1. joulukuuta 2017

Viikon kuulumisia


Täällä ollaan edelleen! Viikot vierii aivan hurjaa vauhtia ja herranen aika kun juuri tajusin, että ollaan oltu jo kuukausi täällä! Hurjaa, koska enää 11 kuukautta jäljellä, huh. Joka tapauksessa paljon on ehtinyt viikossakin tapahtua. 

Yksi iso muutos oli se, että Shila myytiin viime viikolla. On muuten hassua miten paljon ehtii muutamissa viikoissa kiintymään hevosiin ja niistä tulee ihan omia mussukoita! Shila hiittasi vielä tiistaina ja se itseasiassa näytti todella paljon paremmalta lämmitellyssä ja hiitin alussa, mutta oli tosi huono itse hiitissä (rikkoi laukalle) ja Marty lopettikin hiitin kesken kun ei siitä sitten loppu peleissä mitään tullut. Otin kuitenkin kuvia ja voin ainakin näiden kuvienkin perusteella todeta että näytti kyllä paljon paremmalta näissä kuin aikaisemmissa! Ja jalatkin olivat priimat hiitin jälkeen joten voin taputtaa itseäni ylpeänä selkään.




Hiitin jälkeen asiat Shilan suhteen etenivätkin nopeasti, sillä en iltapäivällä (kello taisi olla yhden pintaan) ollut ehtinyt hoitaa kaikkia hevosiani pois kun joku hiippari hiipparoi mun käytävällä ja tsekkaili Shilaa. Otin sen käytävälle pällisteltäväksi ja se ostaja kyseli minulta kaikenlaista tammasta ja kehui miten hyvältä se näytti. Ja lopulta sitten ennen kahta taisi olla jo hevonen lastattuna koppiin ja kohti uutta kotiaan.

Täällä on kyllä tosi jännä myyntikulttuuri! Jo siis sen takia, että nää hevoset menee ihan hetkessä kaupauksi. Meiltä myytiin yksi varsa ihan viikon sisään ja nyt Shila ihan parissa tunnissa! Ja mää olin ihan tippa linssissä kun se lähti, vaikka joo tiedänkin ettei ole mitään järkeä tälläisellä tallilla pitää huonoja hevosia. Bisnestähän tämä on, eikä tällä muuten elä ja se vain menee niin. En ole siitä katkera, mutta toki tämä eka passin menetys kolahti ja jäi varmasti mieleen, vaikkei sen "huonous" minusta kiinni ollutkaan.

Maahan ei silti ehditty jäädä makaamaan, sillä seuraavana päivänä lähdettiin New Jerseystä hakemaan kolme lomalta palaavaa hevosta farmille. Lisäksi keskiviikkona yksi meidän työntekijöistä oli saanut potkut, eli kun oltiin tultu takaisin kotiin joskus puolen yön aikaan huomattiin viesti missä oli tämän työntekijän kaikki hevoset jaettu uudestaan ja lisäksi ne meidän kolme tuotua hevosta jaettu. Tämä siis tarkoitti lähinnä sitä, että nyt minulla on 7 passia. Johnny, Domain, Rocco, Roadie ja Inxs on edelleen ja niiden lisäksi uusina passeina on minulla Chili eli 2-vuotias ravuritamma Chilicheatum ja 2-vuotias ravuriruuna Big Hero. Hauska sattuma sinänsä, että näistä Shilalla ja Chilillä on sama isä!

(Crazy) Domain aamuhölkällä muutama päivä sitten. 

Tässä vielä uusi passini, 2 vuotias Big Hero hiitillä

Viimeiset kaksi päivää onkin ollut vähän kiireisempiä ja "pidempiä" kun Jenny on ollut raveissa ja olen ollut vähän kuin vastuussa hevosten uittamisesta (tai siitä, että joku sen tekee jos minä en) ja samalla hölkkäillyt pari hevosta. On hauska kyllä päästä välillä radalle pois tallin hälinästä, vaikka ei minua yhtään haittaa pelkästään sielläkään olla, sillä hommaa riittää! Keskiviikkona ehdin myös ratsastamaan Angelin (N Angel Among Us), joka on muuten juossut pirun hyvin nyt, sillä se on voittanut nyt viimeiset kolme (ja yhdessä ollut toinen) starttia putkeen! Ihan superkiva tamma ratsastaa, oppii uusia asioita tosi nopeasti ja sen kanssa on tosi hauska touhuta. Tällä viikolla myös - molemmat minun ykkössuosikkeja juoksevista - My Cherry Pie - tamma juoksi toisen voiton putkeen, ja Wisenheimer oli hienolla juoksulla toinen! Niin ja peitsari Oneida Blue Chip juoksi tänään u-p-e-a-n voiton! Ei siis mitään huonoja tuloksia tällä viikolla :)

Tallin stara, Wisenheimer on aivan mielettömän hieno näky juostessaan!

