6. elokuuta 2017

Koulureenejä

Nyt kuin kuninkuusravit tältä vuodelta on taas ohi - Onnea kestosuosikilleni Köppiselle ravikuninkuudesta! - ja päästiin vihdoin laskeutumaan kotiin, ajattelin että voisin niitä kauan lupailemiani Pyry & Petra kuvia laittaa esille. Joten pidelkää hatuistanne nyt mennään;
 



Pyryn treenit onkin sujunut aikalailla suunnitelmien mukaan. Kun nyt saatiin se vihdoin kuntoon, on noudatettu melko tiukkaa treeniohjelmaa. Ensimmäinen viikko menikin täysin suunnitelmien mukaan, mutta nyt tällä (viime viikolla) tuli muutama huti kun menoja oli enemmän kuin aikaa. Mestaruuksiin on kuitenkin enää vain muutama viikko aikaa, joten koitetaan treenata se fiksusti hyvään vireeseen ilman että prässätään sitä liikaa ja sillä saadaan siltä se positiivininen puhti loppumaan. Sitä kun herralla riittää tällä hetkellä, vaikka maha tuo kesäinen niin kovin iso onkin..




Viime kerralla kun hölkkäilin tiukassa etunojassa kentällä muistan sanoneeni että tuntui vähän vinolta suuntaan jos toiseen. Saatiin sitä ratsastuksen aikana hieman korjailtua ja tällä kerralla kujn Petra meni, ei ollut edes niin paljon tietoa vinoudesta. Ja sama hyvä meno jatkuikin aina seuraavaan treenikertaan asti, sillä tuntui että mentiin vaan harppauksella eteenpäin.

Olen ehkä siinä vähän huono ratsastaja että yritän vähän viimeiseenkin asti auttaa hevosta. Siinä missä olisi hyvä että hevonen korjaa vähän itse itseään, enkä vain itse tukisi ja turvaisi selustaa. Niinpä sitä menee aina treeneissä aikaa siihen että pääsee itse sellaiseen moodiin ettei kokoajan vaan auta jos hevosella on hankalaa, vaan antaa sen myös itse korjata ja tehdä ratkaisuja. Ei ole aina helppoa ei tuo ratsastus!

Siitä huolimatta viimeisin koulutreeni kerta oli jo liki sen tuntuista että joskus voisi sitä kouluratsastustakin oppia. Saatiin tehtyä sekä minulle että hevoselle vähän haastavampia juttuja kun samalla vähän leikiteltiin ja tehtiin kivoja juttuja. Tällä viikolla koitetaan saada se kaksi koulutreenikertaa ja niistä sitten vähän tarkempaa analyysiä! Nyt loppuun loput hienot kuvat. Kyllä ne ovat hienoja, vai mitä sanotte?




2 kommenttia: