30. toukokuuta 2015

Huomenna harjoituskenttäkilpailut!


Huomenna! Käytiin tänään vähän auttamassa kisapaikalla Ratun tallilla ja vietiin samalla Kisamatkalla-este sinne. Hitsi sitä aina vain hämmästyy että kuinka hienot puitteet siellä onkaan! Tervetuloa kaikki halukkaat katsojaksi, paikalla on myös buffetti! Täältä löytyy siis enemmän tietoa tästä tilaisuudesta: Kenttäkilpailuharjoitukset 31.5. Ratun Tallilla.

Kisat yhteistyössä järjestävät
Green Eventer & Kisamatkalla

ps. pakollinen, "oi vitsit nää ruusukkeet on.... *sydän*"



27. toukokuuta 2015

Tervetuloa päiväksi tiimiin!

Heti alkuun pitää sanoa että hakemuksia tuli aivan mielettömästi ja minulle tuli hieman huonofiilis kun en voinut aivan kaikille (reilulle 40 hakeneelle) tarjota tätä mahdollisuutta. Nyt on kuitenkin arvontakone näyttänyt mahtinsa. Jaoin ensin hakemusten perusteella ne jotka halusivat päästä Pyryn selkään ja ne jotka halusivat päästä Allin selkään. Mollahan on tällä hetkellä toipilas, joten ei valitettavasti päässyt nyt mukaan keimeihin. Koska hakemuksia oli niin paljon, ajattelin olla jalo ja ottaa alunperäisestä suunnitelmasta poiketen kolme tutustujaa meille. Kaksi saa hypätä Allin selkään ja yksi saa mahdollisuuden Pyryillä. 


Joten onnea seuraaville:
Aino Huupponen (aino.huupponen@hotmail.com)
Erika Ahtiainen (erika.ahtiainen@hotmail.com)
Kreeta Kerkkänen (kreetakerkkanen@hotmail.com)

Kiitos myös kaikille mukaan osallistuneille!
Koska tämä sai niin suuren suosion, järjestämme takuulla jatkossakin - ajan sallimissa puitteissa - tälläisiä tilaisuuksia! :)

Kallis on tamman maku

Mutta mitä nyt ei tamman eteen tekisi... - HippoSport vierailu; satulansovitus



Maanantaina puolenpäivän aikaan pistettiin Kristiinan kanssa Alli kuljetuskuntoon, heitettiin varusteita takalaatikkoon ja koppi kiinni autoon. Suunnaksi otettiin Espoo ja HippoSport! Jo kuukausi takaperin olin soittanut Allille ajan satulansovitukseen ja ensimmäinen aika mikä kaikille sopi (lue: kesäloma!!) olikin sitten 25.5., eli menneenä maanantaina. Hieman jännityksellä lähdin tälle reissulle, koska vaihdossa meni Batesin voittosatula ja minulla ei ollut montaa miljoonaa laittaa satulaan.

Matka Espooseen taittui sujusvasti, mutta kehä III sisällä olen aivan onneton ja siellä tuhansien kaistojen valtameressä onnistuttiin eksymään jopa kertaalleen. Tehtiin sellainen vaivainen 10 kilsan lenkki heh. Lopulta muutama minuutti myöhässä saavuttiin paikalle (vaikka alunperin olisimme olleet perillä varttia ennen sovittua aikaa... perkeleen navigaattori ja pääkaupunkiseutu) ja saatiin heti viedä tamma sisälle katsottavaksi.

Aika oli siis varattu Atte Martikaiselle HippoSportin satulastudioon. Päätin että nyt hankitaan sitten kerralla sopiva (ja mahdollisesti helposti muokattava..) satula ja olin kuullut ihan hyviä kokemuksia juuri täältä. Lisäksi suuri houkutus oli Atella käytössä oleva painematto, jonka avulla pystyi testaamaan ettei satula varmasti jää painamaan mistään ja että se sopii myös ratsastajalle. Olihan sovituksella siis hintaa, mutta sen sai hyvitettyä jos / kun satulan osti.




