30. maaliskuuta 2015

Aivan liian letkeä

Jolloin se on jo melkein ponneton. Missä viimeinen terävyys?


Nappasin tämän laatukuvan tosiaan videolta, heh. Pääsimme Pyryn kanssa avaamaan myös koulukilpailukauden Somerolla ja otin varman päälle tutun ja turvallisen KN Specialin. Sitä ollaan hinkattu menemään jo kohtalaisesti, joten otin sen mielummin kuin erittäin hankalan (meille) Helppo A:0, jonka olen kerran mennyt Pyryllä.

Pyry pääsi aamulla tarhaan, sillä mentiin ensin Jennan ja Mollan kanssa paikanpäälle Springcuppiin. Oma verkkaryhmä aloitti vasta 17.35 ja Springcup loppui noin 14-15 välillä, joten aikaa oli hyvin käydä vaihtamassa hevonen. Vaihdossa heitettiin Molla tamma pihalle, letitin Pyryn, vaihdoin omat vaatteet ja ei muuta kun menoksi!

Meni startin meidän estepenkillä, sillä Pyry ei ole koulupenkin kanssa kulkenut treeneissä niin hyvin. Estepenkin kanssa se tuntuu välillä olevan turhankin letkeän rento (= kuolettavan ponneton minun mielestäni). Verkka meni ihan hyvin, tosin siellä jo huomasin miten hankala se oli tänään ratsastaa. Normaalisti Pyry on vähän sähäkkä, joutuu tekemään paljon verkkaa ihan vain saadakseen siltä suurimman pöllöilyt pois. Nyt se oli alusta asti jo vähän liiankin hidas, kaikki pienetkin ajatuksen tasolla käyvät pidättet sai heti sille slidestopin. Kyllä hetken olin hukassa kun mietin että miten tälläistä ihme matoa ratsastetaan, mutta kun löysin oikeat vaihteet, verkassa alla oli super hieno heppa! Tehtiin kaikkea semikivaa, väistöjä, vastalaukkoja, sulkua, avoa, vaihtoja.. Kaikki oli niin helppoa ja hauskaa!

Pikkualueelle siirtyessä Pyry meni pieneen kuoreensa ja koitin saada sitä hieman rauhottumaan. Ja teräväksi samaan aikaan. Se yritti kokoajan painua liian matalaksi ja hitaaksi, silti jos yritti jalalla hieman nostaa, se heitti niskan ihan jäykäksi ja lähti vain kipittämään. Siinä sitten hyvällä sykkeellä radalle haha!

Rata oli... ihan kamala mun mielestä! Sain kuulla siitä niin paljon mielipiteitä: letkee, rento, kiva, siisti... Ja mun mielestä se oli enemmänkin terävyyttä vailla ja ratsastajakin ratsasti vähän puoliteholla! Keskiravin annoin kipittää ja laukassa kostautui se etten pystynyt yhtään jalalla ratsastamaan sitä ylös (lue: laukan laatu oli kamala!). Viimeinen laukkalävistäjä oli ihan fiasko kun yritin vaivihtaa koota ja valmistella sitä siirtymiseen niin se samantien romahti jännittyessään. Argh! No, ei muuta kun treeniä treeniä, kyllä ne A:n radat vielä joskus saavutetaan!!


Lopulta paperilla oli 63,8% ja 5.sija. Numeroskaala oli aikalailla 5,5-7. Laukassa kaksi kohtaa heitti 5,5 pisteille ("tulee etupainoiseksi" ja "laukan laatu kärsii") mutta muuten paperi oli aika tasainen rivi 6 ja 6,5. Ja tietenkin ne seisemän 7 ;) Alakommenteista löytyi: Liikkuu ravissa hyvin. Laukassa voisi kantaa itsensä paremmin, ajoittain etupainoitteinen. Kiltin oloinen hevonen ja aivan ihana! :) Niin se Pyry vain valloittaa söpöllä olemuksellaan vaikka onkin oikeasti ihan kamala söheltäjä, haha!

Nyt lisää treeniä ja ratoja alle!

29. maaliskuuta 2015

Kiitos Kisamatkalla-Springcup 2015

Springcup saatiin tänään päätökseen, kiitos kaikille!

Aivan huikean hieno fiilis! Kaikki meni nappiin, vaikka sää olikin molempina kertoina hieman kolea. Fiilis kisoissa oli uskomattoman hieno ja oli suuri ilo ja kunnia päästä sponsoroimaan näihin kisoihin. Kiitos tuhannesti meidän yhteistyökumppanille Hevoskulmalle, järjestävälle seuralle SomRalle, Hevosharrastekeskukselle, Cupin viralliselle kuvaajalle Pilville, upeille talkoo ilmisille ja ennen kaikkea kaikille mukana olleille kisaajille! Niin uskomattoman hieno kisa, että eiköhän näitä järjestetä jatkossakin.

Onnea kokonaiskilpailun voittaja Mimosa Koivisto ja Irish Coffee II!
Onnittelut myös kaikille osakilpailuissa sijoittuneille!



Palataan vielä muutamien päivien kuluttua Springcup fiiliksiin. 
Nyt kuitenkin kiitos kaikille huikeasta kilpailusta!
Cupin kokonaistulokset löytyvät täältä

28. maaliskuuta 2015

"Ab alio exspectes, alteri quod feceris"

Se on latinaa ja tarkoittaa "Odota samaa itsellesi, mitä teet toiselle". 



Joku on saattanut tähän lausahdukseen kiinnittää jo aikaisemmin huomiota, sillä sehän on ollut blogini motto - kuin myös oman elämän ohjenuora - pidemmän aikaa ja löytyy tuolta sivupalkista. Pitihän se sitten vielä leimata käteen, ettei pääse missään vaiheessa unohtumaan, että muilta ei voi vaatia jos itsekkään ei näe vaivaa.

Onko teillä lukijoilla mottoja tai ohjenuoria elämään?

26. maaliskuuta 2015

Visit Lahti - Velj. Wahlsten Oy

Siiri järjesti meille muutamille bloggaajille mahdollisuuden päästä tutustumaan Lahteen Veljekset Wahlstenin tiloihin ja toimintaan. Viime hetkillä matkakumppanini joutui perumaan lähtönsä, joten harkitsin tovin kannattaako minun ajaa Lahteen asti yksin, mutta reissun tehtyäni, voin sanoa että kyllä kannatti! Oli todella mielenkiintoinen ja mieleenpainuva reissu mistä jäi paljon mietittävää omaan takaraivoon. Jouduin kuitenkin saapumaan paikalle ilman kameraa, joten nämä kuvat ovat jälleenmyyjäliikkeestä, ja suosittelen menemään kuolaamaan tulevien uutuuksien kuvia muiden bloggaajien blogeista *vink vink*! ;)

Postaus toteutettu yhteistyössä Veljekset Wahlsténin kanssa!


Mikä Veljekset Wahlstén?
  • Vuonna 1918 Hugo Wahlsténin perustama läpi euroopan arvostettu ravi- ja ratsuvarusteita valmistava yritys. Siitä lähtien niin tieto, taito kuin kokemuskin jaettu sukupolvelta seuraavalle, samalla kehittäen työtapoja ja panostaen voimakkaasti tuotekehitykseen ja suunnitteluun, joka takaa tämän hetkisen ensiluokkaisen tyylin W-Profile tuotteille.
  • W-Profile tuotteet ovat taattua laadukasta materiaalia ja uskoa perisuomalaiseen käsityöhön. Nahka on laadukasta ruotsalaista Tärnsjö-nahkaa, jonka kestävyys ja muotoiltavuus ovat huippuluokkaa. Tämä kasviparkattu - ja näin ollen allergiavapaa - ympäristöystävällisesti valmistettu laatunahka takaa pitkän iän nahkavarusteille ja nahka vanhenee luonnollisesti ja kauniisti halkeilematta. Nahkamateriaalia saa väreissä musta, tummanruskea sekä konjakki.
  • W-Profilen ammattimaisuus ja käytännöllisyys kumpuavat tiiviistä yhteistyöstä hevosalan ammattilaisten kanssa. Kaikki nahkatuotteet voidaan valmistaa juuri yksilöllisten tarpeiden mukaan, niin kokojen, mallien kuin yksityiskohtienkin suhteen. Tämä takaa myös sen, jos jonkun nahkavarusteen osa häviää tai rikkoutuu, on se helppo tilata erillisenä kappaleena ilman, että koko pakettia täytyy uusia.
  • Suomalainen laatukäsityö on tuonut W-Profile tuotesarjalle Avainnippu-diplomin.
Tutustu myös Velj. Wahlsténin Kotisivuihin ja Nettikatalogiin!

