sinivalkoinen ruusuke tai pää pölkylle..
Mikä on voittamisen hinta?
Eräs hiljattain kisoissa sattunut välikohtaus sai minut miettimään mikä kilpailemisessa kiehtoo ja mitä sillä yritetään saavuttaa, varsinkin pienemmissä harjoitus- ja seurakilpailuissa. Kaikki kilpailutilanteet ja harjoitukset valmistelevat meitä suuremmille ja vaikeammille tasoille aina kansalliseen tai kansainväliseen ratsastukseen asti. Mikä on kuitenkin sen hinta millä sinne tasolle mennään ja onko voitto se mitä tavoitellaan tasosta välittämättä?
Välikohtaus jonka nyt kerron, ei ole tarkoitus olla mitenkään loukkaava yhtään ketään ihmistä kohtaan, mutta sen on tarkoitus herättää ajatuksia ja varsinkin minussa se herätti niitä kovasti. Kaksi nuorta (alle 12 vuotiasta) tyttöä olivat maneesissa kilpailutilanteessa; toinen radalla ja toinen valmistautumassa. Uusinnassa radalla ollut tyttö teki yllättävän kaarteen, mihin monikaan poni tai kuski ei olisi pystynyt, ja pahaksi onnekseen tämä valmistautuva tyttö ei ollut osannut odottaa tätä käännöstä ja oli sattua törmäys. Pienen säädön jälkeen radalla oleva sai tehtyä "sen pidemmän lenkin", mutta katsomossa ollut äiti/täti/serkunkumminkaima, ei tätä purematta niellyt vain heti tilanteen tapahduttua alkoi kutakuinkin ääntä korottaen vaatimaan aikahyvitystä koska ratsastaja oli edessä ja nyt meni sen takia 2 sekunttia enemmän aikaa kun mitä olisi ratsukko parhaimmillaan tehnyt. Tämä äityi niin pahaksi että vahingossa eteen tullut tyttö purskahti itkuun ja pyyteli vuolaasti anteeksi kaikilta, myös ratsastavalta tytöltä, jolta armoa ei herunut. Lopulta tehtiin revanssi ja ratsukko sai suorittaa haluamansa tien ja voitti - kuten olisi "huonommallakin" ajalla - koko luokan.
On totta että radalla olevan pitää väistää, mutta voin käsi sydämellä sanoa että kun rataa kävelin, ajattelin että vain hullu siitä onnistuu edes yrittämään. Veikkaukseni oli poni ja erittäin ketterä sellainen. Nyt oli kuitenkin kyseessä erittäin pienet seurakilpailut, joiden henki on aina ollut kannustava ja tsemppaava. Jokaiselle käy vahinkoja ja varsinkin vielä näin nuorille, harjoittelemassahan täällä ollaan. Totta on sekin että nyt ainakin edessä ollut tyttö oppii olemaan varmasti muualla, mutta mikä oli sen hinta? Kyllä itseänikin harmittaa tytön puolesta kun itkien tuli maneesista pois..
Mitä se voittaminen sitten on?
Onko voittaminen tosiaan sitä että jyrätään muut keinoja kaihtamatta? On ja olen ollut todistamassa paljon reiluja ja hienoja voittoja, eli en ole myöskään sitä mieltä että voittaja on aina itsekäs. Nykyään kuitenkin tuntuu että suurin intohimo kilpailuissa on se rusetin saaminen ja mieluiten vielä sinivalkoisen sellaisen. Tuntuu olevan varsinkin tällä alueella hälyyttävän paljon lapsia joiden vanhemmat panostavat vain ja ainoastaan voittamiseen. Mainetta pitää saada jo pienenä että koko suomi - ja maailma - näkee kuinka taitava oma lapsi on. Onko voittaminen siis sittenkään sitä lapsen omaa voitontahtoa vai aikuisen pudottamaa painostusta?