Alussa Atte vilkaisi tamman selän ja vanhan satulan. Sitten se selitti miksi nykyinen satula ei istu ja millä siitä voisi saada istuvamman. Näytti ihan konkreettisesti mistä se puristaa ja miksi ja totesi että kyllä järkevintä on hommata sille uusi satula. Vanhan muokkaaminen olisi jo niin iso töistä. Sitten saatiin kunnon demo kun se näytti miten nykyinen satula menee niin sanottujen lapakuoppien mukaan, kun satulan pitäisi mennä koko hevosen mukaan. Sen takia se puristaa lavoista ja sitä kautta on kipeyttänyt sitten selän. Niin kuin vähän arvelinkin. Ja taipumus satulalla oli myös kipata eteen, mikä tosiaan auheutui juuri tuosta lapojen päällä killumisesta. 

Alku demoilun jälkeen alettiin sovittamaan satuloita. Ensin ihan käytettyjä ja kun sitten Atte kysäisi paljonko menee kättä taskuun, totesin että kunhan sopiva löytyy ja riippuen paljonko saan batesista vaihdossa. Atte vilkaisi nopeasti meidän vaihtosatulaa ja sitten jatkettiin taas sovittamista. Selässä kävi mm. passier, bruno, equipe ja yksi kenttäsatula jonka merkkiä en juuri nyt muista. Lisäksi yksi vanhempi kieffer. Sen jälkeen testattiin Prestigen Arezzo satulaa ja Atte totesikin että kylläpäs tammalla on kallis maku (lue: perus nainen..). Mätsäsi meinaan selkään aivan uskomattoman hyvin.. Vähän piti nieleskellä, ei mikään kovin halpa ole tuo satula, hups.

Koitettiin vielä useampaa eri merkkiä ja mallia ja lopulta meillä oli kolme satulaa jotka pääsivät koeratsastukseen: Prestige Arezzo, Prestige Versailles New ja Equiline Closer. Ei siis muuta kun painematto selkään, hevoselle varusteet, satulat kainaloon ja maneesille! Oli muuten melkoisen lämmin maneesi, pakko myöntää. Huh!



Ensimmäinen kokeilu oli Equiline Closer estesatula. Tässä satulassa on sama runko kuin Prestigessä, mutta on kuitenkin merkiltään Equiline. Kuulemma veljekset halusivat kaikki oman firman ja syntyi samasta pohjasta kolme merkkiä. Mene ja tiedä. Tällä satulalla oli hintaa 3300 €.

Tämä oli heti ensimmäisestä ravisiirtymisestä lähtien aivan uskomattoman kiva. Tamma pystyi rentona läpi kaikkien siirtymisten, etenkin ylöspäin siirryttäessä. Laukassa ei ollut yhtäkään protestia, vaan sain ihan huoletta mennä kevyttä laukkaa tai istua alhaalla. Aivan uskomatonta, sillä on niin jo tottunut siihen että se protestoi heti laukassa. Mennä laukkailtiin ympäri maneesia ihan fiiliksissä kun satula tuntui niin kivalta.. Kysyinkin heti että onko pakko koittaa muita, sillä tämä oli aivan uskomattoman kiva. Vastaus oli vaan "kaikki satulat mitä maneesiin on tuotu pitää testata" heh, joten ei muuta kun testaamaan muitakin!

Equiline Closer, 3300 €



Seuraavaksi testattiin Prestigen Azerro estesatulaa. Tämä satula oli ainakin väriltään juuri oikea, sillä olen tässä nyt kerännyt vaivalla tuota mustaa väriä Allille. Tällä satulalla hintaa oli 3500 €.

Oikeastaan tästä satulasta en tykännyt sitten yhtään. Ravasin kierroksen maneesia ympäri ja totesin että ei tämä ole hyvä, ei minulle eikä Allikaan siitä niin kovasti tykännyt. Vai oliko se siitä että itse tunsin oloni epämukavaksi siinä. Tuntui että satulassa oli aivan liikaa täytettä, jalka jäi väkisin puolimetriä irti kyljistä ja en saanut mitään järkevää tuntumaan sen kanssa. Tietokone painematon kanssa oli kanssani samaa mieltä, se ei sopinut ihan täydellisesti minulle eikä hevoselle. Vielä pienen laukkakierroksen jälkeen olin aivan varma ettei tämä ole valinta, vaikka tamma ihan nätisti tämänkin kanssa kulki.

