nyt klipattuna kuin yhdellä tietyllä harjalla harjaamista ja sekin on välillä sen mielestä turhan kova. Toisinaan kyljet ovat herkät ja toisinaan mahan

Lukijat keskustelemaan: Millainen on se-oikea kuolain?

Miksi juuri se ja miksei tuo? HOX!  Teksti on täysin minun näkemykseni asioista, kaikki ei sovi kaikille, muistakaa se! ;) Kuolain. Tuo suitsiin ripustettava häkkyrä. Meillä on jos jonkinmoista kuolainta ollut ja varsinkin Mollalla niitä on testailtu. Pidimme Mollaa aluksi vahvana ja vaikeana hevosena, jolta innostuessaan puuttui jarrut. Molla on testannut seuraavia kuolaimia: Kimblewick  - Toimi aikansa, mutta lopulta ei tuottanut haluttua tulosta. Ei ollut se-oikea valinta. Kuparirolleri - Oletettiin kaiken olevan kiinni siitä että Molla puree kuolainta vasten. Paha kämmi ja surkein kokeilu ikinä! Gäg-kuolain  - ei toiminut, teki tammasta etupainoisemman. Pelham  - Toimi myös aikansa, painaa kuitenkin kuolainta vasten Fullcheek - Ei mainittavaa eroa ratsastettavuudessa Olympia + leukaremmi  - Toimii tällä hetkellä Jannin hyppykuolaimena ja maastokuolaimena, toimiva! Mollan se-oikea kuolain on omppunivel. Toimii sillä toivotulla tavalla. Haimme syytä kov