6. elokuuta 2017

Koulureenejä

Nyt kuin kuninkuusravit tältä vuodelta on taas ohi - Onnea kestosuosikilleni Köppiselle ravikuninkuudesta! - ja päästiin vihdoin laskeutumaan kotiin, ajattelin että voisin niitä kauan lupailemiani Pyry & Petra kuvia laittaa esille. Joten pidelkää hatuistanne nyt mennään;
 



Pyryn treenit onkin sujunut aikalailla suunnitelmien mukaan. Kun nyt saatiin se vihdoin kuntoon, on noudatettu melko tiukkaa treeniohjelmaa. Ensimmäinen viikko menikin täysin suunnitelmien mukaan, mutta nyt tällä (viime viikolla) tuli muutama huti kun menoja oli enemmän kuin aikaa. Mestaruuksiin on kuitenkin enää vain muutama viikko aikaa, joten koitetaan treenata se fiksusti hyvään vireeseen ilman että prässätään sitä liikaa ja sillä saadaan siltä se positiivininen puhti loppumaan. Sitä kun herralla riittää tällä hetkellä, vaikka maha tuo kesäinen niin kovin iso onkin..




Viime kerralla kun hölkkäilin tiukassa etunojassa kentällä muistan sanoneeni että tuntui vähän vinolta suuntaan jos toiseen. Saatiin sitä ratsastuksen aikana hieman korjailtua ja tällä kerralla kujn Petra meni, ei ollut edes niin paljon tietoa vinoudesta. Ja sama hyvä meno jatkuikin aina seuraavaan treenikertaan asti, sillä tuntui että mentiin vaan harppauksella eteenpäin.

Olen ehkä siinä vähän huono ratsastaja että yritän vähän viimeiseenkin asti auttaa hevosta. Siinä missä olisi hyvä että hevonen korjaa vähän itse itseään, enkä vain itse tukisi ja turvaisi selustaa. Niinpä sitä menee aina treeneissä aikaa siihen että pääsee itse sellaiseen moodiin ettei kokoajan vaan auta jos hevosella on hankalaa, vaan antaa sen myös itse korjata ja tehdä ratkaisuja. Ei ole aina helppoa ei tuo ratsastus!

Siitä huolimatta viimeisin koulutreeni kerta oli jo liki sen tuntuista että joskus voisi sitä kouluratsastustakin oppia. Saatiin tehtyä sekä minulle että hevoselle vähän haastavampia juttuja kun samalla vähän leikiteltiin ja tehtiin kivoja juttuja. Tällä viikolla koitetaan saada se kaksi koulutreenikertaa ja niistä sitten vähän tarkempaa analyysiä! Nyt loppuun loput hienot kuvat. Kyllä ne ovat hienoja, vai mitä sanotte?




3. elokuuta 2017

Ei hyvästi vaan Näkemiin



Nuku pikkuinen rauhassa,
ikiuneen tietäen,
kiitän ajasta yhteisestä,
koskaan sinua unohda en.

Kiitos siitä lyhyestä ajasta jonka sain viettää kanssasi,
kulkea vaikeatkin ajat rinnallasi.
Kiitos kauniista muistoista jotka jätit jälkeesi.
Nyt en osaa muuta, kuin itkeä perääsi.

Kiitos öistä, päivistä, kaikesta.
Ajoista helpoista ja vaikeista.
Kiitos, kun opetit millaista on rakastaa koko sydämestään, 
mutta sitä ei olisi tarvinnut opettaa millaista se on, kun rakkaimpansa menettää.

Lepää rauhassa
Sissi
31.01.2017 - 03.08.2017



Surun ja murheen keskellä olen myös onnellinen. Onnellinen siitä, ettei puolivuotiaan pennun tarvitse enää kärsiä kivuista, vaan se saa nyt riehua vapaasti. Kukaan ei enää kiellä syömästä kenkiä ja tuhoamasta tuhansittain hevosten harjoja. 

Muistan kun Sissi muutti porukoille ja olin ehdottomasti sitä mieltä että minä en sitten sitä yöpissatuksia tee. Mutta toisin kävi. Monet yöt nukuin sohvalla pieni kainaloon mahtuva 8 viikkoinen pentu rinnan päällä. Siinä se nukkua tuhisi onnellisena. Itse en varmasti nukkunut silmäystäkään koska asento oli äärettömän epämukava. Mutta mitä ei pennun takia tekisi.