Prestige Arezzo, 3500 €



Viimeisenä tuli vielä testiin jo hieman tutumpi satula Prestige Versailles New, joka on myös Justiinalla. Justiinalla ratsastaessa on siis tullut tässä satulassa istuttua ja on ollut mielestäni ihan ookoo satula, joten hyvillä mielin kokeilin vielä tätäkin. Hintaa satulalla oli 2500 €.

Selästä käsin tämä satula oli huomattavasti Arezzoa parempi, mutta vähän sellainen mitään sanomaton, Tamma liikkui myös tämä selässä hyvin, ehkä sellainen pieni aavistuksen verran jännittäminen (sekunnin sadasosan) oli kun siirtyi raviin, mutta laukassa taas mentiin tosi nätisti ilman mitään protestia. Ei pukkeja tai poukkoilua, korvat tötteröllä into piukeena ja ihan rentona mentiin. Oli vähän samanlainen istua kuin ensimmäisenä kokeiltu Equiline, joten näiden kahden välille syntyi pienoinen kamppailu.

Prestige Versailles New, 2500 €



Versailleksen jälkeen halusin vielä kerran kokeilla Equilinea ja kyllähän siinä niin kävi että se oli ehdottomasti meille paras. Tuntui tamma ihan eri hevoselta kun mistään ei puristanut ja ahdistanut. Palattiin takaisin studiolle, Atte katsoi vaihtosatulan teki tarjouksen, lyötiin kättä päälle, tein tilinsiirron, köyhdyin huomattavan summan rahaa ja nyt poden hirveää morkkista - aivan turhaan, sillä satula olisi joka tapauksessa pitänyt ostaa ja nyt on ainakin 110 % sopiva satula, jota pystyy melkein miten tahansa muokkaamaan. Ainut pieni "vika" siinä on että pirulauta, se on ruskea, tässähän tulee homma vielä kalliimaksi kun alan vaihtamaan varusteiden väriä! Varusteurheilua, hymp!


Kiitos suuresti Atelle ja HippoSportille!
Sekä tietenkin henkiselle tuelle ja valokuvaajalle Kristiinalle ;)
Nyt on vihdoin sopiva satula, joten ei muuta kun treeniä!


Pst. Lehmä kävi heti tiistaina Karin estevalmennuksessa ja oli muuten HIENO! Tietenkin videolta (joka löytyy täältä) puuttuu ne kaksi hyppyä jossa se korjaisi edellisen virheet niin hyvin että lopetettiin siihen. Kari kehui sitä taas ja sanoi että se ei ole ikinä sen nähnyt tsemppaavan noin. Hyvä tamma!

24. toukokuuta 2015

Kisamatkalla-cup 2015: ensimmäinen osakilpailu

Merjan talli 23.5.2015 - Kisamatkalla-cup 2015 1. osakilpailu




Nyt on taas ensimmäinen osakilpailu Kisamatkalla-cupista takana! Hirmu kiva olo on taas, mutta samalla on pieni huoli ja haikeus tulevaisuudesta. On niin ihana sponsoroida kilpailuita ja tuoda sinne hienoja palkintoja, mutta tuntuu turhauttavalta kun kaikki suuret suunnitelmat hajoavat käsiin aivan viime hetkillä. Onneksi tästä on vain suunta ylöspäin!

Saatiin onneksemme hienokin kisapäivä, joten sen puolesta ei mitään valitettavaa. Nähtiin paljon hienoa ratsastusta ja toivottavasti kilpailijatkin olivat tyytyväisiä. Jos ei niin palautetta otetaan mielellään vastaan, sillä halutaan ehdottomasti parantaa aina kisoja! Minun puolestani ei kuitenkaan kisajärjestelyissä niinkään ollut valitettavaa.