Mutta siinähän sitä. Päivät kuluu aikalailla ripeästi ja kohta varmaan vielä kiireisemmin kun Jenny ja Marty lähtee lomalle ja jäädään jonkinlaiseen päävastuuseen hevosten elämisestä täällä. Heh, ehkä me selvitään siitä! Mutta ei muuta kun seuraaviin kuulumisiin! Edelleenkin saa kysellä jos jotain tulee mieleen, tuntuu etten osaa kertoa mitään erikoista jos sitä ei huomaa kysyä, joten jos joku mietityttää niin kysymään vaan!

26. marraskuuta 2017

Shilan hiittiä seuraamassa

Meillä on tallilla ihan normaalia (toki missä tallilla, missä rata on vieressä se ei olisi) että varsinkin kun omat hevoset hiittaavat niitä pyritään seuraamaan. Olen toki halunnut nähdä monia muitakin hiittejä, etenkin petsareiden ja Petran passin, joten kuvia on tullut muutamiasta ei-omistakin hevosista. 

Mutta tosiaan. Passini Shila on ollut nyt muutamia viikoja kuntoutusuintijaksolla ja nyt viikon hölkännyt joka toinen päivä ja juossut kaksi hiittiä. Aina jännityksellä odottaa mitä mieltä kuski on ollut hevosesta, jopa hölkkäreenin jälkeen, mutta hiittien jälkeen odottaa aina suuresti jotain "Good" tai edes "It's Ok" kommenttia. Pakko kuitenkin myöntää ettei tämän mussukan kohdalla se ole ihan niin helppoa, sillä se ei ole nyt oikein hiitannut toivotulla tavalla ja sen jalat tuppaavat turvottelemaan turhankin paljon. Hoitajana olen jo muutamia kertoja ollut ihan tippa linssissä kun koitan sitä parhaani saada paremmaksi ja muut hokevat etten vaan pysty tekemään ihmeitä, kun se on mitä on. Mutta yritän ainakin parhaani! Voi sitä jalkoihin hierottua linimentin ja pintelinkäärimisen määrää :D

Vasemmalla pikku-Shila ja oikealla jättiläis-Lover. Shila ei oikeasti ole noin pieni, Lover on oikeasti noin iso :D

Mutta jokatapauksessa. Shila hiittasi keskiviikkona ja launtaina Mr Loverin kanssa. Molemmat tekevät vasta "paluuta" hiiteille joten tämä pari sopi siksi hyvin toisilleen. Itse ehdin seuraamaan vain keskiviikon hiittiä, lauantaina oli tallissa sen verran kiirettä että tyydyin vain kuulemaan (tylyn) tuomion.

Keskiviikkona Shila näytti mielestäni hölkkäillessä huonolta, mutta voi olla että se vain oli sen verran innoissaan että se jännitti sitä. "Pitkästä aikaa" kuitenkin kaikki pelit ja vehkeet päällä joten ymmärtäähän sen toisaalta. Hiitti näytti mielestäni ihan hyvältä ja olinkin tooosi onnellinen kun kuski oli sitä mieltä että se oli ihan ok. Sitä kun ei ole aikoihin tamman kohdalla kuulunut! Lisäksi jalat ei edes turvotellut tuskin yhtään ja näytti seuraavina päivinä tosi hyviltä, mutta jostain syystä lauantaina jalat olivat taas hirveän paljon huonomman oloiset ja hiitti oli paljon huonompi. Argh! Niin tekisi mieli kääriä se pumpuliin, mutta tietäähän sen etten voi perityillekkään ominaisuuksille mitään.

No. Niinkuin siinä lauantaina Shilan jalkoja hoidellessa sanoin, että parhaani tässä yritän (itku kurkussa) niin jaetaan edes nämä muutamat hienot kuvat mitä sain silloin ihan ok menneeltä hiitiltä. Taidampa lähteä tästä vielä käymään tallilla ja laittaa sille uudet savet jalkoihin niin saa huomenna neiti taas polskia ja minä kehitellä vielä jotain uutta millä saisin sen vielä parempaan loistoon! 


Ensin muutama hölkkäkuva Loverista. Herralla on ollut vähän rankkaa sairastelua ja alkaa vasta nyt palaamaan treeniin ja keräilee vielä massaa ympärilleen. :) Pikku heppa, varmaan 180 senttinen säältään!




 Pikku-Shila ♥ Jos mä oikein käärin sen kuplamuoviin niin ehkä siitä tulee vielä tosi hyvä?

21. marraskuuta 2017

Greetings from America

Huh. Mistähän sitä pitäisi aloittaa? Monelle tuli varmasti yllätyksenä tämä minun lähtöni, sillä ennen lentolippujen varaamista Amerikkaan en ollut asiaa liiemmin jutellut, mitä nyt ohi mennen joillekin tutuille, sekä tietenkin perheelle. Isällä tosin taisin käydä sanomassa vasta kun asia oli 110% selvä, mutta halusin että se oli kiva yllätys!