Itse olen aina mieltänyt Wahlsténin enemmän raviliikkeeksi, mutta tutustuessamme paikkaan sain todellakin huomata että siellä kyllä valmistetaan kaikkia nahkavarusteita, hevosen lajiin katsomatta. Itselläni on W-Profile tuotteista vain positiivisia mielikuvia. Tällä hetkellä meillä W-tuotteita edustaa ajovaljaat - pikalukolliset silat, aivan ihana nahkainen y-rintaremmi ja todella kestävät ja pitävät ajo-ohjat - ja neljä kappaletta kylmäyssuojia sekä muutama muu irrallinen nahkavalmiste, kuten martingaaliläppä Allilla ja muutama erittäin ihana voitettu loimi. Meillä on myös halvempaa merkkiä olevat kylmäyssuojat jotka ovat kyllä muuten yhtä hyvät, mutta kyllä W-suojat ovat kiinnitykseltään helpommat ja pysyvät pidempään kylmempänä. 

Haaveilen aina - nyt ja tulevaisuudessa - W-Profilen kankisuitsista Pyrylle. Itseasiassa luulin aina että kankia on mahdollista saada vain kultaisella koristeella, mutta tämäkin mielikuvani kaadettiin ja on tosiaankin mahdollista saada myös hopeisella koristeella - mikä sopisi meille kuin nenä päähän! Lisäksi pitää alkaa säästämään rahaa uuteen panssariin, joka takuulla tulee olemaan suomalainen W-Profile! Olen panssarin suhteen todella tarkka, sillä meillä käytetään martingaaleissa varmistuslukkoa ja lisäksi siinä pitää olla nahkainen lukko eikä missään nimessä pikakiinnitystä. Koska nämä kaikki on mahdollista valita itse, on siis ehdottomasti shoppailtava seuraava panssari Wahsténilta!

Pääsimme päivän aikana tutustumaan Wahlsténin tuotantoon kuin toimintaankin. Lisäksi tutustuimme tulevaan mallistoon ja erityisesti ruokintaan ja lisärehuihin tuli perehdyttyä ja se aiheuttikin keskustelua mikä lensi ihan uusiin sfääreihin. Oli huippu hienoa päästä tutustumaan niin näihin lisärehuihin kuin tulevaan mallistoonkin niin hevosten kuin ratsastajan varusteiden osalta. Oikein kuola valuen odotan sitä että saan käsiini osan malliston tavaroista.. Nyt kuitenkin voisin hieman listata vielä päivältä asioita jotka erityisesti jäivät syystä tai toisesta mieleen.


Ruokinta ja lisärehuvalmisteet
  • Pastat. Se on sitä nykypäivää ja tulevaisuutta! Itse ehdottomasti kiinnostuin varsinkin kahdesrta eri pasta valmisteesta, jotka olisivat meille todella käteviä. Ensimmäinen oli Superlyte elektrolyyttivalmiste joka on kätevässä 70g tuubissa (3x 70g tuubi 24€). Tuollainen olisi todellakin todella hyvä Pyrylle (kun Allillekin) kenttäkilpailuissa palauttamiseen! Lisäksi tuotetiedoissa kerrotaan sen olevan maittava, joten voisin kuvitella että herra herkkä Pyrykin voisi sen syödä mukisematta! Toinen kokeilemisen arvoinen olisi Pyrylle Good as Gold pasta (tuubi 70g 12 € myydään myös pussivalmisteena 4,50€ / pussi), joka on siis helppokäyttöinen rauhoittava lisäravinne, joka ei laiskista tai väsytä hevosta, vaan ainoastaan ns. rauhoittaa mieltä. Lisäksi tämä pasta ei sisällä ollenkaan doping - aineita, joten sitä voisi kokeilla Pyryn hermostuneeseen kisakäyttäytymiseen! Ehdottomasti ostoslistalle!
  • Toinen mitä pitää harkita Pyrylle on Curragh Carron Oil (4,5l 29,90€) joka on edistyksellinen öljy ja kaikkien tarpeellisten rasvahappojen lähde. Siinä on lisäksi kylmäpuristettua pellavansiemenöljyä ja kalsiumia. Tämä pitäisi takuulla vatsan kunnossa ja takaa vielä energian saantiakin. Pitää tämäkin laittaa testilistalle..
  • Lisäksi ei niinkään ruokintaan liittyvä, mutta ehdottomasti mainitsemisen arvoinen ja hankintalistalla myös (edellisen pullon tyhjentyessä) Farnamin Vetrolin Shine (946 ml 23€) selvitysainetta. Ei varmaankaan tarvitse esittelyjä, niin huipputuote että ihan sanattomaksi vetää! 

Tulevan malliston must have-lista
  • Horse Comfort kokopaikkaiset Grip strassihousut. Näitä löytyi kahdessa värissä, tumman sininen ja valkoinen. Heti kun saapuvat kauppoihin voi olla melko varmaa että olen kädet pitkällään kuolaamassa ja ostamassa näitä housuja, ne oli niin ihanan näköiset!
  • W-Healing Rug loimi. Uudessa mallistossa tätä on tulossa kaulakappaleellisena versiona, mutta uskottavasti pistän tilaukseen jo tuon normaaliloimen Allille. Tämä sopisi Allille takuulla kuin sen suloinen turpa päähän! Loimeen on lisätty selänalueelle keraamista ainetta - sekä itse kangasmateriaaliin kuin myös toppaukseen - joka mm lisää verenkiertoa ja vähentää turvotusta. Muuten materiaali on erittäin hengittävää ja hyvin kuivaavaa, josta minulla on jo aikaisemmin kokemusta Pyryn loimen kautta. Ja en voi kun suositella!
  • Uudet tiimitakit. En muista varmasti merkkiä, olikohan Horse Comfort tämäkin, mutta erittäin tyylikäs, tyköistuva takki, jonka hihat oli sellaista joustavaa hengittävää ohuempaa materiaalia ja loput takista kevyesti vanutopattua. Aivan pirun tyylikkäät takit ja menin heti äitille hehkuttamaan niitä ja pitää varmaan muutama tilata..! Lisäksi kuolaus listalle jäi monia muita ihania tuotteita, mutta tämä postaus venyisi aivan mahdottoman pitkäksi jos alkaisin kaikkia luettelemaan, heh!

Huh, pitää alkaa jo päättelemään tätä postausta ennen kuin tämä venähtää aivan järjettömän pitkäksi! Päivä oli kuitenkin aivan uskomattoman hieno ja siitä suuret kiitokset Siirille kuten myös aivan ihanille Wahlstenin porukoille! Ja sitten tietenkin kaikille kanssa bloggaajille, Jolanda, Noora, Roosa, Oona, Maisa, Susanna ja Jutta! Kannattaa heidän blogeista käydä tsiikailemassa kuvia näistä ihanista tulevista uutuuksista kuin myös tuotantotiloista jne :)

Ja sitten vielä loppulausahdukset! Saatiin myös kotiintuliaisia Wahlsténilta, tai itseasiassa tilasin vasta näin jälkikäteen mutta kuitenkin. Ostoskoristani paisui jopa vähän iso, mutta kerran sitä vain eletään, tehdään sitten vähän lisää töitä saadakseni maksettua kaiken, en vain voinut jättää tilaisuutta käyttämättä. Näistä tulossa vielä oma postauksensa kun tavarat saapuvat! Ajattelin myös jakaa taas hieman hyvää mieltä ja Wahlsténin upeaa käsityötä, sillä kaikkien tähän postaukseen kommentoineiden kesken arvotaan aivan ihana W-Profile rannekoru. Rannekoru on siis kaunista punottua nahkaa (hox päivitys 16.53 - rannekorun värinä kaunis konjakki!) ja koristeena ihana messinkinen kuolain ja W-Profile merkki. Tätä korua olen itsekin kuolannut jo pitkään!