Viikko sitten Sissin suusta löydettiin patti. Se oli syönyt hieman huonosti, joten kuskattiin se eläinlääkäriin ja sieltä kuvaamaan Saloon. Tulokset tulivat viikon päästä, Sissi oli siihen mennessä jo syönyt päivän kipulääkettä koska se oli selkeästi kipeä. Patti oli pahanlaatuinen kasvain ja sen leikkaaminen oli sekä järjettömän kallista, toipuminen erittäin pitkä ja ennuste epävarma. Oli myös todella suuri todennäköisyys että patti uusii ja aiheuttaa uudestaan kipua.

Ei ollut siis epäselvää mikä on meidän ratkaisumme. Jokainen meidän perheestä tiesi, että on vain yksi oikea ratkaisu, sillä emme halunneet että rakas pentu joutuu kärsimään kivuista meidän itsekkyytemme takia. Tänään ammulla klo 8 meidän luottoeläinlääkärimme tuli antamaan Sissille viimeisen piikin. Aluksi ajattelin etten mene porukoille ollenkaan, etten halua olla näkemässä kun minulle rakas lemmikki lopetetaan. Se oli liian epäreilua, julmaa, absurdia. Alle vuotias, elämäniloinen ja kaikille niin rakas pentu!

Huonosti nukutun yön jälkeen tiesin kuitenkin että haluan mennä. Me kaikki tiedettiin, että tämä oli oikea ratkaisu ja halusin olla paikalla. Olinhan Sissin virallinen purulelu ja käsissäni on varmasti ikuiset jäljet tuon pienen termiitin naskalihampaista. Kun elänlääkäri saapui, Sissi aloitti puolustamaan aivan hirmuisesti reviiriään, joten otin sen kunnon haliotteeseen että Jalli sai sille nukutusaineen. Sen jälkeen Jalli poistui ja istuimme Sissin kanssa keittiön lattialla. Siihen se nukahti. Minun syliini, kuten se nukahti 8 viikkoisena pentuna. Nukkua tuhisi ja kuorsasi. Varmasti näki hyvää unta siitä kuinka puraisi Eläinlääkäri Jallia takapuolesta.

Kymmenen minuutin kuluttua Sissi nukkui syvää rauhallista unta. Toisen kymmenen minuutin aikana tunsin kädelläni kuinka se viimeisen kerran hengitti. Rakas pieni Sissi. Viimeiseen asti se oli minun pieni sylikoira.


En sano hyvästi, sanon Näkemiin

31. heinäkuuta 2017

Herkku ja päivä Vakavasti Otettavana EsteHevosena

Viime viikon tiistaina Herkun treenisuunnitelmaan sopi erinomaisesti pieni retki lähitallille Somerolle missä käytiin hyppäämässä niinkin huikea luokka kuin ristikot. Viime ratsastuskerta oli ollut parin viikon takainen hyppykerta, mutta lahjattomat treenaa, eikö se niin mene? Mukaan saatiin kunnon kannattajalauma ja matkaan päästiin lähtemään hyvissä ajoin.


Koska oltiin ihan hyvässä ajassa perilläkin, saatiin rauhassa käydä maksamassa ja sen jälkeen otettiin Herkku alas. Se on kuitenkin vähän möykkä aina aluksi niin haluttiin että se saa hetken kävellä ennen kuin hyppään selkään. Kun sekä Herkules että minä oli varustettuna, hyppäsin orin kyytiin ja kävelin hetken vielä pihalla ennen maneesiin ja verryttelyyn menoa. Oikeastaan sinne menin vasta kun siellä oli vain kaksi pientä poniratsastajaa, sillä en viitsinyt mennä aiheuttamaan turhaa häslinkiä jos herra onkin mahdottomalla päällä.

