27. huhtikuuta 2016

Alisuorittamista

Joku maailmankaikkeudun ihanin suomalainen 

Viime lauantaina oltiin tosiaan Pyryn ja Allin kanssa ihan pienissä koulukilpailuissa Forssassa. Tämä tuli tavallaan todella hyvään paikkaan, sillä nyt vappuna onkin jo ensimmäiset kenttäkisat. Toivotaan kuitenkin että vappuna kouluradat menevät viime lauantaisia ratoja paremmin, sillä kaikki kolme rataa olivat tavalla tai toisella alisuorittamista kaikkien osapuolien osalta.

Itseasiassa kaikki meni niin pieleen kuin voi olla jo heti aamusta. Olin pe-la välisen yön töissä ja pääsin sieltä noin hieman ennen 5 aamulla. Ajattelin etten mene enää nukkumaan, mutta olin aivan poikki, joten pistin itselleni pienen torkun. Harmi vain ettei se 3 herätyskelloa riittänyt vaan heräsin vasta klo 9 kun äiti soitti ja kysyi missä olen. Kun kisat alkoi klo 10, oli sanomattakin selvää että myöhässä oltiin. Onneksi ihana Elsa ja äiti pistivät hepat valmiiksi ja päästiin lähtemään.

Mutta näistä lähtökohdista mentiin kisoihin, juoksin maksamaan ja äiti pisti Elsan kanssa hepat kuntoon. Verkka-aikaa minulle jäi Allin kanssa tajuttoman vähän ja siihen oma stressi päälle siitä ettei ehditty verkkamaan.. Tilanne vain paheni pahenemistaan. 


No rata meni juurikin niin kuin voi tuollaisella verkkamäärällä odottaakin. Oli hyviä ja hyvin huonoja pätkiä radassa. En ollut saanut Allia tarpeeksi jalalle ja varsinkinkuin tässä Helppo C E.B Specialissa on tosi paljon käyntiä ja kaikki se on vaikeaa Allin kanssa. Pisteitä oli paperissa aina vitosesta seiskaan ja lopulta pisteitä kerääntyi 128,5p eli prosentteina se teki 61,190% ja sijoitus luokan puolivälin tienoilla sijalla 5. Loppukommenteissa mainittiin seuraavaa: "Hienoja pätkiä, joissa hevonen rento ja avut hyvin ajoitettuna etenkin laukannostot! Silti jäi jännittynyt ja hieman kiireinen vaikutelma. Laukka olisi saanut olla hieman sujuvampaa. Hyvin ratsastettu :)"





Heti Allin radan jälkeen hyppäsin Pyryn selkään, sillä seuraavassa luokassa oli vain neljä lähtöä, Allin kanssa mentiin ekoina ja Pyryn kanssa vikoina. Piti kuitenkin päästä verkkaamaan Pyryä joten äiti talutti tammaa samalla kun testailin Pyryn asetuksia. Ei hitto. Kaikki se hyvä fiilis ja flow joka kotona on ollut oli poissa. Ei mitään jakoa missään, ja Pyry painoi kädelle ja oli sellainen yliherkkä jalalle ja plaa.. Meinasi tulla uskon puute verryttelyssä kuin mikään ei onnistunut ja piti taas siirtyä takaisin tamman selkään.

Nyt Alli oli jo huomattavasti paremmin vertynyt ja näin ollen koko ratsastaminen oli helpompaa. Radalla oli vielä vähän samoja ongelmia kuin ekassa luokassa, mutta huomattavasti tasaisempi kokonaisuudelta. Ratsastin vain piru vie väärin ihan loppumetreillä ja sen takia saimme -2.. Skaala paperissa oli jälleen 5-7, mutta huomattavasti vähemmän niitä vitosella alkavia. -2 jälkeen pisteitä kerääntyi 142,5p ja prosentteina se teki 61,957%. Argh harmi kun menin ratsastamaan lopun väärin, muuten oltaisiin saatu tästä 62% helposti rikki! Loppukommentti näytti nyt tältä: "Ravi sujuvaa! Hyvä! Hevosen herkkyys ja jännittyneisyys vaikuttaa etenkin käynnissä ja laukassa jää ajoittain liikaa pohkeen taakse". Ja näinhän se olikin!




Allin radan jälkeen heti takaisin Pyryn selkään ja nopeasti lisää verkkaa. En saanut kuitenkaan siihen ihan täydellistä tatsia, joten radalle lähdettiin vähän orvon oloisena. Äiti sanoi ettei se nyt niin pahalta näyttänyt mutta ei hitto se oli niin.. Alisuorittamista. Pystyttäis tekemään huomattavasti siistimpi ja tasaisempi rata mutta ei. No, ei muuta kun lisää treeniä! Paperissa oli yksi 5,5 (temponlisäys, kiireinen), muuten skaala oli aikalailla 6-7. Prosentteja kerääntyi 64,565% ja tällä irtosi sininen ruusuke. Meillä oli voittajan kanssa samat pisteet, mutta voittajan alapisteet oli yhden paremmat, joten sen varjolla jäätiin kakkoseksi ;) Alakommenteissa luki näin: "taitavaa ratsastusta. Panosta vielä enemmän kulmiin, niin että taivutat enemmän ja tasapainoitat hevosta. nyt menee liian "suorin vartaloin". Laukka ajoittain kulmikasta, mutta energistä".