Arvonta suoritettu!
Onnea auri.plathan@hotmail.com sähköpostin omistajalle, sinulle on laitettu viestiä! :) 


Onko W-Profile sinulle entuudestaan tuttu?
Onko sinulla jotain Wahlsténin tuotteita tai onko haaveissa ostaa jossain vaiheessa?

Kommentoi ja kerro millaisia tuotteita, käyttökokemuksia on tai millaisista tuotteista haaveilet.
Lisäämällä mukaan toimivan sähköpostiosoitteen ja kommentoimalla sunnuntaihin mennessä olet mukana ihanan W-Profile rannekorun arvonnassa!

Tavoitteena kausi 2015

Kevät lähestyy. Vaikka vielä pakkanen paukkuu on auringon valossa pieni pilkahdus kevättä, vielä kovin kaukainen, mutta loppupeleissä se on jo aivan nurkan takana. Tämän pienen keväisen pilkahduksen antaessa hieman toivoa tulevasta, päätin alkaa miettimään miltä kisakausi 2015 voisi kuulostaa.


Suurimmissa unelmissani voisin kertoa teille sinivalkoisista ruseteista, kultaisista mitaleista ja mestaruuksista. Jos kuitenkin haluan olla realistinen, mutta asettaa kuitenkin tavoitteita, voi olla suunnitelmat tulevan kauden kohdalla hieman erilaiset. Tällä hetkellä kilpailumotivaationi on yllättävän alhainen. Ehkä se johtuu siitä ettei olla päästy kunnolla treenaamaan. Nyt kuitenkin treenikärpänen on hieman puraissut ja ajattelin että niin kauan kuin meidän pikkupelto on kunnossa niin treenataan kotona täysillä - ja sen jälkeen uskon myös maneesille lähtemisen olevan huomattavasti motivoivampaa.

Mitä sitten odotan tulevalta kisakaudelta, mitkä ovat tavoitteet kotona? Sitä tässä postauksessa lähdetään purkamaan. Mietitään realistisia tavoitteita ja heitetään mukaan myös muutama pieni isompi tavoiteltava saavutus. Viime vuonna en kirjoittanut ollenkaan tavoitepostausta ja minusta jotenkin tuntui siltä, että en ollut itsekkään varma kauden tavoitteista. Jotenkin kun asiat kirjoittaa ylös, tulee siitä kirjoitetusta niin.. todellista, sitä on pakko lähteä tavoittelemaan.

Minulta on muutamia kertoja nyt kysytty mitä aijon tänä vuonna. Olen oikeasti ollut vähän hukassa asian suhteen ja minulla tuntuu ettei ole ihan suoraa suunnitelmaa.. Olen vastannut vähän ympäripyöreästi ja vähän sellaisella "katsellaan mitä tapahtuu"-vastauksella. Nyt kuitenkin haluan oikeasti hieman pohtia mitä tältä vuodelta haluan ja mihin suuntaan olisi tarkoitus seuraavaksi lähteä. Positiivinen juttu on se - onko se positiivinen, vai negatiivinen, sitäkin voisimme pohtia postauksen verran - että myös Molla-tamma palaa kisaradoille näin eläkepäivinään. Ei suinkaan isoille kentille, mutta ensi kesänä myös mummo saa käydä aktiivisemmin vähintään seurakisoissa - jos en nyt innostu sille aluelupaa maksamaan!



Mollan paluu kisaradoille antaa siis hyvän syyn alkaa ensin kokoamaan tämän aivan suloisen pikkutamman tavoitteita. Tamma jatkaa tyytyväisenä kotona monipuolisen harrastehevosen elämää, kuskaten täysillä isäpuoltani kärryillä tai äitiä selästä käsin. Tavoitteeksi asetan itselleni, että tulen läpiratsastamaan tamman useammin kuin mitä tähän mennessä olen ehtinyt, eli vähintään kerran viikossa pitäisi minunkin kavuta tamman selkään. Vanhalle konkarille ei enää uusia temppuja aleta opettamaan, mutta pidetään perusratsastettavuus kohtuullisen hyvänä.

Kisaradoille olen Mollan pään menoksi keksinyt muutamia pieniä suunnitelmia. Jos vain meidän jollain tallitytöllä on kiinnostusta kilpailla tammalla pikkuluokissa - niin esteillä kuin koulussa - olisin tästä voin todella innoissani. Itse en enää lähde hyppäämään tamman kanssa kuin maksimissaan 60 cm asti, mutta jos tallitytöistä joku lähtee hurjaan nousuun kehittyessään, en näe ongelmaa miksei tamma voisi hypätä jopa harrasteluokkaa kentässä. Pidetään kuitenkin tamman ensivuoden tavoitteena pienet este- ja koululuokat seuratasolla. 

Itse haluan ja aijon kilpailla tamman kanssa pienissa koulukilpailuissa Helppo B ja Helppo A tasoisissa luokissa. Tietenkin aloitetaan tuosta B:stä ja sitten siitä kauden loppua kohti olen toivon mukaan taas päässyt  hieman käsiksi tamman sielunelämään ja suunnataan turpa kohti seuratason A-luokkia. Ei mahdoton tavoite, jos allekirjoittanut jaksaa tamman kanssa enemmän treenata!



Neiti Lehmän kanssa olen aina vähän kahden vaiheilla viitsiikö tähän edes suunnitella mitään. Otetaan nyt kuitenkin periaatteeksi että kaikki menisikin super onnistuen ja päästäisiin tekemään tamman kanssa ehjä ja hyvin suunniteltu kisakausi. Mitkä siis olisivat meidän tavoitteet? Sairasloman ja kuntoutuksen jälkeen alkaa tiukka treeni kohti kesän kisoja, jos vaikka edes muutamat kenttäkisat saataisiin aikaiseksi tänä vuonna!

Koska meidän treenaaminen on nyt taas ollut tälläistä erittäin takkuilevaa hevosen jatkuvan sairastamisen takia, olen hyvin varovainen tulevien suunnitelmien suhteen. Jos kuitenkin tämä sairastelu nyt lopetetaan - ja se lopetetaan piru vie, riitää tämä sairastelu! - olisi tavoitteena niin koulu-, este- kuin kenttäradatkin. Tarkoitus olisi päästä kilpailemaan seura- ja aluetasolla koulussa Helppo B tasoa, esteillä vakiinnuttaan metri hyviin siisteihin nollaratoihin ja loppukaudesta hypätä muutama kymppi. Kentässä tarkoitus nostaa tuttariin, kunhan siihen asti päästään. Tänä vuonna ei kentässä tehdä siis isompaa luokkanostoa, vaan otetaan vähän varman päälle,

Jos jotain päätavoitteita pitäisi asettaa Allin kanssa, niin voisin ajatella niin, että tänä vuonna voisi aluemestaruuksiin osallistua kenttäratsastuksessa sen kanssa. Muuten tamma kilpailee lähinnä siellä missä on tilaa ja aikaa se viedä. Tänä vuonna olisi myös tarkoitus kilpailuttaa enemmän neiti Lehmää Pyryn sijaan, mutta saa nähdä miten tämä lähtee tästä onnistumaan. Toivotaan kuitenkin että sairastelut olisivat nyt historiaa ja päästäisiin tasaisempaan treeniin ja kisakauteen!



Pyryn kilpailutavoitteet kipuavat oletettavasti hieman korkeammalle, mutta pidän sitä tänän vuonna vain hyvänä ajatuksena. Jos kokoajan ajattelen vain tekeväni peruspuhdasta suoritusta ja "selvitä kunnialla maaliin" - asenteella ratsastan jokaisen radan, en tule ikinä pärjäämäänkään. Nyt on aika alkaa ottaa riskejä, treenata ja asettaa tavoitteet niin että niihin tullaan pääsemään. Eikä tämä ole vain mitään pelkkää uhkailua, vaan tämä me toteutetaan tänä vuonna, niin hyvin kun pystytään!

Ensimmäinen askel otetaan siinä että treeniä tarvitaan huimasti lisää. Eli toisin sanoen, aina kun on mahdollisuus, treenataan valvovan silmän alla. Kotona treenataan sitten maastossa kuntoa ja pyöritään koulukiemuroita, mutta esteille ja maastoesteille kaivataan nyt varmuutta ja sitä saa treenaamalla ja harjoittelemalla. Otetaan siis ensimmäinen askel kohti menestyvämpää kautta! Seuraavana askeleena suunnitellaan kilpailut ja lähdetään sitä toteuttamaan parhaimmalla mahdollisella tavalla.