Ratsastuksessa vaaditaan pärjäämiseen tervettä voitontahtoa. Totta kai kun kilpailuihin lähdetään pitää olla myös ajatus siitä että voisipa sitä vaikka voittaa. Tavoitteet asettavat sen mitä voittaminen on. Minä saatan olla luokan puolenvälissä tulosluettelossa, mutta hymyilen silti kuin naantalin aurinko. Miksikö? Koska voitin itseni ja tavoitteeni mitä olin itselleni asettanut. Sitä on todellinen voittaminen. Oman itsensä ylittämistä kerta toisensa jälkeen tehden lopulta niin hyvän suorituksen että siitä saa sitä mainetta ja mammonaa, ilman toisten lyttäämistä.
Mielestäni kilpaileminen veren maku suussa ja ruusukkeet silmissä tekee helposti ihmisistä huonokäytöksisiä. Unohdetaan mitä tarkoittaa kiitos ja anteeksi. Mulkaistaan vihaisesti kun vahingossa joku verkassa ratsastaa volttisi eteen ja pahoittelee aiheuttamaansa tilannetta. Kaikille on takuulla sattunut joku kömmähdys kisaverryttelyssä tai radalla. Tietenkin se harmittaa itseä ja takuulla vielä enemmän radalla x asian menettänyttä ratsastajaa, mutta mielestäni aina tulee muistaa se että olemme kaikki ihmisiä. Ja taas ihmisten on myös tapana joskus erehtyä ja tehdä virheitä. Ilman niitä me emme ikinä voisi pyrkiä olemaan parempia mitä olemme nyt.
Miksi sitten kilpailla jos ei voittaakseen?
Ihan vain vielä varmistaakseni kirjoitan pätkän siitä, ettei tämä tosiaan tarkoita sitä että kilpailuihin ei saa mennä voittaakseen. Voittaminen on vain niin monimutkainen prosessi että siihen kannattaa todellakin panostaa ja tehdä se reilusti. Jokainen määrittää omat kilpailutavoitteensa ja jos tavoitteena on voittaa, sitä totta kai tavoitellaan, käytöstapoja ja kanssakilpailijoita kunnioittaen.
Jos minulta kysytään miksi kilpailen, voisin vastata tähän vaikka esseen verran aiheesta. Vaatimattomasti voisin sanoa että en ole vielä kilpailusaralla kovin menestynyt, mutta kilpailen tavoitteenani joskus menestyä. Se koska, on avoin kysymys. Minulla ei ole kiire päästä huipulle, sillä en ehdi tekemään tarpeeksi töitä vaatiakseni sen tulevan heti. Teen kaiken tällaisella hiljaisella liekillä. Huippua se olisi menestyä lajissa kuin lajissa, mutta haluan kuitenkin pitää pelin reiluna sekä itselle että hevoselle.
Yksi erittäin suuri syy kilpailemiseeni on se kilpailuiden tunnelma. Rakastan kilpailuita ja sitä jännitystä mikä on ennen omaa starttia. Olen järjettömän kiukkuinen ja äreä yleensä kilpailuiden aamuna - tosin tässä on joskus ollut jo hieman petrausta enkä ole enää niiiiin känkkäränkkä kuin aikaisemmin ;) - mutta se tunnelma, se jännitys mikä luo sen päivän.. Se on sanoinkuvailemattoman hieno fiilis! Totta kai radalle lähdemme tekemään aina parhaamme ja tavoittelemme ruusuketta ja jopa voittoa. Tärkeimpänä pidän kuitenkin sitä että kaikki saavat reilusti pitää hauskaa sinä päivänään ja omalla tavallaan - veren maku tai vaahtokarkinmaku suussaan.
Oliko vielä jotain sanottavaa?
No, itseasiassa oli. Ensi kerralla kun kilpaillaan, koitetaan muistaa hymyillä. Katsotaan kanssakilpailijoita silmiin, sanotaan hieman epävarman näköiselle ratsastajalle että hyvin se menee, muista hengittää. Jos bongaat samanlaisen kypärän/raipan/hanskat kerro vaikka huvittuneesti tästä vieressä pitkin ohjin kävelevälle kilpailijalle. Tietenkään kenenkään suorituksia ei häiritä, mutta tilaisuuden tullen voit yrittää hieman keventää tunnelmaa. Jos saat pahan mulkaisun, älä välitä vain hymyile itse, sillä tiedät että todellisuudessa myös se toinen osaa arvostaa elettäsi, vaikkei sitä siinä tilanteessa osaa näyttää. Tee myös porttivahdin päivästä hauskempaa ja vaihda muutama sana myös siinä, hymyillen.
