Siirry pääsisältöön

Mitä sinä sanoisit pahimmalle kilpakumppanillesi?

Näinkö?


No minä en sanoisi. Kaikella rakkaudella kommentin kirjoittaja. Olin itseasiassa palaamassa blogin ääreen ihan muissa jutuissa, mutta kun valmennusvideo hiljaksiin latautuu nettiin, en tässä oikein muutakaan kirjoitettavaa keksi. Tai olisihan sitä vaikka mitä kivoja asioita, Kisamatkalla Champion, Estejussit (pohjanoteeraus), valmennus, kisasuunnitelmat, kenttäkurssi missä juuri nyt olen.. Mutta no, mikäs siinä, eksyin kaverin linkkaamana hötölään ja mitäs siellä toivotettiinkaan kun kaatumista ja loukkaantumista. Avot, kiitti ja kuitti.

Viime valmennus oli tosiaan perjantaina ja siitä tulossa vielä klippi jos toinenkin esille. Valmennusta ennen kävin Karin kanssa läpi estejussien mokailut sekä mitä seuraavaksi. Se olikin sitten suuri kysymysmerkki. Lohjalla olisi suokkien 100 cm ja Niinisalossa Lounais-Suomen alumestaruus kentässä. Ensin olin äitille että ehdoton nounou Niinisaloon. Perustelin sen itselleni "koska siitä tulee sanomista". Ja tällä sanomisella viittailtiin viime vuoden mitalikohuun.

Kari sitten oli ehdottomasti sitä mieltä että Niinisaloon. Edessä on vielä kolme tärkeää etappia: esteSM, kenttäSM ja amateur tour. On nyt tärkeää se, ettei oteta liikaa vaan otetaan väliin jotain kivaa, jotain missä saa mennä vähän "aivot narikassa". Ja tämä siis yhtään väheksymättä, voin sanoa että työtä teettää se tuttarikin, mutta parhaamme tulemme myös Niinisalossa yrittämään. Kari kun käski siellä käydä voittamassa, mutta se nyt on vähän turhan aikaista sanoa. Kaikkea voi sattua, muttei toivottavasti alun toiveita.

Hauskaa viikon jatkoa tasapuolisesti kaikille!

Kommentit

  1. Itse ajattelen kilpailun ennemmin niin, että toivottavasti muut kilpailijat yltävät parhaimpiin suorituksiinsa, koska silloin voittaessani tiedän olevani oikeasti paras. Jos muut unohtavat radan tai muuten vain tapahtuu jotain, joka estää heitä suoriutumasta omalla tasollaan, niin mikä voitto se voitto silloin on?

    VastaaPoista
  2. En käsitä miten ihmiset voivat käyttäytyä ja ajatella tuolla tavalla. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän ihmetyttää nämä tyypit. Voin vielä antaa anteeksi jollekin teinille, mutta herrajumala kun moni komentoija on aikuinen!! Kai siinä vaan täytyy ajatella että nämä ihmiset ovat henkisesti jääneet jonnekin epäkypsän teinin tasolle, ja että itse tietää paremmin eikä ota kuuleviin korviin näitä juttuja. Mutta silti välillä ärsyttää, vaikka turhaa onkin.

    VastaaPoista
  3. Katsoin tätä jo eilen sun Facebookista ja jonkun anonyymin sanoja lainaten, on tuo H mieleltään sairas, mikäli tuollaista toivoo. Ja mitä tikkareiden viemistä se on, jos joku haluaa tulla kisaamaan aluemestaruudesta? Kyllä meilläkin pitkään katsotaan ratsastajia, jotka tulevat seuramestaruuksiin vaikka ovat kisanneet aluetta hyvin tuloksin. Asia kuitenkin hyväksytään mukisematta, kaikilla on oikeus kisata siellä missä huvittaa.

    VastaaPoista
  4. ?? Mikä mitalikohu??

    VastaaPoista
  5. Tosi törkeää toivoa toiselle loukkaantumista.. Tsemppiä teille kisoihin! :)

    VastaaPoista
  6. Älyttömintä on tuolla hötönetissä se, että siellä useimmat kirjoittajat on 20+... Teineiltä vielä jotain tuollaista voisi odottaa, mutta että "aikuiset" osaavat olla niin älyttömän lapsellisia.. -.-

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

No hei vaan tohtori!