Kisatavoitteina Pyryllä on tänä vuonna kilpailla Suomenhevosten este- ja kenttämestaruuksissa. Pistän jopa tavoitteeksi nyt tavoitella mitalia molemmissa mestaruuksissa, sillä se ikuinen häviäjä asenne on pakko saada pois. Jotta päästäisiin ideaali tilanteeseen, kenttäkausi avataan Pyryn kanssa Ypäjällä toukokuun alussa, jonka jälkeen on Niinisalo ja toukokuun lopussa Harju. Kesäkuussa onkin jo kenttämestaruudet Uudessakaarlepyyssä. Kenttämestaruuksien jälkeen panostetaan rataesteille ja haetaan varmuutta toivottavasti isommista luokista ja valmistaudutaan estemestaruuksiin. Kouluratsastusta unohtamatta, takaravoissa edelleen kummittelee halu osallistua siihen Helppo A-luokkaan.. ;)


Oletteko te jo suunnitelleet tulevaa kautta?

22. maaliskuuta 2015

Ne kuulumiset

Kokoajan avaan uuden valkoisen sivun ja olen aloittamassa kirjoittamaan. En pääse kolmea lausetta pidemmälle kun ahdistaa jo ensimmäisen kerran. Tuntuu jotenkin niin utopiselta kertoa kuulumisia, mitään materiaaliakaan ei ole. Täällä me ollaan ja mennään, ihan normaalisti ja katsellaan kohti tulevaa. En tiedä edes miten lähtisin vyyhtiä purkamaan?

Päälimmäisenä mielessäni on tämän päivän Kari Nevalan valmennus. Mutta että päästään siihen pitää hieman pohjustaa vielä. Edellissunnuntaina, eli silloin 8.3. kun hypättiin Kisamatkalla Springcupin 1.osakilpailu, hyppäsin myös Pyryn kanssa vuoden ensimmäisen esteradan kisoissa. Se oli siis kauden avaus. Tai kauden räpellys. Videolta katsottuna meno oli aluksi ihan kohtalaista, sitten tuli ajatuskatko, palasin vanhaan tuuppaamiseen ja rysäytin hevosen melkoiseen paikkaan niin että olimme okserin seassa. Sen jälkeen onnistuin ottamaan yhden kiellon. Ja radan korkeus oli sen metrin. Ja aika helppo metri vielä..

Tästä murennuin jotenkin täysin. Luovutin, vaikken olekaan luovuttaja. Metrin pitäisi olla niin helppo, niin käsittämättömän älyttömän yksinkertainen ettei siellä pitäisi tulla mitään ongelmia, ei puomeja, ei kieltoja, ei mokia. Takaraivossa kummitteli koska seuraavana viikonloppuna olisi hallikenttäkilpailut. Itketti ihan älyttömästi. Pilaan tätä hevosta, teen kaiken väärin, kieritin itseäni säälissä, moitin, haukuin ja ylianalysoin.

Siitä syntyi ensimmäisen päätös. En startannut tänä viikonloppuna hallikenttäkilpailuissa, vaan valitsin mielummin valmennuksen. Vaikka maanantaina 9.3. kävimme pomppimassa myös hallissa niitä maastoesteitä mitä myös hallikenttäkisoihin oli luvassa, ja reissu meni hyvin vaikka kuskia jännitti - hevonen tsemppasi yli kaikesta! Silti päätin että ei, nyt en halua lähteä vain keskinkertaiselle linjalle, nyt otan varman päälle ja tsemppaan itseni valmennuksessa ja sitten teemme sellaisen comebackin että pääsen nauramaan typerälle itselleni. Valitsin sunnuntaiksi Kari Nevalan valmennuksen.



"Ratsastajan suurin vastus on oma mieli"

"Kilpailuissa suurin haastaja on kilpailijan oma pää"
"Kuka muu asettaa rajat kuin sinä itse?"
"Kukaan ei arvostele itseään rankemmin kuin itse"

Ja minä tiedän sen. Tiedän henkiset valmentautumiset ja tiedän miten positiivinen asenne on hyvä suoritus. Tiedän miten luottamalla itseensä kaikki on helppoa, tiedän miten olemalla varma hevonenkin on varma. Mutta vaikka tiedänkin sen, miksei se ole helppoa toteuttaa?

Sitä tänään valmennuksessa pohdin. Valmennus meni tosi hienosti Pyry oli super ja hyppäsi mainiosti ja sai taas kehuja. Tsemppasin itsekin selkeästi ja edeltävän viikonlopun ongelmista ei ollut tietoakaan vaan kaikki oli naurettavan yksinkertaista ja selkeää: rytmi, rauha ja onnistuminen. Ei ollut mitään syytä epäillä etten olisi selvinnyt kunnialla hallikenttäkilpailuista. Mutta silti valmitsin valmennuksen, sillä kaipasin juuri tälläistä piristysruisketta siitä että en ole huono. 

Olen huomannut luovuttaneeni: en ole hyvä ratsastaja, en menesty. Sanon monta kertaa ihmisille että olen "menetetty tapaus". En ollut luokkani lahjakkain junioriratsastaja, enkä seniorina pääse sille tasolle että voisin kutsua itseäni huipuksi. Mutta silti palo kisakentille on aivan järjettömän kova. Ja haluan että se palo kasvaa, haluan että palaan takaisin siihen tunteeseen, että kilpaileminen on oikeasti kivaa, oikeasti haluan ratsastaa radan täysillä ja oikeasti haluan menestyä. 

En minä ole menetetty tapaus jos päätän niin
ja minähän päätän.

Mutta enempää sekoittamatta, elämä rullaa joskus paikoillaan ja joskus hieman paremmin edeten. Syksyn onnettomuudessa satuttamani jalka on alkanut osittain vaivaamaan ja toivon että venyttely ja jumppaaminen auttaisivat ettei tarvitse mennä lääkärille siitäkin itkemään. Vaikka tosiaan suunnata sinne tohtorille kuitenkin pitää, olen niin kyllästynyt tälläiseen sairastamiseen.. Kokoajan jotain, silmätulehdus, angiina, oksennustauti ja sanoinkohan jo silmätulehdus. Ja vielä silmätulehdus. Herttinen että palaa käpy tälläiseen epäterveeseen kroppaan! 

Vaikka tämänkin piti olla jotenkin elämääni valoittava ja menneitä viikkoja avaava postaus, siitä nyt lähinnä tuli hyppy kahden viikon taakse ja siitä valmennukseen. Mutta sanotaan vaikka että nyt olen kuronut ajan kiinni ja pääsen työstämään postauksia mitkä jo odottavat innoissaan tuolla takaraivossa.. Joten pikaisiin kuulumisiin! :)

19. maaliskuuta 2015

Päivähumalat

Vastoinkäyminen tuntuu vain jatkuvan. Maanantaina heräsin erittäin epämukavaan oloon ja ensimmäisenä sainkin ottaa juoksuaskeleita oksentamaan. Päivä kului melko ällöttävissä merkeissä ja taisin kymmenen tuntia oksentaa, noin kerran tunnissa. Uskokaa tai älkää, lääkäriin ajaminen oli melkoinen suoritus, soitin kaksi kertaa äidille (joka oli myös oksennustaudissa!!) etten millään pääse takaisin Ypäjälle. 23 kilometrin matka keski yli tunnin, huh!

Ei viikko sen mukavammin omalta osaltaan jatkunut, olen ollut koko viikon aivan järjettömän kipeä. Vasta nyt pikku hiljaa alkaa tuntumaan siltä että voin avata silmät ja harkita suuhun jonkun ruoka-aineksen laittamista. Ei ole tosiaan kolmeen päivään pystynyt syömään mitään. Lääkärin mukaan tätä on liikkeellä juuri ja se on erittäin tarttuvaa. Hyf.

Mutta siihen pääaiheeseen, eli neiti Lehmään, joka pääsi tuossa eilen klinikalle. Äiti oli onneksi hieman edes minua paremmassa kunnossa ja mentiin sitten yhdessä klinikalle. Ei siellä paljoakaan tarvinnut tutkia kun oli "selkeät" oireet. Verikokeiden jälkeen pienet päiväkännit hevoselle ja sen jälkeen piikitys - tällä kertaa SI-nivelet selässä.