Aloitetaan vaikka ihan siitä mistä kaikki lähti. Petra oli keväällä Amerikassa ja sanoin jo silloin että jos minun elämäntilanteeni olisi toinen, lähtisin aivan varmasti mukaan. Silloin elettiin alkuvuotta 2017 ja minulla oli todella, todella vaikeaa aikaa, sillä kärsin totaalisesta burnoutista ja olin aivan loppu. Minulla oli vakituinen työpaikka, hevoset, kisakausi.. Kun sitten Petra palasi toukokuussa, minut irtisanottiin kesäkuussa edellisestä työstäni ja minulle tarjottiin mahdollisuutta lähteä Amerikkaan.. Tuntui että se oli jonkinlainen kohtalo sekin.

Toukokuusta aina Syyskuun alkuun asti ehti vaihtumaan lähtemisajankohta, kunnes lopulta minulle tuli tieto, että jos haluan edes lähteä, minun pitää tehdä se heti. Siitä alkoi reilun kuukauden prosessi viisumihakemukselle, useille haastatteluille ja maksuille. Ja kun Suurähetystö näytti viisumille vihreää valoa ja lentoliput oli ostettu, alkoi koko asia vasta minulle konkretisoitumaan. Se, että se on todellakin menoa nyt eikä ihan heti ole takaisin tulemista.

Tätä koko fiilistä on todella vaikea kuvailla sanoin. Vaikka olin puhunut jo puolivuotta lähdöstä, lähtöpäivänä teki mieli vielä skipata koko juttu! Onhan se iso juttu kun koko pienen ikänsä on elänyt samaa arkea, eikä tuskin ikinä matkustanut viikon reissuja ja harvoin vielä koto-Suomea pidemmälle. Vähän se pelotti, toisaalta jännitti hyvällä tavalla ja vähän oli siitä onnellinenkin olo. Tai sellainen helpottunut, ihan sellainen että nyt on jotain mikä repii väkisin pois siitä arjesta.

Kuva rantaratsastuspäivältä 19.11.

Mitä sitten täällä Amerikassa? Tulin tänne töihin ravitallille, tarkemmin Melander Racingin tiimiin. Tämä viisumi on voimassa 1 vuoden eli tulen vuoden päästä takaisin suomeen. Työnantajallani, Jennyllä ja Martylla on Wingate Farmilla yksi tallin käytävä ja hevosia meillä on farmilla nyt muistaakseni 32. Tämä saattaa vielä vaihtua, sillä tammikuussa pitäisi olla se määrä mitä vuoden aikana tulee olemaan. Lisäksi meillä on kotona pieni 7 hevosen talli ja muutamia Jennyn hevosia on myös lomalla muualla. Eli sanotaan että Tammikuussa on sitten tarkempi hevosmäärä tiedossa.

Minun tehtäväni on ihan perushevosenhoitajana. Aamulla menemme töihin Petran kanssa noin klo 5, huolehdin omista passeistani (yleensä oma käytävä) eli vien ne tarhaan / kävelytyskoneeseen, siivoan karsinat, kuivitan, vaihdan vedet. Noin klo 8 aloitetaan hevosten kuntoonlaitto, yleensä meillä ajaa kolme ihmistä (Jenny, Marty ja Petra) ja minä ja pojat (4 meksikolaista) laitetaan hevosia kuntoon ja pois. Kuntoutushevoset uitetaan (se kuka milloinkin menee on päivästä kiinni) ja iltapäivällä kun kaikki on ajettu / liikutettu, hoidetaan omat passit ja sen jälkeen ruokitaan ja siivotaan käytävät. Työpäivät loppuu yleensä siinä 2-3 aikaan iltapäivällä.

Työpäivän jälkeen sitten tehdään mitä jaksetaan. Nyt ollaan oltu niin väsyneitä kun koko kaksi viikkoa on tehty kaikkea hurjaa että yleensä nukahdetaan ennen kahdeksaa. Pääasiassa koitetaan kuitenkin huolehtia kahden ex-ravurin, Donin ja Casanovan, liikutuksesta ja hoitaa kotitallin omat "passit". Pakko myöntää että nyt on jäänyt pari viimeistä päivää valitettavasti kotihevoset vähän liian vähälle huomiolle, kun ollaan oltu työkeikoilla töiden jälkeen ja sen jälkeen on nukuttanut niin, että hyvä että on sänkyyn ehtinyt!

Kotihevosia hoitamassa. Tässä kaksi kotimussukkaa, karsinassa Don Dinero eli Don, käytävällä Turn Two eli meille Turska tai Molopää

Minulle ensimmäiset kaksi viikkoa olivat todella tuskaisia! Olen äärettömän huono englannissa (ei hätää, täällä sitä oppii) ja samalla olen luonteeltani sellainen, että haluaisin olla heti hyvä kaikessa, osata kaiken heti ja koen olevani huono jos minua pitää jossain opettaa. Tulee sellainen olo ettei luoteta jos täytyy kertoa miten karsinat siivotaan tai hevoset ruokitaan tai laitetaan jalkaan linimenttiä, kääritään pintelit, varustetaan... Mutta pitää myös ymmärtää että olen heille täysin uusi ihminen, täällä asioita tehdään eri tavalla kun Suomessa ja tietenkään minulle ei voi antaa heti kaikkia hevosia. Varsinkin kun niillä on yleensä ollut jo pidempään hoitajat.

