Kun kaikki on vaan niiin ihanaaa. Aikaisempien vuosien kaamosmasennus ei ole vieläkään päässyt iskemään minuun. Viime viikolla laukkasin yön pimeässä Allin kanssa tuttua maastoreittiä otsalampun valossa. Kyyneleet valui ilmavirran takia pitkin poskia ja olin onnellinen.
Viikonloppuna olen saanut sellaista heppaterapiaa että olen varmasti vielä koko loppuvuoden onnellinen. Pääsin vihdoin kärryilemään! Minua on jo varmaan pari kuukautta himottanut hypätä kärryille! Kuitenkin Mollan toipumisen takia ja keväällä kun Pyry kärryineen kävi ojassa, ei ole ollut mahdollisuutta siihen. Nyt kärryt on kunnostettu ja poni viimisen päälle tikissä.. Joten pääsin kärryilemään! Oltiin reilu tunti lenkillä, hölkättiin, ravattiin kovaa ja lopuksi käveltiin julmetun pitkä pätkä kotiin. Ja hymyilin, sillä olin onnellinen.
Lauantaina suunnattiin myös neiti Lehmän kanssa kentälle koulutreenien merkeissä. Minulle tuli sellainen ahaa elämys taas että oksat pois! Yhtäkkiä nautin laukkaamisesta, sillä se onnistui. Pistin itseni töihin ja vaadin sekä itseltäni että hevoselta sellaista työskentelyä että molemmille tuli hiki. Kuitenkin, kuten sanoin, onnistuin. Kyllä sai sitten ylpeä ollakin! Vaikka tosin käytiin myös kahdella jalalla (!!) mitä ei ole aikoihin tapahtunut.
Tämä epämääräinen typeryys jatkui tänään maastossa kun en antanutkaan neidin laukata heti kun laukkasuora aukesi eteen. Varovaiseksi tässä on ruvennut, piti tilata heti kraniohoito ja sitten mennään tarkastamaan satula. Kaiken varalta. Mutta lisää onnellisuuden aihetta on myös siinä, että maastossakin kuljetaan jo oliivilla! Ja mennään reippaasti, ei mitään hissuttelua. Ihanaa!
Pyry kävi myös tänään kentällä. Ihan sellaiseen fiilikseen emme päässeet kuin Lehmän kanssa tuli koettua, mutta pakko sanoa että on tuo hevonen niin super. Kraniohoito tilattu myös Pyrylle, laukka on hieman ponnetonta, joten osaisin odottaa jotain jumia siellä täällä. Eikä mikään ihmekkään kun ollaan vasta palaamassa sairaslomalta. Kentällä avojen, sulkujen, väistöjen, tuhansien ympyröiden ja vastalaukkojen jälkeen oli lupa baanattaa laukkasuoraa. Vesi valui silmistä ja hymy nousi korviin. Että minä rakastan tätä.
Vieläkö jaksan hihkua? Oi kyllä! Päästiin taas Miinan kanssa pitkästä aikaa lenkille. Äiti on sitä nyt ehtinyt liikuttaan kuten myös Pikku-Jenna, mutta itse en ole ehtinyt pyörälenkille sen kanssa kun viimeksi pari viikkoa sitten. Aivan uskomatonta. Ponin kunto on noussut silmissä ja tänään lenkki mentiin niin vauhdikkaasti että meinasi pyöräilijä, eli allekirjoittanut jäädä kokonaan jalkoihin. Hiki virtasi ja hymy oli jälleen herkässä. Kyllä siinä ponissa on sitä jotain.
Aivan järjettömän ihanaa alkavaa viikkoa kaikille lukijoille!
Olipa ihanaa lukea! Tuli hyvä fiilis itellekin. :) Oot kyllä onnellisuutta jo ansainnutkin, varsinkin kun teillä on ollut noita vastoinkäymisiä jo aivan liikaa.
VastaaPoistaMullakin oli eilen niin onnistunut ratsastus oman hevosen kanssa että hymy ei häviä varmaan loppuvuoden aikana! Kuljen siis typerä kestovirne naamalla. Ja tasaisin väliajoin hehkutan jolleki kuinka upea heppa on. ;)
Kylläpä tästä tuli itsekin hyvälle tuulelle!:)
VastaaPoista