Muista, että hymyileminen rentouttaa!
Asiaa! Tosi hyvä kirjoitus :)
VastaaPoistakiitoksia :)
PoistaTodella hyvä teksti Senni! Olen samaa mieltä tuosta "verenmaku suussa" voiton tavoittelusta. Myös valitettavan usein kisoissa näkee ratsastajia, joiden mielestä vika oli hevosessa, jos voittoa ei tullutkaan. Hevonen ansaitsee mielestäni suorituksensa jälkeen taputukset, tuli voittoa tai ei :)
VastaaPoistakiitos :) Tuo on muuten myös totta, jäi kokonaan tuo puoli tähän tekstiin laittamatta!
Poistano olipa kurja tilanne :/ Kyllä käy sääliksi tyttöä joka eteen sattui ja myötähäpeä ilkkuville vanhemmille -.- luulisi aikuisten ihmisten osaavan käyttäytyä, kun kyseessä kuitenkin pikkukisat joissa harjoitellaan eikä mikään maailmanmestaruus mittelö.
VastaaPoistaoli kyllä harmittava tilanne :/
PoistaHyvä teksti! itse aina pelkään että jään ratsukon alle jos kiertelen kovin paljoo siellä kentällä. Koitankin olla aina mahdollisimman kaukana enkä keskellä kenttä esteiden seassa, ihan varmuuden vuoksi :D Kun kisasimme Lillillä ja se oli huippu vireessä oli pettymys jossei kisoissa tullutkaan ykkösruusuketta, mutta nyt kun on vähän erillaiset tavoitteet ja hevonen, joka vaatiikin hommia kuskilta olen itse ainakin tyytyväinen vain sen oman tavoitteen voittamiseen. Tuli ruusuke tai ei :)
VastaaPoistaVaikkei niitä ykkösruusukkeita enää napsitakkaan, on kisoissa oleminen muuten kivempaa. Pari vuotta samoissa kisoissa ja valkuissa pyörittyä on sieltä saanut paljon hyviä ystäviä. Niiden kanssa on sitten kiva kävellä radat, verkata ja muuten vain hengailla. Välillä on kyllä tullut palautetta omalta valmentajalta, että nyt kisataan eikä huvitella kavereiden kanssa ;D
kiitos! :) Itse yritän myös olla aina kovin tarkka etten vain mene eteen, tosin tuolla oli kanssa tosi pieni maneesi (ainakin siihen nähden mihin itse olen tottunut, heh) niin tuntui välillä että tila loppui kesken eikä oikein keksinyt mihin olisi mennyt ettei ole edessä :D
PoistaJa tietenkin jossain vaiheessa olisi ideaalia että pääsisi siihen tilaan missä tavoitteena olisi se voittaminen. Eli niin täydellinen suoritus mikä tuo sen ensimmäisen rusetin kotiin. Huh, siinä vasta meilläkin harjoteltavaa1
Ton oon muuten itekin huomannut, välillä kun kävelee kavereiden kanssa rataa niin huomaa että homma on mennyt ihan vaan jutteluks ja itseasiassa sitä rataa ei oo tullu seurattua yhtään! Nykyään pyrin kävelemään radat yksin että keskittyisin siihen todella mitä pitää tehdä.. tosin aina siinä onnistumatta ;)
Ei ihan täysin vastaava tilanne, mutta mulle tuli tämmöinen eteen kun olin itse kisaamassa viime syksynä aluejoukkuemestaruuksissa. Hyppäsin metrin luokan uusintaa. Meillä oli kova joukkue, oma hevoseni oli vasta tullut takaisin radoille saikun jälkeen. Olin hypännyt sillä vain 2 kertaa saikun jälkeen ennen näitä kisoja. Halusin kuitenkin kantaa korteni kekoon. Valmentaja aina muistuttaa meille, että "tärkeintä ei ole voitto, vaan tupla-/kaksoisvoitto", tosin leikillään