Siirry pääsisältöön

Tulevaisuudessa valmentajaksi?

Tiedättekö kun tekisi mieli hakea koulutukseen tai kouluun, mutta toisaalta tilanne työelämässä on niin hyvä ettei halua pilata mahdollisuuttaan? Asioiden äärellä on tullut pohdittua paljon ja hartaasti.


Mietin todella pitkään tämän postauksen kirjoittamista ja julkaisemista. Olen useamman vuoden pitänyt tunteja omilla hevosilla, lähinnä tutuille ja varsinkin Jannille joka on kisannut ensin Mollalla ja myöhemmin Pyryllä. Äiti on ollut ratsastuskoulussa opettajana ja vuosien päästä omalla kotitallilla äiti pyysi minua kerran tai pari tuuraamaan kun hän oli itse esteellinen pitämään tuntia. 

Opettaminen on mielestäni todella antoisaa. On aina ollut helppoa kertoa miten sitä omaa hevosta ratsastaa, opettaa ratsastamaan vielä paremmin ja huomata kuinka oppilas kehittyy. Olen erityisen ylpeä Jannista, joka nousi kahdessa vuodessa 60 cm luokista 100 cm ja hyppäsi ensimmäiset kenttäkilpailunsa. Viime syksynä Janni ratsasti Mollalla Helppo B luokasta yli 65% tuloksen. On ollut hieno olla tällä matkalla ja seurata nuoren tytön kehittymistä ratsastajana.

Aikojen saatossa on oppinut paljon seuraamalla valmennuksia ja muiden valmentajien tapoja opettaa. Olen huomannut reagoivani asioihin mistä en itse ihmisenä, ratsastajana tai kentän keskellä huutajana pidä, kun ennen olin sellaisille asioille täysin turta ja tein kaikki kyseenalaistamatta. Jokaiselta valmentajalta on oppinut jotain, jos ei itse niin katsomalla muiden suorituksia ja kuunnella valmentajan antamia ohjeita.



Mutta enhän minä ole valmentaja, en edes ratsastuksenopettaja tai -ohjaaja. Onko minulla oikeus neuvoa toisia ratsastajia? Mieleeni on noussut hiljattain ajatus siitä, että olisi hienoa hakea valmentajakoulutukseen. Eihän se mikään mahdottomuus olisi, I-tason ratsastusvalmentajan taitotaso on Helppo A. Pikkasen kun skarppaisin ja treenaisin hepat vireeseen, olisin takuulla valmis suorittamaan Helppoa A:ta.

Tietenkään yksi satunnainen ratsastaja ei tee kenestäkään hyvää valmentajaa tai opettajaa. On ratsastajia jotka ovat luonnostaan lahjakkaita ja niitä joiden kanssa pitää enemmän treenata. On silti ollut antoisaa opettaa ja jakaa sitä omaa tietotaitoa. Jos on pulmatilanne mihin en tiedä vastausta, konsultoin omia valmentajiani ongelmalla ja keskustelemme taas oman oppilaani kanssa. Ohjaan tietenkin omia oppilaita myös muiden "virallisten" valmentajien valmennuksiin hakemaan uutta oppia. En ole itse huippuratsastaja, joten en usko pystyväni - ainakaan tällä hetkellä - myöskään tekemään SM-mitalisteja, vaikka osaankin maasta antaa neuvoja.

Onko siis täysin utopinen haave kuvitella joskus pääsevänsä viralliseksi valmentajaksi? Vai pitääkö sellaista titteliä edes omistaa ollakseen hyvä neuvoja? Pohtiessani hyvää valmennusta muutamia postauksia takaperin, pohdin samalla sitä, millainen valmentaja - tai opettaja miten halutaan kouluttamattomasta ihmisestä puhua - minä itse olen. Huomasin itsessäni paljon heikkouksia, mitä pitää treenata, mutta myös paljon asioita mitä kommenteissa manittiin hyväksi. Lähinnä suurin "ongelma" minulla on kun jään puhumaan liian paljon, sillä haluan jakaa tietoa oppilaille. Haluan heidän tietävän miksi asiat tehdään eikä pelkästään tekevän asioita sen takia koska minä sanon. 


Ehkä minustakin on joskus viralliseksi valmentajaksi?