On ihan fakta että tamma on nyt tiputtanut lihaksia kokoajan. Eikä se ole ihmekkään kun sairaslomalla ollaan jatkuvasti, joko minä tai hevonen.. Alkuvuosi alkoi jo näyttämään hyvältä, kunnes tuli huonot ajokelit ja jumiuduimme kotiin emmekä päässeet treenaamaan hyvällä sykkeellä. Sitten alkoi lisää ongelmia, ensin oma silmä, sitten tuo jalan tikkaus ja lopulta omituinen liikkuminen joka ei kuitenkaan ollut mitenkään epäpuhtautta. En saanut kuitenkaan mitään selvyyttä SI-Nivelten ongelmista eläinlääkäriltä tai siis sain mutten tarpeeksi.

Tiedän kyllä mikä SI-nivel on ja tiedän myös että erityisesti tamman pystyyn hyppiminen rasittaa sitä. Myös aikaisemmat kinnervaivat ovat vaikuttaneet siihen. Epäilen myös tämän hetkistä satulaa.. Kaikkea tällä hetkellä. Nyt pitää hoitaa tulehdukset kuriin ja sitten hommataa fyssaria ja hierojaa, katsotaan mitä ell ikinä suositteleekaan :) Koitan palata myös mahdollisimman pian niiden kunnon kuulumisten kanssa, kunhan ei tarvitse enää kokoajan miettiä koska pitää juosta vessaan.. heh. Mutta nyt, takaisin lepäämään ja kuulumisiin!

14. maaliskuuta 2015

You are my number ONE

Olen viime viikon ollut aivan äärettömän kiireinen. Tuntuu että työt kasaantuvat niskaan ja en ehdi tekemään mitään suunnittelemaani valmiiksi. Tunnit loppuvat kesken ja mikään ei riitä! Ennen kuin ketään enempää miettii: Allin klinikka siirtyi ensi keskiviikkoon, eli olemme sen suhteen edelleen kysymysmerkkinä. Miten muuten? Kisakauden avaus oli pohjanoteeraus, seuraavana päivänä kävimme hyppäämässä onnistuneesti hallimaastoesteitä, päätin olla tänä vuonna osallistumatta hallikenttiksiin ja.. Siinäpä varmaan ne tärkeimmät. Mutta parempi kuulumispostaus myöhemmin, nyt kuvasprojektin jatkoa, joka siis tehtiin Pilvin kanssa. Tällä kertaa:

My Number One





Löytyikö omaa lempikuvaa?

13. maaliskuuta 2015

Kisamatkalla Springcup 2015 polkaistu käyntiin!


Juuri ennen viikon vaihtumista käynnistettiin minun sponsorointi rupeamani kun Somerolla alkoi Kisamatkalla Springcup. Osallistumisia oli huikeat 31 kappaletta, mikä ylitti oikeastaan kaikki villeimmät unelmanikin. Enpä oikeastaan olisi uskonut että on mahdollisuuksia oikeasti saada enemmänkin porukkaa itse Springcuppiin, mutta nyt sekin on koettu!

Kilpailua edeltävänä yönä jännittäessäni sponsorointia silitin vielä ruusukkeet. Aamulla pistettiin hevoset kisavalmiiksi, sillä Jenna ja Molla starttasivat springcuppia ja itse avasin kauden Pyryn kanssa (lyhyt toimituksen huomio: joka ei ollut kyllä mikään nappi suoritus, nimimerkillä okserin sekaan läväyttäminen ja kielto?! mitä ihmettä Senni..). Kisapaikalla käytiin tietenkin tekemässä palkintopöytä, eikä siitä tullut yhtään hullumman näköinen, vai mitä sanotte?


Ennen kuin huomasinkaan alkoi jo luokka ja menin sitten luottokuvaajani Pilvin kanssa istumaan katsomoon. Pilvi tosiaan oli kuvaamassa Springcupin ja enemmän kuvia löytyy täältä. Vaikka kisapäivä olikin odotettua vilpoisempi ja alkupäivästä hieman tihutti jotain veden tapaista, oli tunnelma aivan mahtava, niin kuin aina. Olin todella ihana seurata luokkaa ja huomata miten lopulta alkoi jo hieman syntyä kilpailua sijoista. Huh, että osaa olla tyytyväinen siihen että palkinnot kelpaavat, heh!

Hienosti tässä luokassa sijoittui jopa kahdeksan ratsukko ja sijoittuneet näyttivät tältä:
        1. Jessika Kotro - Diga
        2. Elina Ajo - Ballinaclogh Hannah
        3. Mimosa Koivisto - Irish Coffee II
        4. Henna Kaskinen - Vauhti-Tintti
        5. Alisa Moisander - Beira II
        6. Emilia Uutela - L'Panama
        7. Päivi Rekola - Crystal Night
        8. Reetta-Kaisa Kiuru - Slonecznik
Kisamatkalla-tiimi toivottaa sijoittuneille hurjasti onnea!
ja lisäksi vielä paljon tsemppejä jokaiselle toiseen osakilpailuun osallistuville!
Tässä vaiheessa vielä kaikkia on mahdollista, joten innolla osallistumaan myös toiseen osakilpailuun..

Palkintojen jaossa, osa sijoittuneista 

3. sija Mimosa Koivisto ja Irish Coffee II 

Vauhdikas suoritus toi toisen sijan Elina Ajolle ja Ballinaclogh Hannah ponille

Kuudenneksi sijoittunut Emilia Uutela ja L'Panama



5. maaliskuuta 2015

Onko se vika omassa päässä?

Vai onko se paljon suurempi ongelma. Kumpi tuli ensin selkäongelmat jotka johtivat jalkaongelmiin, vai jalkaongelmat jotka johtivat selkäongelmiin? Vai onko kaikki vaan omassa päässä? Tai kenties hevosen päässä?


Olen nyt viimeisiä päiviä, viikkoja, ollut kamalassa tilanteessa. Jälleen kerran on aika mennä klinikalle, jälleen kerran on aika tuntea epätoivoa ja pelkoa siitä, kun ei tiedä mikä on. Jälleen on aika toivoa ja uskoa siihen että on hoitanut hevosensa mahdollisimman hyvin.

Silti.. Aina on se pieni mutta, se pieni kavala siemen jonka joku joskus on sinne pääkoppaan laittanut. "Et osaa, olet huonot. Et hoida hevosiasi, et välitä". Onko se tosiaan niin? Olenko minä sokea, olenko välinpitämätön? Vai olenko vain liian lähellä tilannetta, nähdäkseni sen kokonaisuutena. Suuria kysymyksiä, vailla kunnollista vastausta.

Ja kyllä, nyt puhutaan Allista. Tuosta pienestä, kirjavasta minulle erittäin rakkaasta kaviokkaasta, joka on taas menossa klinikalle. Maanantaina klo 12.30. Olen epätoivoinen ja sitäkin enemmän peloissani. Olen menettämässä toivoani ja en enää tiedä mitä teen asian kanssa. Olen kokoajan itku kurkussa, puristan itsestäni hymyn ja hoen päässäni: "kyllä se siitä". 

Kyllä se siitä.. Vai?

Koko tämä epäonnen rumbahan sai alkunsa siitä typerästä pelästymisestä ja sen seurauksista. Syytän jo siitäkin tilanteesta itseäni. Avasinko oven liian nopeasti? Käyttäydyinkö jotenkin normaalia äänekkäämmin? Miksen vaan voinut herätä vaikka tuntia aikaisemmin? Tästä aivan järjettömän turhasta ja hämmentävästä tilanteesta seurasi 2 tikkiä ja muutaman päivän saikkuaminen.


Kaikki oli mielestäni aika hyvin. Maastossa tamma oli niin innoissaan että se yritti heittää minut selästä, koska en antanut sen laukata puttejen ohi. Nauroin, nautin ja elämä hymyili - jopa niistä kahdesta tikistä huolimatta. Tuntui siltä että kevät aurinko lämmitti mieleni ja odotin jo suurella innolla tulevaa. Kun vain olisin tiennyt mitä se tuo tullessaan, en olisi ehkä juuri sillä hetkellä hymyillyt.

