365 päivää Lehmän kanssa

Vuonna 2013 ostin itselleni joululahjan 24.11.

Ensimmäinen kuva tammasta kotona

Mitä kaikkea vuoteen onkaan mahtunut? Paljon sairaslomaa ja klinikkakäyntejä, onnistumisia ja epäonnistumisia. Uskomattomia ilon hetkiä ja epävarmuutta. Vuosi oli täynnä niin paljon hyvää ja melkein yhtä paljon kaikkea huonoa ettei voi uskoakaan. Tavoitteisiin ei päästy edes unelmissamme, mutta toivon että meillä on vielä monta vuotta edessä, joten pidetään tätä vuotta vaikka koettelemusten vuotena.

Miten tamma ikinä päätyikään minulle? Olen varmasti tarinan täällä ennenkin kertonut, mutta se on niin omalaatuinen kertomius siitä, miten talliin asteli uusi hevonen, vaikkei sitä ikinä pitänyt tulla. Satuin selailemaan tylsyyksissäni myytäviä hevosia hevostalli.netin markkinaosioilla. Silmiini osui todella kaunis, kirjava hevonen hyppäämässä. Jäin innoissani lukemaan tekstiä. Tamma, 175 cm. Rakastuin ensi silmäyksellä! 

Kerroin äidille löydöstäni puolivitsillä. Se että olin löytänyt unelmien hevosen. Äiti käski palata maan pinnalle, mutta jääräpäisenä laitoin myyjälle viestiä. Voihan se olla että tamma oli jo myyty? 

Ei kuitenkaan ollut. Vaihdoimme viestejä myyjän kanssa ja aloin tosissani puhumaan äidille. Puhuin siitä "projektina" koulitaan vähän eteenpäin ja myydään isolla rahalla pois (joo ihan kun meillä tehtäisiin niin!). Äiti käski puhumaan isäpuolelleni. Puhuimmekin isäpuolen kanssa rakentavasti ja ennen kun huomasin, istuin pankissa hakemassa lainaa ja olimme varanneet hotellit oulusta. Olin ottanut askeleen kohti ikiomaa hevosta, unelmien kirjavaa.

Oulussa meitä oli vastassa ystävällinen myyjä ja maailman kaunein tamma. Kun vain näin sen seisomassa siinä maneesissa, sanoin jo äidille että tämä se on. Tietenkin piti vielä koeratsastaa ja vaikka tamma olikin kiltti, itse koeratsastus meni päin honkia. Jännitin tammalla ratsastamista todella paljon, sillä pelkäsin ettei myyjä myy sitä minulle. Pääsimme varmaan kahdesta esteestä yli koko tunnin aikana. Se oli silti menoa, maksoin mukisematta tamman, lastasin sen autoon ja aloitimme pitkän kotimatkan. Jo kun äidille puhuin kirjavan hevosen ostamisesta, sanoin että siitä tulee meillä Lehmä. Ja kuinkas kävikään..

Vuodelle minulla oli suuret tavoitteet! Alkukausi 90-100 cm, harraste ja loppukausi tuttaria. Koulua Helppo C-B. Kaikki ei kuitenkaan mennyt ihan suunnitelmien mukaan. Ensimmäinen haaste tuli satulan kanssa. Meille myytiin Allille täysin epäsopiva satula ja sen myötä alkoi hurja pystyyn hyppiminen. Onneksi kuitenkin ymmärrettiin nopeasti mistä puristaa ja vaihdoimme satulan sopivaan, joka vielä tänäkin päivänä on Allilla.

Sopivan satulan löytymisen jälkeen päästiin kunnolla treenaamisen makuun. Tuntui että menimme valmennus kerrallaan kohti suuria tavoitteita. Kouluratsastus oli tamman kanssa todella pahasti vaiheessa, se kiskoi jokaisessa siirtymisessä minut irti satulasta, mikä taas vaikeutti tasapainosta ratsastusta. Päivä päivältä tuntui että päästiin kiinni toisiimme. Tamma sai huimasti lisää voimaa ja energiaa ja siitä pääsimmekin jo seuraavaan ongelmaan. Esteradalla katosi jarrut täysin. Koulupuolella kun aloimme pääsemään ongelmien ytimiin, esteillä vauhti suoranaisesti riistäytyi käsistä.

Kun treeneissä kerran lensin naama edellä jumppatehtävän sekaan, päätettiin hommata tammalle hieman jarruja siihen asti että oppisin ratsastamaan sen rauhallisemmaksi - sitä en tiedä tuleeko se hetki ikinä, heh. Uuden kuolaimen kanssa tamma toimi hyvin, mutta kaikki saavuttamamme luottamus oli kateissa ja meidän piti käytännössä aloittaa hyppääminen alusta. Ihan vain aloitettiin puomeista ja pikku hiljaa nostettiin ristikoksi ja siitä pystyksi ja okseriksi. Pikku hiljaa saaden luottamusta takaisin.