Kommentit

  1. Todellakin susta olis ihan viralliseks valmentajaks! Mä oon sitä mieltä että elämä on niin lyhyt että kaikkea pitää kokeilla, varsinkin kaikkea mitä tekis mieli muttei ihan uskalla. Koska inhottavaahan se olis joskus mummona miettiä että voi vitsi kun olisin silloin vaan tehny sitä ja tätä :D

    Mutta sulla on kyllä tässäkin postauksessa niin hyviä ajatuksia, että oon ihan varma että susta tulis hyvä valmentaja! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos ihanasta ja tsemppaavasta kommentista :)

      Poista
  2. Voihan tunteja pitää ilman koulutusta, mutta yleensä valmennettavat haluavat että opettajalla on jotain muita meriittejä, jos koulutusta ei ole. Joten minä henkilökohtaisesti ajattelen, että meriitit tai koulut käyty. Toki jos molemmat niin +. Kumpikaan ei silti takaa että valmennuksen laatu olisi hyvää. Varmasti tiedät miten hevosten kuuluisi liikkua ja osaat tätä opettaa. Koulusta saa opetukseen varmasti sitä sosiaalisbedagogista näkökulmaa. Tuli vähän sekava. Mutta päätit kummin vaan niin ei varmasti ole huono idea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. näinhän se on :) Mutta tällä hetkellä en edes mainosta pitäväni tunteja tai valmennuksia tai yhtään mitään opetussessioita, oppilaat ovat itse kysyneet tai päätyneet opetettavakseni :)

      Poista
  3. Moi! Mietin tässä tota Allin rotua; onko se siis hunter, mutta värin vuoksi rodussa on sana 'pinto'? 

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei, se on viralliselta rodultaan ihan Pinto-Hunter ja väriltään lehmänkirjava :) Rodultaan käytännössä Pinto ja se on jaettu luokkaan metsästyshevonen (hunter).

      Pinto rodussa on neljä luokkaa, karja-, metsästys-, harraste- ja ratsuhevonen. Se mihin Pinto luokitellaan määräytyy pitkälti tyypin ja polveutumisen mukaan, esimerkiksi Pinto-Hunterit muistuttavat täysiverisiä, puoliverisiä tai kevyitä quatereja kun taas Pinto-Pleasuret (harraste) muistuttavat parhaimmillaan arabeja tai morganeja :) Kun taas Saddle (ratsu) on isompi ja elegantimpi ja tarkoitettu juuri englantilaiseen ratsastukseen ja Stock (karja) on enemmän lännenratsastukseen jalostettu luokka.

      Ja lisätään vielä että Pintohan ei varsinaisesti ole rotu, mutta koska se on rekisteröity Pinto-rekisteriin se suomessa käytännössä määritellään roduksi :)

      Poista
  4. Kannattaa käydä vaikka ratsohjaajan tutkinto aikuispuolella (monimuoto) ihan vain sosiaalipedagogiikan takia. Vaikka itse oon pitänyt ratskouluissa jo useamman vuoden tunteja, tarjosi aikuispuolen ratsohjaajatutkinto tosi paljon uusia näkökulmia juuri pedagogiikan parista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseasiassa ohjaaja tutkinto (tai opettaja) monimuotona aikuispuolella ei onnistu koska en aijo ammattia tästä :) Ohjaajaksi opiskellessa pitää olla kuitenkin alan työpaikka ja itsellä ei ole enkä aijo hankkia. Lisäksi lähijaksoviikot syövät tämän hetkistä työpaikkaa. Helpommalla pääsisin ohjaajatutkinnossa, mutta jos todella skarppaan, voisin selviytyä I-tason valmentajaksi :)

      Poista
  5. Ihan varma olen että susta tulis hyvä valmentaja! :)

    VastaaPoista
  6. Samaa mietin minäkin!

    Itse haluaisin hakea seuraavan I tason valmentajakoulutukseen... Tehdään se yhdessä! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haetaan vaan! Itseasiassa tasovaatimushan on Helppo A tai vastaava taso "omassa" lajissa, joten onhan tuo kansallinen avoin Helppo kenttäratsastuksessa pakko olla sitä A:n tasoa ;)

      Poista
  7. varmasti susta tulisi hyvä valmentaja! onko janni muuten sun sisko? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oi kiitos :) Ei olla Jannin kanssa mitään sukua.

