30. joulukuuta 2016

Hetkinen, avasin tietokoneeni?!

Turha sitä on kierrellä. Nyt on elämässä paljon muutakin. Pääni pulppuaa ideoita, mutta kun pääsen kotiin, ei tee enää mieli avata konetta. Parhaimmillaan - vaiko pahimmillaan - 15 tuntiset työpäivät syövät jaksamista. Hevosen selässä ehdin käymään viikonloppuisin ja välillä sekin on pikainen hölkkä maastossa. Välillä mietin mitä olen tekemässä? Loppuuko tämä kiire ikinä? Saako tähän jotain järkevää rytmiä ikinä?

Mitä sitten tässä onkaan tapahtunut. Instagram on täyttynyt kätevästi millä muullaan kuin omilla pärstäkuvilla kuin ei ole sinne ollut mitään heppakuulumisiakaan. Hepat kuitenkin voi hyvin. Ne muuttivat tapaninpäivänä takaisin kotiin. Äiti näyttää voivan jo huomattavasti paremmin. Ainiin ja päivätkin alkavat pitenemään ja valoa tulee minuutti kerrallaan enemmän!


Olen tavallaan nauttinut tästä tietokoneettomasta ajasta. Viettänyt ihan huikeaa aikaa perheen, kavereiden, töiden ja hevosten parissa. Välillä olen tuntenut huonoa omatuntoa siitä etten ole kirjoittanut ja mielessä olisi paljon kirjoitettavaa. Uusi tietokone ei tosiaan ole vielä ehtinyt paljoa käymään! Uuden autonkin ostin, tuollaisen nätin 2,5l (suora kutosen moottori!!) bensa Chevrolet Epican. Ratsastellut olen Herkulla ja pari kertaa Pyryllä. Herkku muuten laukkasi ekaa kertaa maneesissa, on se aika fiksu tapaus!

Kerran käydessämme aivan ihanalla köpöttelymaastolla koko porukan kanssa (minä Herkulla, äiti Mollalla ja Jenna Pyryllä) mietin tosissani mitä harrastukseltani haluan. Tänä vuonna kisasin puolet vähemmän mitä aikaisempina vuosina. Tällä hetkellä minulla ei ole yhtään treenimotivaatiota. Tykkään ratsastaa ja hoitaa hevosia, muttei minulla ole hajuakaan ensi vuodesta. Mitä teen, mitä kisaan? Mitkä on tavoitteet? Mitä haluan kisata? Miksi? Miten? Koska? Aika paljon kysymyksiä näin vuoden viimeisenä päivänä.


Kaiken tämän synkistelyn ja hämmennyksen keskellä oli kuitenkin tosi kiva joulu! Sain taas ostettua onnistuneita joululahjoja (kuten isäpuolelle konjakkipullon mitä ei suomesta edes saa, ylitin itseni jälleen, jee!), pääsin elämäni ensimmäistä kertaa kylpylään, saimme ehkä ihanimman joulukortin ikinä ja kävin pitkästä aikaa isän luona. Sieltä tuliaiseksi sainkin ihanan kotipunaviinin ja konvehteja. Joulun jälkeen taas palasi arki ja se tarkoitti että tämä koko viikko on mennyt töissä. Huomenna aamulla minulla on kynsihuolto ja sen jälkeen menen tallin kautta Tampereelle. Ensi vuonna sitten taas jatkuu arki, mutta toivottavasti ei ihan näin kiireisenä! Mitä nyt alkuvuodesta on tiedossa laivareissua, synttäreitä, keväällä lähdetään Pilvin kanssa Bulgariaan... Joten ehkei nyt kannata kuitenkaan suuria lupailla.

Kuitenkin tässä kirjoittaessa huomaa, että tätä on todellakin kaivannut. Ehkä siis kirjoitankin taas paljon useammin kuin nyt uskonkaan. Uusi vuosi, Uudet tuulet. Niin ainakin kovasti toivon!


Kiitos kaikille rakkaille lukijoille jotka olette hiljaisuudesta pysyneet mukana. Teidän vuoksenne tänne jaksan kerta toisensa jälkeen palata. Kiitos.

6. joulukuuta 2016

Kiitollinen

Tiedän että olen sen sanonut monta kertaa aikaisemminkin. Se kuinka iloinen, kiitollinen ja onnellinen olen siitä miten ihana lähipiiri minulla on. Ja nyt taas sanon sen. Vaikka näin itsenäisyyspäivänä voi kiitollinen olla paljon muustakin - ja olenkin - olen tänään todella kiitollinen, onnellinen ja kerrassaan häkeltynyt miten uskomattoman ihania ihmisiä ympärillä on!

Taas on hiljaisuutta blogissa. Voin edelleen kertoa että töitä piisaa ja sen takia koneelle istuminen tuntu enemmäin kuin työltä. Sen lisäksi viikon sisällä on äiti mennyt huomattavasti huonompaan kuntoon. Olen varmasti joskus täällä blogissakin avannut äidin mystistä sairautta, mutta kuten silloinkin, nytkään en sen enempää henkilökohtaisiin asioihin mene. Voin sanoa että sairaus on sellainen, että huomenna voidaan olla 10 askelta parempaan - tai 50 huonompaan - suuntaan. Tähän ei lääkärit löydä syytä eikä siihen ole tiettävästi hoitokeinoa. Yritetään vain pysyä positiivisina!
 
Nyt tilanne on vielä ollut kohtuullinen, Kari on pystynyt auttamaan äitiä, meillä on  uskomattoman ihania ystäviä jotka tulevat jeesimään tallihommissa. Tuskailin jo tänään tulevia viikkoja, jolloin olen koko päivän pois. Ei edes se hevosen liikuttaminen ole tässä se oleellisin asia, vaan se, että saataisiin hevoset muuten hoidettua. Stressiä ja hirveästi pohdittavaa. Onneksi jälleen ihanat ystävät ovat heti tulossa auttamaan. En voi olla kuin kiitollinen.

Sain myös Herkun tallinomistajalta aivan ihanan viestin ja tänään hevoset muuttavat vielä muutamaksi viikoksi keskustaan. Näin äiti saa rauhassa muutaman viikon levätä ilman huolta että kuka ruokkii, loimittaa tai siivoaa. Olen aivan sanaton millaista lähimmäisen auttamista saamme taas kokea tälläisellä todella nopealla aikataululla, kun kaikki on mennyt tosi pikaisesti huonompaan suuntaan.  Toivotaan että tästä on vain suunta ylöspäin! ❤ Kunhan saadaan taas äiti iskuun!


Ihanaa Itsenäisyyspäivää kaikille lukijoille!
kaikesta huonommastakin huolimatta.