hän sen sanoo. Kuitenkin, mulla oli alla hevonen, joka kääntyy pennin päällä. Uusinnassa sarjan jälkeen oli kolme vaihtoehtoa, todella lyhyt, uusintaan sopiva ja pitkä tie. Tiesin pystyväni kääntämään lyhyen tien, ja saamaan kuitenkin tasapainoisen hypyn seuraavalle. Ja se olisikin onnistunut, mutta tällä kertaa itse kuuluttaja "pilasi" suunnitelmani. Ratahenkilökunnasta eräs tyttö seisoi siinä uusintaan sopivan tien kohdalla, olin täysin keskittynyt omaan suoritukseen, hyväntuntuiseen hevoseen ja siihen lyhyeen tiehen, kun kuulin kovaäänisistä kuinka tyttöä käskettiin siirtymään nopeasti pois tieltäni. Keskittymiseni herpaantui, ja jouduin kiertämään kauempaa. Tosin, jos kukaan ei olisi kuuluttanut mitään, olisin tehnyt lyhyen tien. Nyt tyttö nimittäin siirtyi juuri siihen, mistä aioin hevoseni kääntää.
VastaaPoistaHaluan vain tällä tuoda esille sen, että tätä tapahtuu myös isommissa kisoissa, että joku on tiellä, on se sitten valmistautuva ratsukko tai ratahenkilökunta. On joko osattava huutaa ajoissa että "pois tieltä", tai sitten vain tyytyä kohtaloonsa. Ei kukaan voi lukea toisen ajatuksia, erityisesti näistä uusintojen teistä jotka muiden mielestä on mahdottomia.
Suomessa hevosurheilu (nimenomaa ratsupuoli) on häikäilemätöntä, se on juuri se voitto tai ei mitään. Jos heppa ei voita, myyntiin vaan ja parempaa tilalle. Jos vertaa ravipuolelle, ohjastajat ovat ystäviä keskenään varikkoalueella, keneltä tahansa voi kysyä apua tai neuvoa ja sitä kyllä saa. Harmi ettei näin mene ratsuihmisten seassa. Erityisesti aluetasolla suurin osa porukasta on juuri näitä, jotka eivät omaa nenänvarttaan pidemmälle osaa/halua katsoa.
On siis tosiaan niinkin että isommissa kisoissa näin käy, itsekin nähnyt tapauksia. Totta tuokin että pitää sitten itse vain osata varoittaa ajoissa jos on jotain yllättäviä käännöksiä tekemässä, ei taida monellakaan olla ennustajan lahjoja vielä ;)
PoistaOnnekseni olen huomannut että kenttäporukka on tosi mukavaa ja tsemppaavaa ollut aina ja kenttäkisoihin onkin huippua mennä kun tuntuu että kaikki ovat niin hengessä mukana! :)
Tosi hyvä postaus! Mulle tärkeintä ei ton vanhan hevosen kanssa oo voitto, vaan se, että päästäis edes parit harkkakisat vuodessa käymään, ihan vain kisaamisen ilosta :)
VastaaPoistakiitoksia :)
PoistaTosi kiva postaus, itteni kohdalle ei ole onneksi sattunut mitään. :) Ite menen ainaskin hakemaan vain hyvää mieltä ja suoritusta, ruusuke tulee jos tulee ja se piristää sitten entistä enemmän päivää. :)
VastaaPoistakiitos :) tuo on totta ja yleensä ruusuke on sitten sen hyvän suorituksen tulos tai ainakin sen pitäisi olla :)
PoistaItselle on tullut myös vastaan jokunen näitä 'väärässä paikassa' olevia, harmittaahan se jos asiasta seuraa kielto tai pudotus muttei kaada minun maailmaa kuitenkaan. Ikävintä oli kun sain tehtyä hyvän radan hevosellani ja kuulen videolta kaverini kiroavan että nyt tuo voittaa mut *******************!!!! Ei olis ansainnut jne... tuollainen harmitti pitkään. Itselle kisaaminen ei ole eli ehto, kisoissa on kiva käydä haastamassa itsensä ja hevosensa na katsoa mihin se riittää, myös treenaaminen pysyy tavoitteellisempana kun on mihin tähdätä :)