      Poista
  8. Missä ja miten on mahdollista päästä valmentajs koulutukseen? Eikö pohjalle tarvita jokin toinen hevosalan koulutus?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. SRL kouluttaa valmentajia, joten sitä kautta on mahdollista kouluttautua :) ei vaadi aikaisempaa hevosalan koulutusta.

      Poista
    2. Miten kyseiseen koulutukseen haku tapahtuu?

      Poista
    3. sähköisellä lomakkeella, joka löytyy myös SRL sivuilta :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

No hei vaan tohtori!

Meillä on maailman paras eläinlääkäri . Ollaan käytetty samaa kotieläinlääkäriä jo varmasti yli kymmenen vuotta. Hän on maailman paras. Tai ainakin meille se sopivin jos ei maailman paras. Kärvisteltyäni viikonlopun yli, äiti soitti heti maanantai aamusta meidän vakiellille. Ja mikä parhainta hän pääsi tulemaan heti saman päivän aikana. On kyllä mahtavaa kun on näin huippu lääkäri tiimin vointia tukemassa! Tutkittavaksi pääsi tänään sekä Alli että Molla. Allin takia ell tallille tuli, mutta toki siinä samalla sitten katsottiin myös Mollan suu ja kysyttiin tuosta sen pahenevasta kutiamisesta. Joka tosiaan tällä hetkellä on niin "kriittisessä vaiheessa" että se yön aikana repii kyljet itseltään auki. Ensin eläinlääkäri tuikkasi Alliin hieman rauhoittavaa ja sen jälkeen tutki Mollan. Mutta koska Alli ei ensimmäisestä piikistä tuntunut rauhoittuvan laittoi se siihen vielä toisen ja jatkoi sitten ponin kimpussa.  Kävi ponin ihan perusteellisesti läpi ja antoi si

Taasko se alkaa?

Jokainen blogia edes hieman seuraileva tietää että olen melko hysteerinen klinikalla ravailija. Jos hevonen ontuu tai tuntuu omituiselta, hommataa sille joko kraniohoitoa tai klinikkaa. Jossain on aina pakko olla syy ja siitä otetaan selvää. Myönnän, että minulle on jopa eläinlääkäri sanonut, että voisi sitä pari päivää kotonakin katsella ennen klinikalle raahausta. Olisihan siinä varmasti pari satasta säästänyt, mutta mielelläni maksan sen summan mielenrauhasta. Hysteerikko mikä hysteerikko. Onko tämä taas alkamassa? Kipua vai kettuilua? Alli on todella herkkänahkainen. Siis kirjaimellisesti. Klippaaminenhan ei aiheuta äänen puolesta ongelmia, mutta kun se tärisevä terä tuodaan iholle se on maailmanloppu*. Alli saa myös todella herkästi haavoja, joka on usempaan kertaan todistettu imppareiden muodossa. Se ei kestä oikeastaan nyt klipattuna kuin yhdellä tietyllä harjalla harjaamista ja sekin on välillä sen mielestä turhan kova. Toisinaan kyljet ovat herkät ja toisinaan mahan

Lukijat keskustelemaan: Millainen on se-oikea kuolain?

Miksi juuri se ja miksei tuo? HOX!  Teksti on täysin minun näkemykseni asioista, kaikki ei sovi kaikille, muistakaa se! ;) Kuolain. Tuo suitsiin ripustettava häkkyrä. Meillä on jos jonkinmoista kuolainta ollut ja varsinkin Mollalla niitä on testailtu. Pidimme Mollaa aluksi vahvana ja vaikeana hevosena, jolta innostuessaan puuttui jarrut. Molla on testannut seuraavia kuolaimia: Kimblewick  - Toimi aikansa, mutta lopulta ei tuottanut haluttua tulosta. Ei ollut se-oikea valinta. Kuparirolleri - Oletettiin kaiken olevan kiinni siitä että Molla puree kuolainta vasten. Paha kämmi ja surkein kokeilu ikinä! Gäg-kuolain  - ei toiminut, teki tammasta etupainoisemman. Pelham  - Toimi myös aikansa, painaa kuitenkin kuolainta vasten Fullcheek - Ei mainittavaa eroa ratsastettavuudessa Olympia + leukaremmi  - Toimii tällä hetkellä Jannin hyppykuolaimena ja maastokuolaimena, toimiva! Mollan se-oikea kuolain on omppunivel. Toimii sillä toivotulla tavalla. Haimme syytä kov