Mutta pakko myöntää että eihän se ollut. Toki se hörisee ja joskus huutaa, pysäyttää sitä ei kannata ja haistelemaan tai kovin lähelle vieraan hevosen kanssa tulla, mutta oikeasti se käyttäytyy kyllä todella simppelisti ja keskittyy aina tekemiseen ihan 110%! Heti kun sillä alkoi verkkailemaan maneesissa se ei edes välittänyt ohi vilahtelevista ponista ja niiden kyydissä olevista pienistä lapsista. Toki koitin parhaani mukaan edes välttää minkäänlaisia peräänajo tilanteita, mutta olen kyllä silti kovin ylpeä herrasta!

Verkassa Herkku tuntui myös tosi hyvältä! Se kulki kivasti jalasta eteen kuitenkaan juoksematta ja välillä jopa asettui vaikeampaan suuntaan pirun hyvin! Laukka nousi nätisti ja kaikki verryttelyesteet se hyppäsi kuin olisi tehnyt sitä enemmänkin. Kun olin sen toimintaan niin tyytyväinen niin siirryttiin heti luokan alettua (lähtijänä olin vasta neljäs) pihalle kävelemään.




Herkku oli pihalla hieman hermostuneen oloinen, tai pitäisikö sanoa että innokas. Se on siitä hassu tapaus että se on ennen rataa aina vähän täpinöissään, mutta heti kun tullaan radalta pois se on aivan rento. En mennyt ollenkaan kentän odottelualueelle kävelemään, sillä siellä oli paaaljon pieniä poneja ja lapsia, joten näin parhaaksi mielummin kävellä piha-alueella ja omalla vuorolla suikahtaa suoraan kentälle. Petra hieman avitti ettei orilla tullut mieleenkään sinkaista lähelle poneja ja ei muuta kun suorittamaan!

Ja jälleen kerran Herkules oli super hieno! Se oikein pomppasi noista maahan kaivetuista hieman kohotetuista puomikasoista yli niin kuin se olisi mikäkin ammattilainen! Useamman esteen jälkeen se nosti laukan, mutta se hieman kostautui linjalla, sillä herran vielä hieman pitkä ja säätelemätön laukka ei vain sopinut väliin ja takajalka otti siinä sitten linjan toisen alas. Eipä se menoa haitannut, ratti, jarru ja kaasu toimi niin hyvin tuossa kuuden esteen radalla että en voinut jälleen olla mitään muuta kuin ylpeä pienestä herrasta!






Vaikka ruusuke jäi näistä kisoista saamatta tavoite saavutettiin heittämällä tälläkin kertaa. Herkku käyttäytyi superhienosti niin odotellessa, verkassa kuin radallakin. Lisäksi radan jälkeen se oli niin tyytyväisen olonen ja rauhallinen, että voisi jälleen kuvitella että se tiesi mitä pitää tehdä.. Ensi kertaa taas innolla odottaen, eiköhän siitä tule ihan loistava monitoimihevonen meille!

Laitetaan vielä loppuun muutama sekalainen kuvia reissusta. Kaikista kuvista kiitokset Elsalle jälleen! :) Seuraavaan postaukseen sitten niitä Pyryn ja Petran kivoja koulureeni kuvia ja sitten onkin luvassa PONY näyttelyistä vielä juttua, missä käytiin Miinan kanssa kääntymässä ja esitin samalla muutaman lainaponin! Mutta siihen asti näihin kuviin ja tunnelmiin!


Herkku ja sen fanijoukko!

28. heinäkuuta 2017

Ykkönen palaa reeniin!

On se vaan vakio, että kun kaikki menee pieleen niin se todellakin menee pieleen. Ehdin jo hieman innostumaan bloggaamisesta kunnes viime päivät ovat tuoneet ikäviä uutisia. Mikäs siinä, jonon jatkoksi vaan, tänä vuonna on niitä kuulunut. On aivan kamalaa kun perheen uusin tulokas kävi eläinlääkärissä ja tämän päiväinen eläinklinikka käynti vahvisti vähän pelottavampaan suuntaan asiaa.. Toivotaan tosissamme ettei meidän Sissi-pennulla ole nyt epäiltyä pahanlaatuista kasvainta ja jos niin huono tuuri käykin, niin toivotaan että saamme sen hoidettua. Seuraavalla viikolla ollaan taas viisaampia.


