Siirry pääsisältöön

Muuttuneet suunnitelmat muuttuvat

Hiton hyvä tuuri jatkuu!


Viikko sitten pohdin tosissani haluanko lähteä Allin kanssa Ypäjän kenttiksiin vai teenkö kylmästi päätöksen treenata talven. Halusin tässä asiassa olla rauhallisempi, järjestelmällisempi ja peruuttaa kokonaan Allilta tämän vuoden kenttäkisat koska itsellä ei ollut hyvää fiilistä sen kanssa. Hyppääminen on kuitenkin sujunut hyvin ja koulupuolellakin kulkee, mutta fiilis vain puuttui.

Päätin sitten ilmoittaa Allin ja Pyryn koulukisoihin Somerolle. Ja seuraavana päivänä molemmat hevoset pääsisivät Turkuun hyppäämään, Alli 90 cm ja Pyry aluemestaruuden 95 cm. Koulukisoissa molemmilla oli tarkoitus mennä KN Special ja A-merkin kouluohjelma.

Vaan Lehmä taas päätti toisin.. Tiistaina päiväheiniä jakaessa tamma otti jostain syystä erityisen paljon pulttia ja mennä riehui ja jahtasi muita. Tässä härdellissä oli sitten onnistunut saamaan haavan, ei mikään syvä tai iso, tuossa takareiden etupuolella. Äiti onneksi huomasi sen heti, putsasi ja laittoi tarvittavat mömmöt.

Keskiviikkona jalka oli turvonnut ja lämmin. Kävin itse ratsastamassa ja tamma vaikutti normaalilta, liikkui super hyvin ja fiilis oli loistava! Ratsastuksen jälkeen jalka palautui normaaliksi ja kylmetin sen vielä ja laitoin taas hoitoja tarpeen mukaan. Jalasta ei kuitenkaan turvotus päässyt laskemaan ja se pitää kokoajan haavaa auki. Heti kun haava alkaa hieman menemään kiinni, turvonnut jalka käveltäessä avaa sen.

Perjantaina sitten kävi eläinlääkäri ja niinhän se taas meni, lääkkeitä naamaan ja kisat tällä kertaa ohi. Kyllä minulle se hevosen terveys on tärkeämpää, mutta silti aika turhauttavaa kun Allia varten yritän näitä koulukisoja kiertää ja sitten se pirulainen onnistuu ne välttämään!!

Pääsin illalla töistä klo 22 (kevyt 16 tuntinen päivä....) ja sen jälkeen klippasin vielä melkoisen mammuttikarvan kasvattaneen Pyryn. Koska neiti Lehmä päätti olla tulematta kisoihin, mennään sitten Pyryn kanssa kaksin - ihan kirjaimellisesti!

Kommentit

  1. Voi Alli! Ovela tamma kun osaa aina keksiä keinot jäädä kotiin! :D Olis muuten kiva saada taas enemmän tekstiä sun kotitreenaamisesta niin esteillä ja sileällä. Teet niin kivoja tehtäviä, et niistä saa aina lisää inspiraatioo omaan tekemiseen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jep, tamma on tosi ovela :D Kirjoittaisin mielelläni mutta saan niiin harvoin kotoa materiaalia etten viitsi sitten kuvattomiakaan postauksia tehdä.. :(

      Poista
  2. Mullakin on tommonen hazardiponi ._. Ei kyllä yhtään naurata. 14 vuotta oon ollu hevosten kanssa kohdalle, neljä muuta hevosta ollut elämässä ja nyt tämä viides on semmonen haavan hankkija ja ongelmaotus :D
    Ihmettelin aina miten jollain on semmoisia hevosia, että vähän väliä on lääkekuuria ja sairaslomaa.

    Nyt osui sitten omalle kohdalle sellainen, ikä kyllä yhtään naurata ^^'

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mäki oon kyl aina miettiny et miten ihmiset aina hoitaa niiden hevosia kun ne on aina saikulla / haavat tulehtuu.. No, nyt en enää mieti kun osu omalle kohalle :D

      Poista
  3. No voihan, sanonko mikä :/ Allin kanssa ei varmaan ois ollu lainkaan hullumpaa kisailla, mutta eiköhän se Pyrykin kelpaa? ;) ihana hevonen kyllä <3

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

No hei vaan tohtori!