VastaaPoistanäitä tosiaan sattuu! Olipas ikävän kuuloinen tuo tilanne, ei kyllä olisi kiva kuulla tuollaista! :o
PoistaJa viimeinen lause pitää kyllä täysin paikkaansa :)
Hei nyt tuli tästä postauksesta mieleen... Muistatko monta vuotta takaperin olleen keskiviikkokisoissa ulkokentällä, ja radalla ennen yhtä (olisko ollut viimeisin) estettä ratsusi(kenellä sit menitkään :D) ns. kielsi ja hyppäsi pystyyn ja samalla melkein putosi jalustin remmeineen irti satulasta? Mulla on meinaan tosi vanha kisavideo, jossa odottelen omaa vuoroani ja videolle on tallentunut tämä kyseinen kohtaus ja kuulostaisi ja näyttäisi kovasti että sä olisit ollut selässä. :D
VastaaPoistaahahaha, joo olen se minä ja mun ex-heppa Wini :D herttinen, siitä on satavuotta ainakin aikaa :D
PoistaNoniin tunnistin sitten oikein, ja kyllä, siitä on sata vuotta aikaa. :D
PoistaSain silloiselta ratsastuksenopettajaltani kovat nuhteet kun kävelin juuri silloin hevosen kanssa uralla muutaman metrin esteestä ja opettajani sanoi että oli mahdollisesti mun vika että hevosesi kielsi kun siellä takana(tai lähellä) ei saa olla häiritsemässä. :D Mä en tiennyt sellaista kun oli varmaan toiset tai kolmannet kisat ikinä missä olin ja hirveät omantunnon tuskat...Joten anteeksi näin jälkikäteen jos jotenkin olin häiritsemässä! :D
haha, no voin sanoa etten kyllä muista sitä tilannetta niin hyvin joten eipä tässä hätiä :D
PoistaTosi hyvä postaus! Mulle on myös sattunut tilanne, jossa tulin vikalta esteeltä alas ennen uusintaa. Valmistautuva ratsukko oli suoraan alastulopaikalla ja hevoseni joutui pysähtymään. Menetimmehän siinä sen kolme sekuntia ja sijoitus putosi kahdella, mutta olin silti tyytyväinen suoritukseen. Samaisessa paikassa joskus ratahenkilökunnasta yksi seisoi seuraavan esteen edessä, eikä huomannut kun häntä huudettiin pois tieltä. Harmitti se varmasti radalla olevaa ratsukkoa, mutta ei hänkään ketään mennyt haukkumaan/syyttelemään.
VastaaPoistakiitoksia :) Näinhän se on että näitä sattuu aina välillä, erehtyväisiä ihmisiä kun ollaan!
PoistaIhan asiaa kyllä. Ymmärtäisin pienen raivostumisen siinä tilanteessa, jos joku tahallaan yrittäis sabotoida toisen suoritusta vaikkapa nyt tukkimalla uusinnan teitä tmvs. Ihan puhtaasta vahingosta, virheestä, erehdyksestä, on kyllä ihan turha nostaa mekkalaa, varsinkin jos kyseessä on kilpailut joissa mukana kokemattomia ratsukoita ihan vaan kokemusta hakemassa.
VastaaPoistaMuutamat seurakisat on tullu oman seuran kanssa järkättyä, ja on tosi mukavaa kun joku vaivautuu heittään vitsiä ja hymyileen meille porttivahdeillekin ;) Muutenkin onhan se nyt paljon antoisampaa katella ilosia ratsastajia verkassa kun niitä, jotka vääntää verenmaku suussa, naama kurtussa ja sinivalkosen rusetin kiilto silmissä.