Se niistä huonoista uutisista kuitenkin. Palataan johonkin vähän iloisempaan asiaan, meinaan Pyryyn ja sen reeniin paluuseen. Reilun viikon klinikasta se sai vielä tallustella laitumella ja samalla toivoin ettei se ainakaan lisää kiloja päälleen ottaisi. Sitten lähdettiinkin katsomaan mihin päin sen terveys on lähtenyt ja pakko myöntää että nyt ollaan jo tosi positiivisessa vaiheessa, sillä kaikki ylimääräinen puhaltaminen on jäänyt!

Kaksi päivää Pyry sai ensin kävellä Herkun kärryjen perässä käsihevosena ja käytiinkin molempina päivinä yli puolentoista tunnin kävelymaastot. Tämä tekee muuten hevoselle kun hevoselle hyvää, meillä on Pyry ollut aina vähän matokävelijä ja toisena päivänä huomasi selvästi miten se vähensi sitä minihölkkäilyä kärryjen perässä ja mielummin käveli koko kropan läpi menevää käyntiä. Todella tehokasta reeniä vaikkei hiki virrannutkaan.

Kolmantena päivänä pääsin pitkästä aikaa selkään. Pakko myöntää että ei ole tässä muutamien kuukausien aikana tullut oltua hevosen selässä sitten varmaan edes kymmentä kertaa, joten ratsastushousujen ja saappaiden pukeminen toi ihme kyllä pientä innostusta mukanaan. Ei muuta kun Pyrylle kamat päälle ja kentälle katsomaan miten homma skulaa!




Kentällä ei ollut kuin tarkoitus taivutella ja fiilistellä mikä on se tämän hetkinen fiilis. Ja pakko sanoa että hyvä fiilis oli! Ensimmäiset kaksi minuuttia pystyin keskittymään siihen että istuin edes vähän ryhdikkäämmin, mutta sen jälkeen loput 20 minuuttia olin kuin naantalin aurinko ja mennä könöttelin ympäri kenttää vain hihkuen siitä miten kivaa on kuin hevonen on taas normaali oma itsensä.

Tietenkin tuona pienenä 20 minuuttisella kenttäreissulla huomasin että vasemmalle oli vino sekä hevonen että ratsastaja ja että nappulat oli aivan järjestäen hukassa. Se että Pyry kuitenkin liikkui niin mielellään ja teki kokoajan mitä pyysin sai minut vain niin hyvälle tuulelle ratsastuksesta, että edes kuvia katsoessani ja kauhistellessani herkkujen pöhöttämää kesämahaani, niskatulehduksesta jäykkää niskaa ja entisaikojakin pahempaa könötystä en voinut olla vain hymyilemättä onnesta.





Kun hevonen oli päivän lenkiltä siistitty pois ja olin innosta hihkuen palauttanut sen laitumelle tehtiin Petran kanssa tiukka treenisuunnitelma. Eihän tässä muuten mikään hätä olisikaan, mutta ensimmäisiin mestaruuksiin on aikaa nyt jo alle kuukausi! Kunto ei hevosella petä (kuskilla voikin pettää), mutta massua olisi vähän tarkoitus saada pois ja samalla treenata hieman enemmän tuota koulua, kun se on se meidän heikoin lenkki. Siispä tuumasta toimeen. Tällä viikolla Pyryllä on siis ollut yksi maastopäivä, kaksi koulupäivää, vapaa ja yksi päivä esteitä. Tänään se vielä saa viettää rennon köpöttelypäivän, huomenna käydään laukkaamassa enemmän maastossa ja sunnuntaina se saa taas olla kärryjen perähevosena. Sillä loistavalla suunnitelmalla kohti tulevia kisoja!

Petra ratsasti ensimmäisen koulupäivän Pyryllä maanantaina, mutta sain sieltä niiiin paljon hienoja kuvia, että lupaan julkaista ne ihan erillisessä postauksessa. Tiistaina oltiin Herkun kanssa kisoissa, joten Pyryn kanssa menin niiden jälkeen käymään maastossa laukkalemassa. Keskiviikkona puolestaan oli kauan odotettu hyppypäivä! Sitäkin odotin pienellä jännityksellä kun treenimäärä oli kuitenkin todella vähäinen.. Olin aivan varma, että vähintäänkin ratsastan jokaisen välin niin surkeasti että lopulta vain itken..