Luokassa nähtiin paljon jopa taistelua, mutta tällä kertaa ylivoimainen oli Petra Mattila, joka osallistui luokkaan kolmella hevosella ja näille sijoittui sijoille 1.-3.! Petra on jo ennestään tuttu kilpailuissamme, sillä kantaa myös ponin Gullever III kanssa viime vuoden Kisamatkalla-cup titteliä. Nyt on taas hieno mahdollisuus Petralla uusia voittonsa, joten tsemppiä tuleviin kilpailuihin! Luokassa sijoittui Petran lisäksi Minna Juusti - Camilla GER ja Mirabella Siikalampi - Capella.




Luokan voittanut Petra Mattila ja Zdzislaw

Toiseksi Petra ratsasti ponilla Gulliver III

Ja vielä kolmanneksi suomenhevosella Lavilan Muru

Neljänneksi ratsasti Minna Juusti - Camilla GER

Ja viidennelle sijalle itsensä ratsasti Mirabella Siikalampi hevosella Capella

Palkitsimme tosiaan luokassa myös Fair Play ratsastajan, joka tällä kertaa myönnettiin Milla Huttuselle. Milla sai erityisesti positiivista palautetta verryttelykäyttäytymisestään. Onnea Milla hienosta ja ansaitusta palkinnosta!


Lisää kuvia kilpailuista http://pilvipisara.kuvat.fi!
kiitos kaikille upeista kisoista ja nähdään taas heinäkuussa! :)

Poni

shetlanninponitamma Serpentine's Wilhelmina
"Miina, Kakara" - s. 2012
i. Junibackens Baloo - e. Junibackens Belinda


Torstaina 14. toukokuuta talliin astui uusi pieni ja musta tamma. 3-vuotias shetlanninponineitonen Miina. Miina saapui meille illalla, joten hevoset olivat suorastaan ihmeissään kun yhtäkkiä tallin pikkukarsinassa - missä aikaisemmin säilytettiin arkkua ja kenkiä - olikin pieni ja elävä olento. Voi kuinka kiltti ja suloinen tuo tamma olikaan!

Seuraavana päivänä oli tarkoitus päästää hevoset rauhassa tutustumaan toisiinsa. Aamulla Pyry kuitenkin hyökkäsi pienen tamman kimppuun sellaisella raivolla, mitä en ikinä siltä ole nähnyt. Ikinä ei Pyry ole laittanut korviaan luimuun saatika kirjaimellisesti hyökännyt kimppuun. Näimme parhaaksi erottaa Miinan omaan pieneen tarhaan viikonlopun ajaksi kun itse olimme Niinisalossa. Illalla Miina ei liikkunut enää mihinkään: ei tallista tarhaan, ei tarhasta talliin. Taluttaessa veti spurttilähdön ja potkasi päin. Seistessä keksi hyppiä pystyyn - ihan ihmistä vasten! Vielä perjantaina harjoiteltiin kävelemistä tallista tarhaan ja takaisin. Viikonloppuna se sujuikin jo hyvin.

Sunnuntai aamuna aamutallin tekijä oli vienyt isot hevoset tarhaan ja löytänyt Miinan käytävältä. Meillä on siis kaikissa karsinoissa vain puoliovet. Sunnuntaina kun palasimme kotiin, päätettiin koittaa uudestaan heppoja yhteen. Miina niin kaipasi kavereiden seuraa ja huusikin kuolettavan surullisesti heti kun isot hepat lähtivät toiselle puolelle tarhaa. Se oli todella sydäntä särkevää.



Koska hepat olivat saaneet tutustua jo viikonlopun yli toisiinsa aivan välistä, emme uskoneet tämän tuottavan ongelmia. Toisin kävi. Alkoi hirveä riehuminen, kaikki laukkasivat ja pomppivat ja hyppivät hulluna. Yritin rauhoittaa tilannetta ja saada Mollan kiinni, sillä sen toipuva jalka ei todellakaan tarvinnut tätä. Alli potki suoraan päin ponia, Pyry hyökkäili aina tammojen valista. Ja poni juoksi karkuun. Lopulta sain Mollan kiinni ja tilanne alkoi rauhoittumaan. Annoin Mollan mennä haistelemaan ponia ja tuntui ihan hyvältä, kunnes poni hyppäsi Mollan lapaa vasten ja silloin Pyry hyökkäsi takaa ponin kimppuun. Se oli aivan järjettömän kamala tilanne kun Pyry ahdisti Miinan nurkkaan ja kävi suoraan päälle. Pienellä koolla varustettu Miina pääsi onneksi etujalan ja mahan alta vilistämään äitin taakse piiloon. Sieltä me poimittiin pieni tärisevä poni pois tarhasta.