Pian ehdittiin jo kevääseen. Oltiin ehditty käymään tamman kanssa jo muutamissa kisoissa, ottaen yleensä muutama puomi mukaan. Treenattiin jopa maastoesteitä niin hallissa kun pihalla. Kunnes alkoi epämääräinen ontuminen. Kierrätin tammaa klinikalta toiselle etsien syytä tämän mystiseen ontumiseen. Kun kuukauden päivät olimme katselleet tilannetta, määriteltiin syyksi herkät anturat. Pohjalliset kun saatiin etujalkoihin, kaikki tämä epämääräisyys hävisi kuin tuhka tuuleen. Tänä aikana teimme yhdessä paljon kaikkea kivaa, kuten Allin rakastamaa metsässä rämpimistä.

Mukana tuli myös paljon ongelmia. Tuntui että joutui aloittamaan kaiken alusta, tekemään uudestaan jo tuttuja asioita. Kevät mekin siinä ihmetellessä uusia asetuksia ja hakien hyvää luottamusta. Jätin alkukauden kenttäkilpailut kokonaan takaalalle ja treenattiin vain omissa oloissa tamman kanssa.  Päästiin osallistumaan jopa harjoitusmaastoestekisoihin, jossa kuitenkin tipahdin kyydistä. Alkoi tulevaisuus näyttämään taas valoisammalta, kunnes..

Kesä ja kuivuus. Allin ei pysynyt kengät jalassa. Se tiputti viikon sisällä kengityksestä kenkänsä, useamman kerran. Kengittäjän kanssa yritettiin miettiä parhainta vaihtoehtoa ja toivottiin että se pitäisi edes yhden kengitysvälin kengät jaloissa. Minun oli paha olla kun näin tamman kulkevan melkein kolmijalkaisena kun se varoi ilman kenkiä. Kesäkuussa kävimme taas paljon pitämässä hauskaa metsälenkeillä ja teimme kaikkea hauskaa sairaslomailun lomassa.

Heinäkuussa kengät oli pysyneet hyvin jalassa ja osallistuimme ensimmäisiin kenttäkilpailuihin! Luokkana oli harrasteluokka ja pääsimme sen hyväksytysti läpi. Taas näkyi valoa tunnelin päässä. Kävimme myös seurakisoissa Wiurilassa ja saimme paljon hyvää palautetta tamman kanssa. Tekemistä oli paljon ja sairaslomat oli ehdottomasti hidastaneet tavoitteiden saavuttamista. Pääasia oli kuitenkin että tamma olisi terve!

Syksy alkoi meillä super hienosti. Teimme Kisamatkalla-Cupin osakilpailussa todella hyvän rataestesuorituksen pienellä harjoittelumäärällä, kävimme Hattulassa Seppo Laineen valmennuksessa. Kisasimme Ypäjän kisoissa - jotka kyllä päätyivät hylkäykseen rataesteillä - tehden ehdottomasti kauden parhaimman kouluradan vaikkei se hyvä vielä ollutkaan. Löysimme Kari Nevalan valmennukset jotka veivät meitä heittäen eteenpäin.

Ja taas tulee mutta! Sitten tamma onnistui telomaan vasemman takajalkansa tarhassa. Se sai siihen syvän haavan, joka hoidosta huolimatta tulehtui ja tamma jäi sairaslomalle. Ihan kun sitä ei vuodessa olisi jo tarpeeksi ollut! Haavan lisäksi Alli osoittautui yliherkäksi lääkkeille ja sairasloma piteni hieman lisää. Päästiin pitkälle syksyyn ja sitten sattuikin minun ja Pyryn onnettomuus, missä loukkasin oman jalkani ja jouduin jäämään itse sairaslomalle. Tamma humputteli äidin ja tallityttöjen kanssa.

Lokakuun puolenvälin aikaan pääsin vihdoin tamman selkään. Sitä olin todellakin kaivannut. Kaikki ei kuitenkaan ollut hyvin, tamma oli selkeästi kipeä jostain ja liikkui epämääräisesti. Niinpä päädyimme klinikalle, missä jalat kuvattiin ja takapolvi piikitettiin. Muutaman viikon päästä se piikitettiin vielä uudestaan.

Ja sitten olemmekin jo tässä päivässä näin nopealla kelauksella. Tamma on palaillut pikkuhiljaa takaisin treeniin. Viimeisin muutaman kuukauden löysäily ja saikkujakso on tehnyt tehtävänsä ja kaikki säädöt on kadoksissa. Nyt talvella sitten haetaan parempia säätöjä ja toivotaan ensi kaudella parempaa onnea, ihan noin terveydenkin suhteen.

Vaikka vuosi on sisältänyt paljon epäonnea ja huonoa tuuria, olen silti todella onnellinen että tamman yleensäkään ostin. Se on juuri niin ihana kaikissa persoonissaan etten osaisi enää olla ilman sitä. Mahdottoman hieno tamma, toivon että me päästään vielä pitkälle. Edes pidemmälle mitä kuluvana vuotena. 

Allynclusive W "Lehmä"

24.11.2013 alkaen