Niin vaan ne kaikki pelot ja jännitykset oli turhia! Vaikka esteet pysyivät metrin alle, voin sanoa olevani ylpeä itsestäni ja hevosestani, sillä kaikki oli just eikä melkein kohdallaan. Pääasiassa hypättiin jumppasarjaa ja lopuksi yksi minimaalinen 80-100 cm rata. Radalla kaikki meni juuri niin nappiin kuin voisi, sillä jokaisen esteen osaisin ratkaista. Jos ratsastin linjan ensimmäiselle pienen hypyn, ratkaisin sen rauhalliseen kuuteen laukkaan mielummin kuin olisin yrittänyt sen sillä normaalilla viiden välillä. Hevonen oli hieman hidas jalalle (välillä tuntui että se paksu ihrakerros sen mahan ympärillä ei ihan tavoittanut Pikku-Jennalta lainassa olleita kannuksia) mutta kuitenkin se oli samalla niin hyvin ratsastettavissa, ettei yksikään paikka tai kaarre ollut oppikirjamallia huonompi.





Sanotaan siis että jälleen tämän ratsastuksen jälkeen sai poistua kotiin hymyssä suin. Edes jälkeenpäin kuvia katsellessa ei itselle tullut yhtään huono fiilis. Tuli jopa vähän sellainen olo ettei nyt ihan toivotonkaan ole vaikka varmasti tauon tuomaa haparointia kouluratsastuksen osalta onkin. Ainakin eilisestä koulutreenistä jäi vähän epätoivoinen olo, ei sen takia että hevonen olisi ollut huono, mutta tuntui että ratsastaja oli niin tunari ja selkään ei oikein edes ne hyvät hetket antaneet mitään loistofiilistä. Ehkä se vain johtui niin hyvin menneestä estehyppelöstä!

 Mutta ei siitä sen enempää! Nyt pitää taas rientää seuraaviin koitoksiin. Koitan päästä tekemään seuraavan postauksen taas pika pikaa. Siihen asti, kuulumisiin!

24. heinäkuuta 2017

Match Show 16.7., Vesilahti

Herkun keväthöyräillessä ja minun kiinnostukseni puutteen takia alunperinen match show suunnitelma jäi hieman vajaaksi ja oltiinkin odotettua pidempään vain kotona oman lauman kesken reenailemassa. Kun sitten Kansallinen Poninäyttely Ypäjällä otti lähestyäkseen, päätin että nyt pitää vähän koittaa tsempata ja jos vaikka käytäisiin yksissä mätsäreissä ennen Ypäjää. Tulikin ihan extempore lähtö, sillä huomasin vasta muutamaa päivää ennen että Vesilahdella oli mätsärit ja pääsimme onneksi sinne mukaan!

Kaikki postauksen kuvat Meeri Niiranen / https://mn.kuvat.fi/,kiitos!

Näyttelyt olivat sunnuntaina joten lauantai-ilta käytettiin Puomin terassin sijaan hevosia pesten ja laitettiin ne yöksi talliin nukkumaan. Saatiin samalla testata uusia karsinoita, ai että on nyt hienot karsinat pojilla! Yö sujui Miinalla ja Herkulla alun pörhistelyn jälkeen sujuvasti ja aamulla oltiin virkeinä ja hyvin syöneinä valmiina kimaltelemaan tuomarille. Kun Herkun kaviot oli lakattu pinkillä glitterirasvalla, lastattiin hevoset autoon ja suunnattiin Vesilahdelle.

Yhden tankkaushetken - niin auton kun ihmisten - ja noin puolentoista tunnin ajon jälkeen saavutiin Vesilahdelle. Minä hipsaisin Petran kanssa ilmoittautumaan ja kauhukseni huomasin että ollaankin Miinan kanssa ensimmäisessä "ryhmässä". Meitä kun oli poniluokassa pariton määrä ja kolme shetlanninponitammaa niin mentiin samassa ryhmässä sitten kaikki. Vessassa käynnin jälkeen otettiin pienempi tapaus salamana alas, tehtiin loppupuunaus ja nopea verryttely. Päivä oli aikaisempia päiviä lämpimämpi ja en saanut sitten mitään Miinasta irti. Liekö yöllä iskenyt kiima myös tartuttaneen kavionpohjiin liimaa, en tiedä. 