Vietiin Miina talliin rauhoittumaan. Valkuaiset vilkkui silmissä ja karsinassa se vain kuopi ja pyöri. Haettiin vielä Molla sisälle rauhoittamaan Miinaa. Siinä Molla seisoi käytävällä, äiti Mollan vieressä ja minä Miinan karsinan vieressä. Kun yhtäkkiä se tulla rämisteli vauhdilla yli karsinan oven - melkein minun päälle. Tilanne oli jokseenkin pelottava - miten voimme tarjota ponille hyvää kotia jos se ei viihdy missään: ei kavereiden kanssa pihalla, eikä omassa karsinassaan? Siitä näki miten stressaantunut ja rauhaton se oli. Minun teki pahaa nähdä se noin peloissaan. Olin myös hämmentynyt sillä en ymmärtänyt omien hevostemme käytöstä. Ymmärrän että laumassa pitää hakea paikkansa, mutta aina se on ollut sellainen "viidentoista minuutin juttu" ja kaikki on ollut tyytyväisiä. Nyt en keksinyt mitään ratkaisua.

Jätimme hevoset pihalle yöksi, sillä emme  uskaltaneet laittaa Miinaa enää karsinaansa ettei se tule sieltä yli ja satuta itseään. Seuraavana iltana ilmoitin myös facebookissa, että Miina etsii pikaisesti uutta kotia. Jotain missä sen kanssa tullaan toimeen, jotain missä olisi edes saman kokoluokan vastustajia. Jotain missä se voisi hyvin. Itsellä oli todella kamala olo, ihan luovuttaja fiilis siitä että en pystynyt tarjoamaan ponille niin hyvää kotia kun noin ihana ja pieni olento vaatisi.

Saimme 20 minuutissa huikean paljon yhteydenottoja. Seuraavana päivänä olisi tulossa tuttu perhe katsomaan sitä, voisivat ottaa sen vaikka heti hoiviinsa. Fiilis oli surullinen. Jo näin pienessä hetkessä olin ehtinyt tykästymään tuohon suloiseen poniin. 

Tuli tiistai ja katsojat kävivät. Omat hevoset oli alkanut viettämään enemmän aikaa "poninurkassa". Miina tuli iloisesti vastaan katsomaan tulijoita. Surkuhan siinä meinasi tulla. Illalla sanoin äidille että tutut ottavat sen vaikka heti. Päätimme kuitenkin vielä yrittää.

Erotin tammat Pyrystä ja laitoin Miinan isoon tarhaan sen kanssa. Koska Pyry on niin riippuvainen tammoista, se ei jaksanut vaivautua kiukuttelemaan Miinalle vaan juoksenteli ympäri tarhaa. Pian vaihdoin Pyryn ja Lehmän paikkoja, jolloin Miina ja Lehmä jäivät kaksin tarhaan. Kaikki oli vieläkin hyvin. Toin vielä Mollankin takaisin. Ei ongelmia. Kävin ratsastamassa Pyryn ja lopuksi se pääsi hetkeksi tarhaan. Ja kuin taikaiskusta - kaikki oli hyvin. Yhtäkään raviaskelta ei otettu, ei spurttailtu eikä hyökkäilty.

Nyt ne ovatkin sitten jo kavereita. Pyry ei jostain syystä ponista tykkää ja ajaakin sen hyvin nopeasti ruokakaukalolta pois, mutta Lehmä on tuohon pieneen mustaan ihan rakastunut. Ja on ihanaa huomata miten poni on rauhoittunut: nyt se on se ihana kiltti poni, joka se oli meille tullessaan - ilman stressiä.



Siis tervetuloa tiimiin Miina-poni!