Joka tapauksessa, ensimmäiset viikot tuntuivat vähän turhauttavilta, sillä sain käytäväkseni kuntoutuskäytävän, joka on siis tallin toisella puolella. Farmilla on siis 6 tallia, jokaisessa tallissa on kaksi käytävää, jokaisella käytävällä on neljä karsina rivistöä (keskellä on pesukarsinat, mistä pääsee toiselle puolelle tallia). Meillä on yksi kokonainen käytävä ja viisi karsinaa toisella puolella tallia eli käytännössä "naapuritallissa", toisella käytävällä. Tänne käytävälle oli vähän niinkuin "dupattu" kuntoutettavat, joten kun tultiin tänne niin loogisesti sain sen käytävän sillä se ei ollut vielä kenenkään. Toisaalta se tuntui kurjalta, sillä tuli semmoinen olo ettei minulla ollut mitään muuta kun uivia ja toipuvia hevosia (3 kpl), ei kilpailevia eikä nuoria joiden kehitystä seurata. Viikon ajan se minua vaivasi, kunnes siitä sitten oli pakko kysyä kun olin siitä jonkun peikon päähäni saanut.

Ja niinhän se onkin, että tilanne oli ja varmasti vielä onkin väliaikainen, sillä nyt kun tällä hetkellä kaikki tallipaikat täynnä, minulla on sekä treenaavia, että toipuvia hevosia. Esimerkiksi yksi toipuva hevonen ui sen kaksi edellistä viikkoa, ja huomenna pääsen seuraamaan sen hiittiä! Olen senkin käärinyt jo pumpuliin ja menettänyt yöunia miettien miten voisin vielä paremmin sitäkin hoitaa heh..

Tällä hetkellä minulla on 6 passia. Omalla käytävälläni asustaa 2-vuotias ravuriruuna New Domain eli Domain, 2-vuotias peitsariruuna American Assassin eli (fat) Johnny, 5-vuotias ravuriruuna Ontheroad De Vie eli Roadie, 3-vuotias ravuritamma Shecheatdondeway eli Shila ja 4-vuotias ravuriruuna Rocco's Taco eli Rocco. Hieman omavaltaisesti keskustelin itselleni myös toiselta käytävältä vuotiaan ravuriori INEX:in, sillä se on aivan hurmaava pieni herra, vaikka osaakin olla melkoinen mölli halutessaan. Silti minun ehdoton ykkössuosikkini on tallissa asuva vuotias tulevaisuuden tähtitamma Winner's Way. Tätä herkkää neitiä hoidan ja rapsuttelen aina vain kuin saan siihen edes pienen mahdollisuuden.

Lempparipoika Inxs radalla hölkkimässä. Kolmatta kertaa yksin, niin fiksu kaveri!

Kameraa ei ehdi kauheasti päivän aikana käyttämään mutta aina kun joku hiittaa tai sattuu tarvitsemaan varsoista kuvia tai videoita niin yritän olla paikalla. Petran passin, Babyn, hiittiä olen kerran ehtinyt seuraamaan kameran kanssa, oli kyllä hienoa menoa! Lisäksi ollaan ehditty käymään kerran raveissa mukana (Medowlandsissa, se on ainoa paikka mihin ei tarvise hoitaja lisenssiä), katsomassa jääkiekkoa ja käymässä rannalla ratsastamassa! Ja lisäksi oltiin ekalla viikolla 7 päivää töissä ja toisella 6, joten ei tässä nyt kovin kummoisesti ole ehtinyt koneelle!

Huh! Pakko oli silti päästä hieman kertomaan kuulumisia. 

Niin, ja kun sitä varmasti kysytään; Hevoset jäivät kotiin, Pyry on ihanalla ihmisellä puoliylläpidossa, Äiti pyörittää siellä kunnon talliorja rinkiä ja homma toivon mukaan toimii. Olen niin kiitollinen että minulla on tämmöisiä ihmisiä ympärillä jotka mahdollistivat minulle tämän matkan! Lisäksi kysykää ihmeessä mitä haluatte tietää! Täältä varmasti löytyy kerrottavaa useiden postauksien verran, kirjoittelen niitä aina kuin vain ehdin, tässä kuitenkin nyt tälläinen tiivistetty postaus kuulumisia :)

3-vuotias ravuritamma Away My Baby eli Baby hiitillä

 vuotias tamma Meadowbranch Vicky harjoittelee

 Vuotias tamma Tooticky pääsi ensimmäisenä kameran eteen - näitä kuvia on tarkoitus ottaa kaikista tallin hevosista!