Mutta sama liisteritoiminta jatkui vielä kehässä ja en saanut sitten yhtään sitä liikkumaan. Seisoi kyllä nätisti mutta ravin esittäminen oli enemmänkin esittäjän hikoilua koittaessa saada ponia esittämään parhaat puolensa. Ja sitten kun piti vielä se hetkeksi asettaa siihen seisomaan niin se perhanan musta pallo ei ottanut askeltakaan eteen eikä taakse vaan pönötti sitten juuri siinä mihin sitä huvitti jäämään.. Koita siinä sitten näyttää onnelliselta poninesittäjältä ja kiristellä samalla hampaita ponille että liikus nyt laidunpallo johonkin suuntaan.

Ryhmässämme kaksi (mustaa) tammaa sai punaisen nauhan ja yksi sinisen. Miina kuului punaisiin. Ja tosiaan ne oli nauhoja mitä saatiin ei mitään ruusukkeita. Saatoin ehkä hieman näyttää hämmentyneeltä saadessani käteen puolikkaan punaisen koiranäyttelynauhan. Hetken pohdittuani mihin sen kiinnittäisin, totesin ettei se riitä edes Miinan näyttelyriimun ympäri ja tungin koko palkintoarsenaalin takataskuuni.

Kun toinen pari oli arvosteltu, mentiin vielä koko luokka kehään ja siellä valittiin paras sininen ja paras punainen. Tällä ravisuoralla kepitin poniin vähän poweria (eli joo, hipaisin sitä hieman raipalla) ja saatiin huomattavasti parempaa ravia esitettyä. Kuitenkaan Miina ei ollut kumpikaan valituista joten sille jäi tältä reissulta arvostelu ja (puolikas) punainen (koiranäyttely)nauha. Ei muuta kun ykköstä hakemaan kuun lopussa Ypäjältä! 



Ennen kun Miina iskettiin takaisin koppiin otettiin Herra Herkules sieltä alas. Petra sai tällä kertaa esittää sen, eli itse sain luojan kiitos vaihtaa shortsit jalkaan ja olla kentänreunalla sureva omainen. Herkku saatiin turvallisesti alas machoilemaan ja Petra otti orin hallintaan. Tänään sen tarkoitus oli vain käyttäytyä asiallisesti, viimeisimmät mätsärit kun on mennyt possuillessa ja pomppiessa.

Meille tulikin odotettua pidempi tauko kun luokka alkoikin vähän myöhemmin ja saatiinkin etsiä hyvää paikkaa missä odotella. Kun toinen ori oli meinannut kolme kertaa kävellä meitä päin siirryttiin niin syrjäiselle paikalle ettei oltu ihan varmoja ollaanko enää tallin mailla. Kentälle suunnattiin vasta "viime tippaan" ettei turhaan otettu orille mitään paineita. Kyyyllähän sen piti kaikille hieman näyttää että kunkku on saapunut ja pari kertaa pompata pystyyn mutta kehässä itsessään käyttäytyi hän ihan mallikkaasti. Seisominen oli tänään ehkä hieman yliarvostettua herran mielestä mutta ravi oli maltillista. Kaiken kaikkiaan sain huokaista helpostuksesta sillä ori käyttäytyi tosi siivosti.

Herkku sai tällä kertaa puolityhjän arvostelupaperin ja (puolikkaan) sinisen (koiranäyttely)nauhan ja jatkoi näin sinisten kehään. Yllätykseksi kuitenkin palkittiin sinisten parhaana ja jäätiin sitten mielenkiinnosta odottamaan kaikkien sinisten parhaiden loppukehää. Siellä ei ollut kuin neljä hevosta kautta ponia ja vain kolme palkittiin. Vähän säälistä saatiin se kaikkien sinisten kolmas, mutta saatiin sitten edes kaksi ruusuketta kotimatkalle eikä tarvinnut ihan tyhjin käsin poistua!