21. toukokuuta 2015

Tapaus Niinisalo - osa 2

Lauantai iltana käytiin vielä kävelemässä sekä helpon että tutustumisluokan maastoradat. Helpon maasto olikin aivan sama kuin viime syksyn Suokkien Vaativa B, mutta ilman esteen 12 vaihtoehtoa ja veteen alashyppy oli uusittu. Jäätiin ihmettelemään viime vuoden onnettomuus estettä, sitä miten en vieläkään tiedä mitä tapahtui ja miksi. Silti minua ei yhtään jännittänyt. Siinä se este oli, mutta jännitys oli kadoksissa. Muutenkin maaston esteet näyttivät nyt pienemmiltä kuin viime vuonna, vaikka ihan samankokoisia ne olivat. Kulma rannassakin oli jotenkin.. Madaltunut. Ihmeitä tekee kyllä itseluottamus.

Sanoin äidillekin rataa kävellessä, että hieman pelottaa se, kun minua ei siinä rataa kävellessä yhtään jännittänyt. Ei jännittänyt kävellä rataa, eikä nähdä sitä risuestettä. Itseasiassa mulla oli tosi hyvä fiilis ylipäätään. Halusin vain kovasti päästä radalle.


Sunnuntai valkenikin yllättävän pian ja tällä kertaa olin ehtinut nukkumaan jo enempi. Halusin olla ajoissa paikalla, verkata kunnolla ja olla pitämättä kiirettä. Tallille lähtiessä käytiin vielä kysymässä lupa kameralle ja sen saatuamme kiiruhdettiin talliin. Siellä normaali kuntoonlaitto, suojien teippaus ym. Äiti jäi vielä siivoomaan tallin kun me lähdettiin todella hyvissä ajoin kohti kisapaikkaa. Kun nousin hevosen selkään huomasin sen: jännitys iski. Jalat veti ihan veteläksi ja sydän hakkasi. Se olisi menoa nyt!

Käveltiin koko matka kisa-alueelle ja silti oltiin siellä ihan aikasessa. Ehdin muutaman vaativan ratsukon nähdä ennen kuin mentiin verkkailemaan. Verkassa itselle tuli muutaman kerran tosi heikko olo ja jalat ei kantanut sitten yhtään. Yritäpä siinä sitten verkkailla kevyessä laukassa kun jaloista on voimat ihan pois. No, ei ainakaan tarvinnut sanoa että en jännittänyt haha.

Yhtäkkiä huudettiin jo minulle kahta minuuttia lähtöön. Verkkahypyt oli ollut teräviä ja hyviä, eikä yhtäkään hipaisua tullut. Käveltiin rauhassa lähtöpaikalle. 10 sekunnin kohdalla kello päälle ja kameraan virtaa. Ohjia kun keräsi, Pyry alkoi steppaamaan. "Ratsasta"-merkin jälkeen piti ottaa hallittu lähtö, mutta Herra PP olikin sitä mieltä että lähdetään sitten kunnolla. Sen takia heti videolla onkin tuollaista nauron sekaista toppuuttelua. Mutta kyllä videota katsoessa huomaa kuinka jännitin! En muista puoliakaan höpöttelyistäni (tai että olisin höpöttänyt), jotenkin yli-iloinen kun päästiin risustakin yli. Jos joku haluaa tulkata mitä sanon kohdassa 1.40, olen kyllä kiitollinen.

 


Itseasiassa olen vähän yllättynyt miten "kovaa" tulin juuri risulle. Yleensä kun jännitän jään nyppimään taaksepäin (kuten mökki-hauta-nuolenkärki tehtävällä) mutta nyt ratkaisin reippaasti eteenpäin. Samoin tein maastokuvioisella kaariesteellä, mistä olin itselleni radan kävelyssä saanut jonkinlaisen "ompas se jäätävän kokoinen" -mielikuvan. Muutamassa mutkassa meinasi lähteä herra vähän liiankin vauhdikkaasti ja tuntui että kohta ollaan kyljellään kun kanttailtiin mutkia..