Meillä on maailman paras eläinlääkäri . Ollaan käytetty samaa kotieläinlääkäriä jo varmasti yli kymmenen vuotta. Hän on maailman paras. Tai ainakin meille se sopivin jos ei maailman paras. Kärvisteltyäni viikonlopun yli, äiti soitti heti maanantai aamusta meidän vakiellille. Ja mikä parhainta hän pääsi tulemaan heti saman päivän aikana. On kyllä mahtavaa kun on näin huippu lääkäri tiimin vointia tukemassa! Tutkittavaksi pääsi tänään sekä Alli että Molla. Allin takia ell tallille tuli, mutta toki siinä samalla sitten katsottiin myös Mollan suu ja kysyttiin tuosta sen pahenevasta kutiamisesta. Joka tosiaan tällä hetkellä on niin "kriittisessä vaiheessa" että se yön aikana repii kyljet itseltään auki. Ensin eläinlääkäri tuikkasi Alliin hieman rauhoittavaa ja sen jälkeen tutki Mollan. Mutta koska Alli ei ensimmäisestä piikistä tuntunut rauhoittuvan laittoi se siihen vielä toisen ja jatkoi sitten ponin kimpussa.  Kävi ponin ihan perusteellisesti läpi ja antoi si

Taasko se alkaa?

Jokainen blogia edes hieman seuraileva tietää että olen melko hysteerinen klinikalla ravailija. Jos hevonen ontuu tai tuntuu omituiselta, hommataa sille joko kraniohoitoa tai klinikkaa. Jossain on aina pakko olla syy ja siitä otetaan selvää. Myönnän, että minulle on jopa eläinlääkäri sanonut, että voisi sitä pari päivää kotonakin katsella ennen klinikalle raahausta. Olisihan siinä varmasti pari satasta säästänyt, mutta mielelläni maksan sen summan mielenrauhasta. Hysteerikko mikä hysteerikko. Onko tämä taas alkamassa? Kipua vai kettuilua? Alli on todella herkkänahkainen. Siis kirjaimellisesti. Klippaaminenhan ei aiheuta äänen puolesta ongelmia, mutta kun se tärisevä terä tuodaan iholle se on maailmanloppu*. Alli saa myös todella herkästi haavoja, joka on usempaan kertaan todistettu imppareiden muodossa. Se ei kestä oikeastaan nyt klipattuna kuin yhdellä tietyllä harjalla harjaamista ja sekin on välillä sen mielestä turhan kova. Toisinaan kyljet ovat herkät ja toisinaan mahan

Lukijat keskustelemaan: Millainen on se-oikea kuolain?

Miksi juuri se ja miksei tuo? HOX!  Teksti on täysin minun näkemykseni asioista, kaikki ei sovi kaikille, muistakaa se! ;) Kuolain. Tuo suitsiin ripustettava häkkyrä. Meillä on jos jonkinmoista kuolainta ollut ja varsinkin Mollalla niitä on testailtu. Pidimme Mollaa aluksi vahvana ja vaikeana hevosena, jolta innostuessaan puuttui jarrut. Molla on testannut seuraavia kuolaimia: Kimblewick  - Toimi aikansa, mutta lopulta ei tuottanut haluttua tulosta. Ei ollut se-oikea valinta. Kuparirolleri - Oletettiin kaiken olevan kiinni siitä että Molla puree kuolainta vasten. Paha kämmi ja surkein kokeilu ikinä! Gäg-kuolain  - ei toiminut, teki tammasta etupainoisemman. Pelham  - Toimi myös aikansa, painaa kuitenkin kuolainta vasten Fullcheek - Ei mainittavaa eroa ratsastettavuudessa Olympia + leukaremmi  - Toimii tällä hetkellä Jannin hyppykuolaimena ja maastokuolaimena, toimiva! Mollan se-oikea kuolain on omppunivel. Toimii sillä toivotulla tavalla. Haimme syytä kov