Meillä on maailman paras eläinlääkäri . Ollaan käytetty samaa kotieläinlääkäriä jo varmasti yli kymmenen vuotta. Hän on maailman paras. Tai ainakin meille se sopivin jos ei maailman paras. Kärvisteltyäni viikonlopun yli, äiti soitti heti maanantai aamusta meidän vakiellille. Ja mikä parhainta hän pääsi tulemaan heti saman päivän aikana. On kyllä mahtavaa kun on näin huippu lääkäri tiimin vointia tukemassa! Tutkittavaksi pääsi tänään sekä Alli että Molla. Allin takia ell tallille tuli, mutta toki siinä samalla sitten katsottiin myös Mollan suu ja kysyttiin tuosta sen pahenevasta kutiamisesta. Joka tosiaan tällä hetkellä on niin "kriittisessä vaiheessa" että se yön aikana repii kyljet itseltään auki. Ensin eläinlääkäri tuikkasi Alliin hieman rauhoittavaa ja sen jälkeen tutki Mollan. Mutta koska Alli ei ensimmäisestä piikistä tuntunut rauhoittuvan laittoi se siihen vielä toisen ja jatkoi sitten ponin kimpussa.  Kävi ponin ihan perusteellisesti läpi ja antoi si

Taasko se alkaa?

Jokainen blogia edes hieman seuraileva tietää että olen melko hysteerinen klinikalla ravailija. Jos hevonen ontuu tai tuntuu omituiselta, hommataa sille joko kraniohoitoa tai klinikkaa. Jossain on aina pakko olla syy ja siitä otetaan selvää. Myönnän, että minulle on jopa eläinlääkäri sanonut, että voisi sitä pari päivää kotonakin katsella ennen klinikalle raahausta. Olisihan siinä varmasti pari satasta säästänyt, mutta mielelläni maksan sen summan mielenrauhasta. Hysteerikko mikä hysteerikko. Onko tämä taas alkamassa? Kipua vai kettuilua? Alli on todella herkkänahkainen. Siis kirjaimellisesti. Klippaaminenhan ei aiheuta äänen puolesta ongelmia, mutta kun se tärisevä terä tuodaan iholle se on maailmanloppu*. Alli saa myös todella herkästi haavoja, joka on usempaan kertaan todistettu imppareiden muodossa. Se ei kestä oikeastaan nyt klipattuna kuin yhdellä tietyllä harjalla harjaamista ja sekin on välillä sen mielestä turhan kova. Toisinaan kyljet ovat herkät ja toisinaan mahan

Lukijat keskustelemaan: Millainen on se-oikea kuolain?

Miksi juuri se ja miksei tuo? HOX!  Teksti on täysin minun näkemykseni asioista, kaikki ei sovi kaikille, muistakaa se! ;) Kuolain. Tuo suitsiin ripustettava häkkyrä. Meillä on jos jonkinmoista kuolainta ollut ja varsinkin Mollalla niitä on testailtu. Pidimme Mollaa aluksi vahvana ja vaikeana hevosena, jolta innostuessaan puuttui jarrut. Molla on testannut seuraavia kuolaimia: Kimblewick  - Toimi aikansa, mutta lopulta ei tuottanut haluttua tulosta. Ei ollut se-oikea valinta. Kuparirolleri - Oletettiin kaiken olevan kiinni siitä että Molla puree kuolainta vasten. Paha kämmi ja surkein kokeilu ikinä! Gäg-kuolain  - ei toiminut, teki tammasta etupainoisemman. Pelham  - Toimi myös aikansa, painaa kuitenkin kuolainta vasten Fullcheek - Ei mainittavaa eroa ratsastettavuudessa Olympia + leukaremmi  - Toimii tällä hetkellä Jannin hyppykuolaimena ja maastokuolaimena, toimiva! Mollan se-oikea kuolain on omppunivel. Toimii sillä toivotulla tavalla. Haimme syytä kov