Rantaan tullessa tiesin meille tulevan hieman vaikeuksia. Kulma ja urut meni hyvin, alashypylle otin kiinni kuten olin jo ajatellutkin. Nyt uusittu alashyppy oli inan korkeampi ja vesi oli niin korkealla että maata ei näkynyt yhtään veden alta. Tämmöinen suoraan veteen sukeltaminen on vielä herralle toosi vaikea ja työn alla ollu jo useamman hetken. Maanittelin sitä veteen tovin, olin jo kerran lyömässä raipallakin, mutta koska se oli (onneksi) solmussa ohjissa ja harjassa jatkoin vain maanittelua. Ja lopulta se meni sinne! Olin niin iloinen että teki mieli hyppiä riemusta. Huokaisin vain helpotuksesta että se oli siinä, päästään maaliin puhtaasti!

Tai oltaisi päästy. Jos olisin pitänyt ohjat kädessä, sillä kun tultiin vedestä vaikka hoin itselleni estettä, ei hevonen joka tulee pää vinossa lapa edellä sitä kohti, voi vaan hypätä sitä. Tyylikkäästi sujahdettiin ohi. Rantaviivasta vauhtia ja yli keposesti. Sitten loppu matka mentiin haipakkaa, kello kyllä kuoli jo toiseksi viimeisellä esteellä, eli yliaikaa tuli reilu 5 sekunttia. Voi minua typerystä, hevonen oli niin pirun hieno!!




Maaliin tullessa luulin tosiaan pilanneeni puhtaan maaston sillä typerällä huolimattomuudella kun tultiin vedestä, mutta se olikin jo sitten toinen kielto. Ei se käytännössä sitten harmittanut enää niin paljoa kun "mahdollisuudet" ehti karata jo aikaisemmin, mutta olihan tuo valehtelematta aika typerä moka minulta. Hevoseen olen niin tyytyväinen ja taas me voitettiin itsemme: tulimme  ehjänä maaliin.

20. toukokuuta 2015

Tapaus Niinisalo - osa 1

Minun piti heti maanantaina tulla kirjoittamaan Niinisalon reissusta, mutta olen niin väsynyt ja kiireinen etten yksinkertaisesti ole ehtinyt. Näin vähän pidemmän aikaa pureskeltuna ja hieman väsyneenä tulee tämäkin postaus kirjoitettua, mutta toivottavasti se ei haittaa!

Lähtö Niinisaloon oli tuttuun tapaan perjantaina. Kaikki meni suunnitelmien osalta pieleen, meidän piti päästä lähtemään kotoa kolmelta ja olimme vielä varttia vaille kolme kaupassa.. Sieltä heitin Kristiinan tallille laittamaan Jusun kuntoon ja sitten kotiin hakemaan oma hevonen. Ensimmäinen ongelma oli kun ei meinattu saada omaa autoa vaunuun kiinni. Nostopyörä oli niin ylhäällä kun sen sai, mutta ei, ei sen korkeus siltikään riittänyt. Samaan aikaan asuntoauto oli jumissa meidän pihanurmella. 

Lopulta äiti soitti naapurin hätiin ja itse poistuin hevosen kanssa paikalta ennen kuin sain lopullisen hermoromahduksen. Keskustasta Jusu ja Kristiina kamoineen kyytiin ja matka Niinisaloon voi alkaa. Pysähdyttiin Huittisiin syömään ja sitten taas jatkettiin matkaa. Kerran ajoin ajatuksissani risteyksen ohi, mutta onneksi huomasin ajoissa. Perillä hevoset olivatkin tuhonneet viisi pientä paalia heinää. Argh!

Illalla käytiin kävelemässä kerran lenkki kisapaikalle ja mentiin kentällä ihan nopeasti askellajit läpi. 

Illalla hölötystuokio vähän venähti ja yöunet jäikin melko lyhyeksi kun herätyskello soitti jo puoli seitsemän aikaan. Oma startti oli klo 9 ryhmän loppupäässä, lähempänä kymmentä. Iski pienoinen paniikki kun ei minun numeroliivini ollut vielä tullut autolta ja kaikki muutenkin kusaisi hieman aamulla. Onneksi ehdin kuitenkin noin puolisen tuntia verkkaamaan ennen radalle menoa. Verkassa Pyry oli ihan kamala, kipitti täysillä ja heti kun istui alas niin veti itsensä pakettiin. Koitin vaan myödätä ja olla kiva, saada sitä vähän rennommaksi ja tukeutumaan ohjaan tasaisesti. Oli tänään Pyryn mielestä liikaa vaadittu.