Muutamaa päivää ennen tikin poistoa hevoset ottivat ilon irti tarhassa. Ne riehuivat, pomppivat, pukittivat, laukkasivat.. Tarjottiin kaikkea äkkilähdöistä rollbackkeihin ja sliding stoppeihin. Tämä karuselli kesti aikansa. Oma pääni kesti katsoa ja rauhoitella hetken, mutta pian sydän meinasi pysähtyä tästä keväisestä riemupyrähdyksestä, että päätin mennä pois - oman mielenrauhani takia, riehukoot nyt kerran kuin alottivat.

Seuraavana päivänä tikit pois. Haava oli hyvä, jalka parantunut. Ja hevonen ontui. Ontui, vaikkei koko tuona aikana ollut ontunut. Se oli epäpuhdas mielestäni joko vasen etunen tai oikea takanen. Äidin mielestä vasen takanen. Olisiko se sittenkin se oikea etunen? Kylmäystä, kävelytystä, tilanteen seuraamista. Pieni pala kurkussa, musta varjo peittämässä kevät aurinkoa.

Seuraavana päivänä lähdin kevyesti ilman satulaa liikkeelle. Ihan vain tsekatakseni ontuuko, että varmasti tunnen jokaisen liikkeen. Ei mitään ontumaa, ei epäpuhtautta. Täysin puhdas. Ei edes kaarevalla mitään lyhyempää askelta. Kotiin päin tultiin oikein näyttävää pitkää lisättyä. Seuraavana päivänä äiti kävi Allin kanssa pienellä lenkillä. Oli käynyt kentällä nostamassa laukat. Ei ollut oikea laukka noussut. Ei kuitenkaan mitenkään epäpuhdas, liikkui mielellään ja taas tultiin leijuvaa ravia kotiin.

Mietin, ajattelen, tutkin. Käyn koko hevosen läpi, jalat, selän, pään, kaulan. En löydä mitään. Lähden maastoon Alli on normaali. Oikeassa laukassa pukittelee, mutta kun saa edetä siinäkin laukassa omaan tahtiin ei mitään ongelmaa. Korvat hörössä, leijutaan kotiin. Salaa hymyilen selässä, onneksi ei ollut sen pahempaa.


4.3.2015. Ajattelin että käydään maneesilla hyppäämässä, mennään sunnuntaina kisoihin. Kaikki näytti hyvältä. Maneesilla pari ympyrää ravissa, ei tunnu normaalilta. Ontuu? Liikkeessä ei näy mitään, liikkuu hyvällä sykkeellä mielellään. Ei ole kuitenkaan normaali. Hyppään alas, käyn kaikki läpi. Ei mitään. Takaisin selkään. Kevyessä laukassa yrittää singota minut maistelemaan hiekkaa. Kysyn tuhat kertaa äidiltä näkeekö se sen. Sen ettei se ole normaali. Äiti juoksuttaa, minä katson: ei liikkeessä mitään vikaa, kaikki on symmetristä, juoksee hyvin, puhtaasti ja koko kroppaa käyttäen. Nieleskelen ja hoen vaan kokoajan ettei se ole kunnossa.

Otan satulan pois, menen selkään. Liikkuu hieman paremmin. Päästän sen juoksemaan irti, laukkaa innoissaan, pukittelee, piehtaroi. Muttei mene mieluusti oikeaa laukkaa. Menee kyllä molempia laukkoja, vaihtaa niitä puhtaasti, mutta laukkaa mieluusti vasempaan kierrokseen. Liikkeessä ei näy mitään vikaa, täysin puhdas. 

Mutta se ei ole normaali.

Olen niin epätoivoinen. Hakkaan päätä seinään, etsin jotain vikaa. Satula? Jalat? Selkä? Maha? Idiootti omistaja? Kopeloin tuhannen kerran koko hevosen läpi, etsin vikaa suurennuslasilla. Onko se hieman lihakseton? Onko ylälinjan lihakset kadonneet? Onko se satula sittenkin epäsopiva? Puristaako se lavoista? Onko sittenkin kintereissä ongelmia? Satuttiko se oikein etujalkansa pahemmin siinä epäonnisessa tarhaepisodissa? Satuttiko se itsensä tarhassa riehuessaan? Koska se muuttui omituiseksi, koska se aloitti tekemään asioita x. Onko se muuttunut jotenkin luonteeltaan? Onko ruokinta vaihtunut? Onko jotain tapahtunut ylitpäätään? Onko se ollut jo kauemmin kipeä?

Piiskaan ja rankaisen itseäni siitä että olen epätietoinen. Kylven mieleeni siemenen siitä miten huono hevosenomistaja olen, miten välinpitämätön ja huoleton surkea hevosihminen olen. Kuinka en piittaa hevosistani, kuinka laiminlyön niiden hoitoa. Kierin itseäni säälien miten minulla voi olla näin uskomattoman huono tuuri, kuinka minulle aina käy näin. Samalla sisälläni varjo on peittänyt kevään toivon ja tilalla on vain mustaa sydäntä riipaisevaa pelkoa: mitä nyt on edessä?


Asian ottaminen blogissa esille on suuri kynnys. Odotan jo että joku tulee sanomaan "mitäs minä sanoin!!". Olinko väärässä kokoajan, teinkö typeriä ratkaisuja? En ole edes viitsinyt laskea kuinka paljon rahaa olen käyttänyt tamman klinikkalaskuihin. Viime vuonna tutkitutin sen päästä varpaisiin keväällä ja syksyllä. Useammalla klinikalla. "Se on terve". Aina sama vastaus, kun ei mitään löydy. Nyt kuitenkin pelkään kokoajan että se jokin löytyy. Olisihan se helpottavaa ja vielä parempaa jos se olisi hoidettavissa. Mutta rehellisesti sanoen, tämä on yhtä epätoivoista toivomista paremmasta huomisesta.

Teksti aloitettu kirjoittamaan yöllä 5.3.2015. Sitä on paikkailtu ja kirjoitettu lisää pikku hiljaa ja mietiskellen, kunnes se on päätynyt oranssin Julkaise-napin kautta koko kansan luettavaksi. Se on alkusoitto varatulle klinikkakäynnille, joka on 9.3.2015.

4. maaliskuuta 2015

Mihin tämä blogi on menossa?

Mihin tämä minun blogini on menossa? Onko tämä nyt kääntymässä itseäni vastaan? Onko tämä enää sitä mitä blogilta olen halunnut? En ole ensimmäistä kertaa varmaankaan miettimässä näistä kysymyksiä - enkä uskottavasti viimeistäkään kertaa.


Olen aina pitänyt rehellistä blogia. Täällä on kerrottu ylä- ja alamäet, onnistumiset, epäonnistumiset ja omat typerimmätkin mokat. Olen laittanut itseni aina likomaan ja seissyt jokaisen sanani ja tekoni takana. Myöntänyt virheeni ja saanut joskus jopa ikäviä kommentteja. Silti olen pysynyt linjassa - blogin on oltava rehellinen, aito.

Nyt olen taas erittäin herkällä alueella. Mieleni tekisi kirjoittaa blogiin ajatukseni tämän hetkisestä tilanteesta, sillä teksti suoranaisesti huutaa itseään valkoiselle pohjalle. Vaikka kirjoitin sen valmiiksi luonnoksiin, en ikinä painanut julkaise-nappia. Miksen?

Sillä bloggaaja ei saa olla ikinä väärässä.

Olen tehnyt paljonkin hevoselämässä vääriä valintoja, puolustanut tekemistäni minkä olen vuosia myöhemmin todennut täysin metsään menneeksi. Myöntänyt olevani väärässä, olenhan minä vain ihminen - inhimillinen ja erehtyväinen. Silti, jos kehtaan sanoa sen ääneen, kertoa että ehkä jossain vaiheessa joku on mennyt pieleen, saan niskaani vain kuraa; koska kyllä nyt kaikki muut - yleensä anonyymi kommentoija, joka ei ole meitä ikinä livenä nähnyt ja saa pintaraapaisun meidän elämästä blogistani - ovat nähneet millaisia virheitä olen tehnyt, mutten ole ikinä vain myöntänyt niitä ja puolustellut tekojani.