5. marraskuuta 2017

#newhome

Wind Gap, Pennsylvania, USA


2. lokakuuta 2017

Millaista on omistaa multitalentti?

Aijon aloittaa tämänkin postauksen niillä samoilla sanoilla. Elämässä on niin paljon suuria muutoksia tapahtumassa, etten tiedä miten saisin kaikki asiat kerrottua blogissa. Nyt näyttää jo siltä että tässä alkaisi olla suunta johonkin päin ja voisin alkaa jo harkitsemaan hengityksen tasamista. Mutta vielä ei olla varmoilla vesillä joten kerrotakoon myöhemmin mitä on meneillään!

Ajattelin että jostain on tämäkin blogi taas jatkettava ja koska vähiten on tullut kirjoitettua meidän miniponista niin kerrotakoot siitä. Ennen kuin heinäkuu vaihtui elokuuksi ja kesän vihreys syksyksi, Miina kävi Ypäjällä järjestetyssä PONY 2017 näyttelyssä. Pakko myöntää että päivä ei ollut parhaamme, vauhti oli nollassa ja esiintyminen melkoisen hankalaa. Tuntui myös poni olevan jossain kasvupyrähdyksessä ja kaulakin järjettömän lihaksettoman olonen. Saatiin huonoin arvostelumme ikinä ja II palkinnon. Siihen oli tällä kertaa tyytyminen ja poni sai palata siitä takaisin laitumelle kasvamaan sekä korkeutta että leveyttä. Ja onhan tässä tullut jo aikahyvin poniin kehitystä, alkaa tuo etupääkin tulemaan esille. Mutta pikku hiljaa hyvä tulee!




Leimaton kuva Tiina Tarvainen, loput Mirella Ruotsalainen, kiitos!

Ja kun pikkuponeihin päästiin niin täytyyhän tässä antaa pieni kaistale myös muille esitettäville joita minulla oli näyttelyissä. Ensimmäisenä päivänä minä esitin todella suloisen vuotiaan russorin, joka palkittiin hienosti II palkinnolla ja oli luokkansa kolmas. Mutta tällä reissulla kyllä sydämeni vei ehdottomasti toinen esittämäni shetlanninponi, aivan minimaalinen mutta niiiiin suurella egolla varustettu Lankinen (Johnny of Langen)! Tämä aivan suloinen kirjava komistus mennä ravasi itsensä hienosti 3. sijalle I palkinnolla! Oli suuuri ilo esittää tätä ja onneksi saan vielä tänä vuonna kaksi kertaa tarttua tämän poniorin näyttelynaruun!





Lankisen kuvat kuvannut Mirella Ruotsalainen, kiitos!

Mutta se niistä näyttelyistä ja muista poneista. Palatkaamme Miinaan ja sen multitalenttisuuteen. Miina palasi siis näyttelyiden jälkeen kesälaitumelle missä saivatkin viettää aikaa aina kunnes elokuus vaihtui syyskuuksi. Silloin saatiin vihdoista viimein tarha valmiiksi ja hevoset pääsivät muuttamaan kotiin. Luojan kiitos oli melkoisen sateetonta tuo aika, sillä voin sanoa että olisi jokseenkin ärsyttänyt tarhaprojektin viivästyminen jos vettä olisi tullut jokapäivä kaatamalla!

Kuudes päivä syyskuuta Petra istahti ensimmäistä kertaa ponin rattaille. Ja se muuten oli menoa. Joo, myönnän että sillä on ollut aina hyvä ravi, mutta että en ajatellut sitä ikinä raviradoille. Seuraavana päivänä kuitenkin löysin itseni Mollan rattailta raviradalta ja Miinan Petran kanssa koppiksilla vierestä. Sen jälkeen tilanne etenikin niin nopeasti, että Miinalle oli kirjoitettu kahden viikon treenisuunnitelma, sovittu kaksi hiittiä, saatu ponikuski hommattua ja ilmoitettu ensimmäisiin raveihinsa. Ja herran jumala, vain kahden viikon päähän tästä aloituksesta! Hieman kunnianhimoista sanoisinko?

Ensimmäinen hiitti ajettuun 12. syyskuuta. Jo aikaisemminkin blogissa seikkaillut Janni lainasi varusteitaan ja ponikilpakärryjä ja ajoi sillä ensimmäisen virallisen hiitin. Matka taittui hienosti ja "vauhtitonnin" kilometriajaksi kellotettiin 3 minuuttia tasan. Melko hyvä suoritus näin ensikertalaiselle hiitiltä!