Näinpä juuri! :) Itse olen aina (ainakin silloin kun muistan) yrittänyt availla keskustelua ties kenen kanssa ja varsinkin porttivahdeille on hyvä jutustella kun suurin jännitys katoaa jo siinä :D
PoistaTämä on todella arka aihe monella, hyvä että otat tämän esiin.
VastaaPoistaJunnujen vanhemmat ovat valitettavasti lajissa kuin lajissa niitä pahimpia... Lapsen on PAKKO menestyä, koska siihen on panostettu, käytetty kaikki vapaa-aika ja rahat. Usein valituksien takana ovat ne vanhemmat, harvoin ne pienet tytöt itse olisivat käärmeissään..
Uskaltaakohan osa lapsista edes todeta ennen täysi-ikäisyyttä, että nyt sitten riitti?
Itselleni on jäänyt viime kaudelta paras muisto kanssakilpailijasta, kun NHF maastoverkassa Cajus tsemppasi, ja tsemppasi hän vielä ennen mun vuoroa. Mistä hänenkaltaisiaan saisi lisää tänne maan kamaralle? :)
On kyllä niin totta mitä sanoit!
PoistaOn ollut ilo huomata että kenttäpiireissä on tosi paljon tota tsemppaavaa asennetta, aina on joku toivottelemassa onnea ja lohduttelemassa jos menee joku huonommin! :)
Minä olen nyt yrittänyt keskittyä hymyilemään kisoissa. Toki olen ennenkin ollut parhaani mukaan kohtelias ja sitä rataa, mutta nyt olen ottanut mukaan kisoista kiittämisen kun käyn viimeisen kerran kansliassa, hymyilen niille jotka sattuvat katsomaan silmiin ja jutustelen mahdollisimman ystävällisesti - edes se pari sanaa - kenelle tahansa jos sattuu luonteva tilanne. Niin paljon on tullut seurattua kilpailunjärjestäjien ja kanssakilpailijoiden haukkumista ht-netissä että pakko oli alkaa yltiöpositiiviseksi. :D
VastaaPoistaTuli muuten hymystä mieleen, että bongasin sinut Lapinlahdella ja sinulla oli muuten aika murhaava ilme, tuijotit takaisin suoraan silmiin niin hurjan näköisenä että piti ihan miettiä, sekoitiko minut johonkuhun vihamieheesi... :D
haha, missäköhän tämmönen tilanne on käyny, ei oo mulla meinaan mitään muistikuvaa! :D Oon varmaan ollu niin pois siitä maailmasta etten ees muista, koska mun mielestä Lapinlahti oli yks mun parhaimpia reissuja ja tuntu et olin koko reissun ihan happyface :D
PoistaNaa, huomasin sinut jostain vähän kauempaa enkä sen kummemmin jäänyt tuijottelemaan, olisitkohan vain jäänyt miettimään että katsoikohan tuo vai ei tai jotakin. Voi olla, että sulla on vain sellainen "tyly" perusilme. :D
PoistaHyvä Senni! ei muuta sanottavaa :)
VastaaPoistajee, kiitos :)
PoistaTekisi mieli näyttää sellaiselle öykkärille vähän kansainvälisiä käsi merkkejä!!
VastaaPoistanoh noh, ei nyt sentään :)
PoistaIhana postaus :) Itekkin kisoissa aina välillä unohdan muut ratsastajat ja oon muille ilkeä, tää sai kyllä ajattelemaan omia "tapoja".
VastaaPoistakiitoksia :)
PoistaTosi hyvä postaus! Mulle on kans kerran sattunut radalla niin, että joku ratahenkilökunnasta seisoi sarjan a-osan edessä, kun olin lähestymässä sitä. Kerkesin huutamaan, että väistää, mutta silti meni itellä pasmat sen verran sekaisin, että otettiin sarjalta puomi mukaan. Hetken aikaa se harmitti, mutta en käynyt purkamassa tuntojani muille kuin "huoltotiimilleni".