Silloin jos olen pitänyt jotain oikeana sillä hetkellä, olen aina perustellut vastaukseni ja tekemiseni. En ole montaakaan hetkeä kuin jolloin en olisi pystynyt jotain tekemistäni - tai tekemättä jättämistäni - perustelemaan. Olen jopa vaivautunut niille ilkeimmille ja joskus jopa typerimmille mielenpahoittajille perustelemaan kantani, vaikkei minun olisi tarvinnut. Olen kuitenkin halunnut, sillä silloin minulla on jokin selitys tekemiselleni; olen tehnyt näin syystä x. Olen siis silloin osannut perustella sen.


Eikä tämä vuodatukseni liity mitenkään vieläkin jylläävään piaffe kohuun (mutta btw mielettömästi kiitoksia kaikille edelliseen postaukseen kommentoineille, vastaan vielä jokaiselle, mutta aivan uskomattoman hienoa että ajatukseni kohtasivat useammankin kanssa!) vaikka se nyt siltä voisi kovin äkkinäisesti kuulostaa.

Tällä hetkellä minun tekisi vain mieli kirjoittaa se mitä pääkopassani pyörii, painaa sitä oranssia julkaise-nappia ja jakaa teidän kaikkien kanssa ajatukseni. Olen niin lukossa, peloissani ja epätoivoinen, että hyvä ettei kyyneleet valu tätäkin postausta kirjoittaessani. Jo vain ajatellessani tilannetta joka päässäni jyllää. Ja ennen kuin ketään saa suurempaa aihetta huoleen niin ei, kaikki on vielä ihan hengissä ja hyvissä voimin, mutta silti ei kaikki ole ihan kunnossakaan.

Yksi minua harmittava asia on juuri se, etten pysty jakamaan ajatuksiani blogissani. Niin aitona kun olen blogia pitänytkin. Tuntuu että koko bloggaus kääntyy minua vastaan vain sen takia etten pysty olemaan enää rehellinen. En voi istua töistä tullessani koneelle ja kirjoittaa ajatuksiani tyhjälle ruudulle, vaan joudun täyttämään ruudun tekstillä joka pohtii sitä, miksi näin on. Se ei saa ajatuksiani yhtään sen vähemmäksi, vaan pikemminkin se tekee minut vieläkin surullisemmaksi.

Mihin tämä blogi on menossa..?

2. maaliskuuta 2015

Hiljainen hyväksyjä?

Postaksessa esiintyvät kuvat ovat kuvituskuvia ja tilannekuvia, niitä ei tule yhdistää täysin tekstiin.

Takuulla jokainen on nähnyt kohua herättävän videon. Ja jokainen hevosista edes pikkiriikkisen ymmärtävä tietää että jokin raja on tässä ylitetty. 

On turha olla mielestäni tekopyhä: kyllä minäkin olen joskus hevoselle hermostunut, olen sitä suusta nyppässyt, kannuksella potkaissut, karjaissut, joskus jopa läpsäissyt. Yleensä sen jälkeen poden pitkään huonoa omatuntoa, sillä se ei missään nimessä ole hyväksyttävää, se ei ole hevoselle oikeudenmukaista. Jos hevonen ei ymmärrä mitä siltä odotetaan ei siihen väkivalta auta. Vaikka minäkin olen polullani joskus sortunut, en silti pidä näkemästäni. Tähänkö on tultu?


Koska kyseinen video on itsessään herättänyt paljon kohua ja keskustelua, en halua siihen perehtyä enempää. Useasta blogista kuin keskustelufoorumeistakin löytyy siitä tarpeeksi ja uskon että suurin osa on asian suhteen samaan mieltä. Se, mistä haluan puhua on nyt se hiljainen hyväksyminen. Mahassani muljahti, sillä tajusin itsekin, miten olen päätäni kääntänyt ja paikalta poistunut - tai ollut asiaan puuttumatta - vaikka olen nähnyt hevosen epäasiallista kohtelua. Minusta on pelottavaa myöntää että olen ollut hiljainen hyväksyjä.

En ole ikinä ymmärtänyt koulukiusaamista. Ehkä sen takia että olen aina ollut se kiusattu osapuoli, en ole päässyt jyvälle siitä mikä kiusaamisessa kiehtoo - mikä tekee siitä sen arvoista. Onko toisen itseluottamuksen musertaminen, haukkuminen ja jopa fyysinen väkivalta sen arvoista? Jos ei hyväksy kiusaamista (työ- tai koulu), miksi pitäisi hyväksyä eläinten epäasiallinen kohtelu? Miksei vaan asiaan voi puuttua? Huutaa kentän laidalta että lopeta nyt saa***an juntti tuo järjetön toihu. Miksi vaietaan?

Kuten sanoin, sisuskaluni heittivät volttia kun luin kommentteja foorumilla siitä miten paikallaolijat vain hyväksyivät tämän, miten ketään ei puuttunut. Sain itseni nieleskelemään ja miettimään mitä olisin itse tilanteessa tehnyt. Olisiko minulla ollut pokkaa mennä sanomaan täyden yleisön edessä, jonkin asteiselle "gurulle" että tämä on aivan liikaa? Vai olisinko ollut vain se hiljainen hyväksyjä, kääntänyt katseeni ja kävellyt pois. Veikkaan hyvin vahvasti jälkimmäistä. Vaikka olen yleisesti hyvin vahva ihminen ja kerron erittäin suorasti mielipiteeni, on suuri kynnys hypätä toisten varpaille. Sanoa että tämä on väärin, vaikka sen sydämessään tietää olevan. Itsesuojeluvaisto käskee vaikenemaan, vaikka fyysisesti ja henkisesti voi niin pahoin että tekisi mieli huutaa.

joskus hevonen saattaa hermostua rajustikin. siinä ei auta muu kuin oma rauhallisuus

Minusta on yhtä järkyttävä miettiä, että olen useita kertoja nähnyt räikeää hevosen huonoa kohtelua kuitenkaan puuttumatta siihen. Kerran muistan ratsastaneeni kesällä kentän ohi, missä treenasi kouluratsukko. Kanget kireänä kuin viulunkieli, hevonen todella rajusti rullattuna. En ollut ikinä, ikinä, nähnyt livenä rollkuria, joten järkytyin tästä syvästi. Hevosen silmät pyörivät päässä ja näytti siltä että sen niska taittuu kohta poikki. Kävellessäni ohi sanoin kaverilleni hieman äänekkäämmin että ompa ruman näköistä, mutta en silti puuttunut tilanteeseen

En mennyt sanomaan ratsastajalle että sen ratsastaminen näyttää kamalammalta kuin alkeisratsastajien ensimmäiset raviaskeleet tai ylilihavan ihmisen hyllyminen liian pienen ponin selässä. Käänsin katseeni pois ja ratsastin ohi puuttumatta tilanteeseen. Taputin omaa hevostani mutta en nähnyt vaivaa sen eteen että olisin helpottanut sen toisen hevosen oloa. Tunnen olevani kamala ihminen.

Ehkä vielä enemmän minua harmittaa kun en puuttunut erään paikallisen gurun asiattomaan kohteluun. Olen aina ollut sitä mieltä että olkoot vaikka millainen GP-tähti tai Talentti, jos ei osata käsitellä hevosta asiallisesti, kannattaa vaihtaa harrastusta. Edelleen olematta yhtään tekopyhä. En ole mitenkään kovin arvostetussa asemassa kotipaikkakunnallani, sillä olen muutaman kerran sanonut suoraan paikallisille guruille. En ikinä ole ollut ilkeämielinen, mutta hyvin selkeästi kertonut mielipiteeni. Suoraan sanoen eipä siitä ole ainakaan ruusuja jaeltu minulle, vaikka muutaman isomman "tähden" olen taivaalta tiputtanut.

Tämän kohun noustessa muistin samantien tapauksen joka tapahtui maneesissa eräänä jo pimenevänä iltana. Muistan miten olin aamuvuorosta tullut suoraan maneesille ja äiti oli tuonut Allin sinne. Muistan miten minua nauratti kun mikään ei onnistunut. Jossain välissä muistan keskittymiseni herpaantuneen ääneen jota voin sanota inhoavani. Pitkällä kouluraipalla suoranaiseen hakkaamiseen, kuulen kuinka raippa viuhahtaa ilmassa, kuinka se terävästi osuu hevoseen, kuinka hevonen koittaa paeta, mutta terävä kiskaisu pitää sen paikoillaan. Minun on pakko itse lopettaa ratsastaminen ja jään vain suu auki tuijottamaan. Äiti alkaa voimaan fyysisesti jo pahoin, itse tunnen pelkkään suoranaista inhoa. Tätä jatkuu liian kauan. Enkä tee asialle mitään.