Niille jotka ei ole poniraviurheiluun tutustunut niin tehdään tälläinen simppeli pikkunippelitieto paketti. Eli shetlanninponit, ravipuolella A-ponit, juoksevat pääasiallisesti tasoitusajoissa, joissa niiden ennätys määrää lähtöpaikan. Myös ryhmäajoja on A-poneille, mutta yleensä ne ovat "suurkilpailustartteja" mm Ponikuninkuudet, SM tai Minivaltikat, mitä näitä nyt onkaan. ME-tulosta hallitsee tällä hetkellä Golda Apache, joka on maailman ainoa shetlanninponi tällä hetkellä, joka on juossut alle 2 minuutin tuloksen (1.59,3). Sarjoja on nykyään aika hyvin, mutta on myös todella laajalla kirjolla olevia sarjoja, mikä vaikeuttaa tälläisten aloittelevien ponien tulemista lajin pariin (= ennätys pitäisi olla alussa jotain 3.15,0 - 3.20,0 välissä jotta pääsisi lähes aina paalulta tai läheltä paalua ja osallistumaan noin 3 minuutin sarjoihin ilman, että joutuu laittamaan ponin äärirajoille). Hiiirvittävän hankala selittää, mutta todella mielenkiintoista käytännössä!

Joka tapauksessa. Seuraavan kerran Miina pääsi hiittaamaan saman viikon sunnuntaina, jolloin saatiin sillä raveissa ajava kuski, Kalle Väre, ajamaan. Varustukseen lisättiin aikasempaan hiittiin verrattuna kokolaput ja kiristettiin hieman sekkiä (tosin tämä löystettiin takaisin, koska oli rennompi hieman löysemmällä sekillä). Kalle ajoi ponilla valtavan hyvin ja vaikka kellotettiin hitaampia kierrosaikoja, poni näytti kerrassaan hyvältä. Jäätiin siis hyvällä mielellä odottelemaan seuraavan viikon raveja ja samalla tilailtiin - varusteurheilijoina - kaikki tarvittavat varusteet, eli turkoosit silatyyny, lätsä, timanttirintaremmi ja otsapanta!


Vielä viimeisenä viimeistelynä 22.9. Miina käytiin kengittämässä niin, että se sai etujalkoihinsa rautakengät. Viimeistelytreenit sujuivat hyvin, poni pestiin ja jännityksenä soikeena odotettiin lauantaita. Miina oli tosiaan ilmoitettu Ypäjän paikallisraveihin melko kovaan sarjaan (2.52,0 ja hitaammat, paalulta lähtivät ennätyksellä 3.10,0 ja siitä aina jokaista 3 sek parempi ennätys lisäsi takamatkaa 20m) mikä tarkoitti sitä että Miina pääsi paalulta lähtemään, mutta normaalisti tälläiset aloittelevat ponit aloittavat jostain 3 minuutin sarjoista (paalulta lähtevät 3.20,0 joskus joku 4,00,0 aikaiset!). Ei siis odotukset olleet mitenkään kovin korkeat, vaan lähinnä oli tarkoitus käydä katsomassa miten juoksu kulkee, hakea sieltä kohtalainen ennätys ja suunnata katsee pikemminkin 8.10. Forssan raveihin missä oli Miinalle hyvä startti tiedossa.

Noniin. Mutta nyt kun ollaan sekoitettu teidän päätänne tarpeeksi sarjoilla ja epäselvillä selityksillä päästään itse ravipäivään. Lauantaina Miinan startti oli klo 12.45, joten olimme hyvissä ajoin hieman jälkeen 11 aikaan paikalla, sillä Kalle halusi verkata Miinan noin tuntia ennen starttia. Kalle hoisi ilmoittautumisen äitin kanssa ja me laitettiin sillä välin Miina kuntoon. Lainassa oli siis kaikki Kallen omat varusteet, sillä eihän tässä nyt ole mitään varusteita kahdessa viikossa ehtinyt hommaamaan. Hieman oltiin siinä vaiheessa aikataulua myöhässä kun eläinlääkäri kävi vielä tunnistamassa Miinan ja ennen starttia lämmityksen jälkeen se piti vielä käydä mittaamassa (oli muuten täydelliset 103 cm korkea!).

Lämmittelystä Kalle sanoi että se oli hieman hitaan oloinen (tosin kun tarkisti GPStimerista niin ihan mukavaa vauhtia olivat verkassa menneet), että joutui kokoajan vähän ajamaan. Epäiltiin että oli hieman kavereiden puutteesta johtuvaa, mutta illalla kotona huomattiin että kiimahan sillä oli, siitä siis varmasti johtui tuo pieni haluttomuuskin. Lämmityksen jälkeen purettiin vielä varusteet ja se pääsi loimien alla vielä koppiin hengailemaan. Aivan lähdön näppäimillä Petra ja Kalle ottivat ponin valjaisiin ja Kalle hyppäsi kärryille ja ajelivat esittelyyn. Viime hetken ohjeet olivat tosiaan että saa ajaa voitosta (jos ei ole mitään ylimaallisen kovaa ponia mukana) mutta pitää tehdä mahdollisimman huono ennätys. Eli kunhan pysyy porukan perässä niin ollaan tyytyväisiä!



Katsokaa nyt kuinka söpö se on noissa sen uusissa turkooseissa varusteissaan!