Mutta ei auta itku markkinoilla! Tällä viikolla pitää koittaa ehtiä ottamaan molempien kanssa yksi tuuppailuhetki sunnuntaita silmäillen. Tosin voi olla että venyy sinne viime hetkiin, sillä töissä on hulinaa ja 6-19 päivät vaativat voimia.. Toivotaan että jossain vaiheessa rauhoittuu. Ja vielä Elsalle iso kiitos kaikista kuvista! Ja äidille kun se aina jaksaa mukana pyöriä! Seuraavassa postauksessa sitten sunnuntain estevalmennuksesta. Siihen asti kuulemisiin!:)

21. huhtikuuta 2016

Lainakuski

Viime viikonloppuna Erika testasi Pyryä ja pitkästä aikaa sai vain katsella maasta menoa. On se Pyry hieno, aina. Toivottavasti Erika kirjoittaa vielä tuntemuksia blogiinsa, sillä nyt mennään vain tälläisellä kuvafiilistelyllä miten hieno se onkaan ;) Enjoy!



















Lauantaina meillä onkin harjoituskoulukilpailut ja kenttäkauden alkuunkin on enää alle kaksi viikkoa, huh että jo alkaa jännittämään! Peukut pystyyn että menevät molemmat toivotulla tavalla, eli vähintään hyvin ;)

18. huhtikuuta 2016

Testissä bevel bit

Ei mennyt päivääkään kirppiskyselyistäni kun minulla oli jo oikean kokoinen kuolain ostettuna ja odottamassa testiä. Kyseessä siis viimeksi puhumani bevel bit, jolle en ole oikein löytänyt suomenkielistä nimeä (monirengasnivel?). Testiin se pääsi heti lauantaina kun suuntasin sitä ensin turvallisesti kokeilemaan kentälle, mihin Pilvikin tuli nappaamaan muutaman kuvan.


Kentällä olon päämääränä oli vain palloilla ympäriinsä ja testata miten tamma reagoi kuolaimeen. Itseasiassa se oli yllättävän hyvä, se otti tuntuman vastaan, muttei painanut tai heitellyt päätään. Hieman jouduin keskittymään taas enemmän siihen jalalla eteen ratsastamiseen, mutta nämä ovat niitä normaaleja ongelmia kuolaimesta riippumatta. Tehtiin vaan paljon voltteja ja ympyröitä, hieman säätelin laukassa eri pituuksia ja sellaista perus humputtelujumppaa.

Sunnuntaina kuolain pääsikin sitten tosi testiin kun mentiin maastoon treenaamaan laukkaa. Tein nyt tälläisen välikatselmuksen kun eilen tosiaan iski vastan naamaa se todellisuus että kisoihin on enää kaksi viikkoa aikaa. Tehtiin siis laukkatreeniä molempien hevosten kanssa ja katsoin mikä on tämän hetkinen kunto. Molemmilla hyvä, joten en nähnyt syytä huolestumiseen. Ja kuolain.. Se oli mahtava! Toimi juuri niin kuin toivoin, eli tuntuma pysyi, mutta tamma ei tullut vahvaksi ja silti reippaammankin pyrähdyksen jälkeen ei tarvinnut alkaa tappelemaan pidätteistä vaan se tuli takaisin herkästi. Kertaakaan ei siis tällä reissulla tullut sellaista "nyt ei toimi jarrut" fiilistä. Huippua! Nyt toivotaan ettää toimii vielä maastoesteillä kuin esteilläkin, pitää tällä viikolla päästä testaamaan!

Loppuun vielä muutama hassu palloilukuva kentältä, kiitos Pilville jälleen!











17. huhtikuuta 2016

Vielä vilkaisu viime viikonloppuun


Vielä olisi hieman materiaalia viimeisistä ratsastuskoulutunneista, joten pistetään nämä nyt esille ennen kuin lopullisesti unohtuvat! Viimeisen estetuntini suoritin suomenhevosruunalla Yömies eli Ykä. Ykällä olin hypännyt jo kertaalleen aikaisemmin, mutta nyt mentiin ensimmäistä kertaa pihalla. Ykä oli myös paljon saanut itsevarmuutta viime kerrasta, oli selkeästi paljon rohkeampi ja hyppäsi jopa välillä turhan rohkeaan malliin.

Ykä on muutenkin hieman oma persoonansa, sillä on hieman vaivaa joka vaikuttaa sen ratastettavuuteen, mutta se on kyllä muuten ehkä maailman söpöin pieni suomenhevonen joten oli ilo myös silläkin mennä. Ykä on tosiaan varmasti Mollaakin pienempi, joten hieman oli "raju" tiputus Hoppusen selästä Ykän selkään kun välillä on varmaan 30 senttiä, heh. Mutta nyt sen kummemmin kertomatta, tässä suloinen kuvapläjäys Ykästä ja viimeisestä estetunnista.














Ja niihin tunnelmiin päättyivät ratsastuskoulutunnit osaltani. 
Suuri kiitos Someron Hevosharrastekeskukselle näistä kymmenestä kerrasta!