Postauksen kuvista kiitos Pilvi & Aleksi ja Anniina (vesileimalliset)! 



Verryttelyn perusteella ja omasta hermostuneesta mielentilastani johtuen en odottanut radalta paljoakaan. Lotta vielä sääsi juuri ennen meidän radalle menoa suitsia kun olivat vähän vinkuralla. Joku maaginen ote siinä Lotalla oli, koska tehtiin elämämme ensimmäinen kohtuu siisti koulurata Niinisalossa! Meillä menee aina Niksulassa kouluosuus pieleen, mutta ei, ei tällä kertaa!

Alku oli ehkä hieman kiireinen, mutta kun päästiin ensimmäiseltä suoralta voltille sain pientä kontrollia omaan ratsastukseen. Lävistäjän myötäys jäi olemattomaksi, mutta jos jostain voi olla ylpeä niin siitä, että tein ainakin kaikki tehtävät oikeissa pisteissä ja huolellisesti. Yksi rikko saatiin radalle, kun viimeisessä vastalaukassa jätin jalan irti juuri uralle tultaessa - paha, paha moka - ja tipahti raville. Sain kuintenkin reippaasti nostettua vielä vastalaukan. Paperit on juuri nyt tallilla, mutta prosentit oli meille kyllä huikean kivat: toinen tuomareista antoi 60,8% ja toinen 61,7%! Maaginen 60% raja meni rikki - vieläpä molempien tuomareiden papereilla (vaikka toinen meidät sijoittikin sijalle 16 ja toinen sijalle 6, mutta sen en anna häiritä, ;))!





Kouluradan jälkeen oli puolentoista tunnin tauko, jonka Pyry sai viettää ihan vain kävellen. Koska olin jo hokittanutkin sen aamulla, käppäiltiin sitten tunnin verran edes takaisin Niinisalon metsissä. Aina kun pysähdyin hetkeksi juttelemaan kavereille, Pyry tuuppasi minut taas liikkeelle. Noniin plösö liikettä ;)

Jotain pientä härdelliä siinä oli kun olin lähdössä verkkaamaan esteille. En ollut jaksanut / ehtinyt / viitsinyt käydä esterataa kävelemässä, mutta kun pääsin kisa-alueelle takaisin juoksin sen puoli hölkällä läpi. Melko hankala oli rataesteet tällä kertaa ja hyvä niin, edes hieman haastetta! Sarjan b-osaankin oli jätetty pienet muurin palaset jotka aiheuttivat yllättävän paljon päänvaivaa ratsukoille ja taisi ennätysmäärä jäädäkin rataesteille. Esimerkiksi viime kesänä vain yksi hylättiin rataesteillä ja nyt niitä oli peräti seitsemän!

Meillä verkka meni oikeastaan niin kuin Niksulassa aina. Muutamia kierroksia laukkaa, pari hyppyä ja radalle. Pyry oli tuttuun Niinisalo-tapaansa terävä ja skarppi. Se tykkää selkeästi hypätä nurmipohjalla ja onkin aina Niinisalossa tai derbykentällä hypätessä parhaimmillaan ratsastuksellisesti. Nytkin se oikein imi esteille, mutta oli kuitenkin niin hyvin kokajan hanskassa että ratsastaminen oli todella kivaa. Radasta ei mitään sanottavaa, muuta kun olen ylpeä ja yksi puomi radalta lopulta saatiin - vain yksi puomi!












Rataesteiltä emme siis saaneet kuin 4 vp ja nousimme lopulta väliaikatuloksissa sijalle kahdeksan. Olin niin ylpeä herrasta, ensimmäinen kerta kuin tuntuu että molemmat osakokeet menee lauantaina edes putkeen! Loppupäiväksi Pyry pääsikin nauttimaan tarhailusta ja illalla sai vielä hoitavat botit jalkaansa ;)

Mutta miten meni sunnuntaina?
Siitä toivon mukaan huomenna lisää, nyt on pakko mennä nukkumaan!