Esittelyn aikaan kaiutin rämähti soimaan sillain että koko ponilauma hyppäsi melkein takasuoralle. Paitsi Miina, se ei tainnut edes korvaansa lotkauttaa, heh. Siitä sitten lähdettiin volttaamaan ja voi kamala. Voin sanoa että siinä vaiheessa jännitti. Miten edes voi jännittää koska eihän nyt tuollaisen ponin raviura ole niin iso juttu että sitä pitäisi edes jännittää! Lähtö uusittiin kaksi kertaa ja olin  ihan varma, että kohta ei poni lähde enää ollenkaan vaan jää jäkittämään ympyrälle. Mutta aina se vaan hienosti lähti voltilta!
Ja sinne ne sitten vilisi. Koska Ypäjällä rata on tosi hankala seurata oltiin täysin kuulutusten varassa. Numero kaksi, eli meidän Miina veti keulassa hienosti ja meidän kaikkien sydämet hakkasi tuhatta ja sataa. Sitten havaittiin liikettä viimeisessä kaarteessa ja... se oli meidän Miina! Sieltä se paineli hienolla ravilla pian jo etusuoralla, mutta kaverit olivat vaan jääneet kauas taakse. Kalle vilkaisi vielä etusuoralla taakseen, himmasi sen jälkeen hölkälle ja sieltä ne hölkkäsivät ykkösenä maaliin! Ykkösenä?! Meidän Miina joka ei kaksi viikkoa sitten tiennyt olevansa raviponi. (edit. Ja ettette kuvittele että se voitti vain paalupaikkansa takia, niin seuraavassa A-ponilähdössä 120m pakilta lähtenyt poni voitti koko lähdön, eli ei ole pelkästään siitä lähtöpaikasta kyse, myös siitä että menihän se Miina ensimmäisen starttinsa melko reippaasti). Ennätykseksi Miinalle kellotettiin huikeat 3.01,9!




Miinan palkintotili siis aukesi sen tienaamalla 50€ ja voittamalla hienon pinkin loimen! Ohjastajan suurin huoli oli se, että nyt tultiin liian kovaa maaliin. Tottahan se olikin, sillä kaulaa seuraaviin oli liki ainakin 50m. Lisäksi se sai niin hyvän ennätyksen että joduimme jättämään Forssan ravit väliin, sillä siellä olisi ollut joko järjetön pakki (120m) tai sitten liian kova sarja (2.42,0 ja hitaammat, paalulta 2.55,0). Kumpikaan näistä ei houkuttanut, vaan mennään mielummin Jyväskylään 27.9. hieman helpompaan sarjaan 20m pakilta (tai paalulta, en muista kummin se oli). Joka tapauksessa, niin se Miina vaan aloitti raviuransa aivan huikealla voitolla! Tästä on aivan uskomattoman hyvä jatkaa ja katsoa mihin tämä oikein johtaa! Täältä tullaan Golda Apachen ME tulos, täältä tullaan!

HYVÄ MEIDÄN TIIMI! Valmentaja Petra Koivulahti, itse voittaja poni ja ohjastaja Kalle Väre

6. elokuuta 2017

Koulureenejä

Nyt kuin kuninkuusravit tältä vuodelta on taas ohi - Onnea kestosuosikilleni Köppiselle ravikuninkuudesta! - ja päästiin vihdoin laskeutumaan kotiin, ajattelin että voisin niitä kauan lupailemiani Pyry & Petra kuvia laittaa esille. Joten pidelkää hatuistanne nyt mennään;
 



Pyryn treenit onkin sujunut aikalailla suunnitelmien mukaan. Kun nyt saatiin se vihdoin kuntoon, on noudatettu melko tiukkaa treeniohjelmaa. Ensimmäinen viikko menikin täysin suunnitelmien mukaan, mutta nyt tällä (viime viikolla) tuli muutama huti kun menoja oli enemmän kuin aikaa. Mestaruuksiin on kuitenkin enää vain muutama viikko aikaa, joten koitetaan treenata se fiksusti hyvään vireeseen ilman että prässätään sitä liikaa ja sillä saadaan siltä se positiivininen puhti loppumaan. Sitä kun herralla riittää tällä hetkellä, vaikka maha tuo kesäinen niin kovin iso onkin..




Viime kerralla kun hölkkäilin tiukassa etunojassa kentällä muistan sanoneeni että tuntui vähän vinolta suuntaan jos toiseen. Saatiin sitä ratsastuksen aikana hieman korjailtua ja tällä kerralla kujn Petra meni, ei ollut edes niin paljon tietoa vinoudesta. Ja sama hyvä meno jatkuikin aina seuraavaan treenikertaan asti, sillä tuntui että mentiin vaan harppauksella eteenpäin.