Vaikkei nyt muuta sanottavaa näyttelyistä olekaan niin hitto, mun ori mies on ainakin komistunut kokoajan! Niin on kyllä hieno että ihan tässä herkistyy! Harmi kun Suomenratsut järjestää kenttämestaruuksien kanssa samaan aikaan näyttelyt, muuten olisi Herkules päässyt siellä käymään. No, syksyllä sitten suomenhevosten Shownäyttelyyn Teivoon viimeistään! Sitä ennen; jatketaan treenejä ja kierretään mätsäreitä jos suinkin löytyy ja sattuu sopimaan kalenteriin. 

Huvittavinta näissä näyttelyissä on se, että se sisäinen shetlanninponitäti herää; koska kyllä minun ponini on se kaikista kaunein! *sydän*

23. heinäkuuta 2017

Joka pojan unelmapaalut

Ollaan oltu nyt Petran kanssa lähiaikoina niin käteviä käsistämme että ollaan rakennettu ties mitä! Ensin korjattiin Oivan koppakärryihin alapressu käyttäen monitoimimattoa ja nippusiteitä - ja hienompaa ja käytännöllisempää saa muuten hakea!! - seuraavaksi tehtiin Herkulle kärryihin yläverkko ja viimeisimpänä tehtiin mitäpä muutakaan kun omat paalut treeniin! Löytyy nyt sitten kilometrin verran aina 00 paalusta maaliin asti! Kyllä nyt kelpaa ottaa myös kotona tarvittaessa vetoja..


Tarkoitus oli siis ottaa vain muutamia vetoja, mutta Herkku oli vähän turhankin possu ja lopulta vetoja tulikin liki viisi. Vasta viimeisillä vedoilla Herkku tuntui olevan ajettavissa ja pitelyistä huolimatta meni lähemmäs viiden kympin vauhtia kuin kahta minuuttia. Eihän tämä muuten olisi ongelma, mutta kun ollaan tarkoituksella nyt pysytty siinä parin minuutin vauhdissa että saataisiin yksi enemmänkin tekniikkaa hiottua. 

Lisäksi se on vähän sellainen possu nytten, että jos se hyppää laukalle niin se heittää leuat ristiin ja puskee oikea lapa edellä oikealle. Normaali tilanteessa homma menisi aika tavallisesti niin että suoristaa oikealta ja molemmilla ohjilla nyppäsee takaisin raville. Mutta ei, ei Herkun kanssa. Täällä kun tie käy vähän kapeaksi niin jos / kun se hypähdää laukalle ja heittää pään vasemmalle ja lähtee luistaan oikeaan ja koitat ottaa oikean ohjan käteen niin se ei suinkaan suoristu vaan puskee sielä kovemmin sinne oikealle ja sitten ollaankin jo lähellä ojaa. Oltaisiin haluttu sille jo eiliseen vetotreeniin puolipääaisa piikeillä mutta ei niitä vielä siihen saatu. Tänään raveista koitetaan bongata piikkiä ja haetaan jostain Petran puolipääaisa. 

Herkku juoksee muuten keskittyessään sen verran suorassa ettei sen näkökenttää muuten viitsi supistaa esimerkiksi smurffilapulla vaan toivotaan että pääaisa nyt auttaisi tähän puskemisongelmaan. Katsotaan sitten jos siitä ei ole apua että mitä seuraavaksi keksitään! Jos joku väitti että ratsastus on varusteurheilua niin ei ole kyllä raviurheilun maailmaan vielä eksynyt ;) Kohta on varusteita kun Pikkukahvelilla konsanaan! Eikä siis sillä että Pikkukahveli mikää huono olisi, itse pidän siitä kovasti, hirmu komea ori vaikkei mikään kaikkein helpoin.






Siitä on taas hyvä jatkaa treenejä! Seuraavaksi meidän piti mennä Mollan ja Herkun kanssa radalle tekemään ohitusharjoituksia ja käytiinkin yksi päivä testaamassa Mummolle ajogramaania ja se toimi sillä todella hyvin! Kuitenkin se alkoi muutama päivä sitten ontua maastolenkillä joten se ei suinkaan suuntaa seuraavaksi radalle vaan klinikalle. Pitää siis keksiä Herkulle joku toinen harjoittelukaveri ohitteluharjoituksiin. Meitin Miina on siihen harmittavan pieni heh. Mutta näillä mennään taas eteenpäin! Seuraaviin kuulumisiin asti ;)