 Eilen sanoin äidille, että minua harmittaa niin paljon, kuin ei silloin puututtu tilanteeseen. Minua itkettää miten vastuuton, typerä ja sanaton siinä tilanteessa olin. Koska olen ennenkin kertonut mielipiteeni suoraan, miksen tehnyt sitä nyt? Miksen mennyt sanomaan että jos tuo ei nyt lopu, teen ilmoituksen. Mihin? Miksi? Millä todisteilla? Mitä minun olisi pitänyt sanoa? En usko että sanomiseni olisi aiheuttanut muuta kuin vastakiukuttelua, ärjyntää ja uhkailua, mutta olisin ainakin kokenut tehneeni jotain. 

Nyt koen olevani vain surkea hiljainen hyväksyjä.

On siis helppo kysyä: miksei kukaan puutu tilanteeseen? Onko se niin helppoa? Miten sinä puuttuisit tilanteeseen? Menisitkö vain kiroten kentälle ja sanomaan että tämä näyttää rumalta? Olisiko muu yleisö siinä tilanteessa kanssasi samaa mieltä? Vai kääntäisivätkö he siinä tilanteessa selkänsä? Onko se asiaan puuttuminen sittenkään helppoa? Se ei tee tilanteesta yhtään hyväksyttävämpää, mutta miten - oi miten - tälläisessa tilanteessa tulisi toimia? Mitä pitäisi sanoa, miten pitäisi homma keskeyttää? Auttakaa nyt ihmeessä kertomaan, miten nämä tilanteet voidaan jatkossa estää?

1. maaliskuuta 2015

Springcup tulee - oletko valmis?

Aika kuluukin vauhdilla! Vasta olin suunnittelemassa sitä minicuppia Kisamatkalla-cupin rinnalle ja nyt on enää viikko niin polkaistaan Springcup käyntiin?! Huh, kohta on jo Kisamatkalla-cupin ensimmäinen osakilpailu, mutta ennen sitä, keskitytään Springcuppiin. Oletko valmis?


Springcup on siis Kisamatkalla-cupin alacup, joka on avoin aluetasolla (nykyinen 2-taso) kilpailemattomille ratsukoille. Odotan jo melko innoissani niin ensimmäistä kuin toistakin osakilpailua. Paikalle on tilattu tietenkin Pilvi kuvaamaan ja yhteistyökumppaninname toimii paikallinen hevostarvikeliike Hevoskulma. Viikko vierähtää takuulla nopeasti jännittäessä! Tässä odotellessamme käydään vielä koko potti läpi - eli mitä Springcup tarjoaa?



Springcup osakilpailun sijoittuneet saavat tietenkin ruusukkeet ja 3 parasta saavat 10 euron lahjakortit Hevoskulmaan.

Springcup voittaja kahmaisee itselleen 70 euron arvoisen kypärälahjakortin Hevoskulmaan, jonka voi käyttää ostaen itselleen esimerkiksi tyylikkään Lami-cell Ventex turvakypärän tai käyttää sen osana kypärän hintaa ja ostaa vähän arvokkaamman Lami-cell Silver Star kypärän. Tai minkä tahansa muun kypärän Hevoskulman valikoimista! Pikku linnut lauloivat että uutta kypärämallistoa pukkaa ja olisi tulossa uusia valikoimia myös kypäröihin, joten tästä kannattaa taistella!

Lisäksi voittaja kuittaa itselleen tyylikkään kaulanauhan, ruusukkeen ja pokaalin. Ja ennen kaikkea tittelin 
Kisamatkalla-Springcup 2015 voittaja
Oletko sinä valmis taistoon?

Springcuppia tukemassa
hevoskulma.fi
pilvipisara.kuvat.fi
 

Ei ihan putkeen mennyt maneesireissu

Kyllä mahtaa tällä hetkellä harmittaa. Juuri eilen maksoin Lehmän 320 euron päivystävän ellin käynnin ja nyt se eläin sitten ontuu. Epämääräisesti, joku jalka muttei ole ihan varma mikä. Itse olen sitä mieltä että se on vasen etunen / oikea takanen, äitin mielestä vasen takanen. Mutta ei ainakaan se tikattu oikea etunen..

Eilinen maneesireissu meni siis melkein putkeen. Tarkoitus oli mennä Pyryllä koulua ja Allilla hypätä kun se ei päässyt tiistain valmennukseen. Aloitin ensin Pyryn kanssa. Ei tehty mitään ihmeellisyyksiä ja tehtiin vain vähän, koska testailtiin meidän koulusatulaa. Kyllä, se vihdoin tuli! Olin tehnyt vain huonon satulahuopa valinnan koska tuo huopa valui kokoajan taakse ja veti romaanin mukana.. Pitää vielä testata satulaa toisen huovan kanssa ja ilman romaania!

Pyry oli ihan sellainen ookoo. Pätkittäin ihan hyvä, mutta jossain tilainteissa hieman sählä. Sellainen kun se aina on kun sillä ei ole hetkeen menty kunnolla koulua. Nyt pitää ottaa ekstra vauhti päälle ja alkaa tosissaan treenaamaan jos halutaan olla kisakaudella vireessä. Tein paljon siirtymisiä, muutamia väistöjä, avoja ja vastalaukkaa. Vähän jotenkin Pyry on hiukan jumissa, joten jumppaa jumppaa!




Pyryn tuuppailu hetken jälkeen menin nostamaan toisen puolen esteet. Oltiin siis rakennettu puolisen tuntia haimiin rataa, kun siellä ei ollut esteen estettä ja kun olin Pyryn ratsastanut menin laittamaan esteet ns. rata korkeuteen. Tarkoitus oli harjoitella Allin kanssa ensi viikonlopun kisoihin, saada siis hieman ratarutiinia. Esteiden noston jälkeen tammalle varusteet ja selkään. Koska se oli jo kävellyt reilun tunnin pääsin heti ottamaan ravia.

Eipä tarvinnut kolmea askelta enempää ottaa kun heti huomasi että tamma on ep. Alas ja kävin kaikki jalat vielä läpi, mitää ei löytynyt, ei arkonut eikä ollut lämpimiä.. Eilen riehuivat aika rajusti tarhassa, joten ollakko sitten siellä satuttanut itsensä? Vai voiko karmani yksinkertaisesti olla näin surkea?! Ei haluttu tuhlata meidän rakentamaa esterataa, joten vaihdettiin Pyrylle estesatula ja Pyry saikin jatkaa esteiden parissa. Vähän kuten kenttäkilpailuissa!

Pyry oli esteilläkin hieman omituinen. Tai itseasiassa Allin satula oli ihan omituinen Pyryllä! Vaikka ovat ihan samaa merkkiä niin oli paljon jotenkin.. erilaisempi kuin Pyryn oma satula. Hypättiin pikkupäädyssä pari estettä ja sitten mentiin isolle puolelle. Hyppäsin kerran linjan (pysty-sarja) ja kerran kaarevan (okseri-pysty) pienempänä ja sen jälkeen nostettiin koko rata 95 cm. Tää rata onkin videolla ja ei oo mitään järin hienoa katsottavaa, argh! 

Lopuksi nostettiin linja (pysty - sarja), jossa pystyt oli metrin ja okseri kympin. Kokoajan tuli melkein kaikki alas, Pyry hyppäs kovin hätäsesti ja oma ylävartalo oli kokoajan liian nopea. Kun yritin ratsastaa vähän hitaammaksi laukka ei meinannut ollenkaan pysyä koossa ja Pyry pisti ihan kamalasti vastaan. Lopuksi laitettiin eka pysty vain ristikoksi että saatiin hyvä hyppy. Nojaa, vähän mitään sanomaton fiilis jäi hyppäämisestä. Ehkä tämäkin vain kaipaa treeniä ja lisää treeniä.





No, pitää vaan ahkerasti harjoitella. Päästä hyppäämään vähintään se kerta viikossa ja mennä kouluakin useammin. Valmennuksista ei tosiaan haittaakaan olisi, joten toivottavasti sinnekin päästää. Muuten alkaa iskemään ahdistus!