Olen ehkä siinä vähän huono ratsastaja että yritän vähän viimeiseenkin asti auttaa hevosta. Siinä missä olisi hyvä että hevonen korjaa vähän itse itseään, enkä vain itse tukisi ja turvaisi selustaa. Niinpä sitä menee aina treeneissä aikaa siihen että pääsee itse sellaiseen moodiin ettei kokoajan vaan auta jos hevosella on hankalaa, vaan antaa sen myös itse korjata ja tehdä ratkaisuja. Ei ole aina helppoa ei tuo ratsastus!

Siitä huolimatta viimeisin koulutreeni kerta oli jo liki sen tuntuista että joskus voisi sitä kouluratsastustakin oppia. Saatiin tehtyä sekä minulle että hevoselle vähän haastavampia juttuja kun samalla vähän leikiteltiin ja tehtiin kivoja juttuja. Tällä viikolla koitetaan saada se kaksi koulutreenikertaa ja niistä sitten vähän tarkempaa analyysiä! Nyt loppuun loput hienot kuvat. Kyllä ne ovat hienoja, vai mitä sanotte?




3. elokuuta 2017

Ei hyvästi vaan Näkemiin



Nuku pikkuinen rauhassa,
ikiuneen tietäen,
kiitän ajasta yhteisestä,
koskaan sinua unohda en.

Kiitos siitä lyhyestä ajasta jonka sain viettää kanssasi,
kulkea vaikeatkin ajat rinnallasi.
Kiitos kauniista muistoista jotka jätit jälkeesi.
Nyt en osaa muuta, kuin itkeä perääsi.

Kiitos öistä, päivistä, kaikesta.
Ajoista helpoista ja vaikeista.
Kiitos, kun opetit millaista on rakastaa koko sydämestään, 
mutta sitä ei olisi tarvinnut opettaa millaista se on, kun rakkaimpansa menettää.

Lepää rauhassa
Sissi
31.01.2017 - 03.08.2017



Surun ja murheen keskellä olen myös onnellinen. Onnellinen siitä, ettei puolivuotiaan pennun tarvitse enää kärsiä kivuista, vaan se saa nyt riehua vapaasti. Kukaan ei enää kiellä syömästä kenkiä ja tuhoamasta tuhansittain hevosten harjoja. 

Muistan kun Sissi muutti porukoille ja olin ehdottomasti sitä mieltä että minä en sitten sitä yöpissatuksia tee. Mutta toisin kävi. Monet yöt nukuin sohvalla pieni kainaloon mahtuva 8 viikkoinen pentu rinnan päällä. Siinä se nukkua tuhisi onnellisena. Itse en varmasti nukkunut silmäystäkään koska asento oli äärettömän epämukava. Mutta mitä ei pennun takia tekisi.

Viikko sitten Sissin suusta löydettiin patti. Se oli syönyt hieman huonosti, joten kuskattiin se eläinlääkäriin ja sieltä kuvaamaan Saloon. Tulokset tulivat viikon päästä, Sissi oli siihen mennessä jo syönyt päivän kipulääkettä koska se oli selkeästi kipeä. Patti oli pahanlaatuinen kasvain ja sen leikkaaminen oli sekä järjettömän kallista, toipuminen erittäin pitkä ja ennuste epävarma. Oli myös todella suuri todennäköisyys että patti uusii ja aiheuttaa uudestaan kipua.

Ei ollut siis epäselvää mikä on meidän ratkaisumme. Jokainen meidän perheestä tiesi, että on vain yksi oikea ratkaisu, sillä emme halunneet että rakas pentu joutuu kärsimään kivuista meidän itsekkyytemme takia. Tänään ammulla klo 8 meidän luottoeläinlääkärimme tuli antamaan Sissille viimeisen piikin. Aluksi ajattelin etten mene porukoille ollenkaan, etten halua olla näkemässä kun minulle rakas lemmikki lopetetaan. Se oli liian epäreilua, julmaa, absurdia. Alle vuotias, elämäniloinen ja kaikille niin rakas pentu!

Huonosti nukutun yön jälkeen tiesin kuitenkin että haluan mennä. Me kaikki tiedettiin, että tämä oli oikea ratkaisu ja halusin olla paikalla. Olinhan Sissin virallinen purulelu ja käsissäni on varmasti ikuiset jäljet tuon pienen termiitin naskalihampaista. Kun elänlääkäri saapui, Sissi aloitti puolustamaan aivan hirmuisesti reviiriään, joten otin sen kunnon haliotteeseen että Jalli sai sille nukutusaineen. Sen jälkeen Jalli poistui ja istuimme Sissin kanssa keittiön lattialla. Siihen se nukahti. Minun syliini, kuten se nukahti 8 viikkoisena pentuna. Nukkua tuhisi ja kuorsasi. Varmasti näki hyvää unta siitä kuinka puraisi Eläinlääkäri Jallia takapuolesta.

Kymmenen minuutin kuluttua Sissi nukkui syvää rauhallista unta. Toisen kymmenen minuutin aikana tunsin kädelläni kuinka se viimeisen kerran hengitti. Rakas pieni Sissi. Viimeiseen asti se oli minun pieni sylikoira.


En sano hyvästi, sanon Näkemiin