14. heinäkuuta 2017

Keskikesän huolto

Pyryn epänormaali käyttäytyminen jatkui vielä muutaman viikon rauhallisemman jakson jälkeen ja verikokeet olivat niin tyngät ja mitään sanomattomat, että päätettiin lähteä Forssaan tähystämään herra. Saatiin Erkki Eläinlääkärille heti seuraavalle päivälle aika ja niinpä pakattiin hieman pyöristynyt herra traileriin ja ajeltiin Forssaan. Koska kerrankin oltiin hyvissä ajoin ehdittiin vähän putsaamaan kuramonsterin ulkoasua ennen sisälle astumista.

Pyry käyttäytyi kiltisti, siitä otettiin uudestaan verinäyte ja tähystettiin. Tähystyksessä oli se mitä oltiin veikkailtukin eli räkäähän sieltä reilusti löytyi. Hassua se on vaan sinällänsä, sillä yhtäänhän se ei köhi, yski eikä minkäänlaista räkää tule ulospäin. Pistettiin sitten Pyry tiputukseen ja sen jälkeen suunnattiin takas kotio. Herra saa vielä viikon viettää rennommalla ja sitten katsellaan miltä meno maistuu. Sehän toki on tähänkin asti maistunut, mutta lähinnä että se ylimääräinen puhalteleminen olisi sitten jäänyt historiaan!


Herra Herkules on sitten saanutkin reenailla Pyryn puolesta. Viime viikon lopulla se oli jo melkoinen possu (pois lukien sunnuntaita) joten se joutui vähän tehokkaampaan treeniin ja otettiin se pitkästä aikaa myös satulan alle. Yksi päivä pellolla, yksi maastossa ja yksi kentällä. Kahtena päivänä käytiin treenaamassa mäkiä ja viimeisenä päivänä oli jo hieman väsyneemmän oloinen ja sitä myöten jaksoi keskittyä myös tekemiseen huomattavasti paremmin. Tällä viikolla se saikin jäädä alkuviikoksi peltoon miettimään mikä meni hyvin ja mikä huonosti. Eilen puolestaan se kävi hölkällä ja mennä jolkotteli oikein nätisti. Voi että se on oikeasti todella ihana hevonen!

Jonkinlaista kohuakin se jo ehti herättämään kun someen lisäsin näinkin hurjan kuvan orista.


Herra Orilla on tosiaan vähän uhmaikä päällä. Se on aina ollut sellainen että innostuessaan ja joutuessaan tekemään jotain mikä ei olisi ihan hänen mieleensä (tässä tilanteessa ihan vain suunta ei ollut hänen mieleensä) hän reagoi siihen mielummin hyppäämällä ylös kun pukittamalla. Muistan jo ensimmäisellä kerralla kun selkään nousin että se teki näin kun pyysin siltä jotain. Mutta ihan rehellisesti minun kanssa se ei ole sitä tehnyt enää pitkiin aikoihin. Viimeksi se on hypännyt pystyyn Erikan kanssa ja nyt Petran kanssa. Tosin enhän ole sen selässä käynyt toviin joten voihan se siitäkin johtua että olen moiselta säästynyt.

Hauskaa ei tilanteessa ollut mikään, mutta jälkeen päin oli enemmänkin "wau" fiilis kuvasta ei suinkaan tilanteesta. On kuitenkin tosi harvinaislaatuinen tilanne. Ja meillähän jaetaan sekä hyvät että huonot hetket. Tämä kerta ei ollut Herkun parhaimmistoa, mutta lopulta päästiin sinne suuntaan mihin kuski halusi, joten siihen oli hyvä lopettaa. Tänään käyn Herkun kanssa hieman hyppäämässä jos saisi jotain muuta kivaa ajateltavaa siitä :)






Mutta eipä siinä kummempia. Nyt kun ollaan jo kuukauden päivät pönötelty hevosten kanssa kotosalla niin päätettiin näin extempore lähteä sunnuntaina orin ja Miinan kanssa mätsäreihin Vesilahdelle. Saa nähdä kuinka nekin menee pitkästä aikaa! Eli sunnuntaita odotellessa, kuullaan taas pian!