VastaaPoistaVerkat on todella usein, etenkin niissä pienemmissä luokissa kaoottisia paikkoja. Siellä tulisi muistaa erityisen hyvin seurata vähän muidenkin tekemisiä, ettei ajauduta esteiden eteen kun joku niitä hyppää ja jätetään tilaa muille, jos itse kävellään. Kaikkein raivostuttavinta on se kun kävellään kaverin kanssa vierekkäin, niin että muut eivät mahdu ohi.
Vähän nuorempana epäonnistumiset harmitti paljon enemmän ja syyllistyin joskus myös hevosen syyttämiseen, jos olin oikein huonolla päällä. Nykyään kun kilpailen lähinnä nuorilla hevosilla, on realiteetitkin hieman muuttuneet. Kisoista haetaan toistaiseksi vain kokemusta ja hevosen ylittäessä itsensä olen enemmän kuin tyytyväinen. Osaan jo tunnistaa ne pienetkin onnistumiset ja iloita niistä ja epäonnistumiset unohdetaan ja jatketaan eteenpäin. Toki minullakin on pitkällä tähtäimellä tavoitteena voittaa ja menestyä.
kiitoksia :) Näitä tilanteita kyllä varmasti tulee sattumaan jatkossakin, inhimillisiä erehtyksiä!
PoistaNiin ja tuosta verkasta, sekin on ikävää jos ei huuda kunnolla sitä mitä on hyppäämässä! Varsinkin jos on pienempi alue käytössä ja kun yrittää kaikkia väistellä ja joku tulee huutamatta jotain estettä ei ole vaaratilanteet kaukana.. Tai jos mumisee vain jotain "pystyn" kaltaista ei sitä kukaan siellä hälinässä kuule.. Itse ainakin karjun aina niin kovaa että naapurivaltiokin kuulee :'D
Mua taas ärsyttää jo ihan tunneilla, että on tiettyjä ihmisiä, jotka kuvittelee että he saavat tehdä mitä haluavat. Kun annetaan tehtävä, siellä sitten sooloillaan. Ja eniten ärsyttää Se kun vuorotellen tehdään jotain tehtävää, ja tä yksi tunkee aina jonon perältä etuilemaan. Ja Se ärsyttää kun tiedetään, että joku hevonen potkii, niin sitten silti täytyy ratsastaa ihan vierestä. Kiukkuisia katseita eivät kyllä saa nämä multa.
VastaaPoistaNo mun mielestä raivoominen ja tiellä olevan ratsastajan haukkuminen on kyllä turhaa MUTTA tulisi muistaa, että ne sulle "mitättömät pienet harjotuskisat" on niille ponitytöille ihan eri asia. Ne on siis se monen kuukauden kohokohta ymsymsyms. Mun mielestä tommoset asiat pitäisi aina ratkasta antamalla häiritylle ratsukolle mahollisuus ratsastaa rata uudestaan, sillä kyllä se nyt suututtaa niitä pikkulikkoja jos sekunnilla häviää sen ruusukkeen jonkun toisen ratsukon mokan takia.
VastaaPoistaEn missään tarkoittanut vähätellä kisoja, vaan tarkoitin sitä että tuokin tilanne olisi voinut hoitua asiallisesti, ilman kenenkään itkettämistä :)
PoistaHyvä teksti, jotenkin huomasin sen vasta nyt! Tuli ihan mieleen se kun -12 kuninkaallisissa lähdin radalle ihan paniikissa kun hevoseni rokotustietojen tarkastamiseen pyydettiin eläinlääkäri paikalle (ja lopulta kaikki oli ihan kunnossa) enkä ollut ehtinyt kävellä rataa kunnolla. Siinä portilla kun olin menossa kentälle joku nainen Kisamatkalla-takki päällään sanoi hymyillen "muista hengittää, hyvin se menee". Vasta tämän jälkeen osasin antaa arvoa sille miten paljon tuollainen voi vaikuttaa omaan mielentilaan ja sitä kautta suoritukseen ja pyrin itsekkin aina kannustamaan muita jos he näyttävät sitä tarvitsevan :)
VastaaPoista